Read Ebook: Mala Hierba by Baroja P O

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2439 lines and 63794 words, and 49 pages

Illustrator: Walter Paget

Translator: O. E. Lamp?n

AARRESAARI

Kirj.

Robert Louis Stevenson

Suomentanut O. E. Lamp?n

Kuvittanut Walter Paget

WSOY, Porvoo, 1909.

SIS?LLYS:

I osa -- Vanha merirosvo.

II osa. -- Laivakokki.

IV osa. -- Paaluvarustus.

V osa. -- Seikkailuni merell?.

VI osa. -- Kapteeni Silver.

ENSIMM?INEN OSA:

VANHA MERIROSVO.

Vanha merikarhu "Amiraali Benbow'ssa."

Junkkari Trelawney, tohtori Livesey ja muut asialliset ovat pyyt?neet minua kirjoittamaan muistiin kaikki Aarresaarta koskevat tiedot alusta loppuun, salaamatta mit??n muuta kuin saaren aseman ja senkin vain siksi, ett? saaressa viel? on aarteita k?tk?ss?. Otan siis kyn?n k?teeni armon vuonna 17-- ja aloitan ajasta, jolloin is?ll?ni oli ravintola, "Amiraali Benbow" nimelt??n, ja jolloin arpinaamainen, ahavoitunut merimies-vanhus ensi kerran asettui kattomme alle asumaan.

Muistan kuin eilisen p?iv?n miten h?n tulla laahusti ravintolan ovelle, merimiesarkku k?sirattailla per?ss??n. H?n oli kookas, voimakas, jykev? ja p?hkin?nruskea mies; takkuinen tukka valui tahraisen merimiespuseron kaulukselle; k?det olivat ryhmyiset ja naarmuja t?ynn?, kynnet mustat ja ep?s??nn?lliset, ja toisella poskella kuulsi sinerv?nkalpea sapelinhaavan arpi. Muistan miten h?n vihellellen silm?ili talor?hj??mme ja viritti sitten tuon vanhan merimieslaulun, jota h?n my?hemmin niin usein veteli:

"Viistoista miest? arkulla vainaan -- Huh-hah-hei ja rommia pullo!"

H?nen ??nens? oli kimakka ja ep?varma ja tuntui murtuneen ja s?rkyneen ankkuriv??ntimen ??ress?. Sitten h?n kopautti ovelle kepill??n, joka oli kuin merimiesten k?sikanki, ja kun is?ni meni vastaan, komensi h?n lasin rommia. Sen saatuaan h?n joi hitaasti, mausta nauttien, ja samalla lakkaamatta silm?ili ymp?rilleen kallioille ja ovikilpeemme.

"Hauska t?lli t?m?", h?n lopulta virkkoi, "ja miellytt?v?ll? paikalla. Vilkas liike, vai?"

Is?ni vastasi, ettei asianlaita, sen pahempi, ollut niin.

"No silloin", h?n puhui, "t?m? sopii ankkuripaikakseni. Kuules mies", h?n k?ski miest?, joka kuljetti arkkua, "huopaa likemm?ksi ja nosta arkkuni yl?s. Min? pys?hdyn hetkeksi t?nne", jatkoi h?n. "Olen koruton mies; rommi, l?ski ja munat riitt?v?t ruoakseni ja tuo keulakumpu tuolla seuratakseni laivojen l?ht??. -- Miksik? minua arvoittaisitte? Vaikkapa kapteeniksi. -- Ahaa, kyll? ymm?rr?n, mit? sin? siell? odotat -- tuosta saat"; ja h?n heitti muutamia kultakolikolta kynnykselle, kasvoillaan ylemmyyden ilme.

Ja vaikka h?nen pukunsa olikin huono ja puhetapansa sivistym?t?n, ei h?n kuitenkaan n?ytt?nyt miehelt?, joka etukannella purjehti, vaan paremminkin per?miehelt? taikka kipparilta, joka on tottunut k?skem??n ja tottelemattomia rankaisemaan. Mies, joka oli ty?nt?nyt k?sirattailla h?nen arkkuaan, kertoi ett? vieraamme oli edellisen? aamuna saapunut postin mukana "Kuninkaallisen Yrj?n" edustalle. Siell? h?n oli kysellyt mit? ravintoloita oli rannikolla, ja kun meid?n ravintolaa arvatenkin oli kehuttu ja mainittu yksin?iseksi, oli h?n sen valinnut oleskelupaikakseen. Muuta emme saaneet vieraastamme tiet??.

Yleens? oli h?n hyvin vaitelias. Kaiket p?iv?t h?n messinkinen kaukoputki k?dess??n kuljeksi lahden rannalla tai kallioilla. Illat h?n istui vierastuvassa uunin nurkassa ja joi hyvin v?kev?? groggia. Harvoin h?n puhutteluun vastasi, heitti vain pikaisen ja vihaisen silm?yksen ja tuhautti nen??ns? kuin sumutorveen. Me, ja meid?n muut vieraamme opimme pian antamaan h?nen olla rauhassa. Joka p?iv? h?n vaellukseltaan takaisin palatessaan kysyi, oliko merimiehi? kulkenut talon ohi. Alussa luulimme h?nen sopivan seuran puutteessa t?t? kyselev?n, mutta sitten ?lysimme, ett? h?n koettikin niit? v?ltt??. Kun joku merenkulkija poikkesi "Amiraali Benbow'hin" , h?n ensin tarkasteli vierasta oviverhon takaa ennenkuin astui vierastupaan, ja sellaisen vieraan l?sn?ollessa h?n aina oli hiljaa kuin hiiri. Minulle ainakaan ei h?nen k?yt?ksens? ollut arvoitus, sill? h?n oli tavallaan ilmaissut minulle pelkonsa syyt. Muutamana p?iv?n? h?n oli vienyt minut syrj??n ja luvannut hopearahan jokaisen kuukauden ensimm?isen? p?iv?n?, jos vain t?hystelisin "yksijalkaista merenkulkijaa", ja ilmoittaisin h?nelle heti t?m?n huomattuani. Monesti kuitenkin sattui, ett? kun ensimm?inen p?iv? tuli ja min? pyysin palkkaani, h?n vain tuhautti nen??ns? ja karkoitti minut pois katseellaan. Mutta ennen viikon loppua h?n aina muutti mielt?, toi minulle kolikkoni ja uudisti k?skyns? t?hystell? "yksijalkaista merenkulkijaa."

Minun ei tarvinne kertoa, miten tuo olento minua unissanikin kiusasi. Myrsky-?in?, kun vihurit vonkuivat nurkissa ja hyrskyt pauhasivat rantakallioilla, h?n n?ytt?ytyi minulle monenmuotoisena, kasvoillaan jos mink?lainen, toinen toistaan pirullisempi ilme. Milloin jalka oli polvesta poikki, milloin reidest?, ja toisinaan h?n esiintyi hirvitt?v?n? olentona, jolla ei ollut koskaan ollutkaan enemp?? kuin yksi jalka ja se keskell? ruumista. Pahempaa painajaista ei voi ajatella, kun tuo olento sitten juosten ja hyppien ajoi minua yli kangasten ja kantojen. N?iden hirveiden mielikuvien vuoksi tuo kuukautinen hopearahani oli minulle sangen ty?l??sti ansaittu palkka.

Mutta vaikka minua tuo yksijalkainen merenk?vij? niin kauheasti peloittikin, niin itse kapteenia pelk?sin paljon v?hemm?n kuin muut h?nen tuttavansa. Toisinaan h?n tuli juoneeksi enemm?n rommia kuin p?? kesti, ja silloin h?n saattoi kenest?k??n v?litt?m?tt? vedell? ilkeit?, vanhoja, hurjia merimieslaulujaan, tai tarjota kaikille lasin ja pakottaa koko vapisevan seuran kuuntelemaan juttujaan tai yhtym??n laulujensa kuoroihin. Usein tunsin koko talon tutisevan, kun kaikki naapurit henkens? edest? karjuivat "Huh-hah-hei ja rommia pullo", kukin koettaen, muistutusta suunnattomasti pel?ten, parkua kovemmin kuin toiset. Sill? p??ll? ollessaan h?n n?et oli mit? oikullisin toveri. H?n saattoi yht?kki? iske? nyrkkins? p?yt??n ja komentaa kaikki vaikenemaan, h?n voi suuttua silmitt?m?sti pienest? kysymyksest? taikka my?s siit?, ettei kukaan mit??n kysynyt eik? siis, h?nen mielest??n, seurannut kertomusta. Ja sitten ei kukaan saanut l?hte? ravintolasta pois, ennenkuin h?n oli juonut itsens? uniseksi ja hoiperrellut s?nkyyns?.

Juuri nuo h?nen juttunsa pahimmin peloittivat ihmisi?. Ja kauheita juttuja ne olivatkin; hirtt?misist?, mereen viskaamisista, hirmumyrskyist?, Tortugan rosvosaaren riutoista ja hurjista teoista ja ihmepaikoista Espanjan vesill?. Omista puheistaan p??tt?en h?n n?ht?v?sti oli el?nyt kaikkein ilkeinten ihmisten parissa, mit? Jumala konsanaan on merenkulkijoiksi erottanut, ja puhetapa, jolla h?n n?it? juttujaan kertoili, kammahdutti koruttomia maalaisiamme yht? paljon kuin ne rikoksetkin, joita h?n kuvasi. Is?ni aina valitteli, ett? liikkeemme joutuisi aivan rappiolle, sill? pianhan meill? k?vij?t loppuisivat, kun ei kukaan haluaisi olla toisen komennettavana ja s?ikytett?v?n?. Mutta min? p?invastoin luulen, ett? vieraamme oli meille vain hy?dyksi. H?n kyll? ensin peloitti ihmisi?, mutta kun he sitten j?ljest?p?in iltaansa ajattelivat, niin ei se vallan hullulta tuntunutkaan. Olihan siit? vain harvinaista vaihtelua yksitoikkoiseen maalaisel?m??n, ja olipa joukko nuorukaisia, jotka olivat h?nt? ihastelevinaan, nimittiv?t h?nt? "oikeaksi merikarhuksi", "todelliseksi merenk?vij?ksi" j.n.e. ja selitteliv?t, ett? siin? oli yksi juuri niit? miehi?, jotka tekiv?t Englannista niin peloittavan merivallan.

Tavallaan h?n kuitenkin teki parhaansa vied?kseen meid?t rappiolle. H?n asusti meill? viikkoja ja kuukausia; h?nen rahansa olivat aikoja sitten loppuneet, ja is?ni vain ei rohjennut vaatia lis?maksuja. Jos h?n siit? jotain mainitsi, tuhautti kapteeni nen??ns? niin rajusti, ett? olisi melkein luullut h?nen ?rj?isseen, ja tuijotti sitten is?ni ulos huoneesta. Sellaisten kohtausten j?lkeen n?in is?ni v??ntelev?n k?si??n ja min? luulen, ett? katkeruus ja pelko, joka h?nen mielt??n siihen aikaan alati painoi, oli suurena syyn? h?nen aikaiseen ja onnettomaan kuolemaansa.

Koko sin? aikana, jonka kapteeni meid?n luonamme asui h?n ei vaihtanut muuta vaatetta kuin jonkin sukkaparin, jonka h?n osti katukaupustelijalta. Kun sulka h?nen hatussaan taittui riipuksiin, h?n antoi sen riippua, vaikka se h?nt? tuulessa pahasti kiusasikin. Muistan milt? h?nen takkinsa n?ytti, kun h?n sit? aina itse huoneessaan paikkaili. Lopulta se oli yht? paikkaa koko takki. H?n ei koskaan kirjoittanut eik? saanut kirjeit?, ei puhellut kenenk??n muun kuin naapuriemme kanssa ja heid?nkin kanssaan vain juovuksissa ollessaan. H?nen suurta merikirstuaan ei kukaan meist? ollut n?hnyt avattuna. Vain kerran h?n kohtasi vastustusta. Se sattui loppuaikoina, jolloin is?ni sairaus jo oli ehtinyt pitk?lle. Tohtori Livesey tuli my?h??n iltap?iv?ll? sairasta katsomaan, nautti v?h?n ?itini valmistamasta ateriasta ja meni sitten vierastupaan polttelemaan piippua siksi, kunnes h?nen hevosensa ehtisi saapua kyl?st?, meill? kun ei ollut tallia vanhassa "Benbow'ssa." Min? menin h?nen kerallaan tupaan ja muistan panneeni merkille, mik? vastakohta siisti ja siro tohtorimme, h?nen lumivalkea tekotukkansa, tummat loistavat silm?ns? ja miellytt?v? k?yt?ksens? oli rehenteleville talonpojille ja etenkin likaiselle merirosvollemme, joka istui kuin mik?kin variksenpel?tin velttona, juovuksissa, k?sivarret p?yd?ll?. ?kki? h?n -- kapteeni nimitt?in -- rupesi hoilottamaan ainaista lauluaan:

"Viistoista miest? arkulla vainaan -- Huh-hah-hei ja rommia pullo, Viina ja hiisi vei miehen hautaan -- Huh-hah-hei ja rommia pullo!"

Ensin olin luullut, ett? "vainaan arkku" oli juuri tuo h?nen yl?kerran etuhuoneessa rehjottava suuri laatikkonsa, ja t?m? luulo oli unissani liittynyt minun kuvitteluihini yksijalkaisesta merenkulkijasta. Mutta t?h?n aikaan me kaikki olimme jo lakanneet kiinnitt?m?st? mink??nlaista huomiota koko lauluun. Mainittuna iltana se oli uutuus ainoastaan tohtori Liveseylle, ja min? huomasin, ettei se tehnyt h?neen edullista vaikutusta. H?n n?et katsahti hyvin vihaisesti laulajaan ja jatkoi sitten puheluaan puutarhuri Taylorin kanssa uudesta luuvalon parannustavasta. V?hitellen kapteeni kiihtyi omasta laulustaan ja viimein iski k?mmenens? p?yt??n tavalla, jonka me kaikki tiesimme vaativan hiljaisuutta. Kaikki muut, paitsi tohtori Livesey, vaikenivat. H?n vain jatkoi selittely??n entiseen tapaansa, puhuen selv??n ja soinnukkaasti ja imeskellen v?h?n v?li? piippuaan. Kapteeni tuijotti h?neen hetkisen, iski uudelleen k?mmenens? p?yt??n, tuijotti yh? ankarammin, ja viimein hurjasti kiroten karjaisi: "hiljaa siell? alakannella!"

"Minulleko puhuitte, herrani?" virkkoi tohtori; ja kun mies uudelleen kiroten ilmoitti h?nen oikein arvanneen vastasi h?n: "Vain sen min? sanon teille, herrani, ett? jos jatkatte rommin juomista, niin maailmassa on pian yksi likainen roisto entist? v?hemm?n!"

Kapteenin raivo oli kammottava. H?n ponnahti yl?s, vet?isi esiin merimiesten linkkuveitsen, avasi sen ja heilutellen asetta k?mmenell??n uhkasi naulata tohtorin sein??n.

Tohtori ei hievahtanutkaan. Olkansa yli virkkoi h?n yht? tyynesti ja pontevasti kuin ennenkin, mutta siksi kovalla ??nell?, ett? kaikki huoneessa olijat sen kuulivat:

"Jollette heti pist? veist? taskuunne, niin lupaan min? kunniani kautta, ett? te ensi k?r?jiss? joudutte hirteen."

Nyt seurasi silm?sota, mutta kapteeni se t?ss? pian murtui, pisti aseen taskuunsa ja muristen kuin purtu koira istuutui entiselle paikalleen.

"Ja nyt, herrani", jatkoi tohtori; "kun nyt tied?n, ett? moinen miekkonen l?ytyy piiriss?ni, voitte olla vakuutettu siit?, ett? min? pid?n teit? y?t p?iv?t silm?ll?. Min? en ole ainoastaan l??k?ri, vaan my?s oikeuden j?sen, ja jos teit? vastaan ilmaantuu pieninkin moitteen aihe, vaikkapa vain sellainen s??dytt?myyden vuoksi kuin t?n? iltana osoittamanne oli, niin min? ryhdyn ponteviin toimenpiteisiin saadakseni teid?t k?siini ja t?ysin vaarattomaksi. T?m? riitt?k??n!"

Tohtori Liveseyn hevonen saapui pian portaitten eteen ja h?n ratsasti pois, mutta kapteeni pysyi hiljaa sen illan ja kotvat ajat j?lkeenp?inkin.

Musta koira ilmestyy ja katoaa.

V?h?n t?m?n j?lkeen sattui ensimm?inen niist? salaper?isist? tapauksista, jotka lopulta vapauttivat meid?t kapteenista, vaikka se ei, kuten saatte tiet??, tapahtunutkaan h?nen omasta tahdostaan. Kulumassa oli kylm? talvi pitkine, purevine pakkass?ineen ja raivokkaine myrskyineen; jo alusta pit?en oli meille selv?n?, ettei is?ni arvatenkaan en?? kev?tt? n?kisi. H?n heikkeni p?iv? p?iv?lt?, ja ?idill?ni ja minulla oli koko ravintola hoidettavana. Puuhaa oli runsaasti, ja vastenmielist? vierastamme me emme paljon ajatelleet.

Oli muuan tammikuun aamu, nipist?v?n kylm?. Koko lahti oli pakkassumusta harmaana, pienet laineet liplattivat hiljaa rantakivi? vasten, aurinko oli viel? alhaalla ja sen s?teet koskettelivat vasta vuorten huippuja ja kajastivat kaukana ulapalla. Kapteeni oli noussut tavallista aikaisemmin ja ly?ntimiekka heiluen sinisen takin leveiden liepeiden alla, messinkinen kaukoputki kainalossa ja hattu takaraivolla l?htenyt k?velem??n pitkin lahden rantaa. Muistan, miten h?nen hengityksens? k?velless? j?i savuna h?nen j?lkeens? ja miten h?n kallion taakse k??ntyess??n ?k?isesti tuhautti nen??ns?, aivankuin yh? olisi tohtori Liveseyt? muistanut.

?itini oli yl?kerrassa is?n luona, ja min? katoin parhaillaan aamiaisp?yt?? kapteenille, kun vierastuvan ovi aukeni ja sis??n astui mies, jollaista en viel? ennen ollut n?hnyt. H?n oli kelme?, lihavanl?nt? olento; vasemmassa k?dess? h?nell? oli vain kolme sormea j?lell?; ja vaikka kupeella olikin ly?ntimiekka, ei h?n silti n?ytt?nyt kovinkaan sotaisalta. Min? pidin aina silm?ll? merenkulkijoita, olivatpa ne yksi- tai kaksijalkaisia, ja min? muistan, ett? t?m? mies her?tti minussa huomiota. H?ness? ei ollut paljonkaan merimiehen n?k??, mutta sittenkin jotain suolaveden tuoksua.

Kysyin, mit? h?n halusi, ja h?n vastasi rommia maistavansa; mutta kun min? l?ksin sit? noutamaan, istahti h?n p?yd?lle ja viittasi minua l?hemm?ksi. Min? j?in seisomaan paikalleni, pyyhinliina k?dess?ni.

"Tuleppa t?nne, poikaseni", h?n virkkoi. "Tulehan t?nne l?hemm?ksi."

Min? astuin askeleen h?neen p?in.

"Onko t?m? p?yt? minun toveriani Billi? varten?" h?n kysyi teeskennellysti naurahtaen.

Min? vastasin, etten tuntenut h?nen toveriansa Bill-nimist?, ja ett? p?yt? oli katettu meid?n vieraallemme, jota me nimitimme kapteeniksi.

"Voihan Bill-toveriani nimitt?? yht? hyvin kapteeniksikin", sanoi h?n. "H?nell? on toisessa poskessa arpi ja k?yt?stapa hyvin miellytt?v?, etenkin h?nen juovusp?iss??n ollessaan. Sellainen se on minun Billini. Olettakaamme noin vain periaatteen vuoksi, ett? sinun kapteenillasi on arpi poskessa, ja vaikka viel? lis?ksi, ett? se on oikeassa poskessa. Kas niin! Johan sanoinkin! No, onko nyt Bill-veikkoni t?ss? talossa?"

Sanoin, ett? h?n on ulkona k?velem?ss?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet