Read Ebook: Lauluja ja ballaadeja by Burns Robert Juva Valter Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 354 lines and 13207 words, and 8 pages

M? h?nt? hain, h?n hiipi luo, h?n v?rjyi hehkumiell?: saa siunauksen hetki tuo ruispientarella siell?! Mut kautta kirkkaan kuudanvy?n ja aamun valon viel?: h?n puhtain riemuin muistaa y?n ruispientarella siell?!

Mun hurmoksiinhan useinkin, sai veikkoin ilonvietteet; kun menestyin, m? riemuitsin; toi onnen uljaat mietteet: mut innon, riemun ylimm?n, min tunsin elon tiell?, toi onni ensi lemmen t?n ruispientarella siell?!

Kuoro.

K?y t?hk?in taa, kun viljamaa luo y?h?n sulo tuokseen! On onnenmies, ken kullan saa ruispientarelle luokseen!

Roobin leikkas ruista.

Roobin leikkas ruista, ma rinnan riivin. Hui! pienen sirpin sain, mut j?ljess' yh? hiivin.

M? l?hdin kauppalaan, vein kankurille lointa. Is?ns? t?llill? on Roobin ilman tointa.

Ei ollut mill??nk??n, -- voi, mit? luulla mahtoi? Jo keksi kepposet, kun talontyt?rt' tahtoi!

Niin vannoi: "P?yd?ss?in sua talvest' alkain ruokin!" Hui! tyhj?n is?nt? ja huippakenk? tuokin!

Roobin leikkas ruista, ma rinnan riivin. Hui! pienen sirpin sain, mut j?ljess' yh? hiivin.

Montgomeryn Kerttu.

Jos t?ytyis kankahalla nyt mun vaipassani viett?? y?t?, ma oisin onnenmies, jos vaan Montgomeryn Kerttu oisi my?t?.

Kun riehuis tuuli tunturin, ja syysy?n sade saavuttaisi, niin vuorenrotkoss' syliss?in Montgomeryn Kerttu suojan saisi.

Jos oisi mun n?? linnan maat, ja vaunut, ratsut, v?ki vakaa, ois riemuni, kun saisin nuo Montgomeryn Kertun kanssa jakaa.

Meeri Morison.

Oi, Meeri, tule ikkunaas, y? uinuu, kiilt?? kaste haan! S? silm?s suo mun n?hd? taas, ne voittaa kaikki helyt maan. Sua ilomielin vuotan vaan kuin orja aamunkoittohon, jos ikionnen palkaks saan, sun, armas Meeri Morison.

Kun eilen tanssisaliin sain, ja valot v?lkkyi, soitot soi, sun luonas olin aatteissain; j?in kylm?ks, muut kun karkeloi. Siell' immet loisti, liehakoi ja voitti kaikkein suosion. Ma huokasin: "Ei noista, oi, oo kenk??n Meeri Morison."

Miks, Meeri, riist?t rauhan sen, mi eest?s kuoloon menn? vois? Sa voitko murtaa syd?men, mi sulle lempens' antoi pois? Lemmest? lempi! Etk? sois ees s??lin sanaa, armoton? En usko, ett? tyly ois sun mieles, Meeri Morison!

Elli Dunbar.

Tule kanssani mailmaan, sulo Elli Dunbar! Tule kanssani mailmaan, sulo Elli Dunbar! Sano, ostanko ratsut ja vaunutkin maar? Vai k?ymmek? rinnan, sulo Elli Dunbar?

En taattoas kaipaa, en mantuja maan, en heimoas nelj??, sua halaan ma vaan: Tule tielle, mi v?ikkyy kuin taivahankaar! -- Tule r?ijyss? tuossa, sulo Elli Dunbar!

Afton-puro.

Solu hiljaa nyt, Afton, sa kukkeaparras, solu hiljaa, ja soiva on lauluni harras; oma Meerini nukkuu, -- sa loiskiva vuo, solu hiljaa ja vienoisen uinua suo!

Salon rastas, mi helkyt?t siimeiss? ehtoon, s? kyyhky, min ruikutus kaikuvi lehtoon, puron kirkuva hyypp?, te vaientukaa, -- ei armahan unta nyt h?irit? saa!

Niin uljahat, Afton, on tunturis laidat, joit' uurtavat ourujen v?lkkyv?t raidat! Siell' astelen aamuin ja rinteilt? voin ma karjani n?hd? ja Meerini ko'in.

Niin vihrein? niittys ja vehmastos hymyy, miss' esikko kukkii ja lehdoissa lymyy! Siell' illoin, kun kasteen jo kiilt?v?n n??n, kera Meerin ma koivujen siimeihin j??n.

Niin vienona, Afton, sa kastelet nient?, solut kaartaen Meerini m?kki? pient?! Sulo jalkoja ?sken s? huuhtelit, oi, kun uomahas astuin, h?n lumpeita toi!

Solu hiljaa nyt, Afton, sa kukkeaparras, solu hiljaa, ja sulle on lauluni harras; oma Meerini nukkuu, -- sa loiskiva vuo, solu hiljaa ja vienoisen uinua suo!

Meeri.

Taivaanvallat, joiden suojaa kaino syd?n aina saa, muilla mailla viipyess?in, Meeri? te varjelkaa! Immen hempi, sulo ruumis, puhdas niinkuin teid?nkin, Meerin armas mielenhyvyys j??k??n taivaan turvihin.

Leyhk?t h?nt? liekutelkoot, vienot, kuin h?n itse on; ilma, jota hengitt?? h?n, rintaan rauhaa tuokohon. Enkelit! kun pois mun kauas tieni vie, h?nt' turvatkaa! Immen syd?n olkoon mulle muilla mailla kotimaa!

Ayrin rannalla.

Jo ilta kolkko h?m?rt?y, syystuulen puuskat viuhuin k?y, on sankka pilven sumuvy?, ja vihmoin sade maahan ly?. Olalla pyssy soilta saan, siell' linnut j?tin rauhaan vaan. J??hyv?ishetki tuskaa tuo, kun rantaas astun, Ayrin vuo!

Syys s?nkipeltoon kyynel?i, miss' yrmyt s??t ne is?nn?i; sen sinitaivas rauhainen j?i tieksi talvimyrskyjen. Mun hyytyy veri suonissain: ma aion pauhuun ulappain; kun laivaa viskoo aaltoin vuo, taas kaipaan armaan Ayrin luo.

Mut kuohut vy?ryin k?yk??t vain, en pelk?? turmaa rantamain; vaikk' kuolonuhka eess? ois, ei kammottaa se kurjaa vois! Mut kahlein kiinni kotiin j?in, -- oi, haavat polttaa syd?nt?in! Mua ahdistaa ja vaivaa nuo, kun nyt sun j?t?n, Ayrin vuo!

Hyv?sti, Coilan vuorimaat ja laaksot, kankaat, viidat, haat, miss' suru viipyy, saattaen taas lemmen muistot mielehen. Sees olkoon, yst?v?, sun ties! My?s sulle rauhaa, vihamies! -- Oi, kyynelveet ei hoivaa suo: Hyv?sti, armas Ayrin vuo!

Pois Intiaan tule, Meeri!

Pois Intiaan tule, Meeri, j?t? kanssani Skotteinmaa! Pois Intiaan tule, Meeri, meren aukean tyrskyin taa!

Siell' oranssi, sitruuna kypsyy, tuo terttuja ananas; mut Intian ihmeet kaikki on tyhji? rinnallas.

Kautt' taivahan vannoin, Meeri: "Sinut heit?n kuolossa vain", ja unhottakoon minut taivas, jos unhotan lupaustain!

Sanas anna jo mulle, Meeri, -- otan liljak?t?ses n?in! Sanas anna jo mulle, Meeri, kotirannasta l?hteiss?in!

Luja liittomme nyt on, Meeri, syd?n kummankin annettu pois. Nyt koskaan emme me eroo! Ei, hetki se kirottu ois!

Mun kultani on ruusunen.

Mun kultani on ruusunen, kuin rusoruusu haan; mun kultani kuin s?vel on, mi uhkuu sointujaan.

Niin kaunis kuin sa, tytt?, oot, niin syv?n lemmen luot; sua lemmin, kulta, kunnes pois ne virtaa meren vuot.

Niin, kunnes meri virtaa pois, ja sulaa vuorten j??: Sua lemmin viel?, armahin, kun suljen silm?t n??.

Ja hyv?sti nyt, lemmittyin! Hyv?sti hetkeks vaan! Taas tulen luokses, lemmittyin, vaikk' ??rest' ??reen maan.

H?n veitikka on pieno.

H?n veitikka on pieno, niin veike? ja vieno; h?n on niin hell?n hieno, mun vieno armahain.

Vaikk' kaino, t?ynn? tulta! H?n syd?men vei multa, ja alta vainoin kulta saa suojaa rinnoillain.

H?n veitikka on pieno, niin veike? ja vieno; h?n on niin hell?n hieno, mun vieno armahain.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet