Read Ebook: Torchy As A Pa by Ford Sewell

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1660 lines and 73812 words, and 34 pages

"Ah, laiva l?htee ilman meit?", kuiskasi nuori nainen, ja syyst? tai toisesta Glenister sai sen k?sityksen, ett? tytt? pelk?si sit? viel?kin enemm?n kuin takaa-ajajia, joitten askeleet jo kuuluivat varsin l?helt?.

"Kyll? te aina ehditte", sanoi nuori mies suorasukaisesti. "Te joudutte pahaan pulaan, jos j??tte t?nne. Juoskaa ?lk??k? v?litt?k? meist?. Olemme olleet merill? kokonaisen kuukauden emmek? muuta niin kaipaakaan kuin pient? vaihtelua matkamme yksitoikkoisuuteen."

H?nen ??ness??n oli poikamaisen iloinen sointu, ik??nkuin h?n jo edelt?p?in nauttisi l?hestyv?st? k?rh?m?st?, ja tuskin h?n oli ehtinyt lauseensa lopettaa, kun merimiehet ilmestyiv?t pime?st? esille ja sy?ksyiv?t vastustajiensa kimppuun.

L?himpien sekuntien aikana n?kyi paikalla vain sekava vyyhti kieppuvia ihmisruumiita ja kuului l?im?htelevi? nyrkiniskuja, mutta sitten t?m? vyyhti hajosi ja kasasta erkani yksityisi? olentoja, jotka heti sen j?lkeen kaatuivat raskaasti maahan. Viel? kerran merimiehet yrittiv?t ?kkirynn?kk?? ja koettivat saartaa vastustajansa. He heitt?ytyiv?t yhteisvoimin Dextryn kimppuun, mutta tapasivat vain tyhj?? ilmaa, sill? t?m? v?istyi aina tielt? ihmetelt?v?n notkeasti ja iski ja h??ti vihollisia kimpustaan kuin vanha susi. H?nen iskunsa olivat useimmiten nekin turhaa tuhlausta, sill? pime?ss? h?n t?ht?si joko liian korkealle tai liian l?helle.

Glenister puolestaan seisoi huolettomassa asennossa ja h??ti vastustajansa toisen toisensa j?lkeen, sik?li kuin ne l?hestyiv?t. H?n naurahteli syv?ll? kurkku??nell?, ik??nkuin ottelu h?nen mielest??n olisi ollut vain tavallista yksinkertaista urheilua. Nuorta tytt?? v?risytti, sill? taistelevien ??nett?myys peloitti h?nt? enemm?n kuin huudot olisivat tehneet, mutta h?n pysyi yh?ti paikallaan, sein?? vasten nojautuneena.

Dextry t?ht?si iskun kohtaan, joka h??m?tti ep?selv?n? pime?ss?, ja kun h?n iski harhaan, kier?hti h?n itse ymp?ri ja kadotti tasapainonsa. Seuraavassa tuokiossa oli vastustaja h?nen kimpussaan ja he kaatuivat molemmat maahan, ja kolmas kompastui heid?n ylitseen. Nuorelta tyt?lt? p??si tukahtunut huudahdus.

"Annan h?nelle potkun, Bill", sanoi Glenister. "Annahan minun saada kunnollinen ote." H?n kohotti raskaan jalkineensa, ja h?nen potkuunsa vastasi Dextryn kaunopuheinen ja ponteva sadatus.

"Saakeli sinuakin mieheksi! Sin?h?n potkit minua. Min? kyll? pitelen mieheni. Iske sin? tuohon pitk??n roikaleeseen."

Glenister k??ntyi nyt kahteen j?ljell?olevaan mieheen, selk? koukussa ja k?det rentoina. H?n kumartui l?helle tytt?? t?t? kuitenkaan huomaamatta; tytt? puolestaan kuuli h?nen hengityksens? pusertuvan h?nen keuhkoistaan sihisev?n? ??nen?. Seuraavassa sekunnissa nuori mies hyp?hti ??nett?m?sti eteenp?in ja sinkosi vastustajansa loitos luotaan ja astui sitten askeleen taakse v?ltt??kseen toisen. Silloin hy?kk?si kolmas merimies h?nen kimppuunsa takaap?in, kietoi k?tens? h?nen kaulansa ymp?rille ja koipensa h?nen s??riens? ymp?rille. Nyt vasta nuori tytt? sai tuta mink?laista on oikea tiimellys. Ottelijat huojuivat sinne t?nne, niin lujasti toisiinsa likistynein?, ettei heit? voinut toisistaan erottaa. N?in he kaarehtivat parin minuutin ajan, kunnes t?rm?siv?t sein?? vasten, ja nuori nainen kuuli puolustajansa kurkun korisevan merimiehen hellitt?m?ss? otteessa. Viel? silm?nr?p?ys, ja Glenister lojuisi auttamattomasti maassa toisten tallattavana ja viholliset potkaisisivat raskailla saappaillaan h?nest? viimeisenkin elonkipin?n. T?t? ajatellessaan h?n huomasi kuin salaman v?l?hdyksen?, ett? h?nenkin t?ytyisi toimia. Pelko oli poissa, h?nen v?risev?t lihaksensa j?ykkeniv?t ja ennenkuin h?n oikein tiesik??n mit? oli tehnyt h?n oli jo toiminut.

Merimiehen selk? oli h?neen p?in. H?n ojensi k?tens? ja tarrasi miehen tukkaan ja h?nen petolinnun kynsien lailla koukistuneet sormensa tavoittelivat h?nen silmi??n. Miehelt? p??si kauhun huudahdus, ja toiset v?istyiv?t nopeasti taaksep?in. Seuraavassa tuokiossa tytt? tunsi olkap?ill??n Dextryn k?den ja kuuli h?nen sanovan:

"Oletteko vahingoittunut? Ette? Tulkaa siis mukaan, muuten laiva l?htee ilman meit?."

H?n puheli tyynesti, vaikka h?n hengittikin viel? kiivaasti, ja kun tytt? kumartui tarkemmin katsomaan, n?ki h?n merimiehen makaavan liikkumattomana maassa.

"Ei vaaraa mit??n -- h?n on vallan vahingoittumaton. Se on vain muuan japanilainen temppu, jonka olen oppinut. Rient?k??mme!" He juoksivat nopeasti pitkin laituria; Glenister oli pian heid?n kintereill??n. Merimiesten taisteluhalu oli v?leen h?vinnyt. Kun kolme tuttavaamme p??siv?t "Santa Marian" porraslaudalle, oli laivan ja laiturin v?lill? jo melkoinen aukeama.

"Olipa hiuksen varassa", huohotti Glenister ja tunnusteli varovasti kaulaansa, "mutta enp? haluaisi kadottaa hyv?st?k??n hinnasta t?llaista hauskaa tilaisuutta."

"Olen ollut mukana h?yrypannun r?j?hdyksess? ja lumivy?ryiss?, puhumattakaan siit?, ett? olen avustanut v?h?ist? pakoa vankilasta, mutta oikeista huvitteluista puhuttaessa en muista mit??n, joka vastaisi t?t?." Dextryn ihastus oli lapsekkaan riehakasta.

"Mit? miehi? te sitten olettekaan?" nauroi nuori tytt? hermostuneesti, mutta ei saanut vastausta.

Miehet opastivat h?net omaan kansihyttiins?. S?hk? pantiin palamaan ja nyt vasta miehet n?kiv?t tuntemattoman vieraansa.

T?m? oli hyvin miellytt?v?n n?k?inen nuori nainen, jonka yll? oli lyhyt, siisti puku ja jaloissa korkeakorkoiset keltaiset keng?t, mutta Glenisteri? vieh?ttiv?t h?ness? erikoisesti silm?t, jotka olivat suuret ja harmaat, ruskealta vivahtavat. Per?ti el?v?t silm?t -- h?nest? tuntui -- silm?t, jotka yhdell? ainoalla salamannopealla katseella tutkivat molemmat miehet. H?nen hiuksensa olivat irtautuneet ja riippuivat v?lkkyvin? ja aaltoisina vy?t?reill? saakka, muuten ei n?kynyt pienint?k??n merkki? ?skeisest? seikkailusta.

Glenister oli valmistunut n?kem??n h?ness? senlaatuisen kaunottaren, jommoisia n?ill? rajamailla tapaa, kaunottaren, joka panee miehen p??n py?r?lle, mutta joka on kylm? ja kiilt?v? kuin vastahiottu puukonter?. Mutta t?m?n naisen tyynet, sopusuhtaiset piirteet tuntuivat melkein tuskallisella tavalla erottuvan h?nen uudesta ymp?rist?st??n ja her?ttiv?t Glenisteriss? ajatuksen siit? rajattomasta hyvyydest? ja suloudesta, jotka olivat olleet h?nelle vieraita kuluneina viime vuosina.

Vanhemman miehen silmiss? kuvastui vain teeskentelem?t?nt? ihastusta.

"Uskallanpa v?itt??", vakuutti h?n, "ett? olette ainoa kaunokainen, jonka puolesta olen milloinkaan taistellut olipa sitten kysymyksess? meksikolainen, intiaani tai valkoihoinen. Mink?laiseen p?lk?h?seen olette oikeastaan joutunut?"

"Luulette kaiketi, ett? olen tehnyt jotakin hirve?n pahaa, eik? niin? Mutta en ole. Minun oli p??st?v? pois 'Ohiosta' t?n? iltana. Kerron kaiken huomenna. En ole varastanut mit??n enk? myrkytt?nyt -- se on totinen tosi." -- H?n hymyili heille, eik? Glenisterk??n voinut olla hymyilem?tt?, vaikka h?n ei ollutkaan t?ysin tyytyv?inen tyt?n selitykseen pakonsa syist?.

"No niin, her?t?n siivoojan ja hommaan teille paikan", virkkoi h?n viimein. "Saatte jakaa hytin jonkun naismatkustajan kanssa; sit? ei voi auttaa, sill? laiva on ahdinkoon asti t?ynn?."

Tytt? laski k?tens? ehk?isev?sti h?nen k?sivarrelleen. Glenister oli tuntevinaan sen v?risev?n.

"Ei, ei, sit? ette saa tehd?! En halua, ett? kukaan n?kee minua t?n? iltana. Tied?n, ett? esitykseni tuntuu teist? kummalliselta, mutta kaikki on tapahtunut niin ?kki?, etten ole ehtinyt viel? tointua. Huomenna kerron teille kaiken, ihan varmaan kerron. ?lk?? antako kenenk??n n?hd? minua, se turmelisi kaikki. Odottakaa huomiseen, pyyd?n sit? teilt? kaikesta syd?mest?ni."

H?n oli hyvin kalpea ja puhui vakavissaan ja kiihtyneen?. "Tietysti tahdon auttaa teit?!" vakuutti herkk?uskoinen Dextry. "Ja selityksillenne saatte itse valita sopivan ajan, pikku neiti. Emme kysele sit? emmek? t?t?. Moraali ei ole meid?n vahvoja puoliamme. Ja kuten runoilija sanoo 'ei Jumalan eik? ihmisten laki ole voimassa kolmattakuudetta leveysastetta pohjoisempana', eik? h?n olisi voinut lausua syvemp?? totuutta, jos h?n olisi tiennyt mit? sanoa. T??ll? saa itsekukin vartioida itse??n ja omaisuuttaan. Rehellisesti ja suorasti."

Nainen n?ytti ep?r?iv?lt? kuullessaan tuollaista puhuttavan, kunnes h?n ?kk?si hehkun Glenisterin katseessa. Sen omituinen rohkea s?vy pani h?net ?kki? huomaamaan selv?sti asemansa, ja puna alkoi kohota h?nen poskilleen. H?n tarkasteli tutkivammin t?t? nuorta miest?, pani merkille h?nen leve?t hartiansa ja huolettoman, luontevan ryhtins?, joka johtui siit?, ett? h?n hallitsi niin t?ydellisesti lihaksiensa liikkeet. Voimaa ilmaisivat h?nen kasvonsa, sill? h?nell? oli nuoruudesta huolimatta ter?v?ityneet piirteet, voimakas leuka, uhkaavan tuuheat kulmakarvat ja elehtiv? suu, joka paljasti kaikki h?nen mielialansa vaihtelut ja ilmaisi sek? voimaa ett? alistumista. Merkitt?vin piirre h?ness? kuitenkin oli h?ik?ilem?tt?m?n tarmon leima. H?n oli tyt?n mielest? kaunis, vaikka h?nen kauneutensa olikin etup??ss? ruumiillista laatua ja kuvasti miehevyytt? ja voimaa.

"Haluatte siis pysy? piilossa?" h?n kysyi.

"Olen tottunut j?rjest?m??n sellaisia asioita perin hyvin", sanoi Dextry, "vaikka olenkin tottunut k?tkem??n etup??ss? vain itse?ni. Mit? olette suunnitellut?"

"H?n voi j??d? ensi y?ksi t?nne", vastasi Glenister kerke?sti. "Sin? ja min? menemme alas. Kukaan ei n?e h?nt?."

"En voi sallia sit?", vastusti tytt?. "Eik? t??ll? ole jotakin koloa, johon voin k?tkeyty??"

Miesten onnistui h?lvent?? h?nen kursailunsa ja he l?htiv?t tiehens?.

Kun he olivat poistuneet, lys?hti tytt? penkille ja istui n?in pitk?t ajat eteens? tuijottaen.

"Min? pelk??n -- mutisi h?n itsekseen, -- min? pelk??n. Mihin olen ryhtynyt? Miksi ihmiset katsovat minuun sill? tavalla? Kadun, ett? ollenkaan puutuin koko asiaan."

Lopulta h?n nousi lopen uupuneena. Hytin raskas ilma painosti h?nt?, ja h?n kaipasi ulkoilmaa. H?n sammutti lampun ja astui pime??n k?yt?v??n. H?n n?ki ep?selv?sti kaksi henkil??, jotka nojasivat kaidepuihin, ja h?n hiipi per?puoleen ja piiloutui pelastusveneen suojaan; raikas iltatuuli j??hdytteli h?nen kasvojaan.

H?nen ?sken n?kem?ns? henkil?t l?hestyiv?t h?nen piilopaikkaansa. He haastelivat vakavasti pys?htyen aivan h?nen viereens?. H?n huomasi paluutien olevan nyt tukossa, ja h?nen t?ytyi pysy? liikkumattomana alallaan.

"Mik?k? h?net on t?nne tuonut?" toisti Glenister Dextryn kysymyksen. "Tarvitseeko sit? kysy?? Mik? on tuonut t?nne ne kaikki? Mik? toi 'herttuattaren', Cherry Malotten ja koko lauman?"

"Ei, ei", vastusteli vanhus, "h?n ei ole sit? lajia -- h?n on liian hieno, liian arka -- liian kaunis."

"Niinp? onkin -- liian kaunis. Vallan liian kaunis ollakseen yksin -- tai jotakin muuta kuin mit? h?n on." Dextry murisi tyytym?tt?m?n?:

"T?m? maa viel? turmelee sinut, poika. Sin? arvostelet kaikkia samalla mitalla, ja ehk? ne ovatkin samaa maata -- kaikki paitsi t?m? tytt?. Minusta tuntuu, ett? h?n eroaa muista tavalla tai toisella, vaikka en osaa sanoa kuinka."

Glenister virkkoi miettiv?sti:

"Olen kuullut kerrottavan, ett? joku esi-isist?ni, joka eli hyvin kauan sitten, harjoitti merirosvousta L?nsi-Intian vesill?. Toisinaan luulen, ett? olen perinyt h?nen luonnettaan. H?n tulee ja kuiskii y?ll? korvaani kaikenlaisia asioita. H?n oli ihmisasuun pukeutunut paholainen, ja h?nen verens? virtaa minussa -- hillitt?m?n? ja kuumana. Juuri nyt kuulen h?nen kuiskaavan minulle jotakin -- jotakin sotasaaliista. Hahaha! H?n on ehk? oikeassa. Min? taistelin tyt?n puolesta t?n? iltana -- niinkuin esi-is?ni armaittensa puolesta Meksikon lahden rannoilla. H?n on liian kaunis ollakseen kunniallinen nainen -- 'eik? Jumalan eik? ihmisten laki p?de en?? kolmattakuudetta leveysastetta pohjoisempana'."

He kulkivat edelleen, ja Glenisterin raikuva kyynillinen nauru karmi nuoren tyt?n korvaa ja j?rkytti h?nt? niin, ett? h?nen t?ytyi hakea tukea pelastusveneest? pysy?kseen pystyss?.

H?n seisoi n?in kauan, veri kohisi h?nen korvissaan, sitten h?n pakeni kojuunsa. T??ll? h?n v??ntelehti vuoteellaan tuijottaen pime??n kuivin ja s?rkevin silmin.

Nuori nainen her?si koneitten jytin??n, ja kun h?n varovasti kurkisti hytinakkunasta ulos, n?ki h?n tasaisen, peilikirkkaan meren, johon auringons?teet v?lkkyvin? kuvastuivat.

T?m?k? siis oli Beringinmeri? Se oli h?nen mielikuvituksessaan kouluajoista saakka ollut salaper?iseen huntuun verhoutuneena, h?n oli kuvitellut sit? harmaaksi, vett? ja usvaa tihkuvaksi merier?maaksi. Mutta nyt h?n n?kikin edess??n avoimen selv?n meren, jonka pintaa viistiv?t laivan suuntaan lekuttelevien ruokkien lihavat ruumiit. Kiilt?v? p?? sukeltautui merest? laivan kupeelta, ja tytt? kuuli jonkun kannella huudahtavan: "Hylje!"

Pukeutuessaan nuori tytt? silm?ili tarkkaan niit? erilaisia esineit?, joita oli sirotettu sinne t?nne hyttiin. H?n koetti niiden mukaan tehd? uusia johtop??t?ksi? niiden omistajien luonteesta. H?nen huomionsa kohdistui ennen kaikkea taideteoksiin, vuolaasti koristeltuihin, kuparihelaisiin, nahkakotelojen suojaamiin tarve-esineihin. Metalli oli hienoa k?sity?t? ja siihen oli kaiverrettu Glenisterin nimikirjaimet. Kaikki osoitti hienostunutta makua ja ylellist? tuhlausta, ja esineet tuntuivat kummallisen pienilt? kullankaivajan varustusten joukossa; sama oli laita v?h?isen kokoelman Maupassantin teoksia.

Sitten h?nen silmiins? osui Kiplingin runokokoelma "Seitsem?n merta", johon oli tehty monta alleviivausta, ja h?n tunsi nyt p??sseens? oikeille j?ljille. Runojen karkeatekoisuus ja raakuus oli aina vieroittanut h?nt?, vaikka h?n olikin h?m?r?sti tietoinen niiden verrattomasta el?vyydest? ja voimasta. Nuori tytt? oli nyt ensimm?ist? kertaa kodin turvallisen sataman ulkopuolella. H?n ei ollut t?h?n saakka joutunut kosketuksiin ulkomaailman kanssa siin? m??rin, ett? olisi huomannut totuuden voivan olla veistelem?tt?m?n, silitt?m?tt?m?n ja yksinkertaisiin vaatteihin puetun. Kirja vahvisti h?nen k?sityst??n nuoremman miehen luonteesta.

Sein?ll? riippui koukusta kulunut mustunut nahkakotelo, josta pisti esille kookkaan colt-pistoolin per?. Siin? n?kyi j?lki? pitk?aikaisesta k?yttelemisest? ja se haastoi myk?ll? tavalla valkohapsisen omistajansa luonteesta, saman Dextryn, joka ennenkuin tytt? oli ehtinyt lopettaa tarkastelunsa koputti ovelle. Tytt? p??sti h?net sis?lle ja tulija sulki huolellisesti oven per?ss??n.

"Poika on mennyt alas hommaamaan hieman ruokaa", h?n sanoi. "H?n on t??ll? parin minuutin kuluttua. Kuinka olette nukkunut?"

"Kiitos, aika hyvin", valehteli tytt?, "mutta olen tuuminut koko ajan, ett? olen velvollinen antamaan teille selityksi?."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet