Read Ebook: Sulamith: A Romance of Antiquity by Kuprin A I Aleksandr Ivanovich Guerney Bernard Guilbert Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 423 lines and 22522 words, and 9 pages

Herra G?ppel ilmestyi siihen kolmen sisarensa kanssa. Yhdell? heist? oli mies ja lapsia. Is? ja t?dit syleiliv?t ja suutelivat Agnesta. He tekiv?t sen pakoitetun syd?mellisesti ja varovaisin ilmein. Nuori tytt? oli hoikempi ja pitempi kuin kaikki muut ja katseli alasp?in hieman hajamielisesti siihen, joka juuri roikkui h?nen laihoilla olkap?ill??n. Vain is?ns? suudelmaan h?n vastasi pitk??n ja vakavasti. Diederich katseli t?t? ja n?ki auringonvalossa, miten kirkkaansiniset suonet kulkivat poikittain Agneksen ohimoilla.

H?nen t?ytyi vied? er?s t?deist? p?iv?llisp?yt??n. Mecklenburgilainen oli ottanut Agneksen k?sivarren kainaloonsa. Pitk?n perhep?yd?n ymp?rill? kahisi silkkiset pyh?vaatteet. Takinliepeet nostettiin polville. Yskittiin ja ryittiin, miehet hieroivat k?si??n. Sitten tuli soppa.

Diederich istui kaukana Agneksesta eik? voinut n?hd? h?nt? kumartumatta -- mit? h?n huolellisesti my?skin v?ltti. Kun h?nen naapurinsa j?tti h?net rauhaan, niin h?n s?i suuret m??r?t vasikanpaistia ja kukkakaalia. H?n kuuli, miten perinpohjaisesti keskusteltiin ruuasta, ja sai vakuuttaa, ett? se maistui hyv?lt?. Agnesta varoitettiin sy?m?st? salaattia ja neuvottiin juomaan punaviini?, ja h?nen piti ilmoittaa, oliko sin? aamuna pit?nyt kummikenki?. Herra G?ppel selitti, Diederichin puoleen k??ntyen, ett? h?n ja h?nen sisarensa olivat, Jumala ties miten, joutuneet toisistaan erilleen Friedrichstrassella ja tavanneet toisensa vasta omnibussissa. "Jotakin sellaista ei teille voi tapahtua Netzigiss?", huusi h?n ylpe?sti p?yd?n yli. Mahlmann ja Agnes puhuivat er??st? konsertista. Tytt? tahtoi varmasti p??st? sinne ja is? tuli sen sallimaan. Herra G?ppel teki hell?tuntoisia esteit? ja t?tien kuoro s?esti h?nt?. Agneksen piti menn? aikaisin levolle ja pian raittiiseen ilmaan. H?n oli talvella ponnistellut liiaksi. Agnes v?itti t?t? valeeksi. "Te ette laske minua koskaan ulos huoneesta. Te olette hirveit?."

Sisimm?ss??n Diederich asettui h?nen puolelleen. H?ness? tapahtui sankarillinen kuohunta: h?n olisi tahtonut laittaa niin, ett? Agnes olisi saanut kaikki, mit? halusi, ett? h?n olisi ollut onnellinen ja ett? h?n olisi saanut kiitt?? siit? h?nt?, Diederichi?... Silloin kysyi herra G?ppel h?nelt?, halusiko h?n menn? konserttiin. "En tied?", sanoi h?n halveksivasti ja katseli Agnekseen, joka kumartui eteenp?in. "Millainen se sitten on? Min? k?yn usein konserteissa, miss? min? saan juoda olutta."

"Hyvin j?rkev?t?", sanoi herra G?ppelin lanko.

Agnes oli vet?ytynyt takaisin, ja Diederich katui lausuntoaan.

Mutta kermaa, jota kaikki odottivat, ei kuulunut. Herra G?ppel neuvoi tyt?rt??n menem??n katsomaan. Mutta ennenkuin t?m? oli enn?tt?nyt panna syrj??n hillolautastaan, oli Diederich ponnahtanut pystyyn -- h?nen tuolinsa lensi sein?? vastaan -- ja rient?nyt vankoin askelin ovelle. "Marie! retaa!" h?n huusi. Punaisena ja katsahtamatta kehenk??n h?n palasi paikalleen. Mutta h?n huomasi hyvinkin, ett? muut iskiv?t silm?? toisilleen. Viel?p? Mahlmann huokasi pilkallisesti. Lanko lausui keinotekoisen vaivattomasti: "Aina vain kohtelias! Niin sit? pit??." Herra G?ppel hymyili lempe?sti Agnekseen p?in, joka ei kohottanut katsettaan hillosta. Diederich kosketti polvellaan p?yd?n lautaa, mik? alkoi kohota. H?n ajatteli: "Jumalani, jumalani, kunpa min? en olisi sit? tehnyt!"

Aterian j?lkeen h?n kiitti kaikkia k?ttelem?ll?, mutta Agneksen kohdalla h?n teki kierroksen. Kahvilla, berlinil?ishuoneessa, h?n asettui huolellisesti sellaiseen paikkaan, miss? Mahlmannin leve? selk? esti tyt?n n?kym?st?. Er?s t?deist? tahtoi ottaa h?net hoteisiinsa.

"Mit?s te oikein opiskelette, nuori mies?" kysyi h?n.

"Kemiaa."

"Ah niin, fysiikkaa?"

"Ei, vaan kemiaa."

"Ah niin."

Ja niin mahtipontisesti kuin h?n oli aloittanutkin, niin sit? pitemm?lle h?n ei p??ssyt. Diederich nimitti h?nt? itsekseen tyhm?ksi hanheksi. Koko seurue ei sopinut h?nelle. T?ynn? vihamielist? raskautta h?n katseli niit? kaikkia, kunnes viimeiset sukulaiset olivat menneet. Agnes ja h?nen is?ns? olivat saattaneet heit? ovelle asti. Herra G?ppel palasi takaisin ja oli ihmeiss??n sen johdosta, ett? tapasi viel? tuon nuoren miehen huoneesta. H?n tarkasti h?nt? vaieten, koskettipa kerta taskuaankin. Kun Diederich heitti hyv?stit ilman muuta, pyyt?m?tt? vipata rahaa, niin G?ppel ilmaisi suurta syd?mellisyytt?. "Min? tulen sanomaan tytt?relleni terveisenne", sanoi h?n p??lliseksi, ja sitten ovella, mietitty??n hieman: "Tulkaahan taas ensi sunnuntaina!"

Diederich oli lujasti p??tt?nyt olla en?? koskaan menem?tt? t?h?n taloon. Kuitenkin h?n antoi seuraavana p?iv?n? kaiken olla alallaan voidakseen menn? er??seen kauppaan kysym??n, mist? saattoi ostaa Agnekselle konserttipiletin. Sit? ennen h?nen t?ytyi siell? olevista listoista l?yt?? sen taiteilijan nimi, jonka Agnes oli maininnut. Oliko se kaikunut sellaiselta? Diederich teki p??t?ksens?. Kun h?n sitten sai kuulla, ett? p??sylippu maksoi nelj? markkaa viisikymment? penni?, niin h?nen silm?ns? meniv?t h?mm?styksest? selko sel?lleen. Niin paljon rahaa sellaisen n?kemisest?, joka soitti! Kunpa olisi yksinkertaisesti voinut poistua! Kun h?n oli maksanut ja p??ssyt ulos, niin h?n kiukutteli kovasti sellaisen huijauksen johdosta. Sitten h?n muisti, ett? se oli tapahtunut Agneksen vuoksi, ja tuli j?rkytetyksi oman itsens? vuoksi. Se oli ensim?inen raha, jonka h?n oli kuluttanut toisen ihmisen hyv?ksi.

H?n pisti lipun er??seen kuoreen, mihin ei pannut mit??n muuta, ja kirjoitti osoitteen kaunokirjoituksella, jottei olisi tullut ilmaisseeksi itse??n. Kun h?n sitten oli panemassa kirjett? laatikkoon, niin Mahlmann osui lamith, why have thy brothers grown wroth with thee?"

"I am ashamed to speak of it. They received moneys from the sale of their wine, and sent me to the city to buy bread and goat-cheese. But I ..."

"And thou didst lose the money?"

"Nay, still worse...."

She bends her head low and whispers:

"Besides bread and cheese I bought a little of attar of roses,--oh, so little!--from the AEgyptians in the old city."

"And thou didst keep this from thy brethren?"

"Yea...."

And she utters in a barely audible voice:

"Attar of roses hath so goodly a smell!"

The king caressingly strokes her little rough hand.

"Surely, thou must be lonesome, all alone in thy vineyard?"

"Nay, I work, I sing.... At noon food is brought me, and at evening one of my brothers relieves me. At times I dig for the roots of the mandragora, that look like little mannikins.... The Chaldaean merchants buy them from us. It is said they make a sleeping potion out of them.... Tell me, is it true that the berries of the mandragora help in love?"

"Nay, Sulamith, only love can help in love. Tell me, hast thou a father or a mother?"

"Only a mother. My father died two years ago. My brethren are all older than I,--they are from the first marriage; only my sister and I have sprung from the second."

"Is thy sister as comely as thou?"

"She is little. She is but nine."

The king laughs quietly, embraces Sulamith, draws her to him, and whispers into her ear:

"Therefore, she hath no such breast as thine? A breast as proud, as warm?..."

She is silent, burning with shame and happiness. Her eyes glow and grow dim, with the mist of a happy smile over them. The king feels the riotous beating of her heart within his hand.

"The warmth of thy garments hath a goodlier smell than myrrh, than nard," he is saying, avidly touching her ear with his lips. "And when thou breathest, the smell of thy nostrils is like that of apples unto me. My sister, my beloved, thou hast ravished my heart with one glance of thy eyes, with one chain of thy neck."

"O, gaze not upon me!" implores Sulamith. "Thine eyes stir me."

But of her own accord she bends backward and lays her head upon Solomon's breast. Her lips glow over the gleaming teeth, her eyelids tremble with intense desire. Solomon's lips cling greedily to her enticing mouth. He feels the flame of her lips and the slipperiness of her teeth, and the sweet moistness of her tongue; and he is all consumed of an unbearable desire, such as he has never yet known in his life.

Thus passes one minute; then two.

"What dost thou with me!" says Sulamith faintly, closing her eyes.

But Solomon passionately whispers near her very mouth:

"Thy lips, O my spouse, drop as the honeycomb; honey and milk are under thy tongue.... O, come away with me, speedily. Here, behind the wall, it is dark and cool. None shall see us. The green is soft here underneath the cedars."

"Nay, nay, leave me. I desire it not, I can not."

"Sulamith ... thou dost desire it, thou dost desire it.... Come to me, my sister, my beloved!"

Some one's steps resound below, upon the highway, below the wall of the vineyard, but Solomon detains the frightened girl by her hand.

"Tell me, quickly,--where dwellest thou? This night shall I come to thee," he is hurriedly saying.

"Nay, nay, nay ... I shall not tell thee this. Let me go. I shall not tell thee."

"I shall not let thee go, Sulamith, till thou dost tell.... My desire is unto thee!"

"It is well, I shall tell thee.... But first promise not to come this night.... Also, come thou not the following night ... nor the night after that ... My king! I charge thee by the roes and the hinds of the field, that thou stir not up thy beloved till she please!"

"Yea, I pledge thee this.... Where is thy dwelling, Sulamith?"

"If on the way to the city thou dost pass over the Kidron, upon the bridge above Siloam, thou shalt see our dwelling nigh the spring. There are no other dwellings there."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet