Read Ebook: Goethen runoja by Goethe Johann Wolfgang Von Koskenniemi Veikko Antero Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 269 lines and 15338 words, and 6 pages

Siunattu ollos, nuori vaimo ja imev? poika rinnallasi Suo minun kalliosein?? vasten jalavan varjossa taakkani heitt??, vierell?s lev?t?.

Mik? askar ajaa p?iv?n helteess? sinua tomuista tiet?? Kannatko kaupungista tavaraa? Hymyilet kysymyst?ni, matkamies?

En tuo tavaraa kaupungista. Viile?ks muuttuu ilta. N?yt? minulle kaivo, josta haet vett?, rakas nuori vaimo.

Vuoritiet? yl?s! Kulje edell?! Pensaikon l?pi johtaa polku majalle, miss? asun, kaivolle, josta juon.

Ihmisk?den j?lki? viidakossa! Noita kivi? et sin? asettanut, antelias luonto.

Ylemm?s!

Sammalen peitt?m? templin p??ty! Tunnen sinut, luova henki! Olet painanut leimasi kiveen.

Eteenp?in, muukalainen!

Kirjoitus kivess? tuossa! Mahdoton lukea! Kuluneet olette uurretut sanat, te joiden tuli todistaa mestarinne hartautta tuhansiin polviin.

Ihmettelet, muukalainen kivi? tuossa? Ylh??ll? on niit? paljon majani luona.

Ylh??ll??

Suoraan vasemmalle pensaikon l?pi, t?nne.

Musat ja Gratiat!

Tuossa on majani.

Temppelin rauniolla!

Tuolla syrj?ss? pulppuaa l?hde, josta juon.

Hehkuen leijut hautasi yll?, Genius! Soraan suistunut sun on mestariluomas, kuolematon!

Varro, noudan ruukun juodaksesi.

Muratti on verhonnut jumalaisen muotos. Kuinka te nousette, nousette tomusta, pylv?spari! Ja sin? yksin?inen sisar tuolla, kuinka te kaikki, tumma sammal p??nne kiireell?, katsotte kuninkaallisesti kaatuneita siskojanne jaloissanne. Karhunmarjapensaan juurella peitt?? niit? tomu ja maa ja korkea ruoho huojuu yl?puolla. Niink? pid?t arvossa, luonto, mestariluomaasi? Tunteettomana murskaat pyh?kk?si, kylv?t sen rauniolle ohdakkeita.

Kuinka poika nukkuu! Tahdotko lev?t? majassa, muukalainen? Vaiko mieluummin viipy? taivasalla? On jo kylm?. Ota poika, ett? menen noutamaan vett?. Nuku, rakkaani, nuku.

Ihana on leposi! Tai vahan-raikas sun hengityksesi Sin?, syntynyt raunioilla pyh?n muinaisuuden, varjelkoon se hengell??n sinua! Ket? se ymp?r?i, jumalten onnea, itsetuntoa saa h?n nauttia. Nouse t?yten?, oras, kukkivan kev??n ihana ylpeys, loistaos vertaistesi keskell?! Kuihtuessa kev??si nouskoon rinnastas t?ysi hedelm? ja kypsyk??n p?iv?? kohti!

Jumala siunatkoon nukkuvaa lasta! -- Voin tarjota sulle raikkaan veden lis?ksi vain palan leip??.

Kiitos. Kuinka ihanasti kaikki kukkii ja viherj?i t??ll?!

Mieheni h?n pelloltaan pian saapuu kotiin. Viivy luonamme ja kanssamme jaa ehtoollinen.

Te asutte t??ll??

Niin, tuonne muurien v?liin is?ni jo majan tiilist? ja sorakivist? rakensi. Nyt asumme me t??ll?, is?ni antoi minut peltomiehelle ja kuoli syliimme. -- Her??tk? jo, syd?nk?pyseni? Kuinka ilakoikaan h?n ja leikkii, h?n veitikka!

Oi luonto, iki-it?v?inen, luot kaikki elon nautintoon ja lapsillesi ?idin tavoin oot suonut perinn?n, oot majan suonut. On r?yst??n alla p??skyn pes?, se tunteetonna taideluoman keskeen sen rakentaa. Ja hy?nteistoukka kutoo suvulleen ylt ymp?r oksan talvimajan. Ja menneisyyden sa yleville raunioille sun majas pystyt?t, oi ihminen, ja nautit el?m?st? haudoilla! J?? hyv?sti, sa onnellinen vaimo.

Et tahdo j??d??

Herran huomaan! Siunattu olkoon poikanne!

Onnea tiellenne!

Mihin johtaa vuoren taakse polku tuo?

Se Cumaan vie.

Se onko kaukana?

On hyv?n kolmen virstan p??ss?

J?? hyv?sti Oi ohjaa askeltani, luonto, mun, vaeltajan askelta, mi vie mun pyh?n menneisyyden hautain yli! Vie askeleeni paikkaan rauhaiseen, mi suojassa on pohjoiselta ja miss? heltehelt? p?iv?n suo varjon poppelit. Ja ehtoolla kun kotiin k?yn ma majallein, jonk' illan viime s?teet kultaa, suo ett? vastahani saisi vaimo tuollainen, sais poika syliss??n!

PROMETHEUS.

Peit? pilvisumuun, Zeus, taivahasi, koeta kuin poika, joka katkoo ohdakkeita tiell??n, voimaas tammihin ja vuoriin! Sent??n sinun t?ytyy j?tt?? maani mulle, majani, jot' et sa tehnyt, lieteni, min hehkun tunnet kademielin.

En tied? auringon alla kurjempaa kuin te, jumalat! Niukasti ruokitte uhriveroilla majesteettianne, n??ntyen, jolleiv?t lapset ja kerjurit olisi toivovia houkkoja.

Kun olin lapsi enk? tiennyt k?tt?ni pitemm?lle, k??nsin harhaavan katseeni p?iv?? kohti kuin siell? olisi korva pyynt??in kuuleva, syd?n kuin minun, surun painamaa armahtava.

Kuka auttoi minua titaanien ylimielt? vastaan? Ken pelasti minut kuolosta, ken orjuudesta? Etk? itse kaikki tehnyt, pyh?sti hehkuva syd?n? Sin?, joka nuorena ja viatonna hehkuit, petettyn?, kiitosta nukkujalle ylh??ll? tuolla.

Sinua kunnioittaa? Miksi? Oletko kevent?nyt koskaan raskautetun tuskia? Oletko koskaan kuivannut ahdistetun kyyneli?? Eik? ole minua mieheksi takonut kaikkivoipa aika ja ikuinen kohtalo, minun herrani ja sinun?

Luuletko ehk?, ett? ma el?m?? vihaisin, er?maahan pakenisin, kun eiv?t kaikki unelmat kypsyneet? T?ss? istun, teen ihmisi? kuvani mukaan, suvun kaltaiseni k?rsim??n, itkem??n nauttimaan, iloitsemaan, suvun, joka ei sinua kunnioita, suvun kuin min?!

Mies mull' oli vieraana muuankin. Oli sopumme mit? parahin: n?ki p?yd?ss? ruokani tavallisen ja s?i sit? vatsan-t?ydellisen, ja j?lkiruokahan tultuaan s?i senkin suuhunsa makeaan.

Niin lankes paulaan Pirun ja Pahan, rupes ruokiani moittimahan: >>Ei sako soppaa haitannut, oli paisti hiukan palanut -->> Pyh? sakramentti! Ulos mies, se koira! H?n on resensentti.

MUHAMMEDIN LAULU.

Vuoril?hde n?hk??, kirkassilm?inen kuin t?hti! Pilvien takana ruokkivat h?nen nuoruuttansa hyv?t henget pensaisissa rotkoissa.

T?ynn? nuorta voimaa tanssii se pilvist? marmoripaasille, hyp?hdellen kohti taivahan sine?.

Vuorisolissa heittelee se kirjavia kivi?, tempaa k?skij?voimalla sisarl?hteet mukaansa.

Alhaalla laaksossa nousee kukkia tiell??n, kedot el?v?t h?nen henk?yksest??n.

Eiv?t h?nt? pid?t? varjoiset laaksot, eiv?t kukat, jotka h?nen polviaan syleilev?t, houkutellen rakkauden silmill?. Lakeutta kohti h?n pyrkii k??rmeen? kulkien. Purot yhtyv?t h?neen onnekkaina. Nyt h?n k?y jo lakeutta, hopealle hohtaen, ja lakeus loistaa mukanaan. Joet lakeudelta, purot vuorilta huutavat riemussa h?nelle: >>Veli, veli, ota veljet mukaasi vanhan is?si luo ikuisen valtameren, joka odottaa meit? levitetyin k?sivarsin, jotka, ah, turhaan avautuvat meit?, kaipaavia kohti. Meit? j?yt?? er?maassa ahnas hiekka, p?iv?n paahde imee meist? veren, kunnes patoo lammeks meid?t! Veli, ota veljet lakeudelta, ota veljet vuoristosta, ota mukaan, is?s luo!>>

>>Tulkaa kaikki.>> Ja h?n kasvaa ihanasti. Sukukunnat k?sin kantaa ruhtinastaan! Vy?ryv?isin riemusaatoin maat h?n nimitt?? ja syntyy kaupunkeja askelistaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet