Read Ebook: Viija: Kuvaus Savon kansan elämästä by Kauppis Heikki

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1494 lines and 32625 words, and 30 pages

Viel? monena p?iv?n? sen j?lkeen kuin Reeta oli vakuuttanut, ettei kuollut koskaan tule takaisin, ajatteli Viija yksin??n tuota asiaa. H?n ei ymm?rt?nyt, miksik? h?nen niin hyv? ?itins? kuoli eik? tulisi takasinkaan. Mutta t?ti oli niin vakuuttanut. Nyt t?ytyi olla yksin??n. Olikohan h?n ollut paha ?idilleen. Eih?n h?n hyvin paljon itkenyt.

--Mink?t?hden ?iti kuoli? kysyi h?n kerran t?dilt??n.

--Siin? oli keuhkotauti.

Ei Viija t?llaista vastausta odottanut, vaan ett? jos muut tai h?n on ollut paha ja ?iti olisi kuollut sent?hden. Viija muisti ?idin sanoneen: "El? kiusaa minua, min? kuolen." N?it? miettiess??n meni h?n k?tkyeen istumaan ja alkoi soutaa ny?kytell?. K?tkytt? ei oltu moniin aikoihin pidetty tuvassa, vaan t?ti oli sen kuljettanut Viijalle ajan vietteeksi. Ahkerasti se siin? soutikin ja lauloi ?idin opettamaa laulua:

"Soudetaanpa Sorolaan, pitk? on matka t?til??n. T?ti leipoi suuren leiv?n, pani paljo voita p??lle."

Reetasta ei ollut sek??n hyv?. Alkoi peloittaa, ett? jos alituisesta koukussa istumisesta tulee kivuloiseksi. Oli laitettava muuta ajanviettoa. Reeta tekikin pari riepuvauvaa, mutta ei ne Viijan mielest? mink??narvoisia olleet, kun oli niit? tuskin kell??n n?hnyt.

Sattuipa muutamana p?iv?n? tulemaan k?yhi? kulkutytt?j?. Niit? oli kolme, yksi melkein Viijan ik?inen, toinen nuorempi ja kolmas vanhempi. Nep? olivat Viijan mielest? hyvi? tovereja. Ne n?ytteliv?t tavaroitaan halulla, joita oli kahvikupin kappaleita, pieni? vaatetilkkuja ja kolme porop?ist? riepuvauvaa. Nyt p??si Viijakin huomaamaan riepuvauvain arvon. H?n haki omansa yhdenrinnan katseltavaksi ja vieraat toverit kiitteliv?t Viijan vauvoja koreammiksi, vaikka ei ne Reetan mielest? niink??n sievi? tulleet. Vauvat laitettiin penkin p??h?n rinnakkain nukkumaan ja sitten otettiin uusi virkine esille. Kahvikupin kappaleet asetettiin kaksitellen p??llekk?in, isompi aina alimmaiseksi. Siin? sitten syntyi kahvin juonti. Kulkutyt?ist? suurin rupesi antajaksi ja oli kaatavinaan kahvia isoimman kupinkappaleen nurkasta. Pienemm?t sisaret istuivat hiljaa ja vakavasti, niinkuin vieraat ainakin ja neuvoivat Viijan tekem??n samoin. Sitten laskumies pyysi ottamaan ja vieraat t?yttiv?t tuon k?skyn kaikkine siihen kuuluvine kursailuineen. Vaan ei Viija ollut olemattomaan kahviin puhumisessa ja olemattoman sokerin suuhunpanemisessa kylliksi osaava, h?nt? t?ytyi toisten neuvoa. Kyll? se jo viimeisi? kuppeja juodessa meni hyv?sti, niin kehui kahvin antaja, joka katseli p??lt?.

Tupa oli muusta joukosta tyhj?, eik? ollut kukaan heid?n toimiaan h?iritsem?ss?. Leikin lopulta tuli Reeta tupaan. H?n katseli sivulta p?in lasten tointa ja kutsui sitten Viijaa tulemaan kamariin.

--El? sin? mene niit? kovin likelle, istukkaissa on aina t?it?, sanoi Reeta.

--Eih?n me kun oltiin talous-kahvisilla, sanoi Viija iloisena.

--Kyll? min? n?in, vaan niist? saattaa tarttua, ole ulompana. Ja t??ll? on keitettyn? oikeata kahvia, tule juomaan.

--Onkos niill? noilla istukastyt?ill? oikeata kahvia?

--Ei. Ne ovat k?yhi?.

--Onkos niill? ?iti??

--Kuollut se on niilt?kin ?iti, vaan on niill? is?.

--Antaako se niille kahvia?

--Ei se jaksa leip??k??n laittaa, viel? v?hemmin kahvia: kivuloinen is?.

Viija n?ytti v?h?n ajattelevan ja sanoi sitten:

--Kuulkaa t?ti! Eik? anneta niillekin istukastyt?ille v?h?n oikeata kahvia?

--Sinustahan taitaa tulla hyvin auttavainen, naurahti Reeta. Saisihan niille v?h?n antaa, vaan kyll? se v?ltt?? sill?, kun min? leikkaan voikakut ja sin? viet.

--No min? vien! ihastui Viija.

Kolme yli leiv?n leikattua ja voilla p??llystetty? palasta sai Viija k?teens?, joita h?n l?hti hyvill? mielin viem??n tupaan. Reeta seurasi syrj?st? katsomaan, osaavatko lapset kiitt??. Viija ojensi isoimmalle ensiksi.

--Suur kiitos, sanoi t?m? n?yr?sti ja samassa haukkasi.

Viijaa jo v?h?n ujostutti, mutta h?n ojensi heti toiselle.

--Suur kiitos, kuului t?lt?kin ja yht? kiire k?ym??n saaliiseen k?siksi.

Sitten pienimm?lle.

--Tuul tiitot, sanoi t?m?, odotuksesta pitk?styneen? h?t?isell? ??nell?.

Kun jakamisty? oli p??t?kseen saatu, oli Viijan iloinen mieli muuttunut, mutta ei h?n ainakaan itse tiennyt, mik? sen vei. H?n meni sitten kokonaan toiselle puolen tupaa ja katseli miten haluisesti ja kumminkin surullisen hiljaisina tyt?t s?iv?t leip??ns?. Ei ollenkaan haluttanut en?? menn? heid?n luoksensa, kun muisti viel? t?din kiellon. Nyt vasta Viija huomasi, ett? niill? oli vaatteetkin hyvin huonot. Varsinki keskim?isen tyt?n mekko oli niin repaleinen, ett? se "kukki" joka paikasta yht? tasaisesti. Viija katsahti omaan mekkoonsa. Se oli mustasta ja valkeasta tasakkainen, eik? yht??n reik??, ainoastaan yksi repe?m? helmassa, mutta senkin oli t?ti ommellut kiinni.

Lasten kakut olivat kohta lopussa. Sivu menness??n kys?isi heilt? Reeta ett? "piisasiko ne"? Selv?? vastausta ei tullut, ainoastaan sellaisia ruumiinliikunnoita, joista voi ymm?rt?? ett? "kyll?" ja my?skin: "jos olisi v?h?n lis??".

--Kyll?p? sinulla tytt?paralla on huono mekko, sanoi Reeta seisahtuen ohi menness??n katselemaan keskimm?ist? tytt??.

Alasp?in katsoen sep?ili t?m? pahimpia repe?mien laitoja yhteenp?in k?sill??n, ik??nkuin n?ytt??kseen halunsa sit? korjaamaan, jos vain voisi.

--Eik?h?n niit? olisi Viijan vanhoja mekkoja, lis?si Reeta ja meni pois tuvasta.

Odottavaisen n?k?isen? j?i tytt? istumaan ja katselemaan mekkoaan, ajatellen, ett? jokohan h?n uuden mekon saanee. Nauruun meni suu, kun n?ki Reetan tulevan tupaan mekko k?sivarrella.

--Annetaanko t?m? tuolle kulkutyt?lle? meni Reeta arvelemaan Viijalle.

--Teh?n sen tied?tte.

--Niin, vaan jos sin? tahdot viel? pit?? t?t? p??ll?si. Mutta vanhahan t?m? on, onhan sinulla parempiakin ja laitetaan lis??.

--Antakaa vaan, sanoi Viija ujosti.

--K?y sin? viem?ss?.

--En min?.

--No, el? nyt tyhj??. Sinun se on annettava.

T?ti asetti mekon Viijan k?sivarrelle ja nyt t?ytyi totella. Melkein syrjitt?in l?heni h?n tytt?j? ja luokse p??sty? pisti annettavansa niin sukkelaan kuin olisi se ollut salakaupan tekoa, ja k??ntyi kiitoksia kuulematta takaisin. Olipa se nyt kulkutyt?st? uuden arvoinen, mutta kyll? h?nt? peloitti ennen saantia, ett? jos katsovat liian hyv?ksi eiv?tk? annakaan.

Ty?v?ki sattui tulemaan ruokatunnille. Joku huomasi kulkutytt?jen puheista ja puuhista, ett? heit? on erinomainen onni kohdannut, ja huomattuaan asian tarkemmin, alkoi kiusoitella Viijaa.

--Aivanhan sin? jakelet kaikki tavarasi muille, ennen kuin oikeat jakajat enn?tt?v?tk??n. Etk??n anna minulle tuota mustaa ruunaa.

--Ottakaa vaan, sanoi Viija ja asettui s?ngyn p??h?n istumaan.

--Anna minulle se ?itivainajasi suuri silkkihuivi, sanoi piikatytt?.

--En min? anna sit?.

--L?hde minulle mittaamaan aitasta pari tynn?ri? rukiita, sanoi m?kkil?inen.

--En l?hde, en min? jaksa.

--Mit? te lasta tyhj?n tautta kiusaatte, virkkoi Reeta vihaisesti.

--Kuka t?ss? on kiusannut, vaan saapihan lapsia narrata, muuten ne vanhempanakin istua mokottavat totisena kuin Tuomainen kuuma potatti kulkussa.

--V?h?n se nyt sellaistenkin narraamisella viisastuu, p??tti Reeta.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet