Read Ebook: Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta by Schreiner Olive Malmberg Aino Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 404 lines and 21680 words, and 9 pages

Translator: Aino Malmberg

RATSUMIES PETER HALKET MASHONAMAASTA

Kirjoittanut Olive Schreiner

Suomentanut Aino Malmberg

Ensimm?isen kerran julkaissut Kustannusosakeyhti? Otava 1900.

Oli pime? y?. Kylm? henk?ys k?vi id?st?, mutta se ei ollut siksi voimakas, ett? se olisi h?irinnyt ratsumies Peter Halketin nuotiovalkean leimua, se vain sai sen hiljalleen v?r?htelem??n. Peter Halket istui yksin sen ??ress? kallion t?rm?ll?.

Ymp?rill? oli pilkkosen pime?. Ei n?kynyt t?hte?k??n mustalla taivaankannella h?nen p??ns? p??ll?.

H?n oli matkustanut kymmenkunnan miehen seurassa viem??n maissi- ja riisivaroja l?heisimp??n leiriin. H?net oli l?hetetty vakoilemaan matalalle kukkulasarjalle ja siell? h?n oli eksynyt. Kello kahdeksasta aamulla h?n oli kuljeskellut pitk?ss? ruohikossa, rautakivikallioiden ja vaivaispensaitten v?liss? l?yt?m?tt? mit??n muuta j?lke? ihmisasutuksesta kuin j??nn?ksi? palaneesta kafferi-leirist? ja maahan poljetun, viljelem?tt?m?ksi j?tetyn viljavainion, jossa kuukausi sitten Chartered Companyn joukot olivat h?vitt?neet alkuasukaskyl?n.

Kolme kertaa sin? p?iv?n? h?n oli huomaavinaan palanneensa juuri samaan paikkaan, josta h?n oli l?htenyt. Eik? h?n tahtonut hyvin pitk?llek??n vaeltaa, sill? h?n tiesi ett? h?nen toverinsa palaisivat hakemaan h?nt? sinne, miss? h?net oli viimeksi n?hty, kun he illalla leiriss? huomaisivat ett? h?nt? ei kuulunut.

Ratsumies Peter Halket oli hyvin v?synyt. H?n ei ollut sy?nyt mit??n koko p?iv?n? eik? ollut paljoa maistellut pienest? viinapullostakaan povitaskussaan, sill? h?n ei tiennyt, koska h?n sen j?lleen saisi t?ytetyksi.

Y?n l?hestyess? h?n p??tti laatia lepopaikkansa pienen kallion t?rm?lle, joka oli hiukan erill??n muista kallioista. Sinne ei kukaan helposti p??sisi h?nen huomaamattaan. H?n ei pelj?nnyt kovin paljon alkuasukkaita. Heid?n leirins? oli h?vitetty ja heid?n majansa poltettu kolmenkymmenen peninkulman piiriss?, ja itse he olivat paenneet, mutta h?n pelk?si hiukan jalopeuroja, joita h?n ei ollut koskaan n?hnyt, mutta joista h?n oli kuullut, ja jotka saattoivat piileskell? pitk?ss? ruohikossa ja pensaikossa kallion juurella. Ja sitten h?n h?m?r?sti pelk?si jotain, ei oikein tiennyt mit?, odotellessaan ensim?ist? pitk?? y?t?ns? yksin?isyydess? kent?ll?.

Auringon laskiessa h?n oli enn?tt?nyt koota pienen kasan puupalikoita ja risuja kallion t?rm?lle. H?n aikoi pit?? tulta vireill? koko y?n, ja pime?n tullessa h?n sen sytytti. Ehk?p? h?nen yst?v?ns? huomaisivat sen et??lt? ja tulisivat h?nt? noutamaan aikaisin aamulla. Ja villit pedot tuskin l?hestyisiv?t h?nt?, kun h?n polvistui tulen ??ress?. Ja sen h?n tiesi, ett? alkuasukkaita ei ollenkaan tarvinnut pelj?t?.

H?n teki tulen ja p??tti pysy? valveilla sen ??ress? koko y?n, jos suinkin mahdollista.

H?n oli hoikka, keskikokoinen mies, otsa taaksep?in viett?v?, silm?t vaalean siniset. Mutta leukapielet olivat vankat ja suuren suun ohuet huulet osoittivat, ett? tuo mies saattoi hartaasti himoita t?m?n el?m?n ajallisia antimia ja my?skin nauttia niit?, jos ne sattuvat h?nen osalleen. Alaosassa kasvoja oli siell? t??ll? pehmeit?, vaaleita haivenia, alkavan miehuuden merkkej?.

Aika ajottain h?n kuunteli tiukasti, kuuluisiko mit??n ??ni? et??lt?, miss? h?nen toverinsa ehk? olivat leiriytyneet ja mahdollisesti ampuivat pyssyill??n n?hdess??n h?nen tulensa. Ja viel? tarkemmin h?n kuunteli ??ni? l?helt?, mutta kaikki oli hiljaa, risut tulessa vain silloin t?ll?in r?iskiv?t ja tuuli humisi vienosti kallioiden kivikossa. H?n k??ri suuren hattunsa kokoon ja pisti sen p??llystakkinsa taskuun sek? painoi p??h?ns? pienen lakin, jonka h?nen ?itins? oli kutonut ja joka k?vi niin tiukasti p??h?n, ett? ainoastaan yksi vaalea kihara p??si valumaan sen alta h?nen otsalleen. H?n nosti takkinsa kauluksen yl?s suojatakseen kaulaa ja korvia sek? avasi takin edest?, ett? tuli saisi l?mmitt?? h?nen rintaansa. H?n oli ennen kokenut monta kylmemp?? y?t?, istuskellessaan leirivalkean ??ress? toveriensa kanssa, puhellen neekereist?, joita he olivat ampuneet, tai neekerikylist?, joita he olivat h?vitt?neet, tahi moittien ruoka-annoksia, mutta t?n? y?n? kylm? n?kyi tunkeutuvan aivan h?nen ytimeens? asti.

Y?n hiljaisuus h?nen p??ns? p??ll? ja kent?n hiljaisuus h?nen ymp?rill??n masensivat h?nen mielt??n. Joskus h?n melkein toivoi kuulevansa shakaalin karjunnan tai jonkun suuremman petoel?imen ??nen et??ll?; ja h?n toivoi my?skin ett? tuuli puhaltaisi hiukan kovemmin, eik? noin vain hymisisi kivien lomissa. H?n katsahti alas pyssyyns?, joka lep?si hana vedettyn? maassa h?nen oikealla sivullaan, ja v?h?n v?li? h?n kohotti k?tens? konemaisesti ja kosketteli patruunia vy?ss??n. Sitten h?n ojensi pienet laihat k?tens? tulta kohti, l?mmitt??kseen niit?. Kello oli vasta puoli yksitoista, ja h?nest? tuntui kuin h?n olisi istunut t?ss? ainakin kymmenen tuntia.

V?h?n ajan per?st? h?n heitti kaksi suurta puuta tuleen ja veti esiin pullon taskustaan. H?n tutki tarkkaan tulen valossa paljonko se sis?lsi, sitten h?n otti pienen naukun ja tutki pulloa taas, n?hd?kseen miten paljon se oli v?hentynyt. Sitten h?n pisti sen takaisin taskuunsa.

Sitten ratsumies Peter Halket rupesi ajattelemaan.

H?n ajatteli hyvin harvoin. Vahdissa ja leiritulen ??ress? toverien seurassa ei ollut aikaa semmoiseen. H?n oli ollut huolimaton poika kyl?koulussa, ja vaikka h?nen ?itins? oli koulun loputtua maksanut kyl?n apteekkarille, ett? t?m? iltasin lukisi oppineita kirjoja h?nen kanssaan historiasta ja luonnontieteist?, ei niist? ollut paljoa j?lell? h?nen p??ss??n. Enimm?kseen h?n eli aina sen maailman mukana, joka oli h?nen l?himm?ss? ymp?rist?ss??n, antoi hetken tapahtumien vaikuttaa itseens? ja h?vit? j?lleen miten tahansa, ajattelematta paljoa. Mutta t?n? iltana kallion t?rm?ll? h?n vaipui ajatuksiin, ja h?nen ajatuksensa liittyiv?t yhten?iseksi sarjaksi.

H?n mietti ensin, ett? saisikohan h?nen ?itins? koskaan sen kirjeen, jonka h?n oli edellisell? viikolla pannut postiin, ja veisik?h?n postinkuljettaja sen ?idin m?kille, vai pit?isik?h?n ?idin l?hte? sit? postikonttorista noutamaan. Ja sitten h?n ajatteli sit? pient? kyl?? Englannissa, jossa h?n oli syntynyt ja kasvanut. H?n n?ki kuinka ?idin valkoiset hanhenpojat ry?miv?t portin alatse ja menn? vaaputtivat lammikkoon takapihalla. H?n n?ki kouluhuoneen, jota h?n oli niin inhonnut poikana ja josta h?n niin usein oli karannut onkimaan tai linnunpesi? hakemaan. H?n n?ki kuvat kouluhuoneen sein?ll?, johon ilta-aurinko loisti, kun h?nen piti istua sis?ll?. Siin? oli Jesus Juudanmaalta siunaten lapsia, ja yhdess? kuvassa juuri oven yl?puolella H?n riippui ojennetuin k?sin, ja jaloista vuoti verta. Sitten Peter Halket ajatteli tornia raunioitten luona, jonne h?n niin usein oli kiivennyt hakemaan linnunmunia, ja h?n n?ki ?itins? seisovan m?kin ovella, kun h?n tuli kotiin illalla, ja h?n tunsi ?idin k?sivarret kaulassaan h?nen suudellessaan poikaansa. Mutta h?n tunsi my?skin ?idin kyyneleet poskellaan, siksi ett? h?n oli ollut poissa koulusta koko p?iv?n. Ja h?nest? tuntui kuin h?n olisi pyyt?nyt anteeksi ?idilt? ja luvannut, ettei h?n milloinkaan en?? tekisi niin, jos ?iti vain nyt lakkaisi itkem?st?. H?n oli usein muistellut ?iti??n kotoa l?hdetty??n, laivassa, ty?skennelless??n kultakaivoksissa ja ruvettuaan sotamieheksi. Mutta h?nen muistonsa olivat aina olleet niin ep?m??r?isi?. H?n ei ollut selv?sti n?hnyt ja tuntenut ?iti?. Mutta t?n? iltana h?n kaipasi ?iti? aivan niinkuin ennen muinoin pikku poikana, maatessaan vuoteellaan viereisess? huoneessa ja katsellessaan oven l?pi ?iti?, joka kumartui pesusoikon yli ansaitakseen rahaa, mill? voisi poikaansa ruokkia ja vaatettaa. H?n muisti kuinka h?n oli kutsunut ?iti? luokseen, ja ?iti tuli ja k??ri h?net peitteeseen nimitt?en h?nt? "pikku Simoniksi", joka oli h?nen toinen nimens? ja joka my?s oli ollut h?nen is?ns? nimi. Sit? nime? ?iti k?ytti silloin vain kun h?n, Peter, makasi vuoteellaan illalla, tai kun h?n oli loukannut itsens?.

H?n istui siin? tuijottaen tuleen. H?n p??tti ansaita paljon rahaa, ja ?iti muuttaisi h?nen luokseen asumaan. H?n rakentaisi suuren talon Lontoon West Endiin, niin suuren, ettei semmoista oltu ikin? ennen n?hty, ja maalle h?n rakentaisi toisen talon, ja he eiv?t milloinkaan tekisi ty?t?.

Peter Halket istui kuin kivettyneen? ja tuijotti tuleen.

Kaikki miehet ansaitsivat rahaa tultuaan Etel?-Afrikkaan -- Barney Barnato, Rhodes -- kaikki he ansaitsivat rahaa maasta, kahdeksan miljoonaa, kaksitoista miljoonaa, kaksikymment?kuusi miljoonaa, nelj?kymment? miljoonaa. Miks'ei siis h?nkin ansaitseisi!

Peter Halket s?ps?hti ?kki? ja kuunteli. Mutta se olikin vain tuuli, joka hiipi pitkin kallioita kuin suuri sihisev? peto, joka kiipe?? yl?sp?in. H?n katsoi j?lleen tuleen.

H?n mietti ansaitsemismahdollisuuksiaan. Kun h?n oli palvellut aikansa vapaaehtoisena, annettaisi h?nelle suuri kaistale maata. Mashonalaisilta ja matabelel?isilt? otettaisi kerran pois kaikki maa, ja Chartered Company julistaisi semmoisen lain, ett? heid?n piti tehd? ty?t? valkoisille miehille, ja h?n, Peter Halket, pani heid?t tekem??n ty?t? h?nelle itselleen. H?n ansaitsisi rahaa.

Peter Halket siveli mietteiss??n polveaan.

Ent?s sitten ne muut ihmiset, jotka ostivat osakkeet rahalla? Ne saisivat tietysti taas myyd? ne. Ne saisivat kaikki myyd? ne yh? uudestaan.

Mutta jos he eiv?t voineet myyd? niit??

Peter Halket tuijotti tuleen aivan syventyneen? laskuihinsa. -- Herra Peter Halket, Peter Halketin kultakaivososakeyhti?n tireht??ri. Sitten kun h?n oli hankkinut itselleen tuhansia, -- Herra Parlamentin j?sen Peter Halket. Sitten kun h?nell? oli miljooneja, -- Sir Peter Halket, valtioneuvos!

H?n mietti syv?sti ja tuijotti tuleen. Jos omistat viisi tai kuusi miljoonaa, voit menn? minne haluat ja tehd? mit? haluat. Voit menn? Sandringhamiin. Voit naida kenen tahdot. Ei kukaan kysy mik? ?itisi oli. Se ei merkitse kerrassaan mit??n.

Omituinen ?itel?, masentava tunne valtasi Peter Halketin. H?n veti vy?ns? tiukemmalle.

Vaikk'ei sinulla olisi enemp?? kuin kaksi miljoonaa, voisit pit?? oman keitt?j?n ja passarin, jotka tulisivat kanssasi leiriin ja sotaan. Ja sin? saisit niin paljon shampanjaa ja muuta hyv?? kuin mielesi tekisi. T?ll? hetkell? t?m? tuntui t?rke?mm?lt? Peter Halketista kuin Sandringhamiin meno.

H?n veti esille pullonsa, jossa oli Cape kaupungin viinaa, ja otti siit? pienen kulauksen.

Toiset miehet olivat tulleet tyhjin? Etel?-Afrikkaan ja koonneet rikkauksia. Miksik? ei h?n?

H?n ty?nsi pieni? oksia suuren puup?lkyn alle ja helakka liekki lehahti ilmoille. Sitten h?n kuunteli tarkkaan. Tuuli alkoi tauota ja y? k?vi hyvin hiljaiseksi. Kello oli nyt nelj?nnest? vaille kaksitoista. H?nen selk??ns? pakotti ja h?n olisi tahtonut heitt?yty? pitk?lleen, mutta h?n ei uskaltanut, sill? h?n pelk?si nukkuvansa. H?n kumartui eteenp?in ja piti k?si??n polvien v?liss? sek? katseli liekki?, jonka h?n oli saanut leimuamaan.

Sitten v?h?n ajan kuluttua Peter Halketin ajatukset alkoivat himmet?. Ne k?viv?t vihdoin hajanaiseksi kuvasarjaksi, joka riehui hujan hajan h?nen aivoissaan, ilman yhten?ist? j?rjenjuoksua. Kun h?n nyt katsoi r?tisev??n leimuun, n?ytti se olevan sama tuli, jolla he olivat polttaneet alkuasukasten kyl?n, ja he heittiv?t tuleen kaikki, jota ei voinut kantaa pois. Sitten h?n oli n?kevin??n ?itins? lihavat hanhet menn? laahustavan pient? polkua my?ten, jonka kummallakin puolen oli vihre?t? ruohoa. Sitten h?n oli n?kevin??n ne majat, joissa h?n asui kullankaivajain kanssa, ja ne neekerivaimot, jotka asuivat h?nen kanssaan. Ja h?n mietti ett? miss?h?n ne naiset nyt lienev?t. Sitten -- h?n n?ki kuinka vanhan mashonalaisen p?? ammuttiin pois ja k?det viel? liikkuivat h?nell?. H?n kuuli kuinka neekerivaimot ja lapset kirkuivat, kun kiv?rit k??nnettiin heid?n leiriins? p?in. Ja sitten h?n kuuli kuinka dynamiitti r?j?hti ja kaivoi haudan. Sitten h?n taas oli ampuvinaan maksimikiv?rill?, mutta se oli h?nest? aivan leikkuukoneen n?k?inen, semmoisen, jota h?n oli k?ytt?nyt Englannissa, mutta vainiolla h?nen edess??n ei ollutkaan keltaista viljaa, vaan mustia miesten p?it?. H?nest? tuntui, ett? jos h?n katsoisi taakseen, n?kisi h?n nuo p??t takanaan rivitt?in, aivan kuin koneella leikattu viljakin.

Risuista lehahti liekki yh? kirkkaampana ilmoille, ja kun puut halkesivat, n?kyi palava ydin niiden sis?ss?. Ratina ja ritin? kaikui h?nen aivoissaan kuin tykist?patterin ampuminen. Sitten h?n ?kki? muisti mustan naisen, jonka h?n ja er?s toinen mies oli yll?tt?nyt yksin pensaikossa, lapsi sel?ss?, mutta nuori ja siev?n n?k?inen. Hm -- he eiv?t ampuneet h?nt?! -- ja musta nainenhan ei ollut valkoinen. H?nen ?itins? ei ymm?rt?nyt noita asioita. Englannissa oli kaikki niin erilaista kuin Etel?-Afrikassa. H?nell? oli ep?miellytt?v? tunne siit?, ett? h?n koetti puolustautua ?idilleen, mutta ei oikein ymm?rt?nyt miten.

H?n kumartui eteenp?in niin pitk?lle, ett? pieni vaalea kihara, joka pisti esiin lakin alta, oli melkein k?rventy? tulessa. H?nen silm?ns? olivat viel? auki, mutta luomet vaipuivat niiden yli ja k?det painuivat syvemm?lle polvien v?liin. Aivoissa ei ollut mit??n kuvaa en?? j?lell?, ei muuta kuin h?m?r? tieto tulesta h?nen edess??n.

Sitten ratsumies Peter Halket s?ps?hti. H?n istui ja kuunteli. Tuuli oli lakannut. Ei kuulunut ??nt?k??n, mutta h?n kuunteli kumminkin tarkkaan. Tulesta kohosi kumminkin kaksi kirkasta liekki? hiljaisessa ilmassa.

Silloin h?n kuuli kallion toisella kyljell? askeleita l?hestyv?n, paljaiden jalkojen hitaita, tasaisia askeleita.

Tukka ratsumies Peter Halketin otsalla j?ykistyi verkalleen. H?n ei ajatellutkaan paeta. H?n oli aivan lamautunut kauhusta. H?n tarttui pyssyyns?. Kuolon kylmyys hiipi h?nen jaloistaan yl?s p??h?n. H?n oli k?ytt?nyt maksimikiv?ri??n kerran taistelussa, jossa kaatui muutamia satoja neekereit? ja ainoastaan yksi valkoihoinen haavoittui, mutta h?n ei milloinkaan ollut pelj?nnyt. Mutta t?n? iltana h?nen sormensa olivat aivan j?yk?t pyssyn hanalla. H?n polvistui alas tulen viereen, pyssy valmiina. Kivi puoleksi suojasi h?nt? jokaiselta tulijalta kallion toiselta puolelta, ja heti paikalla kun tulija n?ytt?ytyi kiven takana, h?n aikoi ampua.

Mutta yht'?kki? h?nen mieleens? juolahti, ett? jospa se olikin joku h?nen omista tovereistaan, joka oli tullut h?nt? hakemaan, eik? mik??n paljasjalkainen vihollinen. J?nnitys oli aivan tukahuttaa h?net. Sitten h?n kylm?n kauhun valtaamana huusi: "Kuka siell??"

??ni vastasi selv?ll?, matalalla englanninkielell?: "Yst?v?."

Peter Halket melkein pudotti pyssyns? tunteittensa vaihdellessa. Kylm? hiki, jota j?nnitys oli pid?tt?nyt, puhkesi esiin suurina pisaroina h?nen otsalleen, mutta h?n polvistui yh? viel?, pidellen pyssy?.

"Mit? tahdotte?" huusi h?n v?risten.

Pime?st? kallion laidalla astui esiin henkil? kirkkaaseen tulen valoon.

Ratsumies Peter Halket katsoi yl?s siihen.

Se oli miehen kookas vartalo, puettuna liinaverhoon, joka ulottui alapuolelle polvia ja liittyi tiiviisti ruumiiseen. H?nen p??ns?, k?sivartensa ja jalkansa olivat paljaat. H?nell? ei ollut mit??n aseita, ja h?nen olkap?illeen valuivat paksut tummat kiharat.

Peter Halket katsoi h?neen h?mm?styneen?. "Oletteko yksin?" kysyi h?n.

"Olen yksin."

Peter Halket laski pyssyns? ja nousi yl?s.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet