Read Ebook: Moll Flanders by Defoe Daniel Schwob Marcel Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1951 lines and 108839 words, and 40 pages

Siit? oli syntynyt heid?n ensim?inen erimielisyytens?.

Saimi piti kiihke?sti puoltansa. Nils vastasi taipumattomasti, ett? h?nen vaimonsa oli aivan liian nuori ryhty?kseen noin ik?viin toimiin, ja ett? heid?n em?nn?itsij?ns?, joka heid?n naimisiin menty??n oli hoitanut taloutta, oli siihen eritt?in kykenev?.

-- Ei, pikku Saimini, sanoi Nils hell?sti, sinun pit?? vain antaa miehesi rakastaa ja ihailla itse?si.

Ja Saimin oli t?ytynyt tyyty? siihen.

Mutta syntyip? viel? toinen vakavampikin erimielisyys heid?n v?lill??n. Nilsill? ei ollut mit??n henkisen el?m?n tarvetta.

Heid?n naimisliittonsa alkuaikoina oli Saimi yritt?nyt puhua h?nelle unelmistaan, kaipuustaan, ihanteistaan. H?n oli uskonut h?nelle my?skin ep?ilyksens? ja pelkonsa ja sanonut tarvitsevansa moraalista ohjausta ja tukea.

Nils oli hymyillen kuunnellut h?nen puheitaan. Sitten h?n leikki? laskien oli sanonut h?nt? pieneksi ylti?p?iseksi moralistiksi ja vastannut kaikkiin h?nen tuumiinsa vain suudelmilla...

Silloin Saimi oli tuntenut, mik? syv? kuilu eroitti toisistaan heid?n kummankin el?m?nkatsomuksensa. Tuo tieto oli suuresti surettanut h?nt? ja h?nest? tuntui n?yryytt?v?lt? olla vain Nilsin laillisena rakastajattarena, niinkuin t?m? halusi. Mutta h?n oli kantanut yksin pettymyksens?. Kellep? h?n olisikaan voinut uskoa huoliaan. Ja v?hitellen tuo sankari, jonka Saimi oli korottanut niin korkealle jalustimelle, alkoi kadottaa tenhovoimansa.

Silloin Saimi, voidakseen olla joksikin hy?dyksi, p??tti ruveta ty?skentelem??n monien alustalaistensa ja heid?n lastensa hyv?ksi. H?n k?vi heid?n kouluissaan, h?n jutteli alustalaisten vaimojen kanssa, mutta suureksi ihmeekseen h?nt? kohdeltiin varsin kylm?sti...

Savossa, suomalaisen kansan keskuudessa h?n oli tottunut yst?v?lliseen ja tuttavalliseen kohteluun ja siksi t?m? kylmyys kummastutti h?nt?, viel?p? loukkasikin. T?m? ruotsalainen kansa ei luottanut h?neen, sen h?n nyt ymm?rsi. H?n itse oli suomalaista rotua, p?invastoin kuin t?m?n ruotsalaisen seudun kansa, joka ei ymm?rt?nyt h?nen kielt??n. Kansanvalistus, joka Uudellamaalla oli paljoa korkeammalla kannalla kuin Savossa, oli tehnyt heid?t ep?luuloisiksi ja itsetietoisiksi.

Saimin, tuon lapsellisen ja viattoman, hyv?n ja iloisen nuoren naisen oli vaikea alistua siihen. Se tuntui h?nest? j?lleen uudelta pettymykselt?. Mutta h?nen oli pakko alistua ja h?n vet?ytyi v?hitellen kokonaan kuoreensa. Mutta usein h?nen el?m?ns? tuntui kovin yksin?iselt?, niinkuin nyt t?n??nkin, jolloin Nils oli ollut kaiken p?iv?? poissa.

H?n vihasi noita Nilsin kaupunginmatkoja. Vaistomaisesti h?n tunsi, ett? niiden alla piili jotain, jota h?n ei tiennyt. Ja joka kerta kotiin tullessaan tuntui Nils h?nest? ik??nkuin vieraalta, h?n puhui paljon, nauroi kova??nisesti ja joskus h?nen hengityksens? haiskahti v?kijuomilta.

Oi! kuinka Saimi olikaan s?ik?ht?nyt, kun Nils ensi kertaa tuli kotiin tuo peloittava haju vaatteissaan, hiuksissaan, koko olennossaan... Mutta Saimi ei uskaltanut sanoa h?nelle mit??n... Se oli sit? kauheampaa, kun Nilsin is? oli tapaturmaisesti kuollut palatessaan kerran p?ihtyneen? kotiin kaupungista. Tienlaidassa, josta h?net oli kuolleena l?ydetty, oli viel? t?n?kin p?iv?n? puuristi.

T?m? muisto her?tti hirve?n levottomuuden Saimin mieless?. Ei suinkaan perinn?llisyyden kova laki ollut rangaissut h?nen miest?ns?, h?nen kaunista Nilsi?ns?, s?lytt?m?ll? h?nen hartioilleen esi-isilt? perittyj? kammottavia taipumuksia? Sill? ennenvanhaan oli juoppous ollut aivan yleist? sivistyneittenkin herrasmiesten parissa pohjoismaissa.

Kello keskeytti ?kki? Saimin mietteet.

-- Jo kuusi! sanoi h?n itsekseen ihmeiss?ns?. Kuinka kauan Nils viipyy!

Kirkas kuuns?de tunkeutui huoneeseen kaksinkertaisten ikkunoiden l?pi, joita hienot valkoiset uutimet reunustivat, ja sen kylm? valo hopeoitti ikkunakomerossa olevien kasvien lehdet.

Kuinka hiljainen ja rauhallinen olikaan t?m? koti, jonka Nils rakkaudessaan oli h?nelle luonut! Kaikkialla taide-esineit? ja tauluja, jotka hiveliv?t h?nen silmi??n. Suuri kirjasto t?ytti kokonaisen sein?n. Ja mukavat, himme?nsiniset englantilaiset huonekalut olivat tavattoman tyylikk??t ja aistikkaat. Ikkunasta avautui laaja n?k?ala merelle.

?kki? kuului kulkusten kilin?? et??lt?. Saimi heristi korviaan. Iloisia ??ni? kajahti j??lt?.

>>Nils on varmaan kotiin tulossa... Muutamien minuuttien j?lkeen h?n on t??ll?,>> tuumi Saimi.

Mutta uupuneena takkavalkean l?mpim?st? ja pahoilla mielin miehen my?h?isest? paluusta j?i Saimi paikoilleen h?m?r??n huoneeseen nojatuoliinsa istumaan menem?tt? h?nt? vastaan.

Pieni musta pilkku aavalla j??aavikolla suureni ja l?heni.

Se oli Nils af Ekin, Viikin kartanon is?nn?n reki, joka palasi p??kaupungista, noin kahden peninkulman matkan p??st?. Kahden hurjan hevosen raudoitetut kaviot tupruttivat lunta joka puolelle niiden kiit?ess? eteenp?in hienossa lumituiskussa.

Komeissa saukkoturkeissaan ja ketunnahkaisten v?llyjen peitossa kesti Nils af Ek erinomaisesti pakkasta, joka oli huurteeseen kietonut h?nen kulmakarvansa ja viiksens?.

Onnellisena, hymy huulilla h?n katseli ylpein mielin komeaa Viikin kartanoa, t?t? mallitaloa, jossa uudenaikaista maanviljelyst? ja uusia koneita k?ytettiin suurella menestyksell? tuottaen kunniaa nuorelle omistajalle. Suoritettuaan kurssin Mustialan maanviljelysopistossa oli Nils saavuttanut taitavan ja tarmokkaan maanviljelij?n maineen. H?nen laajoilla maillaan oli monta sahaa k?ynniss?, joissa sahattiin lankkuja h?nen omasta mets?st?ns?, ja kartanon mallikelpoisessa meijeriss? valmistettiin voita, jota l?hetettiin suoraan Englantiin. Viikin kartanon talli oli my?skin erinomaisessa maineessa. Mutta kaikki t?m? rikkaus ja omaisuus ei ollut mink??n arvoista h?nen silmiss??n. Oikean arvon sille antoi vasta h?nen vaimonsa, tuo mets?kukka, rakastettava ja oikullinen Saimi Tervula, niinkuin h?nen tytt?nimens? kuului.

Miksi h?n rakasti h?nt? niin suuresti? Mik? vieh?tti h?nt? tuossa nuoressa naisessa, joka oli h?nt? kaksitoista vuotta nuorempi? H?nen nuoruutensako, h?nen impulsiivinen luonteensako, joka her?tti h?ness? aivan uuden, ennen kokemattoman tunnemaailman? H?nen huomiota her?tt?v? kauneutensako, jossa jokainen piirre oli sopusointuinen? H?nen olisi ollut mahdoton sit? selitt??. Vain se ajatus, ett? h?n hetken kuluttua saisi sulkea h?net syliins?, sai Nilsin syd?men kiihke?sti sykkim??n.

Reki kiiti tiet? pitkin ja k??ntyi tammikujalle, joka ulottui aivan kartanon portaiden eteen, ja hiljent?m?tt? vauhtiaan pys?htyi se ?kisti ovelle.

Hevoset, totellen ajurin pienint?kin vihjausta, seisahtuivat ?kki? kuin kivipatsaat. T?llainen ajo oli suomalaisten ajurien ylpeys.

Nils hyp?hti yl?s reest?, astui valaistuun eteiseen, jossa paikalle saapunut palvelijatar auttoi turkit h?nen ylt??n.

-- Rouva on huoneessaan, selitti t?m?.

Iloisena kuin luvalle p??ssyt koulupoika kiiruhti Nils portaita yl?s toiseen kerrokseen, jossa rouvan huone sijaitsi. H?n tahtoi yll?tt?? vaimoansa ja avasi hiljaa oven.

Mutta h?n pys?htyi h?mm?styneen? kynnykselle. Takan ??ress? puolih?m?r?ss? h?n n?ki vaimonsa istuvan silm?t kyynelist? punoittavina.

Nopeasti h?n v??nsi s?hk?nappulaa ja salaten h?mm?styst??n h?n kiiruhti Saimin luo, kumartui h?nen puoleensa, sulki h?net syliins?, hyv?ili ja suuteli h?nt? ja sanoi lempe?sti nuhdellen:

-- Oletko sin? itkenyt? Mink? vuoksi?

Mutta Saimi hymyili jo h?nelle.

-- Se oli vain lapsellisuutta, Nils... Min? ajattelin Saarilaa, t??ll? tuntui niin yksin?iselt?... Sin? tulet niin my?h??n!

Ja h?veten sit?, ett? h?n t?ll? tavalla otti Nilsi? vastaan h?n painautui h?nen syliins? ik??nkuin suojaa etsien. Nils oli niin suuri ja voimakas, ehk?p? h?nen l?sn?olonsa saattoi karkoittaa h?nen synk?t ajatuksensa.

Hell?sti Nils painoi Saimin mukavaan nojatuoliin, siirsi jakkaran h?nen jalkojensa alle ja alkoi sitten seisoviltaan poistaa silkkipapereita suuren k??r?n ymp?rilt?.

-- Katsos, Saimi, mit? min? olen tuonut sinulle!

Ja h?n ojensi h?nelle kauniin orvokkikimpun, jonka vieno tuoksu, muistuttaen mieleen etel?n aurinkoisia maita, levisi huoneeseen.

-- Min? s?ilytin niit? turkkini sis?puolella, jotta ne eiv?t paleltuisi, selitti Nils iloisesti huomatessaan Saimin h?mm?styneen ilmeen.

-- Oi, kuinka hyv? sin? olet, Nils! huudahti Saimi ihastuneena painaen kimpun kasvojansa vasten. Lempikukkiani! Kiitos, yst?v?ni!

Saimi oli kovin liikutettu t?st? huomaavaisuudesta. Nils hemmoittelikin h?nt? aina kaikellaisilla pikkuseikoilla, jotka ovat naiselle niin mieluisia. Mutta t?n??n, h?n ei tiennyt itsek??n syyt? siihen, kukkien tuottama ilo ?kki? katosi... Nilsin ilme tuntui niin omituiselta, kun h?n katseli h?nt?. H?nen silm?ns? olivat raskaat, ik??nkuin verhotut, ja h?nen aistillisen suunsa ymp?rill? karehti autuas tyytyv?isyyden ilme.

Ja seuraten sis?llist? vaistoaan, panematta kukkia edes maljakkoon, Saimi laski ne pienelle p?yd?lle viereens?. Sill? h?nest? tuntui ik??nkuin nuo kukat olisivat merkinneet jonkinlaista anteeksipyynt??, ik??nkuin Nils niill? olisi tahtonut salata jonkun tekem?ns? v??ryyden.

Mink? v??ryyden? Saimi tarkasteli h?nt? salaa. H?n sytytti juuri sikariaan. Jotain outoa h?ness? varmaan oli, yksin h?nen ??ness??nkin... Mutta Saimi karkoitti nopeasti nuo ep?ilykset mielest??n, sill? olivathan ne h?nelle alentavia, ja muuttuneella ??nell? h?n kysyi Nilsilt?:

-- No, kerrohan minulle, mit? kaupunkiin kuuluu?

-- Siell? ei puhuta muusta kuin ven?l?isest? kenraalikuvern??rist?, joka on oikea raakalainen, tottunut kun h?n on hallitsemaan vain ruoskalla. Joka askeleella tapaa pilkkaavia ja ivaavia ven?l?isi? upseereja, ja kasakkapatrulleja vilisee kaduilla. Voisipa melkein luulla, ett? kaupunki olisi piiritystilassa...

-- Kuinka mielet?nt?, ett? ven?l?inen hallitus kohtelee tuolla tavalla lainkuuliaista ja rauhallista maata! Mit? me olemme tehneet? Eih?n se ole mik??n rikos, ett? vaadimme meit? kohdeltavan vapaana valtiona, koska suhteemme Ven?j??n kerran on sellainen... Ent?s ?itisi, mit? h?n sanoo. H?n, joka on niin is?nmaallismielinen!

-- H?n on ep?toivoissansa, niinkuin kaikki muutkin, seh?n on selv??. Huomenna h?nell? on kutsut senaattori Str?min kunniaksi ja h?n toivoo n?kev?ns? my?s meid?t luonaan.

-- Min? en tule, sanoi Saimi lyhyesti.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet