Read Ebook: Valikoima runoelmia by Heine Heinrich Juva Valter Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 778 lines and 15858 words, and 16 pages

Lyyrillinen v?likohtaus

Ihanaan aikaan Toukokuun, Kun puhkes kukkain kuori, Mun silloin syd?mess?in Se her?s, lempi nuori.

Ihanaan aikaan Toukokuun, Kun lintuin laulut soivat, Ma silloin h?lle virkoin T?n kaihon ja sen hoivat.

Mun kyynelist?ni puhkee Moni kukkakin v?ikkym??n, Ja huokaukseni helkkyy Kuin satakielten ??n'.

Ja jos mua lemmit, lapsi, Saat kaikki kukkani n??, Ja ikkunas alla aina Satakielet ne helkytt??.

Kev?t, kyyhky ja lilja ja ruusukulta, Joit' ennen m? lemmin, ne himmeni multa; Niit' en?? en lemmi, vaikk' kukkii tieno; Tuli hieno ja pieno ja lieno jo vieno, -- H?nt' itse? lemmin, lemmen tulta, Mi on kyyhky ja lilja ja ruusu ja kulta.

Kun silmihis ma katselen, Niin haihtuu tuskat vaivojen; Mut suudella kun suutas saan, Niin olen terve kokonaan.

Kun rinnoilles ma painallun, Niin taivaan riemu t?ytt?? mun; Mut lausunet: "Sua lemmin ain!" Niin katkerasti itken vain.

Sun kasvos vienot, armaat n?in Ma unissani ?skett?in, Ne on niin taivaanihanat, Mut kalvaat, tuskankalpeat.

Ja huulet vain ne rusottaa, Mut kuolo jo ne kalpeiks saa, Pian sammuu taivaankirkkaus tuo, Jost' armas silm?s tuikkeen luo.

Pane poskes vasten poskeain, Niin yhtyv?t kyynelvuomme! Ja rintas paina rintahain, Niin liekkien yhty? suomme!

Kun suureen liekkihin tulvanaan Noin virtaa vedet huolen, Ja kun sinut syliini sulkea saan, Niin lemmenkaihoon kuolen!

Mun sieluni kylpe? halaa Nyt liljan kuvussa vain; Ja liljasta helkkyy salaa Jo laulelo armaastain.

On laulussa henke?, tulta, Kuin suukossa vienon suun, Min mulle antoi kulta Ikihetkehen toivottuun.

Tuhannet vuodet tuikkii Nuo t?hdet paikoillaan, Ja toisihinsa katsoo Ne lemmenvaivoissaan.

Ne haastaa omaa kielt??n Niin ihmeen viehke??; Ja kielimiehiss? n?iss? Ei l?ydy sen selvitt?j??.

Mut sen tulin oppineeksi, Ja se s?ilyvi muistissain; Ma kielioppina k?ytin Syd?nterttuni silmi? vain.

Ma laulun siivill? kannan Pois, armas lemmitty, sun, Ja vien sinut Ganges-rannan Sulo seutujen tuoksuhun.

Punahohteessa v?ikkyv? tieno Siell' untuu kuutamaan, Ja lootoskukka jo vieno Vait vuottaa siskoaan.

Siell' orvokit hymyy ja huiskii Y?n t?hdille kujeikseen, Ja ruusut ne varkain kuiskii Tarut tuoksuvat toisilleen.

Liki hyppiv?t kuunnellen silloin Arat kaurihit, ?lykk??t; Mut kaukaa humuu illoin Pyh?n Gangeksen kuohup??t.

Me siell? jo laskeudumme Siimeihin palmupuun, Ja lempeen tuntiumme Ja riemujen uinailuun.

Vain tuskaan lootoskukan Saa loisto auringon; P?? kallellaan se uinuu, Ja y? sen mieless? on.

Vain kuu on kukan sulho, Se valveille vienon saa, Ja lempe?t kukkaskasvot Vain kuulle se paljastaa.

Se v?ikkyy, s?ikkyy, hehkuu, Vait taivohon tuijottain; Se tuoksuu ja itkee ja v?rjyy Sulon lempens? vaivoja vain.

Rein-virtaan v?r?hdellen Luo p?ily? pintaan veen Tuo uljas, pyh? K?llen Siin' uljaine doomineen.

N??t doomissa kuvan ylh?n, On kultanahkalla tuo; Se kaihoon tieni jylh?n Viel' lempe?n s?teen luo.

Kukat, enkelit siin? leijas Yli ?iti-Neitsyen; Suu, poski ja silm? seijas Oli kultani ilmeinen.

On mailma tuhma, kateekas, Yh? kurjemmaks se k??ntyy! Sa armas laps, sun maineestas Moni ilkkuva lausunto ??ntyy.

On mailma tuhma, kateekas, Ja se hylki sun heitoksi asti; Ei tied?k??n se sun suukkojas, Miten polttavat hurmaavasti.

Armas, nyt sen sanonetkin: Lietk? utukuva vaan, Joita kes?n viilein hetkin Laulaja luo aivoissaan?

Eth?n kai! ei tuota suutas, Silm??, joss' on tenho tuo, Sulon siev?? lapsekkuuttas, Niit' ei runoniekka luo.

Veriy?k?t, hirmuliskot, Sepik??rmeet, pedot, kyyt, Vain nuo Louhen h?ijyt siskot Loivat runoniekan lyyt.

Mutta sull' on oikkus ainot, Vienon armaat kasvos nuo Ja nuo katsees viekkaat, kainot, -- Niit' ei runoniekka luo.

Veenus-Afrodiiten-moisena Loistoss' s?ihkyy armahan'; Sill? h?n on kainaloisena Toisen miehen morsian.

Syd?n, syd?n kaikkisiet?v?, Viha pois sa heit? vaan. K?rsi, kest?, -- pikku viet?v? Teki tuon vain turhuuttaan.

Niin, viha pois, jos syd?n sortuiskin! Ikimennyt kulta! -- vihaa kantaisin? Vaikk' kivihohtein s?ihkyy vaattehes, Ei s?dek??n k?y y?h?n syd?mes.

Sen aikaa tied?n. N?in sun unissain Ja synk?n y?n n?in syd?mess?s vain Ja k??rmeen n?in, mi sy? sun syd?nt?s, N?in, kulta, kuink' on kurja el?m?s.

Niin, kurja oot, en vihaa kanna, en; -- Oi, kulta, j?imme kurjiks kumpikin. Siks kuin saa kuolo sairaan syd?men, Oi, kulta, j??mme kurjiks kumpikin.

Kai pilkan n??n, mi liehuu huulillas, Ja silm?ss?s n??n uhman s?ihkett?, N??n ylpeyden, mi kaartaa poveas, Ja sent??n kurja, kurja oot, kuin m?.

Suus tuskaan v??ntyy, kun j??t yksin vaan, Nuo silm?s salaa kaihtuu kyynelin, Vait uljas poves vertyy haavojaan, -- Niin, kulta, j?imme kurjiks kumpikin.

Ja jos tiet?isi kukat pienot, Miten sy?meni vertyy pois, Niin kanssani itkis vienot Ja hoivaa tuskaani tois.

Ja jos tiet?isi satakielet, Miten mieli on sairas t??, Niin kaikuis ilmanpielet Ilolaulua virkist?v??.

Ja jos tiet?is t?t? huolta Nuo kultat?hdet vain, Ne luokseni liit?is tuolta Jo lohtuja kuiskuttain.

T?? kaikki ei kuulu heihin, Vain yksi tiet?? t?n: H?n raasti mun repaleihin, Repi repaleiks sy?meni h?n.

He juoruja sulle toivat, He itkiv?t s??lin veet! Mut miss' ois sieluni hoivat, He eiv?t ilmaisseet.

Oli kellossa ??nt?, -- sen tiesi! -- He puistivat p??t?h?n; Olin h?ijy ja musta miesi, Ja sa uskoit kaiken t?n.

Mut seikkaa h?ijyisint? He eiv?t tienneet vain; M? h?ijyint?, typerint? Olin hellinyt rinnassain.

Maa kauvan kantoi talven leimaa, Mut kev?t nyt juhlia arrangeeraa; Nyt hymyy luonto ja riemuiten keimaa, Mut tuo ei vaan mua intresseeraa.

Kukat tuoksuvat, kellot kaikuvat mailla, Ja linnut kuin kirjassa konverseeraa; Mut jutteluun olen halua vailla, P?? kaiken turhuutta filosofeeraa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet