Read Ebook: Eros und die Evangelien aus den Notizen eines Vagabunden by Bonsels Waldemar

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 992 lines and 53972 words, and 20 pages

SISSIP??LLIKK?

Kohtauksia ranskalais-saksalaisesta sodasta

Kirj.

HENRYK SIENKIEWICZ

Suomentanut Felix Borg

Alkuper?inen nimi: Selim Mirza

H?meenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1912.

O.-Y. H?meenlinnan Uusi Kirjapaino.

Kev??ll? ranskalais-saksalaisen sodan aikana preussilaiset piirittiv?t Belfortia, ja se vapaajoukko, jossa min? ja lapsuudenyst?v?ni Selim olimme jo puolisen vuotta palvelleet, pysytteli heid?n selk?puolellaan, kahakoiden melkein joka p?iv?, ottaen vangiksi pikal?hettej? ja ahdistellen muonakuormastoja seuraavia vartiojoukkoja.

T?m? vapaajoukko oli koottu kaikenkarvaisista seikkailijoista, suurimmaksi osaksi ulkolaisista, miehist?, jotka eiv?t empineet ryhty? millaisiin v?kivaltaisuuksiin tahansa eiv?tk? antaneet el?m?lleen mit??n arvoa, koska heill? ei ollut mit??n kadotettavaa. Alituisten taistelujen raaistuttamia kun olivat, tuntui heist? veren vuodattaminen yht? mieluisalta kuin petoel?imest?.

Itse sanoimme olevamme ihmispyydyst?ji?, vaikka oli vaikea menn? p??tt?m??n, kuka oikeastaan oli pyydyst?j?, kuka pyydystett?v?, sill? meit?kin ahdistettiin lakkaamatta ja oikeen aito saksalaisella itsepintaisuudella. Me emme suoneet vihollisillemme hetkenk??n rauhaa, mutta eiv?tp? hek??n j?tt?neet meit? rauhaan, eiv?t p?ivin eiv?tk? ?in. P?ivisin olimme tavallisesti k?tkeytynein? pensaikkoihin, metsiin tai viinitarhoihin, ?isin, etenkin pime?ll? ja sateella, l?ksimme samoilemaan ymp?rist??n, hiivimme preussilaisten leiriin saakka, otimme vangiksi vahtisotilaita, ammuimme vartiojoukkoja, v?ijyimme junia, revimme kiskoja, h?vitimme lenn?tinjohtoja j.n.e.

Ei kukaan, ei edes Gambettan hallitus, tiet?nyt miss? me milloinkin oleksimme, mit? me puuhasimme ja mihin aijoimme ryhty?. Mit??n palkkaa ei meill? ollut; me anastimme suurimmaksi osaksi ruokavaramme preussilaisilta ja joimme preussilaisten ulaanien viinaa, vaikka olimmekin joka puolelta piiritettyj? tai oikeammin kanuuna- ja pistinmuurin saartamia. Nuotiota emme milloinkaan tehneet; l?pim?rkin? ollessamme annoimme auringon kuivata itsemme; kun pakkanen puri, l?mmitimme itse?mme ratsupyssyjen tulella.

-- Me riipumme kiinni preussilaisissa kuin takkiaiset, -- oli sotilaillamme tapana sanoa.

Jossakin et??ll? oli taisteleva ja pakeneva Ranska, ranskalaiset kaupungit, Ranskan hallitus, sotajoukko, toissilm?inen diktaattori, julistuskirja, kenraalit kullalla kirjailtuine univormuineen, sanomalehdet, sotilassairaalat, muonavarastot mutta kaikki t?m? oli sadan penikulman p??ss?. Ymp?rill?mme oli vain preussilaisia, baijerilaisia ja saksilaisia joukkoja.

Toisinaan yritti joku preussilainen kenraali siepata meid?t hiljaa ja varovasti kiinni, aivan kuin ilke?n paarman. Kun sopiva hetki oli tullut, laskeutui k?si ?kki? p??llemme -- mutta tavoitti ainoastaan tyhj?? ilmaa: me olimme jo muilla mailla.

Toisinaan ty?nsimme pistimin tuollaiseen k?teen ja raivosta kiljahtaen vedettiin se takaisin.

Alituiset taistelut, ansat ja joka hetki uhkaavat vaarat olivat miehiss?mme kehitt?neet oikean sudenvaiston. He tarvitsivat tuskin komentoakaan, he olivat aina varuillaan, aina tarkkaavaisia ja varovaisia. Koko aikana, kun heit? vainottiin, eiv?t he hetkeksik??n lakanneet itse vainoamasta; he olivat oppineet keinon v?ijy? y?t l?peens? henke??n pid?tt?en ja ter?v?sti tarkaten sille suunnalle, mist? saaliin odotettiin tulevan.

Aina uskaltaen kaikki, olivat he samalla varovaisia kuin kissat. Toisinaan, kun olimme v?ijyksiss? pensaikossa, kulki preussilaisia joukkoja niin l?helt? ohitsemme, ett? min? saatoin selv?sti kuulla upseerien ??net, mutta jos joukot olivat liian suuria, ei ainoatakaan laukausta ammuttu.

Rykmentti, joka marssii auringonpaisteessa, luo varjon.

-- Me olimme aivan varmat siit?, ett? te lymysitte meid?n varjossamme, -- sanoi er?s vanki minulle.

Ja todella lymysimmekin preussilaisten varjossa.

Joukkueestamme h?visi v?hitellen kaikki inhimilliset tunteet; en voi sanoa, ett? he taistelivat ainoastaan tapellakseen. Ranskasta he eiv?t v?litt?neet. Ranskalaisia sotilaita toisista osastoista tai vakinaisesta armeijasta he eiv?t siet?neet, yht? v?h?n kuin preussilaisiakaan, ja he halveksivat heit? enemm?n kuin preussilaisia. Yhteensattumiset, joita muuten harvoin tapahtui, p??ttyiv?t aina riitaan ja tappeluun.

-- Preussilaiset p?tkisiv?t pakoon, jos saisivat n?hd? teid?n naamanne, -- oli meid?n sotilaillamme tapana sanoa heille, -- mutta he saavat aina n?hd? vain... housunne.

Sanalla sanoen, joukkomme oli joka suhteessa aivan erikoinen, mutta se ei ollut monilukuinen; p?invastoin suli se yh? enemm?n ja enemm?n kokoon sek? alituisten taistelujen ett? melkein yli-inhimillisten ponnistusten johdosta. Sit?paitsi oli haavoitettujen ja sairaitten kohtalo kamala. Heid?t j?tettiin ilman muuta mets??n virumaan. Kerran, kun er?s mies sortui maahan v?symyksest? ja rukoili jotakuta tekem??n h?nest? lopun, kuulin vastattavan:

-- Rauhoitu, karitsaiseni, kyll? sudet sinusta huolen pit?v?t.

Uusia vapaaehtoisia ei ilmoittautunut, sill? moinen ammatti ei suinkaan houkutellut, jos kohta se toiselta puolen tarjosikin tilaisuuksia p??st? k?siksi mit? runsaimpaan saaliiseen. Kelloja, rahoja ja sormuksia, kaatuneilta anastettuja, ker??ntyi meik?l?isille niin suuret m??r?t, ettei tiedetty mit? kaikilla tehd?. Kortinpeluu oli kielletty, ostettavissa ei ollut mit??n, ja k?tke? tavaroitaan ei kannattanut, sill? jokainen tiesi ennemmin tai my?hemmin kaatuvansa tai menehtyv?ns?.

Joukko v?heni niin ollen p?iv? p?iv?lt?, kell??n ei ollut halua liitty? siihen siit?k??n syyst?, ett? se ei tarjonnut mit??n tulevaisuuden mahdollisuuksia. Sotilaalla ei ollut taskussaan marsalkansauvaa, vaan kuolema. Hallitus mainitsi meist? ylen harvoin tiedonannoissaan.

-- Se ei tied? meist? yht??n mit??n, -- virkkoi johtajamme, joka vihasi hallitusta.

Toissilm?inen diktaattori tahtoi kuitenkin n?hd? meid?t ja l?hetti johtajallemme La Rochenoirelle k?skyn saapua er??lle m??r?tylle paikalle. Mutta La Rochenoire ei totellut m??r?yst?, ja sen sijaan ett? olisi saapunut kohtauspaikalle, asettui h?n v?ijym??n vihollista.

-- Jos h?n tahtoo n?hd? meid?t, -- virkkoi La Rochenoire, -- niin tulkoon luoksemme ilmapallolla, seh?n on h?nen erikoisalansa.

Joukkomme olisi muuten paraatissa tehnyt jokseenkin nolon vaikutuksen: sotilaat olivat laihtuneet ja k?yneet ruudin savusta aivan mustiksi, ja heid?n vaatteensa riippuivat riekaleina; toisilla oli p?? verisess? k??reess?, ja sukimattomina ja pesem?tt?min? olivat he enemm?n petojen kuin ihmisten n?k?isi?.

Olin aivan sattumalta joutunut t?h?n joukkoon: Selim oli houkutellut minut siihen. Kun sota jo riehui t?ydess? vauhdissaan ja me molemmat valmistausimme l?htem??n Parisista, tahdoin min? liitty? vakinaiseen armeijaan, mutta Selim sanoi:

-- Liittyk??mme La Rochenoireen!

-- Mik? h?n on miehi??n?

-- H?n on muodostanut vapaajoukon.

-- Tunnetko sin? h?net?

-- Tunnen.

Miten ja milloin h?n oli tullut tuntemaan tuon miehen, sit? ei h?n koskaan tahtonut minulle ilmaista, ja olenkin vain arvaamalla p??ssyt sen perille. Tiesin, ett? Selim, jolla oli paljon rahaa, enemm?n kuin h?n tarvitsi, oli ennen sodan syttymist? viett?nyt jokseenkin vapaata el?m?? Parisissa; tiesin h?nen joutuneen kaksintaisteluun er??n ranskalaisen ylimyksen kanssa ja kolme kertaa ly?neen t?m?n k?dest? miekan, mutta yksityisseikoista en ole saanut selv??. Siihen aikaan elimme me, Selim ja min?, jokseenkin erill?mme. Ensinn?kin oli h?n rikas, ja toiseksi oli Hanian muisto meid?n v?lill?mme. Tosin oli Selim k?ytt?ytynyt h?nt? kohtaan kuin kunnon mies konsanaan, mutta min? en voinut vapautua ajatuksesta, ett? jos h?nt? ei olisi ollut, ei rakasta Haniaani olisi kohdannut sellainen onnettomuus, eik? h?n olisi mennyt luostariin, ja min? itse olisin ollut onnellisempi: en olisi tuntenut sit? sielun tyhjyytt?, joka nyt kahdeksan vuoden ajan oli minua vaivannut, ja sen sijaan, ett? harhailin vieraissa maissa, olisin ehk? kaikessa rauhassa palvellut isieni maata.

Sit?paitsi kiusasi minua sekin, ett? minua, joka olin v?hemm?n syyllinen, kalvoi suru ja omantunnon soimaus, kun taasen Selim oli kokonaan unohtanut Hanian. Saavuttuaan Parisiin antautui h?n koko it?maisen luonteensa intohimoisuudella maailmankaupungin huumaaviin huvituksiin. Selim oli aina ollut rajaton kaikessa. H?nen varallisuutensa, aateluutensa, sivistyksens?, eik? suinkaan v?hemmin ?idilt? peritty ulkonainen kauneutensa, avasivat h?nelle kaikki ovet. H?net otettiin vastaan joka taholla, kaikki kilpailivat h?nen suosiostaan, Mutta niinp? olikin h?n kaunis kuin taiteilijan unelma, tuo nuorukainen, jolla oli l?mpim?t, suoraan syd?meen tunkeutuvat siniset silm?t, ylv?s p??, muodoltaan taiteilijan ikuistuksen arvoinen, ryhdik?s, solakka vartalo, pulppuava nuoruus ja elonvoimaa niin ehtym?tt?m?sti, ett? mit? runsaammin h?n sit? tuhlasi, sit? enemm?n h?nelle sit? tuntui j??v?n.

Sit?paitsi ei h?n ollut ainoastaan "kaunis mies" siin? merkityksess? kuin boulevardien Parisi k?sitt?? kauneuden. H?ness? oli kaikki erikoista ja tavatonta, lahjakkuudesta ja kuohuvasta el?m?nhalusta aina kasvonpiirteisiin saakka.

Nuoren tattarin, jolla oli enkelim?iset kasvot, atleetin voimat, leijonan rohkeus ja ritarin k?yt?s, oli Parisi havainnut aivan tuntemattoman v?riseksi ja tuoksuiseksi ruusuksi. On helppo arvata, milt? Seine-kaupungin markiisit n?yttiv?t h?nen rinnallaan. Heit? oli kuohuva el?m? puristellut luita ja ytimi? my?ten, h?nelle n?ytti se vain antavan uusia voimia. Heid?n sielunsa olivat sammuneet kuin ?ljytt?m?t lamput, h?n oli pelkk?? tulta ja liekki?. He olivat voimansa tuhlanneet, h?n ei tiennyt mit? tehd? uhkuvalla elonvoimallaan. He eiv?t en?? tavanneet el?m?st? mit??n vieh?tyst?, h?nt? hurmasi kaikki se uusi, mik? h?nt? ymp?r?i, ja itse vieh?tti h?n kaikkia.

He ottivat osaa m?ss?yksiin, kiihoittaakseen veltostuneita hermojaan, h?n j??hdytt??kseen ylen kuumaa vertansa. Ja sit?paitsi ei sakka pikarin pohjalta tarttunut h?nen huuliinsa, paha varisi t?st? jalosta luonteesta kuten kuiva hiekka kalliolta.

H?nen luonteensa oli muodostunut silmieni edess?, olin n?hnyt sen kehittyv?n melkein p?iv? p?iv?lt?, ja siksi min? tunsinkin h?net perinpohjin. Mies oli sama Selim kuin lapsenakin, kaikki vain t?ydellisemm?ksi suhtautuneena.

Omien voimiensa tietoisuus antoi h?nelle varmuutta, useimpien ihmissielujen kehnouden ja teeskentelyn tuntemus sai h?net halveksimaan ihmisi?. Lannistumattoman tarmon ja toimintakyvyn siemenet, joita h?ness? aina oli ollut, juurtuivat nyt, versovat ja tekiv?t h?nest? tavallaan vaarallisen.

H?nell? oli j?lell? entinen vilkkaus ja ajattelemattomuus, jotka h?nen intohimoisen luonteensa takia saattoivat helposti muuttua mielett?myydeksi. Mutta siit? suojasi h?nt? itse-arvostelu, jota sivistys tuottaa, ja hienosti kehittynyt vaisto, joka k?sitti jokaisen teon ja ajatuksen merkityksen.

H?n ei ollut milloinkaan ollut tunteellinen, mutta jos h?ness? oli lapsuuden p?ivin? ollut jotakin sentapaista havaittavissa, katosi se nyt j?ljett?miin. Senp?t?hden ei Hanian muisto ollut j?tt?nyt h?nen mieleens? omantunnontuskia eik? kaipuun hivent?k??n. Nauraen ja riemuiten osasi h?n rakastella, ei huokaillen. Sellainen luonne soveltui kuitenkin parisittarien luonteeseen ja mielenlaatuun, ja siksip? he olivatkin kerrassaan hurmaantuneita h?neen, vaikka tiesiv?t varsin hyvin, ett? h?n arvelematta saattoi pett?? heit?. Puhuessani h?nelle t?st?, vastasi h?n:

-- Min? en sitoudu kehenk??n, min? huvittelen. Antaisin mit? tahansa, jos voisin l?yt?? todellista rakkautta, mutta jos sellaista on olemassa, joudut sin? meist? kahdesta kauemmin etsim??n sit?, mutta luultavaa my?skin on, ett? sin? sen l?yd?t.

-- Sin? siis pet?t, sanoessasi: min? rakastan?

H?n hymyili.

-- Ei, tied?n kyll? pett?v?ni vast'edes, mutta sit? sanoessani en pet?.

Ne miehet, joiden kanssa h?n oli tekemisiss?, jakaantuivat kahteen ryhm??n: toiset melkein jumaloivat h?nt? ja toiset inhosivat. Selimill? puolestaan oli aivan erikoinen tapa kohdella heit?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet