Read Ebook: Elämän hawainnoita 02: Waimoni; Puutteen Matti by P Iv Rinta Pietari

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 317 lines and 19394 words, and 7 pages

'En kenellek??n', wastasi Kerttu ujosti.

'Saattaisitko syd?mesi antaa lapsuutesi yst?w?lle?' kuiskasin min? hiljaa.

'Mit? sanot? Ei minulla ole rikkautta, jota sin? niin ahneesti olet hakenut. K?yh?, pieni on Kertun koti, ja Kerttu itse wiel? k?yhempi, ei h?nest? ole sinulle', sanoi Kerttu melkein nuhtelewasti.

'Se on tosi, ett? olen w??rin tehnyt sinua wastaan siin?, kun en ole totellut syd?meni sis?llist? ??nt?, waan olen muualta hakenut sinun wertaistasi, jota kumminkaan en ole l?yt?nyt. Minulla on kyllin rikkautta, ja kaikki, mit? on minulla, on my?s sinulla', sanoin h?nelle katuwaisesti.

'Mutta nuo wiisituhatta markkaa olisiwat kumminkin niin runsaasti lis?nneet muutenkin jo isoja tawaroitasi', sanoi Kerttu hieman pistelew?sti.

Me olimme jo ennen istuneet m?tt??lle, sill? olimme jo tulleet Kertun kodin n?k?s?lle.

Kerttu ei wet?nyt k?tt??n pois minun k?dest?ni! H?n kallisti p??ns? minuun p?in ja purskahti itkuun; minutkin walloitti itku, ja siin? itke? nyyhkytimme yhdess?. Syd?meni tunsi nyt niin sekanaisia tunteita, ett? sit? on mahdoton selitt??: Ilo, suru, katumus, woitto, autuus aaltoeliwat sielussani sekaisin niin ett? koko ruumiini wapisi!

Tyynnytty??n tuosta sanoi Kerttu wiimein: 'Jumala sen yksin tiet??, ett'ei syd?mess?ni ole ollut sijaa muille kuin yhdelle: lapsuuteni yst?w?lle; mutta tuo sija on ollut aina--tyhj?! Nyt on ik?w?ity, kaiwattu, odotettu tullut, ja auki on syd?meni sija wiel? h?nelle,-- h?nelle yksin, eik? kenellek??n muulle.'

Sit? autuutta ei woi yksik??n kuolewainen kuwailla, jonka nyt tunsin sielussani. P??timme ensi pyh?n? laittaa kuulutuksille, sill? asia ei tuntunut siet?w?n wiiwytyst?. Ilta oli jo kulunut my?h?iseksi ja meid?n oli aika erota; otimme siis hell?t j??hyw?iset toisiltamme, hell?sti likist?en syd?men syd?nt? wasten, jotka nyt wasta oliwat l?yt?neet toisensa, ja niin me erosimme siksi kerraksi.

Ensim?inen teht?w?ni kotiin p??sty?ni oli se, ett? l?hdin noutamaan kihlani pois entiselt? wiidentuhannen markan morsiameltani, joka oli toisessa pit?j?ss?. Siell? sain kokea h?wyt?nt? kohtelua, josta tulin huomaamaan kuinka aiwan toisellainen sielu oli tuolla wiidell?tuhannella markalla kuin Kertullani.

Kaiken sen wiikon oli koko kyl? ik??nkuin h?iri?ss?, sill? itsekullakin oli jotakin puhetta noista kahdesta maan waliosta parikunnasta, jotka tulewana pyh?n? kuulutetaan, nimitt?in minusta ja wiidest?tuhannesta, sek? Kertusta ja h?nen loistawasta kosijastaan. Kyl?n lent?w?t lehdet, juorut?dit, eiw?t woineet koko wiikolla pysy? kotonaan, waan he kulkiwat talosta taloon puhumassa noista mainioista kihlajaisista, tulewista loistawista kuuliaisista ja wiel? loistawammista h?ist?, mahdottomista rikkauksista j.n.e.

Pyh? tuli. Uteliaina katsahtiwat ihmiset yl?s, kun pappi oli saarnansa lopettanut ja rupesi kuolleitten kiitoksia lukemaan ja sitten parikuntia kuuluttamaan, mutta--woi taiwasten teill?! Pontelan Matti ja Kerttuhan wain kuulutettiinkin, eik? mit??n muuta! Kaikki oliwat ihmeiss??n niinkuin pilwist? pudonneet."

"Ent?s sitten?" eh?tin min? sanomaan, ennenkuin is?nt? kerkesi puhettaan jatkaa, ja tuo kiirehtimiseni tuli aiwan pelk?st? uteliaisuudestani, sill? mit? h?n oli t?h?n asti kertonut, ei ollut mielest?ni sit? laatua, ett? siit? olisi tarwinnut noin syw??n suruun waipua.

"Mit?p? siin? oli", alkoi is?nt? taas, kuulutuksemme toimitettiin tawallisessa j?rjestyksess?, ja kauaa ei siekailtu ennenkuin pidettiin h??t, ja komeat. Ei niist? puuttunut ruokaa eik? juomaa, ja w?ke? oli kaikki awarat huoneemme t?ynn?, sill? niit? oli kutsuttu monesta pit?j??st?. Kaikki k?wi s??nn?llisesti ja juhlallisesti, ja Kerttu oli morsianna niin kaunis, ett? luulenpa melkein kaikkien kadehtineen minun onneani. Min? itsekin my?s tunsin, ett? olin onnellinen ja--rikas mies.

Ja wiimein h??t loppuiwat, ja Kerttu oli nyt minun ja min? Kertun, ja min? rakastin h?nt? syd?mest?ni ja h?n minua.

Nyt ryhdyimme yksiss? neuwoin taloudellisiin toimiimme; min? toimitin is?nn?n ja Kerttu em?nn?n ty?t. H?n oli walpas, wire? ja ty?teli?s kaikissa asioissaan, ja hyw? siiwo ja j?rjestys wallitsi kaikkialla. Kaikissa toimissamme n?kyi olewan onni ja siunaus. Oi kuinka hyw? oli illoin tulla kotiin raskaan p?iw?nty?n p??tytty?, kun kartanolla jo oli wastaanottamassa hell?, lempe? olento, joka hymysuin tuli s??littelem??n, ja itse edell? menn? heijotellen kehoitti per?ss?ns? tulemaan l?mpym??n ja puhtaasen kamariin, ja joka siell? jo talwisna aikana oli walmis p??lt?ni riisumaan lumisia waatteitani ja j??tymisest? kopisewia kenki?ni; joka kes?isn? aikana p?iw?n helteen ja ty?n pakottawan hien kuiwasi ja pyyhki lumiwalkoisilla liinoilla pois polttawalta otsaltani, ja oli walmis aina kellarista tuomaan kylm?? ja raitista juomaa, kostukkeeksi janosta ja helteest? halkeilewalle kielelleni.--Oi sit? autuasta aikaa! Jos tuli jotakin murhetta ja kiusausta, oli Kerttu kohta walmis lohduttamaan ja poistamaan huolia, ja sen h?n teki niin herttaisesti, ett'ei mik??n suru woinut kest?? sen autuaallisen hohteen edess?, waan sen t?ytyi haihtua niinkuin sawu tuuleen.

Jonkun ajan kuluttua hawaitsin min?, ett? waimoni oli siunatussa tilassa, jota h?n huolellisesti oli koettanut minulta kainoudessaan salata; se hawaintoni lis?si wiel? iloani ja onneani kaksinkertaisesti.

Kun tuossa onnessamme oli h?ist?mme kulunut noin puolitoista wuotta, syntyi meille terwe ja kaunis tyt?r, ja nyt wasta oikein onnellinen olin, niin onnellinen, ettei kielin woi kertoa.--Waimoni parani pian sen werran ett? kykeni itse pienokaistansa hoitamaan; eik? h?n sit? muiden haltuun uskonutkaan. Sopipa katsella tuota n?ky?, kun Kerttu istui lumiwalkeissa ohuissa waatteissa puhtaan lapsiwuoteensa laidalla, kukoistawana kuin ruusu, pieni, terwe, kaunis lapsi syliss??n, jota h?n hymysuin hell?sti hoiteli. Muistuipa silloin aina mieleeni Rafaelin 'Madonna', sanoi is?nt?, ja samassa h?n loi silm?ns? sit? kuwaawaan tauluun, heitti puheensa pois ja n?ytti waipuwan taas entiseen synkk?mielisyyteens?.

H?n oli el?m?ns? t?h?n asti kuultujani wiimeisi? osia kertoessaan n?ht?w?sti unohtanut surunsa, sill? h?nen ??nens? ja kaswonsa saiwat iloisemman muodon, ja h?nen puheensa wirtasi sujuwasti ja hele?sti. Silm?sin h?nt? kaswoihin. Mutta nyt kun h?n katsoa tuijotti sein?ll? olewaan Madonnaan p?in, silmiss? kimalteli kyyneleet eik? h?n tahtonut ollenkaan lakata katselemisestaan. Min? mietin keinoja miten saisin h?nen taas her??m??n ja jatkamaan kertomustansa, sill? en ollut wiel? tullut tiet?m??n syyt? tuohon kauheaan ja salaper?iseen suruun. Menin siis hiljaa h?nen tyk?ns?, laskin k?teni h?nen olkap?illens?, katsoin h?nt? silmiin ja sanoin: "el?m?nneh?n on ollut pelkk?? onnea ja autuutta, eih?n teill? olisi syyt? noin kowin surra".

Is?nt? lakkasi Madonnaa katsomasta, loi katseensa minuun ja sanaakaan sanomatta katsoa tuijotti silmiini hyw?n aikaa; selw??n huomasin, ettei h?n towiin aikaan k?sitt?nyt mist? kysymys oli. Wiimein selkeni h?n, loi katseensa alas, k?wi istumaan ja n?kyi k?sitt?neen mit? ma sanoin.

"Woi hyw? wieras!" alkoi h?n. "El?m?ni onkin tosiaan ollut pelk?? onnea ja autuutta, niinkuin sanoitte, siihen asti, johon kertomukseni loppui. Tuon osan el?m?st?ni olenkin kertonut teille sen t?hden ett? paremmin tuntisitte, paremmin k?sitt?isitte minun tilani.--Min? rukoilen teit?: kuunnelkaa wiel? eteenp?in minua! Min? tahtoisin nyt puhua, sill? tosiaankin on syd?nt?ni helpoittanut sen werran ett? woin wapaasti puhua, jota en ole kyennyt kaukaisiin aikoihin tekem??n."

"Puhukaa, puhukaa wain! min? kuuntelen ja koen ottaa osaa suruunne", sanoin h?nelle h?t?isesti.

"Noin elimme wiel? moniaita wuosia eteenp?in tuossa onnellisessa tilassa. Lapsi kaswoi ja wahwistui ja h?nest? muodostui oikea ?itins? kuwa, jonka nimenkin h?n sai pyh?ss? kasteessa. Meille syntyi taas poika, mutta Jumala katsoi hyw?ksi korjata h?net pienen? pois t??lt? t?t? murhetta ja tuskaa k?rsim?st?.

Mutta t?h?n aikaan alkoi minuun salainen pahe yh? enemm?n juurtua. En ollut poikana, enk? wiel? nuorena awiomiesn?k??n ollessani ihmisten mielest? mik??n juoppo, sill? kukaan ei ollut n?hnyt minun kertaakaan olleen juowuksissa. Mutta kun olin poissa kotitienoilta outojen ihmisien parissa, taikka jos woin salaa sen tehd?, olin usein juowuksissa, sill? jo nuorena olin saanut taipumuksen siihen, kun wanhempanikin kuoliwat wiel? lapsena ollessani, niin ett'ei heid?n tarkat silm?ns? woineet tarpeeksi kauan walwoa kaswatustani. Jos muut minulle tarjosiwat w?kewi? juomia, hylk?sin tawallisesti palowiinan tarjoukset ja annoin samassa tiet??, ett'en min? niin raakaa ja siwistym?t?nt? juomaa pane suuhuni, mutta ett? punssia, konjakkia ja rommia kyll? ottaisin, joita maaseuduilla ei usein kell??n ollut. Waikka n?in olin ulkokullattu, teki kuitenkin mieleni ryyppi? palowiinaa, ja ukkeilin mieless?ni ihmisten tuhmuutta, kun he owat niin ahdasmielisi?, ett'ei heid?n moittimattaan ja yl?nkatsomattaan saa noita lyhyit?, hupaisia hetki? wiett??, jotka w?kewien juomien nauttiminen my?t?ns? tuopi.--Kuuselassa oli wanha is?nt?, jota pidettiin yleiseen kyl?ss? wiisaana. Kun h?n sai kuulla minun palowiinan inhoamiseni ja muiden hienompien juomien kelpaamisen, oli h?n wakaisesti lausunut:

'Tuo ei ik?p?iw?n? merkitse mit??n hyw??'. Kun min? sain kuulla tuon Kuuselan is?nn?n lauseen, k?wi se kowin wihakseni, sill? min? luulin sen olewan ilke?? kunniani alentamista, jota h?n koetti tehd? niin siiwoa ja siisti? miest? waataan, kuin min? olin mielest?ni,--kenties jostakin kateudesta--rikas kun olin! Niin suuri oli sokeuteni, ett? wihasin syd?mest?ni tuota kunniakasta wanhusta.--Jospa olisin silloin noista wiisaan miehen ennustawista sanoista ottanut waarin ja ruwennut miettim??n tilaani, jospa silloin en olisi tuota itseeni jo melkoisesti juurtunutta pahetta pit?nyt niin luwallisena ja wiatonna, niin ei se olisi minussa p??ssyt kaswamaan siksi myrkylliseksi kyyksi, joka wiimein oli ry?st?w? el?m?ni onnen ja saattawa minut wiheli?isimm?ksi ja onnettomimmaksi ihmiseksi maailmassa, jopa wiimein sy?ksew? kadotukseen--ij?ksi kaikiksi!

Kauan ei tuo petos kumminkaan menestynyt, sill? minun sattumiseni, tapaturmani tulla juowuksiin tiheniw?t tihenemist??n! Waimoni oli kristillisesti kaswatettu ihminen, sent?hden n?ki h?n minulle olewan tulossa kaksinkertaisen waaran. Hiljaisesti ja n?yr?sti muistutti ja nuhteli h?n minua tuosta sek? sielulle ett? ruumiille turmelusta tuottawasta paheestani ja koki Jumalan sanasta n?ytt?? kuinka w??r?ll? tiell? olin. Kyynel silmiss? rukoili h?n minua luopumaan pois pahasta tawastani, joka wiimein oli tekew? lopun meid?n hyw?st? ja onnellisesta el?m?st?mme. Min? en s?ttinyt enk? wastustanut waimoani, mutta syd?mess?ni arwelin, ett? h?n joutawasta nurkuu minua, koska en ole wiel? mik??n juoppo, sill? muita on paljonkin pahempia!

Kyl?ss? ei tietty wiel? mit??n minun juomisestani, sill? min? koetin sit? hywin huolellisesti kyl?l?isilt? salata; mutta kotona n?htiin tuota nyt yh? useammasti, ja yh? huolellisemmaksi k?wi waimoni. Kauan ei kumminkaan onnistunut tuo kyl?l?istenk??n pett?minen, ja kaikkialla kyl?ss? alkoi wiimein kuulua: 'Pontelan Matti on ruwennut juomaan!'

Tuosta kyl?l?isten hawainnoista saimme tiedon er??n juoruakan kautta. H?n kertoi samassa my?s Kuuselan ukon sanoneen: 'Walitettawasti on siis minun ennustukseni toteen k?ynyt!' T?m? Kuuselan ukon puhe, kun h?n toisen kerran otti puhuaksensa juomisestani, waikken ollutkaan muka mik??n juomari, k?wi minulle kaikkein enimmin wihaksi, ja min? ajattelin h?nelle oikein kostoa.

Waimolleni teki tuo huhun lewi?minen kowin kipe??. H?n puhui minulle kahdenkesken, ett? nyt alkoi asia olla aiwan auttamattomissa. 'Jos kuinkakin olisit kotona juowuksissa', sanoi h?n, 'niin min? jaksaisin sen wiel? kenties k?rsi?, mutta kun asia on jo niin laajana, ett? ihmisill? on siit? puheenainetta, niin silloin on jo miehen kunnia ja arwo ja rauha minun rinnastani mennyt'.

Tuo waimoni puhe ei ollut mielest?ni oikea, koska arwoa oli minulla mielest?ni kyll?ksi, sill? min? olin rikas ja usea kyl?l?inen oli minulle welassa. Usein kysyttiin minulta neuwoa sek? yksityisiss? ett? yhteiskunnallisissa asioissa. Kaiken tuon t?hden luulin waimollani olewan oikeuden pit?? rauhan rinnassaan.

N?in? aikoina ensi kerran yhdess?olomme aikana lensi mieleeni, ett'ei waimoni pit?isi niin paljon nureksia minua, jos kohtakin min? joskus otan tilkan mielell?ni, koska h?n ei ole kumminkaan tuonut mit??n taloon.

Nyt tapahtui wiel? se seikka, ett? Kertun is? kuoli, jonkat?hden heid?n talonsa ja muu omaisuutensa tuli my?t?w?ksi ja melkein kaikki siit? saatu hinta meni welkojen maksuksi. Heit? kun oli paljon perillisi?, ei j??nn?ksest? tullut juuri paljon mit??n osaksi. Usea tytt?rist? oli jo naimisissa, ja kaksi, jotka oliwat naimatta, meni palwelukseen; poikia ei ollutkaan kuin yksi ja se meni maailmalle. Noiden tapausten johdosta j?i Kertun ?iti aiwan turwattomaksi. Kerttu pyysi hartaasti ja lempe?sti, ett? ottaisin h?nen ?itins? hoidettawaksi ja el?tett?w?ksi kotiimme. Min? en saattanut wastustaa waimoni harrasta, n?yr?? ja oikeutettua pyynt??, sill? min? todellakin rakastin Kerttuani, koska h?n aina oli yht? lempe?, rakas ja siwe? olento ja palweli minua ja hoiti taloutta samalla alttiiksiantawaisuudella kuin ennenkin; sanalla sanoen: h?n oli kaikissa muissa suhteissa yht? rakastettawa kuin ennenkin, mutta tuossa alinomaisessa nurkumisessaan ja rukoilemisessaan, etten ryyppisi, olin min? n?kewin?ni liikoja! Kertun ?iti otettiin meille, ja Kerttu h?nt? hoiteli ja helli totisella lapsen rakkaudella, sill? mummo oli jo wanha, huono ja kiwulloinen. Mutta tuo mummon ottaminen taloomme lis?si yhden s?ikeen tuohon pirulliseen, salaiseen ajatukseeni, ett'ei Kerttu ole tuonut mit??n taloon, nimitt?in sen: muuta kuin el?tett?wi?! Kumminkaan en tuota ajatustani koskaan sanonut Kertulle, siksi oli minulla wiel? kuitenkin omaatuntoa.

Noin kului taas joku wuosi. Kerran wiiwyin koko p?iw?n kyl?ss? asioillani; siell? tulin iltap?iw?ll? taas--juowuksiin! Koska kotomatkalla tulin likelle Kuuselaa, p??si silloin kostonpyynt? tuota kielens? hillitsem?t?nt? Kuuselan ukkoa wastaan minussa walloilleen. Min? astuin horjuen tupaan, jossa ukko oli weistelem?ss? jotakin astian lautaa. Heti sis??n tultuani ?rj?sin pistelew?sti: 'se ei merkitse mit??n hyw??'.

Ukko loi minuun ter?w?n silm?yksen ja sanoi: 'mit? tuo sitten merkitsee?'

'Sit? se merkitsee, ett? min? opetan sinua ihmisten kunniaa polkemaan ja pit?m??n mahtia ihmisten juomisesta'.

'Jumalani! N?ink? kauas?' sanoi ukko ja katsoi minuun ter?w?sti.

'N?in kauas', tiuskasin h?nelle, ja wanuin kunnianarwoisen wanhuksen rinnuksiin kiinni!

Ennen kotiintuloani oli Kerttu jo saanut tiedon kaikista noista tapauksista, sill? tuo juoruakka oli hengen kiireesti hyp?nnyt meille, Kertulle kertomaan p?iw?n tapauksia niinkuin hywi?kin asioita.

Kun min? wihdoin wiimeinkin wet?ysin kotiin, ollessani wiel? hyw?sti hujakassa, hawaitsin heti, ett? Kerttu oli waaleana, sill? waikka ei h?n antanut mit??n arwoa semmoisille juoruakoille, tiesi h?n kuitenkin, ett'eiw?t heid?n puheensa kumminkaan kaikkea per?? wailla olleet. H?n loi surullisen silm?yksen minuun ja k?ski hiljaisesti minut kamariin, ett'ei kotiw?ki olisi enn?tt?nyt huomata juowuksissa oloani. Min? tottelin, mutta kiukku oli mieless?ni.

Kamariin tultuamme tarttui Kerttu minun kaulaani, purskahti itkuun ja sanoi: 'Woi is? kulta?' Nyt sinulta on mennyt wiimeinenkin h?py ja kunnian tunto, kun julkisesti kyliss? ihmisien n?hden ajelehtelet juowuksissa ja wiel?p? teet niin rajattomia t?it?kin ett? julkeat menn? rauhattomuutta tekem??n niin kunniakkaalle wanhukselle kuin Kuuselan ukolle!--Ajattele, is? kulta, kuinka waarallinen sinun tilasi ja siin? samassa meid?nkin tilamme on, ja tee joutuin parannus! Muista waimoasi, lastasi ja muista itse?sikin, sill? warma on, ett? jos wain tuota menoa wiel? kest??, niin sin? saatat itsesi ja meid?t perikatoon. 'Joka ei parane, se pahenee', ja h?n katsoi niin lempe?sti ja rukoilewasti silmiini, ett? olisi luullut kiwenkin siit? heltyw?n.

Min? olin wiel? hywin k?rtytuulella tuosta huonosti onnistuneesta Kuuselan ukon n?yryytyksest? ja wiel? enemm?n h?nen antamastaan kyydist?, sill? min? hywin tiesin, ett? tuolle Kuuselan ukon antamalle matkapassilleni naurettiin ymp?ri kyl??. Min? irtautin waimoni hiljaa itsest?ni ja sanoin: 'Ei sinun sowi olla noin usein minun herranani, eik? mestaroida ja k?rist? minulle, joka et ole tuonut taloon muuta kuin el?tett?wi?.'

Waimoni waaleni tuon kuultuaan kuoleman kalpeaksi. H?n wapisi ja horjahti askeleen--nyt toisen, sai sohwan korwasta kiinni ja sen awulla auttoi itsens? sohwalle istumaan. H?n ei wastannut puheeseeni mit??n, istui wain sohwan kannella herwotonna ja waaleana kuin palttina, ja siin? hengitt?? nykytti h?n. Min? huomasin, ett? puheeni waikutti, ja iloitsin syd?mess?ni, ett? olin arwannut oikean walttini ly?d? esille, enk? k?sitt?nyt sit?, ett? olin ly?nyt kuolettawan haawan hell??n, k?rsiw??n, lempe??n, rakkaaseen ja perheens? ja minun onneani s??liw??n--syd?meen!

Sin? iltana ei puhuttu asiasta mit??n, eik? wiel? toisenakaan. Min? elin wain entist? el?m??ni eteenkin p?in: join, kun niin sopi, tulin juowusp?iss?ni kotiin milloin wain tahdoin, eik? waimoni nurkunut minun k?yt?st?ni en?? koskaan. Hiljaisena, k?rsiw?isen? kantoi h?n raskasta taakkaa, ja min? iloitsin syd?mest?ni, ett? olin woittanut ja ett? sain h?iritsem?tt? wiett?? synnillist? ja turmiollista el?m??.

Noin sai joku wuosi kuluneeksi, ja h?n synnytti taas lapsen, mutta se kuoli kohta maailmaan tultuansa.

Kun waimoni w?h?isen toipui, rupesin min? oikein todenteolla ottamaan waaria h?nen terweydest?ns?, sill? minua rupesi kauhistuttamaan ajatellessani h?nt? kuolewaksi. Mutta ulkonaista el?m??ni en min? kuitenkaan parantanut! Er??n kerran min? oikein kyynel silmiss? kyselin h?nelt? eik? h?n woisi ja saattaisi sanoa miss? h?nen wikansa ja tautinsa oikeastaan olisi? Silloin h?n otti k?dest?ni kiinni, weti sen syd?mellens? ja sanoi: 'T??ll? syd?mess?!'

Minua rupesi kalwamaan huolettomuuteni h?nen sairaudestaan, jonkat?hden esittelin, ett? l?htisimme l??k?rin luo etsim??n h?nen apuansa.

'Saa tuota koettaa, mutta ei minua woi parantaa kukaan', sanoi waimoni surullisesti.

Waimoni huononeminen k?wi hywin hitaasti, sill? hengenhaawa on kiduttawa ja pitk?llisesti tuskallinen. Taas synnytti h?n pojan, mutta se kuoli kohta syntymisens? j?lkeen niinkuin edellinenkin lapsi. Min? rupesin suremaan lastemme kuolemaa, mutta waimoni sanoi: 'Ei sinun pid?, is?, toiwoakaan, ett? meid?n lapsemme en?? tulewat niin wahwoja, ett? el?isiw?t'.

Toipui h?n wiel? laillaan siit?kin lapsiwuoteesta, ja niin elettiin taas entist? kituwaa ja surullista el?m??.

Nyt tuli se tapaus, ett? Kertun ?iti sairastui. Waikka itsekin huono ja woimaton oli Kerttu kuitenkin y?t? p?iw?? ?itins? wuoteen wieress? hell?sti waalimassa ja hoitamassa, eik? h?nt? saatu siit? pois, waikka kuinkakin olisi kehoitettu. Mummon sairaus oli kuolemaksi, ja syd?mess??n suri ja itki Kerttu ?iti?ns?.

H?nen oma tilansa tuli my?s aina arweluttawammaksi, ja h?nen murheena n?kyi yh? lis??ntyw?n. Kerran, kun h?n n?ytti olewan erinomaisen raskaalla mielell? ja sywiss? ajatuksissaan, kuulin h?nen sanowan: 'armas ?itini! Sin? olet jo p??ssyt rauhaan ja lepoon t?m?n katoowaisuuden murheita maistamasta, kohtapa tulee k?yh?, murtunut Kerttusikin per?ss?si!'

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet