Read Ebook: Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja by Leino Eino

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 215 lines and 10461 words, and 5 pages

JUHANA HERTTUAN JA CATHARINA JAGELLONICAN LAULUJA

Kirj.

EINO LEINO

SIS?LLYS:

Invocatio Ursus Finlandicus Confessio cordis Arte & Marte Ultima Thule Luna mendax Carmen rusticum Ad Manes Nil nisi Mors Chorus mysticus Vox intima Carmen boreale De profundis Consolatio Rime Serenata Ballata Barcarola Notturno Rondo Capriccio Canzone Sonetto Pastorale Alba Letra Catena Angelus

INVOCATIO.

Taas karjuu Kaos ikivanha. Kauhu titaanit valtaa, yltyy alku-y?, syvyydet kuohuu, korkeudess' on pauhu, Prometheun taas maksaa kotka sy?, maanpiirin saartaa luomismyrskyn sauhu; nyt pient' on ihminen ja ihmisty?, mut sent??n syd?miss? kansain, maiden kuin ennen kukkii ahot autuaiden.

Kuin muinen siell? kuolottuuden kaipuu k?y rinnan kanssa hetken hurmion, ja valtakunnat nousee, toiset vaipuu, mut taide seisoo, voittaa Tartaron, se taide, joka taivaan tulkiks taipuu ja valtain korkeampain viesti on, mi suulla suurempien, haastain, uutta luo joka hetki hetken ikuisuutta.

Kas, kirkkahat kuin aikain aamunkoissa totuuden pylv??t pyh?t heijastau, ja tuoreina kuin Tauriin ruusut, noissa ikuiset kauneus-innot seijastau, kuin muinen, taiteen esikartanoissa jalouden juhlaan kansat kaunistau: miss' ihmissilm? lempeydest? kastuu, Iphigeneia alttarille astuu.

Ja niinkuin ennen aikaan Atreun lasten, Oresteen huuto tunkee taivaisiin, ly? raivottaret Spartan valtiasten kuin muinen ihmisheimon herkimpiin, soi laulut kirottuin, ei autuasten, kuin p??t??n puistais Tantalos taas niin, ett' y?st? kuiluin kuuluu ??ni kumma kuin ihmisyyden syiden tunto tumma.

Ja niinkuin ennen ihmisrintaa raastaa raakuuden valta, vaikka voimaton, kun h?lle hele?mm?t henget haastaa, soi kielet kaunihimman kantelon, h?n suurtuu, kasvaa keskell' y?t?, saastaa, h?n tulee ylv??n itsetuntohon: barbaari pelk??, koska j?rkkyy Kaos, ei Agamemnon eik? Menelaos.

Siks soios soitto armahampain aikain, uponnut kello ihmis-unelmain, syd?nten syvyyksist? ilmi kaikain ihanteet hengen, runon ruhtinain; ei sinis kuollut mahti taiteen taikain, ei kunto maasta kuolemattomain, kuin kautta taivaan vauhtiansa virmaa Phoibos Apollon tuliorhit kirmaa.

Helise lyyra, helk? harppu parhaan, mit ihmisheimo tiet?? p??ll? maan, min tutki, tuomitsi tai iski harhaan, se t??ll? toisin vaaoin tuomitaan; opasta kaikki siihen onnen tarhaan, miss' ihmiskuntaan kukin kuulutaan, ja miss? vaalii mieli miehen, naisen vapautta kauneuden kansalaisen.

URSUS FINLANDICUS.

Miks katsot t?hti? vain ?isen taivaan? Pian aamu koittaa, t?hdet kalpenee. Oot astunut nyt Suomen karhun laivaan-- miks, Catharina, rintas huokaisee? Kadutko, ett? vaivuit iloon, vaivaan sa miehen, jota murhe murtelee, mut joka hymyy, laulut liedot laulain, kun on h?n orja onnen, lemmen paulain.

Tuo luuttu t?nne, hovipoika! Malja my?s k?teen, ett? virsi viri??! Kuin sinkoo kipin?it? sepon palja, niin neron v?lkkehi? neste t??. Kaikk' karkeloimaan! Soikoon nauru, nalja! Meill' eess? viittoo elon m??r?np??, ja tuolla tietk??t porvaritkin Turun: nyt saapuu riemun saatto eik? surun.

-->>H??retkelt??n nyt palaa herttuamme, tuo rakas, hyv?, vaikka vallaton. Me h?lle hurraamme ja huiskutamme-- Jagellon neiti h?ll? my?t? on. Me huiskutamme ja me kuiskutamme hyveit? kuuluisia morsion: h?n kuink' on kaunis ja h?n kuink' on soma ja sent??n alhainen, kuin meid?n oma.>>

Miks, Catharina, minuun katsot? Etk? ihastu s?veliini iloisiin, vai niiden ennustusta ep?iletk?? ?l' ep?ile! Se kaikk' on k?yp? niin. Minulle suutut? Suotta! Syd?metk? jo synkenneet, vaikk' ?sken lemmittiin? Oh, mahdotonta!--Kuinka? Maljan riist?t mun k?dest?in ja multa riemun kiist?t!

Siis ota luuttukin! Kah, miks et ota? Ne kaksi kuuluneet on yhtehen niin kauan kuin on soinut lemmen sota tai riita k?ynyt ritar-kalpojen, niit' ilman tyhj? ois maailma, jota en k?rsi, sied?, niinkuin sied? en... Ei, ei! En suutukaan, vaan kiit?n Sua, kun muistutit Sa mullan lasta mua.

Tuon tempun mulle jos ois tehnyt toinen-- ei, sit' ei tohtinut ois kukaan muu! Sen t?ytyi olla nainen nuori, moinen kuin Sin?, sielussa min heijastuu kaikk' kaunis, hell?, herkk?, haaveiloinen, pyh?inen, kukkiva kuin pihlapuu, mut sent??n kiinte? kuin kirkas rauta, jonk' eess? eiv?t leikinly?nnit auta.

Ah, Catharina, Suomen karhu olen, kuin on t?? laiva, joka meit? vie, oon korven mies, ma polut korven polen, ja rysk?in siit? silloin aukee tie; mut tielt?in kalliin n?in jos rintasolen ma l?yd?n, lahja Laupiaan se lie, sen hiljaa painan syd?mellein silloin ja itken, rukoellen aamuin, illoin:

>>Madonna suuri! ?ll?s minuun suutu, vaikk' olet valtiatar taivahan, ma vaikk' en koskaan t?st? muuksi muutu, j??n lapseks aina toisen maailman: Sun juures eiv?t t?h?n maahan juutu, mun eiv?t juuret maihin Jumalan, joist' olet tullut t?nne, t?hti ylpein, mi koskaan kirpos seeste-merta kylpein.>>

Sinulle tahdon toisen laulun laulaa, enemm?n ehk? mieles mukaisen, en kiitt?? lemmen pyh?n pyyteen paulaa, en jumaluutta maisten muotojen, en silm?ripsi?s, en joutsenkaulaa, en ?ist? kauneutta katsehen, vaan tahdon luutuin, lauluin tuoda julki, min syd?n kauan sisimp??ns? sulki.

CONFESSIO CORDIS.

Et tied?, laiva, mit? kallehinta nyt kannat, eik? tied? t?hti-y?, y?n tuuli ei, ei meren aavan pinta, ei aallot, jotka laivan laitaan ly?, sen tiet?? yksin t?m? ihmisrinta, ij?inen jota itku lemmen sy?, ja jok' on k?rsinyt niin paljon, ett? ei armastaan voi n?hd? kyynelett?.

Ah, Catharina, y?ss? t?ss? tahdon Sinulle seikat kaikki selvitt??: lien vaikka kaltainen ma merten vahdon, Sua lemmin niinkuin maata vehre??, tai lien ma kaltaisempi aallon Ahdon, jok' ajaa vellamoista vieriv??, min milloin olkap?? tai jalka vilkkuu, taas yll? aallon yhdeks?nnen ilkkuu.

Sinussa, Catharina kaunotukka, ajelen utuisinta unelmaa, min tunsi koskaan trubaduuri rukka: ei suotu t?hti? mun rakastaa, vain itke?, kuin itkee rannan kukka kes?isen iltapilven purppuraa, tai niinkuin huokaa mets? honkapuinen, kun hopeoi sen kuudan toukokuinen.

Tai niinkuin valkeassa y?ss? Suomen y?rastas yksin laulaa kullalleen, niin laulan Sulle, kunnes koittaa huomen, ma haaveen haikeutta syd?meen, Sun vaikk' ei kyynel vieri alta luomen, ei mulla taikaa Ahdin kanteleen; heit' olen kurjempi: heit' armas kuulee, mun ymp?ri y?n tuulet yksin tuulee.

Sa sanot: kuulut kokonaan Sa mulle-- Ah, Catharina, mit' on kokonaan, kun j??v?t aattees salaisimmat Sulle, miel'alas, joit' en arvaa milloinkaan, kaikk' outo tuo, mi mulle tuiretulle tuo ikituskaa pelk?ll' olollaan, syvyydet sielus, joit' en kest?, sied?, y?puoles tumma, jost' et itse tied?!

Olemme vieraat toisillemme, vennot, niin ett? usein Sua pelk??n, oi, kun kuulen ??nes, tunnen sormes hennot, n??n armautes, min Aphrodite loi, tai silm?is syv?n taivaan t?htilennot, nuo ukonvaajat, jotka vasamoi minulle rangaistusta uhkaavinta tai elon arpaa, jonk' on kuolo hinta.

Ah, Catharina, vastakohdat liemme, Sua ymm?rt?m??n sent??n pyrkinen, niin vaatii yhtynehet valtatiemme, mut vahvemmin t?? tuska syd?men: jos jatkuu n?in, me hautahamme viemme tuon tunnon raskaan, synk?n, syyllisen, ett' oudon kanssa oli meill? olo, meilt' ett? s?rkyi siihen syd?n polo.

Ylemm? siis jos p??se en, Sa astu alemma, ett? Sinuun ylt?isin, Sa linnun-laulupuu, ma virran lastu, Sa Pohjant?hti, maan mamatalin! Sun eik? koskaan sitten silm?s kastu, et tunne koskaan ihmistuntehin, ma vaikka eess?s menehtyisin huoleen-- et, katsot kaltaistes vain t?htein puoleen.

Nyt yll?n Sinuun. Maassa tuoss' on taikaa, sen puut ja l?hteet loitsulauluin soi, sen heimon hengen onkaloista kaikaa ij?isyys-??net, jotka ilkamoi kovuutta kohtalon; my?s itse aikaa, ne varmaan suuri sielun vaiva loi: siell' on mun murheen, laulun, hengen maani, mi utuisinta vastaa unelmaani!

Sanani ?skeiset siis anteeks anna kuin ois et koskaan niit? kuullutkaan, taas suurna seiso taivaan morsianna kuin herttuattarena hengen maan, min Sulle suon, min otsalehti kanna p?in pystyin, niinkuin kruunut kannetaan, mut muistain, ett? on se kruunu murheen, tuo valtamerkki sielun vahvan, urheen.

ARTE & MARTE.

Sun arvoises jos Turun linna oisi, se kuultais kultaa nyt ja purppuraa, sen p??ll? P?iv?t?rten soitto soisi, sun juhlis kauneuttas kaikki maa, kuin jumaluutta, jonka juureen toisi mit' ij?isint??n koskaan aavistaa t?? korpi kolkko ja sen kansa karu, min kannel kyynel?i ja huokaa taru.

Ja arvoises jos oisi Suomen herrat, he valtakuntas rajat laajentais, he kantais kansan verot kymmenkerrat ja ritariston rivit taajentais, n?in asejoukot, id?n, l?nnen verrat, he herttuansa johtoon asettais, ja Sinun v?reiss?si v?lk?ht?en he voittais Ven?j?n kuin Ruotsin v?en.

Ja jos ma itse oisin arvoisesi, ma Sulle toiset laulut laulaisin, niin siniset kuin kukat silkkiesi, niin punaiset kuin p??rlys puuntavin, niin t?hti-t?ydet kuin y? huntujesi, niin raudan-raskaat kuin on raskahin Sun huokaukses kotimaasi puoleen, min kaipuu Sun ja mun jo saattaa huoleen.

Ei ole arvoisesi t??ll? kukaan, en min? eik? Suomen herratkaan, t?? maa on tehty toisten mittain mukaan, me er?maita t??ll? hallitaan, eik' koskaan t??ll? ole hallittukaan, me ollaan ensi ruhtinaita maan, meit' ennen sudet, karhut vallanp??ll? vain peninkulmin kuninkoitsi t??ll?.

Meist' alkaa valtasuku Suomen uuden, me perustamme, mit? perii muut, ja vaikk' on verho eess? vastaisuuden, n?? mulle virkkaneet on viikot, kuut: me ihmist?mme korven ihanuuden, me teemme puistikoiksi korven puut, my?s pian t??ll? huojuu py?kit, tammet, on taidelammikkoina mets?lammet.

Ja tuonne lehtoon kilpakent?n luomme, miss' urhot jalot taittaa peitsi??n vuoks impiens? ihanain, ja tuomme n?in muiden maiden tavat maahan j??n, my?s trubaduureille me suojan suomme, jotk' omaa kielt? rahvaan raa'an t??n voi taivutella siroin taiderunoin, n?in sankart?ille seppeleit? punoin.

Mut suotta solmia on voiton v?it?, kun miest? ei, ken niill? vy?tett?is, t??ll' ensin teht?v? on sankart?it?, jos mieli, ett? harput hel?j?is, siks tuumin pitkin p?iv??, pitkin ?it?, ikuisin mist? meille maine j?is, ens iskun Moskovako ansaitseisi, vai Tukholmaanko meri meid?t veisi.

Ah, Catharina, runon, kalvan impi, Sa m??r??, kunne meid?t kuljetat, kump' on Sun mielest?si kaunihimpi: haemme haaveet, joita halajat. Ei Sulle riit? Suomen korpi, rimpi, ei Ven??n veet, ei Ruotsin rantamat, vain maailman jos jalkais juureen toisin, ma ehk? arvoisesi olla voisin.

ULTIMA THULE.

Mun mihin maahan olet vienyt, julma, min kansan keskeen synk?n, karkean? Sen aina kiiluu karsas silm?kulma, kun riemuin mets?lle ma ratsastan. Ma n??n, on outo sille onnen huima, se tuntee tuskan, kaunan katkeran ja vihan, roudan saakka sielunjuuriin-- ei lempe?, mi lietsoo t?ihin suuriin.

Ihailla itse??n he ehk? taitaa, ei muuta: heill' on syd?mess? j??. He p?iv?? pelk??, itsens' ahtaiks aitaa, ett' ei vois jalous heit? l?mmitt??. Kas, k??pi?t on sukukuntaa saitaa, itara heill' on into, syd?n, p??. He kuolis auringossa! Riemuns' ainoo on riemu vahingon, mi toista vainoo.

T?? kerikansa! Yht? outo sille on ilo, onni, kuin on ihmisyys, tuo kuolematon, jonka kuoleville soi Taivaan Rakkauden ??rettyys. Mit? he tahtoo? Miks he el??? Mille? J??meren tuuli heilt? tunteet hyys. Ken koskaan hehku, sammu ei, on hyhm??, ja siksi ikuista, kun on se--tyhm??!

N?? raakalaiset! Joudun raivoon, joskaan niin pit?is ei Jagellon tytt?ren, mut kun ma aattelen, he ettei koskaan tajua tulta hengen korkeuden, ma s??lin, ett? t?h?n roisto-roskaan sun t?ytyi valtiaaksi vaivaisten, jotk' eiv?t tied? ees, ken olet sin?, keit' oomme me ja kuka olen min?!

T?? Turjan heimo! Niin ei varmaa mik??n, kuin ettei koskaan kuuna p?iv?n??n se t??ll? n??, vaikk' el?is ij?st' ik??n vertaista n?iden kahden kruunup??n, ja vaikka ei se iki el?isik??n, siks el?? se, ett' tulee n?kem??n, kuin k?y sen heimon, joka herttuansa vain tarun lukee aikakirjoistansa.

N?? pohjanper?l?iset! Jos he tiet?is, mink' armon teemme heit? halliten, he eiv?t halpuuttansa en?? siet?is, vaan hankkisivat valta-istuimen, me jolle lauluin, harpuin, huiluin viet?is, min vartioisi miekka vapauden, ja n?ht?is, kuinka kesken j??t?, lunta on pohjolassa uusi valtakunta.

Juhana, tied?n moista miettiv?si, mun siit? salli sua varoittaa. Sa muista: t?ytyy olla p?? ja k?si, jos tavoitella tahtoo valtikkaa; p?? oomme me, ja uskot mielell?si, ett' on sun k?tes suuri Suomenmaa, siks aiot kapinaan sa kansan nostaa ja siten vehkeet Eerik-veljes kostaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet