Read Ebook: Tuomo sedän tupa by Stowe Harriet Beecher Friberg Maikki Editor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 606 lines and 19817 words, and 13 pages

Editor: Maikki Friberg

Harriet Beecher-Stowe'n

TUOMO SED?N TUPA.

Nuorisolle mukaili Maikki Friberg.

Ensimm?isen kerran julkaissut Weilin & G??s'in Osakeyhti? 1893.

Esipuhe.

Ty? ei suinkaan ole mit??n pahaa. Kotona n?et is?si ja ?itisi tekev?n ty?t? aamusta iltaan ja kun kasvat isoksi, rupeat sin? my?skin harjoittamaan jotakin tointa. Ty?ll? me ansaitsemme ruokamme ja vaatteemme, ty?mme hedelmill? voimme auttaa ihmisi?, jotka ovat h?d?ss? ja puutteessa. Mutta neekereist? ei tehtyk??n t?llaisia ty?miehi?. He eiv?t koskaan saaneet penni?k??n ty?st??n, eiv?t itse saaneet valita toimintaansa, eiv?tk? saaneet menn?, mihink? tahtoivat. He joutuivat kokonaan is?ntiens? omaisuudeksi, herrojensa orjiksi. Ja n?m? saivat heit? ostaa, myyd? ja vaihtaa aivan niinkuin meill? menetell??n hevosien ja lehmien kanssa.

Jos joku esim. meid?n maassa tekee toiselle pahaa, joutuu h?n siit? edesvastauksen alaiseksi ja saapi rangaistuksen, sill? laki suojelee kaikkia. Mutta Amerikan lait eiv?t suojanneet neekeriorjia; n?it? raukkoja saivat is?nn?t mielin m??rin kurittaa ja ruoskia. V?liin heit? piiskattiin niin, ett? tulivat viallisiksi, jopa menettiv?t henkens?kin. Kun orjaparat sitten ep?toivossaan koettivat paeta, ajettin heit? mit? julmimmalla tavalla takaa. Oli oikein erityisi? verikoiria t?t? varten. Ehtimiseen n?htiin sanomalehdiss? ilmoituksia karanneista orjista, joiden omistajat lupasivat suuret summat sille, joka saattaisi heid?n "omaisuutensa" joko el?v?n? tahi kuolleena takaisin. Laissa oli sakon uhalla kiven kovaan kielletty auttamasta karanneita orjia.

Mutta kuinka se on mahdollista, arvelet, ett? ihmiset voivat olla niin kovia ja armottomia l?himm?isilleen? Niin, se on tavallaan kyll?kin kummallista, mutta juuri t?ss? parhaiten n?kyykin orjuuden kirous. Se piti monta miljoonaa ihmist? el?inten kannalla ja teki heid?n is?nnist??n itsekk?it? ja kovasyd?mmisi? tyranneja. Heid?n mielest??n orjat olivat vaan jonkinmoisia koneita, joidenka avulla he hankkivat itselleen rikkauksia. He tottuivat v?hitellen julmuuteen aivan niinkuin me totumme talven pakkaseen. Monen mielest? eiv?t neekerit olleetkaan oikeita ihmisi?. Heid?n t?ytyi rautateill? ajaa el?invaunuissa ja kirkossa istua eri penkeiss?.

Oli niit? kuitenkin jalojakin ihmisi?, jotka koko syd?mmest??n paheksivat orjuutta ja koettivat kaikin tavoin lievent?? orjiensa tilaa. Sellainen oli muun muassa er?s lempe?luontoinen ja viisas rouva, nimelt? Harriet Beecher-Stowe. H?n k?rsi sanomattomasti n?hdess??n ja kuullessaan sit? julmuutta, jota orjat joka p?iv? h?nen rakkaassa is?nmaassaan saivat kokea. Se oli h?nest? niin hirmuinen h?pe?, niin kauhea m?t?haava vapaassa Amerikassa. Viimein h?n ryhtyi kirjoittamaan er?st? kirjaa, jolle antoi nimen "Tuomo Sed?n tupa". Siin? h?n otti kuvatakseen niit? surkeuksia, joita h?n monta kertaa oli itkenyt, joiden takia h?n monta y?t? oli valvonut.

Kirja her?tti heti ??ret?nt? huomiota. Toiset sit? ylistiv?t pilviin saakka, toiset taas moittivat. Mutta kaikki sit? lukivat, kaikki siit? puhuivat. Orjuuden vastustajien luku kasvoi p?iv? p?iv?lt? ja orjien vapauttamista ruvettiin puuhaamaan monessa piiriss?. Mutta etel?valtiot panivat vastaan. Siell? mahtavat herrat suurine puuvilla-istutuksineen eiv?t sanoneet voivansa tulla toimeen ilman t?t? laitosta. Kun asiasta ensin kiisteltiin kauvan aikaa sanomalehdiss? ja suurissa kokouksissa, syttyi viimein ankara sota pohjois- ja etel?valtioiden v?lill?. Se nielasi paljon ihmisi?, paljon rahaa, mutta pohjoisvaltiot saivat kuitenkin viimein voiton ja orjat vapautettiin. Nyt ei Amerikassa ole ainoatakaan orjaa en??n. Mustia ihmisi?, neekerej? kyll? viel?kin on, mutta heill? on samat oikeudet kuin muillakin, saavat liikkua vapaasti, minne tahtovat.

Siit? on jo p??lle 40 vuoden kun "Tuomo Sed?n tupa" ensin ilmestyi englannin kielell?. Se on sittemmin k??nnetty monelle kymmenelle kielelle ja levinnyt ymp?ri Euroopan, jopa tunkeunut Aasiaankin. T?st? on varmaankin opettajasi joskus puhunut. Ehk?p? h?n my?skin on kertonut, ett? suomenkielell?kin on ilmestynyt er?s lyhyempi "Tuomo Sed?n tupa" lapsia varten. Kentiesi sin? silloin olet mennyt joko lainakirjastoon tahi kirjakauppaan sit? kysym??n saadaksesi my?skin lukea t?t? merkillist? kirjaa. Mutta nolona olet palannut, sill? siell? vastattiin, ett? se jo aikoja sitten oli loppuunmyyty.

T?ss? se nyt uudestaan esitet??n suomalaisia lapsia varten ja tarjoutuu sinulle luettavaksi. Omin silmin saat t?ss? tutustua orjaraukkojen kurjuuteen. Her?tt?k??n se sinua n?kem??n v??ryyksi? maailmassa ja taistelemaan totuuden ja hyvyyden puolesta.

TUOMO SED?N TUPA.

Pieness? kaupungissa Kentuckyn valtiossa istui er??n? helmikuun p?iv?n? kaksi herrasmiest? vakavasti keskustellen. Huone, miss? olivat, oli hienosti sisustettu ja heid?n edess??n oleva p?yt? oli t?ynn? viinipulloja ja muita virvokkeita.

Toinen herroista oli lyhytkasvuinen ja lihava. H?nen kasvojensa ilme oli r?yhke? ja halpamainen ja koko h?nen k?yt?ksens? osoitti sellaista henkil??, joka ei ole saanut mink??nlaista sivistyst?, mutta joka kuitenkin tahtoo olla ylinn? joka paikassa. H?nen pukunsakin oli sentapainen, loistava ja huomiota her?tt?v?. Suureen ruususolmuun sidottu kaulaliinansa oli punaisen ja sinisen kirjava, liivit hohtavan punaiset ja lihavat k?det t?ynn? sormuksia. Raskaat kiilt?v?t kellonvitjat, joihin oli kiinnitetty kaikenlaisia leluja, riippuivat alas aina vatsalle asti. Ne n?yttiv?t olevan omistajansa ylpeyden esineen?, sill? keskustellessaan h?n niit? ehtimiseen hypisteli ja kilisteli. H?nen puheensa oli hyvin karkealuontoista ja sit? h?n sitten viel? h?ysti raaoilla sanoilla ja kirouksilla.

Toinen herroista oli sit? vastoin kaikesta p??tt?en sivistynyt henkil?, vaikka huolihuntu par'aikaa peitti h?nen kasvonsa ja teki koko muodon sangen synk?ksi. H?n k??ntyi vieraaseensa p?in ja sanoi vakuuttavalla ??nell?:

"Kuten jo olen kertonut teille, herra Haley, on Tuomo varsin erinomainen palvelija. H?n hoitaa koko taloni, on tarkka kuin puntari, aina rehellinen, aina luotettava."

"Tarkoitatte kai, herra Shelby, niin rehellinen kuin neekeri voipi olla", keskeytti lihava Haley, viinilasiaan kallistellen.

"En todellakaan. Tuomo on ehdottomasti rehellinen, sill? h?n on hurskas ja jumalinen."

"Niin, hurskaus sopii varsin hyvin neekerille ja lis?? suuresti h?nen arvoaan, kun se vaan on todellista laatua. Minullakin oli kerran sellainen orja, jonka puheita totta puhuen kuunteli kuin papin saarnaa. Ja p??lle p??tteeksi ansaitsin 600 dollaria myydess?ni h?net." T?t? kertoessa loistivat herra Haleyn kasvot.

"Voitte olla vakuutettu siit?, ett? Tuomon hurskaus on sit? oikeata lajia. Olen h?nt? monesti koetellut. Kerrankin l?hetin h?net tuonne l?hikaupunkiin noutamaan minulle 500 dollaria. Vaikka, kuten nyt per?st?p?in olen saanut kuulla, muutamat veijarit kehoittivat h?nt? pist?m??n rahat omaan taskuunsa ja pakenemaan Kanadaan, palasi h?n m??r?tyll? hetkell? ja toi minulle koko summan. En suinkaan mielell?ni h?nest? eroa, mutta koska nyt juuri satun olemaan suuressa rahapulassa, kehoitan Teit? ottamaan Tuomon velkani maksuksi."

"Ihan mahdotonta", intti herra Haley, "mutta jos Teill? olisi joku poika tahi tytt? viel? Tuomon keralla antaa, niin sitten voisi asia k?yd? p?ins?."

Samassa avautui ovi ja nelivuotias poikanen sekarotua astui huoneeseen. Lapsi n?ytti erinomaisen herttaiselta. Mustat silkkipehme?t kiharat ymp?r?iv?t h?nen py?reit? kasvojaan. Tummat, suuret silm?t katselivat uteliaasti ja samassa iloisesti huoneessa olijoita ja poskiin muodostuivat pienet kuopat niin pian kuin suu vet?ysi hymyyn. Pienokaisen varma k?yt?s ja rohkea l?heneminen osotti, ett? h?n ennenkin oli k?ynyt is?nt?ns? huoneessa.

"Kas Harry", huusi herra Shelby, "tule t?nne, niin annan sinulle rusinatertun."

Harry riensi sit? ihastuksella ottamaan. "Ja nyt", lis?si herra Shelby silitellen Harryn p??t?, "voit n?ytt?? t?lle vieraalle, kuinka sin? osaat laulaa ja tanssia."

Poika alkoi heti kirkkaalla, raikkaalla lapsen ??nell? er?st? omituista neekerilaulua s?est?en sit? p??n, k?sien ja jalkojen liikkeill?, seuraten tarkasti tahtia. "Mainiota", huusi Haley innostuksissaan ja heitti poikaselle appelsiinin.

Kun t?m? viel?kin is?nt?ns? kehoituksesta teki muitakin pikku temppuja, k??ntyi Haley yht'?kki? herra Shelbyn puoleen, taputti h?nt? olkap??lle ja kuiskasi: "Antakaa minulle t?m? poikanen viel? lis?? ja kauppamme on tehty."

"Mutta mit? ihmett? te lapsukaisella tekisitte", kysyi herra Shelby.

"Se on nyt minun salaisuuteni", vastasi Haley. "Mutta kuulkaapas kuitenkin. Minulla on er?s tuttava, joka ostaa somia lapsia, el?tt?? niit? jonkun ajan ja myy sitten hyv?st? hinnasta. Rikkaat ihmiset maksavat niist? n?hk??s suuret summat, sill? nyky??n ovat kauniit palvelijat muodissa. Tuollainen siev? ovenavaaja ja passari antaa koko talolle hienon leiman."

"En min? tahtoisi myyd? lasta", sanoi herra Shelby hitaasti. "Min? tied?n, ett? se saattaisi syd?mmen surua pienokaisen ?idille, ja sit? en soisi."

"Naisv?ki on todella hirmuista, kun se p??see parkumisen alkuun", my?nsi Haley. "Min? en puolestani voi siet?? heid?n kyyneleit?ns?. Mutta siksi t?llaisia asioita onkin varovasti ajettava. Te voisitte esim. l?hett?? lapsen ?idin pois p?iv?ksi pariksi, ehk?p? viikoksikin ja sill? ajalla kaikki tapahtuisi hiljaisuudessa. ?idin palattua voisi vaimonne sitten antaa h?nelle korvarenkaat taikka uuden hameen; varmaan h?nen mielens? t?ll? tavalla v?hitellen tyyntyisi."

Herra Shelby pudisti p??t??n. "En luule sen k?yv?n p?ins?."

"Aivan mainiosti. Te luulette noita mustia elukoita samanlaisiksi kuin valkeita ihmisi?, mutta siin? per?ti erehdytte. Mustat voivat kest?? vaikka millaista kohtelua, kun heit? vaan v?hitellen totuttaa. Eih?n niill? voi olla sellaisia tunteita ja toiveita kuin meill?." Sitten rupesi Haley suurella itsetietoisuudella kerskailemaan ammattitaitoansa t?ll? alalla. H?nen hankkimansa orjaparvet olivat kaikkein parhaat, aina lihavat ja hyvin voivat. Ani harvat meniv?t hukkaan ja h?nen tappionsa olivat suhteellisesti pienet. T?m? oli tietysti seuraus h?nen j?rkev?st? menettelyst??n. Piti silloin t?ll?in osottaa hiukan inhimillisyytt? ja vaan h?t?tilassa k?ytt?? piiskaa. Alituisesta ruoskitsemisesta oli n?et vaan h?vi?t?, orjat kun sen kautta heikkonivat ja tulivat kivulloisiksi.

Puhuttuaan kauvan aikaa samaan suuntaan ja kiitetty??n hyv?? syd?nt??n sek? onnistuneita keinojaan kys?si h?n viimein herra Shelbylt?, mit? t?m? oli p??tt?nyt heid?n yhteisist? kaupoistaan.

Herra Shelby lupasi tuumia asiata ja neuvotella vaimonsa kanssa, mutta t?llaisiin ep?varmoihin lupauksiin ei Haley tyytynyt, vaan vaati pikaista vastausta.

Shelby kehoitti h?nt? silloin pist?ym??n uudestaan talossa my?hemmin samana p?iv?n?, jonka j?lkeen orjakauppias kumarsi ja l?ksi.

"Ellen olisi", sanoi Shelby itsekseen, "tuon miehen vallassa, olisin jo aikaa sy?ssyt h?net p?istikkaa portaita alas. Niin inhottavan itserakas h?n on, ja niin vastenmieliselt? tuntuu minusta kaupan hierominen h?nen kanssansa. Kyll? velkautuminen on sit? viimeist?."

Herra Shelby oli hiljainen, hyv?nluontoinen mies, joka aina oli kohdellut ymp?rist???n yst?v?llisesti eik? vaatinut liikoja orjiltaankaan. Mutta h?n oli nyt viime aikoina sekaantunut laveihin yrityksiin, ja h?nen raha-asiansa olivat joutuneet sellaiseen ep?j?rjestykseen, ett? velkojia ilmoittautui joka haaralta. Mahtavin ja vaarallisin heist? oli Haley. H?n oli jo monta kertaa kirjallisesti ahdistanut Shelby? ja oli nyt tullut itse. Shelby oli, kuten h?n itsekkin my?nsi, tykk?n??n h?nen k?siss??n sill? hetkell?. Ja h?n oli t?st? sek? murheissaan ett? n?yryytettyn?. H?n oli aina moittinut henkil?it?, jotka myiv?t orjiaan kuin karjael?imi?, ja nyt h?n itse oli aikeissa menetell? samalla tavalla.

Raskainta h?nest? kuitenkin oli ilmoittaa asia vaimolleen, sill? h?n tiesi jo edelt?p?in t?m?n sit? paheksivan.

Rouva Shelby oli hyv?syd?mminen, mutta ennen kaikkia hurskas ja jumalinen nainen. H?n koetti jokap?iv?isess? el?m?ss??n toteuttaa kristinopin vaatimuksia ja piti sent?hden ?idillist? huolta jok'ainoasta palvelijastaan. H?n koetti opettaa heit? hyviin tapoihin ja velvollisuuksien t?ytt?miseen, kehitt?? heid?n henkisi? kykyj??n ja taipumuksiaan ja valvoi alituisesti heid?n parastaan.

Rakkain kaikista h?nen palvelijoistaan oli pikku Harryn ?iti Elisa. T?m? oli ollut rouva Shelbyn luona aina pikku tyt?st? ja nauttinut mit? huolellisinta hoitoa. Heid?n v?lins? muistutti enemm?n ?iti? ja tyt?rt? kuin em?nt?? ja palvelijaa. Elisa olikin eritt?in miellytt?v? olento; kasvot s??nn?llisen kauniit, k?yt?s pehme?n sulava ja ??ni t?ynn? vienoutta ja sointuisuutta. H?nen ihov?rins? oli niinkuin pikku Harrynkin melkein valkea. Em?nn?n valvova silm? oli pelastanut h?net niist? vaaroista ja kiusauksista, jotka muuten niin usein uhkaavat kauniita orjatytt?j?. T?ysi-ik?iseksi tultuaan oli h?n joutunut naimisiin kelpo miehen kanssa naapuritalosta ja eli nyt onnellisena ja rakastettuna. H?nen miehens? k?vi h?nt? tervehtim?ss? niin usein kuin aika my?nsi, ja pikku Harry oli h?nen ilonsa ja ylpeytens?.

Illalla oli herra Shelbyn kertominen vaimolleen Haleyn k?ynnist? ja heid?n yhteisist? sopimuksistaan. Kuten h?n jo edelt?p?in oli arvannut, pani rouva Shelby t?m?n ??rett?m?n pahaksi, eik? edes alussa oikein ottanut uskoakseen koko asiaa. H?nest? tuntui ihan mahdottomalta, ett? oma rakas miehens? antautuisi kauppoihin tuollaisten orjakauppiaiden kanssa, joita rouva Shelby hamasta lapsuudestaan oli oppinut inhoamaan.

H?n tiedusteli kiihke?sti syyt? miehens? h?mm?stytt?v??n p??t?kseen, sill? kuten moni muukin rouva ei h?n tiet?nyt mit??n miehens? asioista ja rahapulasta.

Mies selitteli h?nelle silloin nykyisen ahtaan asemansa lis?ten, ett? h?nen joko t?ytyi myyd? pari orjaa tahi luovuttaa koko omaisuutensa velkojilleen.

"Mutta miksi", kysyi rouva Shelby, "olet juuri valinnut Tuomon ja Elisan pojan. Onhan Tuomo niin uskollinen, niin meihin kiintynyt, ett? h?n varmaankin olisi valmis antamaan henkens? meid?n edest?mme. Ja olemmehan jo monta kertaa noin puoleksi luvanneet antaa h?nelle vapauden. Ent? tuo pieni Harry, Elisa-paran syd?nk?py. Mit? ?iti rukka ajatteleekaan meist?, kun olemme valmiit aineellisen voiton takia riist?m??n lapsen h?nen sylist??n. Monasti olen puhunut Elisalle h?nen ?idinvelvollisuuksistaan ja terottanut h?nen mieleens?, ett'ei ole hellemp?? suhdetta kuin ?idin ja lapsen. Min? olen kehoittanut h?nt? alituisesti seuraamaan lastansa, rukoilemaan sen puolesta ja antamaan sille kristillisen kasvatuksen. Mutta eih?n n?m? puheet merkitse mit??n, kun nyt myymme lapsen jumalattomalle miehelle, jonka luona se luultavasti t?rveltyy sek? ruumiin ett? hengen puolesta. Emmeh?n silloin ensink??n seuraa antamiamme neuvoja."

Herra Shelbyn t?ytyi syd?mmess??n my?nt?? vaimonsa olevan oikeassa, mutta h?n tekeytyi v?li?pit?m?tt?m?ksi ja koetti puolustella itse??n. Miksik? h?n oli muita moitittavampi? He myiv?t ja vaihtelivat orjiaan ehtimiseen ja h?n teki sen nyt ensikerran suuressa ahdingossaan. Tuomon ja Harryn h?n oli valinnut siit? syyst?, ett? olivat tuottavimmat, vai olisiko sitten parempi myyd? kaikki tyyni?

Mutta rouva Shelby ei vaan voinut tyynty?. H?n pyysi ja rukoili miest??n peruuttamaan kaupan sek? tarjosi kultakelloansa ja v?hi? koristeitaan velan suorittamiseksi.

Herra Shelby vakuutti kuitenkin, ett? purkaminen nyt oli my?h?ist?, sill? kauppakirja oli jo allekirjoitettu ja Haleyn k?siss?, josta ei hevin p??ssyt irti.

T?m? tieto masensi kerrassaan rouva Shelbyn; h?n istuutui tuolille, p?? vaipui k?tt? vasten ja syv?t huokaukset nousivat h?nen rinnastaan.

"Niin, t?m? on tosiaankin Jumalan rangaistus. H?n tahtoo n?ytt?? meille orjuuden kirouksen; h?n tahtoo osoittaa, kuinka se t?rvelee sek? orjan ett? is?nn?n. Sill? min? tied?n ett? orjien pit?minen on synti; jo nuorena tytt?n? sit? paheksin ja viel? selvemm?ksi asia on k?ynyt minulle nyt. Yst?v?llisyydell?, huolenpidolla ja hellyydell? olen luullut voivani auttaa orjiani ja huojentaa heid?n kuormaansa..."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet