Read Ebook: Nurmeksen kapina: Historiallinen kertomus Itä-Suomesta by Bergman Johan Albert

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 115 lines and 5933 words, and 3 pages

Oli aamuy?. Hovilan kujan suussa astuskeli muuan mies horjuvin askelin eteenp?in. Kalpea kuu valaisi vaeltajan yht? valjua muotoa, jossa viha ja ep?toivo kuvastuivat. Silloin t?ll?in katsoi h?n Hovilaan p?in, pudisti nyrkki??n sille taholle ja puri hammasta. Vaivaloisesti kulki henki miehen rinnasta, lyhyesti ja k?histen.

Sipo Nevalainen pyyhk?isi hiukset otsaltaan, jonka kylm? hiki peitti. H?n seisahtui ja kuunteli; kaikki oli hiljaa.

"T?ll? kertaa on voitto siell?", jupisi Sipo, "mutta elet??nh?n eteenp?in! Elet??n! Haa! sin? olet, el?m?, hauska!"

"Jo l?mmitti koston suloinen tunne rintaani", jatkoi Sipo mietteit??n. "Mutta lyhyt oli se ilo, liian lyhyt, ja poikani --! No, sen h?n ansaitsi. Mit? h?nest? kysyisin. Ei h?nk??n minusta pit?nyt. Ei. Yht? yksin olin h?nen el?ess??n kuin nytkin. -- Mutta asioiden pit?? muuttua. Toisen kerran pit?? minun viel? saada koston iloa maistaa. Oi, kunpa tuo kirotun Affleckin pes? ??rett?m?n? tulimeren? leimahtelisi ja Affleck nuora kaulassa keikkuisi hirsipuussa!"

N?in samosi Sipo eteenp?in kuumeellisesti haaveksien. Voimattomassa raivossaan h?n ensin mietti kaikenlaisia mahdottomuuksia; vihdoin alkoi tyynempi mieliala p??st? h?ness? vallalle. H?ness? vakaantui p??t?s matkustaa uudestaan hakemaan Ven?j?lt? apua kostohankkeisiinsa hovilaisia vastaan. T?ll? kertaa h?n p??tti matkata ainoastaan Savonlinnaan, jota ven?l?iset viel? piirittiv?t. H?n toivoi t??lt?kin liikenev?n jonkun satakunnan miehi? Affleckin karkoittamiseen. L?hd?n piti v?ltt?m?tt?m?sti tapahtua heti, sill? h?n ei voinut tiet??, kulkisiko majuri jo huomenna ymp?ri pit?j?? sotamiehineen kurittamassa kapinallisia talonpoikia ja heilt? veroja kiskomassa. Nyt arvatenkin verojen kultainen aikakausi koittaisi. Olihan Affleckilla sotav?ke?; mit? h?n muusta kysyi.

Sipo oli tullut paremmalle tuulelle, kun h?n taaskin varmaan tiesi, mit? oli teht?viss?. H?n saapui kotiinsa, kokosi rahansa ja muut kalleutensa, jotta ei juuri paljoa ollutkaan, ja sulloi ne taskuihinsa. Sitten h?n her?tti renkins? ja k?ski valjastaa parhaan hevosensa.

Renki hieroi silmi??n. H?nen teki mieli kysy?, mihin n?in varhain matka veti; mutta Sipo tavallisesti piti tuumansa itsekseen ja ilmoitti ne ainoastaan vaimolleen t?m?n el?ess?. Nyt h?nell? ei ollut ket??n uskottua.

"Min? l?hden matkalle", sanoi Sipo vain rengilleen. "En viipyne poissa enemp?? kuin kolme, nelj? p?iv??. Varjele taloa hovilaisilta. En mielell?ni nyt kotiani j?tt?isi, mutta tulevaisuuden turvan vuoksi sen teen."

"Mutta eik? Juhana tule hoitamaan --?"

"Vaiti", sanoi Sipo k?rtyisesti. "Juhana ei nyt tule hoitamaan mit??n."

Sipo istui rekeen ja l?i virkkua vitsalla. Se l?hti aika vauhtia kartanolta, sill? Sipo ei ennen viel? kertaakaan ollut kotoa l?htien hevostaan ly?nyt.

Kumma tunne nousi Sipon rinnassa, h?nen nyt kiit?ess??n taipaleella. Entiset onnellisemmat ajat johtuivat h?nen mieleens?, mutta pian h?n kukisti tunteensa.

Alkoi l?hesty? se aika, jolloin hopeankarvainen kuu menett?isi valaisemisvaltansa. Sinert?v?npunaisena hohti it?inen taivaanranta; se muuttui v?hitellen tulipunaiseksi, Sitten kellert?v?ksi ja sahraminkarvaiseksi. Kohta oli ilmaantuva p?iv?n kultainen ruhtinas valollaan ilahuttamaan n?it? seutuja pitk?n y?n j?lest?.

Mutta Sipolle t?m? valo tuntui vastenmieliselt?. Ensi kerran el?m?ss??n h?n olisi suonut p?iv?ntulon viipyv?ksi.

Jokseenkin l?hell? sen tien vartta, joka Nurmeksesta johti Pielisiin ja jota Sipo nyt kulki, oli Horman Mallan talo. Kolmas vuorokausi oli kohta kulunut siit?, kun Sipo oli noidan tavannut. T?m? aikoi nyt l?hte? Hovilaan, miss? luuli Sipon viel? olevan. Mutta aamulla ulkona k?v?istess??n oli h?n muutamalta miehelt? saanut kuulla majurin paluusta ja talonpoikien karkauksesta, jopa Siponkin julmasta ampumiskoetuksesta. T?st? ilmoituksesta noita tuli iloiseksi, koska h?n arveli Sipon nyt varmaan olevan siin? tilassa, ett? h?n taaskin tarvitsisi Mallan apua, jota h?n ei kuitenkaan saisi ennenkun h?n oli valansa t?ytt?nyt. Noita siis j?lleen siistiysi, pani ylleen parhaat vaatteensa ja l?hti astumaan maantielle, joka johti Nevalaisen taloon.

Aamuvalossa h?n huomasi hevosella ajajan tulevan vastaansa. L?hemp?n? h?n tunsi helposti miehen ja hevosen. My?s Sipo huomasi pian noidan ja alkoi hutkia hevostaan, mutta samassa akka oli reen luona ja puikahti sen kannoille.

"Suo minulle kyyti? v?h?n matkaa, jotta saadaan tuumailla", lausui noita. "Mihin menossa, Nevalainen? Ja miksi noin koetit minusta p??st??"

"En ole sinulle mink??nlaisen tilin velvollinen", sanoi Sipo. "Aika on minulle t?rke?; senvuoksi aioin koettaa p??st? sinun pitkist? puheistasi."

"Hoo", virkkoi Malla, ja h?nen silm?ns? v?l?hti. "Ja valasi? Sen olet kai jo unhoittanut."

"Siit? puhutaan, kun kolmen, nelj?n p?iv?n p??st? palaan", lausui Nevalainen.

"Vai niin", virkkoi noita ivallisesti. "Mutta min? pelk??n, ett? sin? et palaakaan."

"Sinun pelkosi ei minuun koske", vastasi Sipo. "Nyt on parasta, ett? heitt?ydyt pois kannoilta, tai min? pys?yt?n hevosen ja annan sinulle l?hd?n."

"Vai niin, sin? urhoollinen valapatto!" sanoi noita uhkaavasti. "Mutta minullakin on sinulle neuvo annettavana. Nyt on parasta, ett? k??nn?t hevosesi ja palaat kotiisi, jossa vala ensin t?ytet??n; sitten voivat kostosi hankkeet toteutua, muutoin eiv?t."

"Pois, hurja noita", huusi Sipo. "Sin? helvetist? heitetty kiusaaja, anna minun olla rauhassa!"

Nevalainen koetti k??nty?, sys?t?kseen noitaa pois takaansa. Mutta Sipon karjaisusta s?ik?htynyt hevonen juoksi niin kiivaasti, ettei h?n voinut aiettansa toteuttaa.

"Valmistu nyt ilmautumaan H?nen eteens?, jonka olet lupauksellasi pett?nyt", k?ski s??lim?t?n noita. "Viimeinen hetkesi l?hestyy."

Sipo veti ohjaksia, saadakseen hevosen pys?htym??n, sill? h?n arveli vaaran olevan l?hell?. Mutta armoton noita hoputti hevosta, ja se totteli, mennen t?ytt? vauhtia eteenp?in. Olipa kumma n?hd? t?t? menoa: noita monikarvaisessa puvussaan seisoi kuin hornan henki uhrinsa takana.

Kauhistuksen huuto p??si Sipon huulilta. H?n tunsi kaulansa puristuvan; kaulasuonet alkoivat pullistua, samoin silm?t. H?nen muotonsa muuttui ensin punottavaksi, sitten siniseksi; silm?t menettiv?t luonnollisen v?rins? ja meniv?t lasimaisiksi. Onneton ei voinut paikalta liikahtaa... Noita oli h?nen kaulaansa heitt?nyt silmukan, jolla h?n kuristi uhrinsa.

Kun noita n?ki hengen paenneen, sivalsi h?n hevosta vitsalla ja hypp?si samalla pois kannoilta.

Ei ket??n matkustajaa sattunut tielle silloin kun murha tapahtui. Vasta my?hemmin oli kaksi miest? n?hnyt hevosen h?lk?ttelev?n maantiet? pitkin. L?hemm?ksi tullessaan he n?kiv?t ajajan istuvan reess? henget?nn?, kauheasti eteens? tuijottaen.

Murhaa tutkittiin, ja noitaa alettiin vihdoin pit?? ep?luulon alaisena. Mutta riitt?v?? todistusta ei voitu saada, ja asia j?i silleen.

Loppu.

L?hes puoli vuotta oli kulunut edell?mainitusta tapauksesta. Kirjoitettiin nyt 1711. Sodan ies painoi yh?ti Suomea. Kurjuutta n?htiin kaikkialla. Taudit ja n?l?nh?t? olivat sodan kauheita liittolaisia: ihmiskunnan kolme vitsausta vaikutti tavallisuuden mukaan yhdess?. Nyt oli kev?t luonnossa, mutta talvi oli ihmisten syd?miss?.

Tahdomme nyt lukijan johtaa muutaman semmoisen luo, joka uskalsi maan poveen uskoa kalliin jyv?n, toivoen Jumalan avulla saavansa siit? hedelm?nkin pit??.

Tuolla pellolla astuu vakka k?dess? kumaraisena mies. H?n on nyt saran kylv?nyt ja menee tuonne mets?n rinteeseen t?ytt?m??n vakkansa sek? virvoittamaan itse??n raittiilla juomalla, jonka on juuri tuonut talon kellarista nuorenpuoleinen nainen.

"Elsa", sanoi nuori mies, "me uskomme tulevaisuudentoivomme maan poveen. Uskokaamme, ettei Luoja meit? eik? maatamme -- t?t? kallista isiemme maata -- liian ankarasti rankaise, vaan armossa k??nt?? kasvonsa puoleemme." N?in sanoen katsoi Juhana -- joksi lukija kylv?j?n arvannee -- lempe?sti Elsaan, joka nyt oli kolme kuukautta ollut h?nen vaimonsa.

"Me olemme vaarassa tottuneet luottamaan Herraan", lausui Elsa, "ja se luottamus ei ole meit? koskaan pett?nyt".

Lauhkea ahava suhahti kuusien latvoissa ja ik??nkuin vahvisti Elsan sanat.

Nuori vaimo k??nsi sattumalta silm?ns? vakan laitaan. Huokaus nousi silloin h?nen rinnastaan. Juhana kysyi syyt?. Elsa viittasi vakan laitaan, jossa n?kyiv?t kirjaimet S. N.

"?l?, armaani, t?st? huoli", lausui Elsa, joka pelk?si, ett? se muisto saattaisi Juhanan pahalle tuulelle.

Juhanan muoto tosin aluksi synkistyikin, mutta kohta h?n malttoi mielens? ja sanoi: "Surullisen muiston tuo merkki her?tt??, ja surkuteltavan. Mutta min?, jolle Luoja soi n?in suuren onnen kovien vastoink?ymisten j?lest?, en tahdo tuomita, etten tuomituksi tulisi."

"Olemmehan tosiaankin onnelliset", sanoi Elsa hiljaa. "Vaikka veljenik??n ei liittoamme siunaa, olen tyytyv?inen."

"Jos ei h?n olisi tullut sairaaksi ja joutunut haudan partaalle, ei h?n suinkaan olisi yhtymiseemme suostunut", virkkoi Juhana. "On kuitenkin rumasti tehty, ett? pelastuttuaan koettaa per?yty? siit?, mink? vaaran hetken? on luvannut."

Juhana nousi ja aikoi l?hte? toista sarkaa kynt?m??n, kun samassa palvelustytt? tuli juosten sanomaan, ett? kartanolle oli saapunut vieraita -- vanha mies ja vaimo -- jotka heti tahtoivat n?hd? Juhanan.

T?m? -- puoleksi n?rk?styen, puoleksi kummastuen siit?, ettei h?nen vaimoaan haluttu n?hd? -- l?hti astumaan taloon. "Enp? tied?, ansaitsevatko nuo sinua n?hd?k??n, ne h?per?t", lausui Juhana Elsalle; "mutta tulehan kuitenkin tuokion kuluttua j?lest?. -- Olisikohan heill? jotakin sellaista sanottavaa, mik? voisi surettaa Elsaa", ajatteli h?n itsekseen.

Pihalla seisoi vanha, arvokkaan n?k?inen mies. V?h?n matkaa h?nest? seisoi my?skin el?ht?nyt vaimoihminen.

"No, totta maar, Juhana, oletko kihloissa?" ?rj?isi vanhus, n?hdess??n Juhanan.

"Terve, syd?mellisesti tervetullut, vanha set?", huusi Juhana. "Yht? suora ja reipas kuin ennenkin."

Vanhus sulki Juhanan rintaansa vasten. Kyynel kiilsi h?nen silm?ss??n, ja h?n sanoi: "Siit? asti kun meilt? l?hdit, ei n?in onnellista hetke? ole meill? ollut -- ei, peto viek??n!"

Vanhus polki puujalalla tantereeseen, jotta t?m?hti.

Nyt saapui Elsa kartanolle.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet