Read Ebook: Kotona: Kuvaelma Itä-Suomesta by Ahrenberg Jacob

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 402 lines and 31769 words, and 9 pages

KOTONA

Kuvaelmia It?-Suomesta

Kirj.

JAC. AHRENBERG

Suomennos

G. W. Edlund, Helsinki, 1889.

SIS?LT?:

Tervolassa.

Pakonalaiset.

Jos jollakin meid?n maakunnistamme on sellainen vaakunakilpi, jota heraldiikassa kutsutaan nimell? "armes parlantes", puhuva vaakuna, niin on sellainen varmasti Karjalalla: kaksi k?tt? herist?v?t siin? paljastettuja miekkoja toisiansa vastaan, punaisella pohjalla, taistellen kultaisesta herttuankruunusta. Kaksi k?sivartta taisteli vuosisatoja Karjalan kultaisesta kruunusta, ja Karjala vuoti verta. Taistelu loppui v. 1721, ja voittaja vei maakuntamme vaakunan mukanansa; se riippuu nyt suuren valtaistuinsalin sein?ll?, valtaistuimen oikealla puolella, Kremlin keisarillisessa palatsissa. Taru kertoo, ett?, kun kerran er?s pyhiinvaeltaja-joukko oli saanut paavilta kourant?yden hiekkaa Circus maksimus'en arenalta ja pyh? is? n?ytti huomaavan, ett? pyhiinvaeltajat pitiv?t t?t? muistoa jokseenkin, v?h?p?t?isen?, pusersi h?n hiekkaa kourassaan, ja katso siit? tippui verta. Etel?-Karjalan maa on samoin kuin arenan hiekka saanut juoda verta ja huoata v?kivallan ja vaivan alla. Juuri n?ist? yhteiskunnallisessa suhteessa surkuteltavista seuduista piirr?mme muutamia pieni? kuvaelmia, jotka kaikessa v?h?p?t?isyydess??n selv?sti valaisevat niit? kurjia olosuhteita, joissa t??ll? on eletty ja elettiin viel? noin miespolvi takaperin.

Noin 1870-luvun keskivaiheilla asui Kivennavan pit?j??ss?, nimitt?k??mme kyl?? vaikka Tervolaksi, talollinen Israel Pullinen vaimonsa ja ainoan poikansa kanssa. Vanha Israel oli kaikin puolin oikea karjalaisen talonpojan luonnekuva, pitk?, ryhdik?s, vilkassilm?inen ja kellert?v?hipi?inen. H?n oli viel? hyv? puhuja ja, niinkuin useat talonpoikamme, sanasepp?, h?n taisi paljon vanhoja runoja, joka seikka suuresti lis?si h?nen arvoansa kansan keskuudessa. Sanalla sanoen h?n oli kyl?kunnan ylpeys, samalla kun h?n oli kyl?n vanhin ja herrastuomari. Ja kuningas Kristofferin maanlain, jota viel? 1800-luvun alussa noudatettiin vanhassa Suomessa, tunsi h?n tarkalleen, ainakin yht? hyvin kuin sen aikuinen tutkinnon suorittamaton tuomari, jonka alueena oli niin avara kihlakunta, jollaista nykyj??n tuskin l?ytyy en?? yht??n koko Suomessa. Kyl?n vanhinna ja omituisessa kansallispuvussaan kelvollisena esiintym??n ylh?isimmiss?kin piireiss? l?hetti h?net G. M. Sprengtporten n?in? levottomina aikoina milloin minkin pit?j??n puolesta edustajana vakuuttamaan maamme mahtaville hallitsijattarille vanhan Suomen j?rk?ht?m?t?nt? uskollisuutta ja sit? onnea ett? t?m? sai turvallisesti kuin karitsa lev?t? kaksip?isen kotkan siipien suojassa. Kunniamerkkej? ja hopeakannuja tuli palkinnoksi n?ist? h?nen valtiollisista l?hettil?stoimistaan. Sanalla sanoen Israel Pullinen oli onnen suosikki. Varmaankin oli h?nen syntym?p?iv?n?ns? k?ki kukkunut, joka vanhain kertomusten mukaan ennustaa onnea; mutta k?ki on k?ki ja niinp? onnikin.

Joskin vanhassa Suomessa usein oli sotkuista tulla toimeen kuningas Kristoffer'in maanlailla, niin ei t?m? kuitenkaan yksin??n ollut sotkuisaa. Tosin oli Tsaari Pietari tuon tuostakin m??r?nnyt, ett? kaikki saisi olla entisell??n, ett? samaa hyv?? j?rjestyst?, joka vallitsi Ruotsin vallan aikana, noudatettaisiin viel?kin, mutta monessa suhteessa ei t?m? k?ynyt laatuun. Tsaari Pietari oli leikannut yhden j?senen erilleen, ja nyt tahtoi h?n, ett? j?senen tulisi el?? itsen?ist? el?m?? ja ett? veren tulisi virrata siin? yht? raikkaasti kuin ennenkin. Niinkauvan kuin vanhat veronkantomiehet, papit ja voudit eliv?t, tultiin jotensakin hyvin toimeen, mutta mist? otettaisiin sitte uusia voimia? Kirkon palvelijoista oli puute, milloin tulivat ne Suomesta milloin Virosta, mutta hulttioita ja juoppoja oli heid?n joukossansa. H?n, joka t?m?n pienen kertomuksen aikana tulkitsi Herran lakia pit?j??ss?, kuului j?lkimm?isten joukkoon.

Er??n? sunnuntaina, v?h?? ennen Juhannusta, julisti pastorimme sellaisen kuulutuksen, ett? sanankuulijat luulivat h?nen olevan, niinkuin usein valitettavasti ennenkin oli tapahtunut, hiukan humutuulella.

Paitsi kyl?n vanhinta Israel Pullista ja h?nen perhett?ns?, niin julisti pastori keisarillisen kuulutuksen kuuluvan, tuli kaikkien kyl?n asukasten valmistautua Mikonp?iv?n aikana muuttamaan Ven?j?lle, miss? kukin talonpoika saisi niukan tiluksensa sijaan peltoa ja niitty?, mets?? ja laidunmaata, leiv?n apua talvella ja siement? sen mukaan kuin h?nell? oli perhett? sy?m?ss?. Ei kukaan saanut ottaa enemp?? mukaansa kuin mit? yksi hevonen jaksoi vet??. Loput olivat j?tett?v?t vanhaan kotiin, niin kuului keisarinnan k?sky. Mutta, vaikka ik?v?? on sanoa, oli pappi sill? kertaa kaikeksi onnettomuudeksi selv?, sill? kohta Juhannuksen j?lkeen tuli sinne er?s virkamies, puettuna kullalla kirjaeltuun samettitakkiin, silkkisukkiin ja solkikenkiin sek? siro hiuspussi niskassa. Muassansa oli h?nell? koko joukko kirjureita, jotka merkitsiv?t kirjaan kuinka paljon maata ja karjaa kullakin oli; kun t?m? oli tehty, meniv?t he pitemmitt? selityksitt? matkaansa.

Oli kaksi viikkoa ennen Pyh?inmiesten p?iv??; maa oli kolkko ja alaston, taivas pilvinen ja synkk?, lumenviti? oli siell? t??ll? syvimmiss? rattaiden raitioissa ja tuuli lenn?tteli kellastuneita, kuivia lehti? kasap?ihin. Raskas ilma lep?si tupien harjalla, mutta viel? raskaampi oli ilma tuvissa. Kukin perhe oli valmiina l?htem??n matkalle, kun ven?l?inen virkamies palasi ani varhain er??n? pime?n?, surullisena aamuna viem??n meit? uusiin koteihin.

Paljon on n?hty t??ll? meid?n maan??ress?mme, paljon on k?rsitty, mutta haikeampaa valitusta kuin sin? p?iv?n? ei ole koskaan kuultu. Miehet olivat alakuloisina, naiset vaikeroitsivat ??neens?, lapset itkiv?t ja kaiken t?m?n ohessa kannettiin roihuavain p?resoihtujen valossa, jotka j?ttiv?t j?lkeens? pitk?n savu- ja kipin?soihdun, pieni? k??ryj? ja arkkuja odottaviin k?rryihin. Lapset k??rittiin johonkin l?mpim?mp??n ?idin ja jonkun nelijalkaisen suosikin, porsaan tai karitsan, v?liin, joka my?skin sai l?hte? mukaan t?lle pitk?lle matkalle; ja viivytell? ei saatu vanhan kodin kynnyksell?, sill? virkamiehell? oli kiiru. Kohta j?lkeen puolenp?iv?n n?htiin pitk? kiemurteleva jono ajaa t?risytt?v?n kankaan poikki pitkin routaista, ep?tasaista tiet?.

Israel Pullinen seisoi vaimoneen ja poikineen kyl?n edustalla olevalla kummulla ja katseli miten matkue kulki ohi. Viel? kerran pudistettiin k?tt? poisl?htevien kanssa. Nyt ratkesivat my?skin lyijynkarvaiset lumipilvet, jotka viikkokausia olivat riippuneet maan yli, ja sakeasti rupesi satamaan lunta, joka yh? enemm?n supisti n?k?piiri?. Harmahtavaan peittoon katosivat k?rryt toistensa j?lkeen ja hetkisen kuluttua olivat jo viimeisetkin peittyneet lumivaippaan. Silloin kaikui l?pi raskaan ilman virren veisuu. Pakonalaiset olivat, samoinkuin muinoin Israelin lapset vankeudessa, kajahduttaneet virren viimeiseksi hyv?stij?t?ksi is?nmaalle ja kodille.

Puolentoista peninkulman p??ss? suurelta Kolpinon asemalta Nikolajevskin rautatien varrella on ven?l?isten kylien keskell? kunnas, nimelt? "Suomen vuori". Siell? kerrotaan edellisell? vuosisadalla sinne l?hetettyjen suomalaisten siirtolaisten asuneen, el?neen ja kuolleen; tosi on ett? kummulla l?ytyy lutherilaisia hautaristi?, joissa on puoleksi kuluneita kirjoituksia ven?l?isill? kirjaimilla ja ett? kaikki nimet ovat suomalaisia.

Vanhat ihmiset kansan keskuudessa pysytteleytyv?t kiinni totutuissa tavoissaan aivan kuin el?m?ss?. Jos keskeyt?t heid?n jokap?iv?isen el?m?ns? rauhallisen juoksun, niin ei heiss? ole eloa en??. Israel-vanhuksesta tuntui oudolta tuo kammottava yksin?isyys ja tyhjyys. Kyl? oli aivankuin ruton tai sodan j?lelt?, joka liesi oli kylm?n?, valoa ei n?kynyt ainoastakaan pirtist?, ei puhetta, ei naurua, ei laulua eik? edes valitustakaan kuulunut mist??n, viimeinen koiranhaukunta oli vaijennut viimeisen k?rrynjyrin?n kuulumattomiin vaipuessa. Elottomuutta h?iritsiv?t ainoastaan sudet, jotka, auringon joskus puikahtaessa n?kyviin paksujen pilvien v?list?, olivat tulleet vaanimaan l?ytyisik? joku n?lk??n kuollut koira tai kissa teljettyjen ovien edest?.

My?hemmin tuli tosin uutta eloa autioon kyl??n, mutta Pulliselle t?m? ei ollut samaa. Nelj?ntoista p?iv?n kuluttua siit?, kuin meik?l?iset olivat pois viedyt, muutti sinne riekaleihin puettu kirjava joukkue. Joukkueen etunen?ss? astui pappi pyh?n Yrj?n kuva k?dess?; n?m? olivat ven?l?isi?, jotka keisarinnan k?skyst? muuttivat Tervolaan. Nyt k?sitti Israel, miksi h?n yksin?ns? oli t?nne j?tetty, h?nen tuli j??d? sinne kyl?n vanhimmaksi, h?nen tuli johtaa tuota vastatullutta laumaa. Mutta t?m? oli liika taakka Israel-vanhukselle. H?n vaelsi pois n?iden uusien tulokasten luota, maailman ep?vakaisuuteen kyll?styneen?.

Keisarinnan mets?stysretki.

Vanhan Israelin kuoltua, otettiin talo perilliselt? nuorelta Pulliselta ja annettiin kyl?lle. H?nen tuli viljell? maata yhteisviljelyksess? kyl?l?isten kanssa, sill? kaiken maan ja kaiken sadon piti olla yhteist?. Niist? pelloista, joita h?nen esi-is?ns?, sukulaisensa ja yst?v?ns? olivat miespolvia muokanneet, kynt?neet ja leikanneet, sai h?n viiden auranvaon levyisen kaistaleen yhten? vuotena yhdell? pellolla, toisena vuotena kaukana toisella. Jos h?n kynti ja kylvi aikaisemmin kuin toiset, saivat n?m? ajaa ja kulkea h?nen sarkansa poikki omille peltotilkuillensa, kunnes ne olivat kynnetyt, karhitut ja kylvetyt, niin ett? mit?p? h?n huoli kiirehti?. Ja jos taas kylv?s viiv?styi, niin ett? halla korjasi mit? h?n oli maahan pannut, oli se tosin h?nen syyns?, mutta sato oli kumminkin yhteinen. Siten elettiin muutamia vuosia niukasti ja vaivaloisesti, mutta elettiin sent??n. Tuomas oli mennyt naimisiin, oli saanut tytt?ren ja kadottanut vaimonsa. Jos h?nen lapsensa olisi ollut poika, niin olisi Tuomas, pojan t?ytetty? viisitoista vuotta, saanut lis?ksi yht?suuren maapalstan kuin h?nell? nyt oli, mutta t?m? olikin tyt?r ja tytt?ret eiv?t perineet mit??n, eiv?t maksaneet mit??n veroa eiv?tk? tarvinneet mit??n maata; tytt?lapsia ei otettu lukuun, ne olivat tosin olemassa, mutta eiv?t ylimalkaan mit??n merkinneet. T?llainen oli Tuomaan tila, kun tapahtui er?s seikka, joka taasen saattoi t?ydellisen muutoksen h?nen olosuhteissaan.

Oli kaunis syksyinen p?iv?, viljat olivat kuhilailla, s?nki kiilsi pellolla ja mets? koreili kirjavissa v?reiss??n. Kaikessa t?ss? kirjavuudessa olivat naurismaat ja syyskylv?t viel? vihannoita, mehevi? ja ilman vaihepaikkoja, aivankuin hele?t v?ripilkut maalarin paletilla. Taivas oli kirkas ja selke?, ilma raittiin vilvakka, niin ett? se tukahduttavan kes?helteen j?lkeen vaikutti virvoittavasti.

Joukko komeasti puetuita ratsastajoita ajoi tulista ravia pitkin kurjaa kyl?katua, jonka molemmin puolin talot nyt olivat rivitetyt ven?l?iseen tapaan, p??tysein? katuun p?in, nurkka nurkassa kiinni aivan kuin kaupungissa. T?m? oli mets?stysseurue, punaisiin vaatteisin puettuna, viheri?iset suippohatut p??ss? ja pitk?t h?yhenet hatunlieriss?, olalla oli heill? keih?it? ja hopeutettuja mets?stystorvia, komea pyssy riippui sel?ss? ynn? keisarillisella ruunulla koristettu mets?laukku. He pys?htyiv?t kyl?ss? ja er?s heist? puhalsi r?ikyv?n torvi??nen, joka kuului selke?ss? syysilmassa loitos ja johon vastattiin samallaisella toitotuksella pienen j?rven toiselta rannalta. Ja pitkin tiet?, joka viel? oli kostea aamukasteesta, ajoi nyt eteenp?in pitk? jono vaunuja. Se kulki kyl?n kautta lammin rannalle, vanhojen honkien varjoamalle niemekkeelle asti.

Kauniimmalle paikalle, jossa ikivanhat hongat olivat, joiden tuuheisin, tuoreisin latvoihin kes? oli viel? viikoksi viipynyt, jossa muutamat kukat viel? kukkivat, ja jossa nuoret koivut olivat honkain is?llisen suojeluksen turvissa s?ilytt?neet viheri?t lehtens?, siihen pystyttiv?t mets?st?j?t kiireimmiten ison komean teltin keisarillisissa v?reiss?, Teltti oli jaettu silkkiverhoilla kahteen osaan, permantoa peitti kallisarvoiset persialaiset matot ja ylinn? liehui Ven?j?n lippu, jossa loisti suuri ruunattu K.

Seuraavana p?iv?n?, ihmeellisen ihanana syksyp?iv?n?, l?hestyi teltin ovea runsaasti kirjailtu ja kullattu kantotuoli, jota kantoi nelj? miest? mets?st?j?puvuissa ja jota seurasi loistava ratsuseurue, miehi? ja naisia. Kantotuolissa istui keisarinna Katarina. Puettuna tummanvehri??n samettiin ja soopelinahkoihin, oli h?nell? yll??n mets?stystakki, joka soveltui mainiosti; h?n oli jo vanhanpuoleinen, mutta katsellessa tuota nuorekkaan raitista hipi?t? ja kirkkaita, ?lykk?it? silmi?, ei saattanut aavistaa, ett? h?n oli l?hell? el?m?ns? loppua, ja kun n?ki h?nen t?ytel?isen vartalonsa ja reippaan k?ynnin, k?sitti, ett? h?n kyll? viel? voi nauttia mets?styksen huveista. Ruhtinatar astui kantotuolista ja meni komeaan telttiin, yli-jahtimestarin, nuoren ruhtinas Kukujeffin seuraamana. T?m? oli muhkea nuorukainen, kiharatukkainen, s?ihkysilm?inen ja l?mpim?n kellerv? hipi? antoi h?nelle rohkean etel?maisen muodon.

"T?llaista se siis on", virkkoi keisarinna, "t?m? Karjalan syd?nmaa, kanervikkoineen ja lampineen, josta minun edelt?j?ni ovat niin kalliin hinnan maksaneet."

"Ei kuitenkaan liian kallista", sanoi ruhtinas, "hirvet rakastavat t?t? kanervikkoa ja n?it? nevoja; Teid?n Majesteettinne saattaa t??ll? mets?ill? tosi keisarillisella tavalla. Koska suvaitsee Teid?n Majesteettinne alkaa?"

"Heti kohta minun prinssini!" ja keisarinna astui telttiins?, vaan ruhtinas Kukujeff j?i ulkopuolelle jakamaan viimeisi? m??r?yksi??n.

T?m? nyt niin loistava ruhtinas oli alkanut leipurins?llin?, ja ne hovilaisten seassa, jotka kadehtivat h?nen erinomaista onneaan, sanoivat, ett? kun h?n suuttui, ja h?n suuttui usein, h?n polki jalkojaan ik??nkuin olisi ollut taikinakaukalossa. T?st? alhaisesta asemasta keikahti h?n j??k?riksi vanhan litvalaisen vojevodin palveluksessa, joka melkein aina asui Parisissa. Siell? oli tuo runsailla lahjoilla varustettu nuorukainen, joka oli is?nt?ns? kaikki kaikissa, kohonnut kohoamistaan, kunnes h?n suojelijainsa avulla p??si katteiniksi Strassburgiin sijoitettuun, ymp?ri Pohjolaa mainittuun rykmenttiin "Royal Suedois". Ja kun h?n muutamia vuosia sen j?lkeen palasi Ven?j?lle, oli h?nell? keisarinnan suosion kautta tie auki kaikkiin kunniapaikkoihin kuin h?nen kotimaassaan oli tarjolla.

Ja niin alkoi jahti; koirat vapautettiin ja l?htiv?t otattamaan kangasta pitkin, mets?torvet r?ikyiv?t, ja jahtimestarit komentelivat. Maakansa otettiin riihelt? ja pellolta ja asetettiin hirvien ajoon. Vieh?tt?v?ss? laaksossa, jossa syksy oli maalannut haavat ja koivut loistavilla v?reill?, seisoi keisarinna kauniilla, purppuralla vuoratulla tiikerin taljalla, runsaasti koristeltu kiv??ri k?dess?, ja h?nen sivullaan ruhtinas Kukujeff, valmiina tarpeen vaatiessa puolustamaan tuota vanhenevaa Dianaa pitk?llisest? ajosta raivostunutta hirve? vastaan. Kautta laakson kulki ajo; t??ll?, jossa puskat ja kunnaat suojasivat lumituiskuilta talvella s?iv?t nuo ruunup?iset el?imet haapojen lehtisilmikoita ja pajun tuoreita oksia, t??ll? kulki kes?ll? hirvikarjan tie pienelle sis?j?rvelle. Tarkoin oli ruhtinas Kukujeff tutkinut seutua; aivan l?hitse keisarinnaa t?ytyi ylevien el?inten paeta.

Nyt l?heni ajo; kuului kaukaa arokoiran ketuntapainen haukunta, susikoiran lyhyt ?k?inen vinkuminen ja mets?torvien hallali, hallali, seuraavassa silm?nr?p?yksess? oli taasen hiljaista, niin hiljaista, ett? tuulen yksitoikkoinen laulu humisi surullisesti kuin vaikenevat ??net isoissa uruissa. J?lleen kuuluu haukunta, mutta paljoa selvemp??n, yh? selvemp??n. Nyt voit eroittaa oksien r?tin?? ja kun nuoria puita taittuu, suhinaa, joka syntyy hirvien paetessa, usutettujen el?inten l??h?tt?mist?, ja seuraavassa silm?nr?p?yksess? sy?ksee hirvilauma esille pakkasen tummaksi puremien sarapuiden v?litse. T?ytt? karkua laskivat nuo muulloin ylev?t, nyt per?ti pelj?styneet el?imet notkelmaa pitkin, oikea hetki oli tullut. Tuolla paukahti pyssy, ja kuolettava luoti kaatoi yhden metsien kuninkaan maahan. "All's todt", kajahti laaksossa ja kaiku vastasi joka puolelta "All's todt". Yksi paukahdus viel? ja viel? kaataa keisarinnan luoti yhden hirven. El?inlauma hajoaa, koirat sy?ks?ht?v?t saaliiseen kiinni, ala-jahtimestari juoksee luo ja pist?? v?kipuukon kuolevien el?inten syd?meen, ja mets?stys on p??ttynyt.

Isossa teltiss? oli valmistettu juhlallinen ateria; ruhtinas Kukujeff saattoi keisarinnan p?yt??n. Mustanvalkosesta silkist? ja kultakankaasta tehdyn telttikaton alla vietettiin komeaa juhlaa. Leimuilevat vahakynttelit hopeaisissa haarukkajaloissa valaisivat runsaasti katettua p?yt??, jota kaunisti kukkaset, hopea-astiat ja kultamaljat. P?yd?n ymp?rille oli keisarinna, h?nen mets?stysseurueensa ja tieteellinen hovikuntansa sijoittunut.

Vanheneva keisarinna nuortui uudestaan raittiissa vahvistavassa syysilmassa, mielev?n leikkipuheen tulvassa, virtaellessa ylen makeita runoelmia maalaisriemuista ja mets?st?j?n vieh?tyksist?. Veri virtaili nopeammin, silm? s?teili ja punasenvalkonen, tuores hipi?, joka oli keisarinna Katarinan merkitt?vin kaunistus, sai h?nen siin? istuessaan mustan samettiverhon edess?, ik??nkuin katoavan kajastuksen nuoruuden ajoilta, ja kun h?n iloisempana kuin moneen vuoteen nousi p?yd?st?, etsiv?t h?nen vilkkaat, tuikkivat silm?ns? ruhtinas Kukujeffi?.

"Min? kiit?n teit? ruhtinaani, t?st? vieh?tt?v?st? p?iv?st?, min? olen tuntenut itseni kahtakymment? vuotta nuoremmaksi t??ll? teid?n ruhtinaskunnassanne, jonka rajat ulottuvat yht? kauaksi kuin hirvien laidunmaat."

"Keisarinnani", sanoi ruhtinas liikutettuna ja h?mm?styneen?, polveaan notkistaen ja suudellen h?nen k?tt?ns? ja hameensa lievett?.

Keisarinna nousi yl?s ja kannatti itsens? kyl??n, jossa Kukujeff oli Tuomas Pullisen savustuneesta tuvasta muodostanut vieh?tt?v?n makuuhuoneen. Tuon muutoksen oli saanut aikaan ruhtinaan sein?nverhoja, h?nen persialaiset kankaansa, intialaiset huivit, turkin matot ja arabialaiset suitsutukset, jotka levittiv?t suloisia tuoksuja algerialaisesta onyx'ist? ja Schiraan jaspiksesta tehdyist? vadeista. Kaikkea t?t? ylellisyytt? valaisi turkoseilla koristeltu hopealamppu, jonka pinnalle joku it?maiden taiteilija oli piirt?nyt niin rikkaan, niin t?ytel?isen kuvaismaailman kuin h?n oli rohkeimmissa unelmissaan n?hnyt.

Kun ruhtinatar aamulla nousi yl?s, kysyi h?n, kuka tuon talon is?nt? oli. Mutta is?nt? oli poissa ja pikku Katri, Pullisen kymmenvuotias tyt?r, tuotiin ottamaan keisarinnan kiitosta.

"Kaunis lapseni", sanoi keisarinna, enemmin itsekseen kuin lapselle, "sin?k? olet se pieni haltija, joka taikasauvallasi loit minulle unia, kauniimpia kuin olen pitk??n aikaan n?hnyt. Min? olen nukkunut makeammin sinun matalan kattosi alla kuin keisarillisessa linnassani, kiitos sinulle ja ota t?m? minulta muistoksi." H?n antoi pienokaiselle kalliilla kivell? kaunistetun sormuksen.

Niin p??ttyi t?m? muistettava mets?stys, joka teki Kivennavan pit?j?n lahjoitusmaaksi ja satoja ja j?lleen satoja meid?n veljist?mme melkeinp? orjiksi. Ruhtinas Kukujeff hankki nimitt?in laillisen vahvistuksen keisarinnan sanoille ja ennen vuoden loppua h?n oli yhden It?-Suomen suurimpien lahjoitusmaiden omistaja. Yksi keisarinnan sana ja yksi kyn?piirre oli tehnyt t?ydellisen mullistuksen kaikkien maanomistajien oloissa. Jokaikinen sielu pit?j?ss? oli riippuva ruhtinaan voudista, joka oli er?s kovasyd?minen Liivin saksalainen. H?nen tuomionsa oli omistusriidoissa j??v??m?t?n, h?n m??r?si verot ja h?n ne kantoi. Voi sit?, joka sattui h?nt? loukkaamaan! H?n saattoi muitta mutkitta ottaa kenelt? tahtoi kartanon ja kaikki; ainoastaan rikosjutuissa h?n oli maanlain alainen, mutta senkin h?n osasi useimmiten kiert??, sill? kukapa h?nen alustalaisistaan uskalsi todistaa h?nt? vastaan?

Tuomas Pullisen lapsuus oli kulunut oloissa, joka verrattuna t?h?n orjuuteen oli ihana vapauden aika, h?nen niskansa oli kasvanut liian j?yk?ksi kumartuakseen jokaisen oikun vaatimuksesta, ja pianpa h?n joutuikin kiistaan voudin kanssa. Ep?ilem?tt? h?n olisi jo aikoja sitten saanut keppikerj?l?isen? vaeltaa is?nkodista. Keisarillinen sormus ei olisi heit? suojellut, sill? sen antaja oli jo kuollut ja toinen k?si piteli valtikkaa Ven?j?n herrain ja orjain yli. Pahasti olisi k?ynyt, ellei sattumus satuttanut, ett? pikku Katrilla oli voudin perheess? leikkisisko, jolle h?n oli viel? v?ltt?m?tt?m?mpi seura syyst?, ett? voudin tyt?r oli heikko ja tautinen.

Kosto.

Vuosia oli kulunut sitte keisarinnan mets?styksen. Tuo kerran niin loistava ruhtinas Kukujeff oli nyky??n vain raunio menneilt? ajoilta, tapaturma er??ll? mets?stysretkell? oli tehnyt h?nest? kivulloisen raajarikon. Keisarinna oli kuollut ja h?nen kanssansa hajonnut se oppineiden ja kirjailijain piiri, joka Rousseaun kanssa haaveksi ihmisluonteen oivallisuudesta, jotka encyklopedistien ja Voltairen kanssa sovittelivat vapaamielisi? hallitusmuotoja, jotka veisuissaan ylisteliv?t luontoa, vapautta ja yhdenvertaisuutta, sill? v?lin kuin heid?n el?m?ns? oli kuristettu mit? luonnottomimpiin muotoihin, sill? v?lin kuin he itsekukin kaupungissaan harjoittivat mit? itsekk?int? omavaltaisuutta. Uusi aika oli koittanut, nyt huomattiin, ett? oli leikitelty vaarallisen liekin kanssa, liekin, joka ei ainoastaan voinut valaista ja l?mmitt??, vaan my?s sytytt?? maailman tuleen. Kaikki puhe vapaudesta, olkoonpa sitten runomitassa tai suorasanaista, maistui nyt Jacobinilaisuudelta ja rahvaalta. Platoonisesta veljeyden ja yhdenvertaisuuden ihailemisesta oli her?tty ranskan vallankumouksen h?t?kellon ??neen, joka kuului halki Euroopan. Se hovi, joka ker?ytyi uuden hallitsijan ymp?rille, oli aivan toista laatua. Vanhat hovin loiskasvit irroittivat juurensa ja koettivat el?? omin neuvoin kaikessa hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa. Niinp? teki ruhtinas KukujefFkin. Sittenkuin kunnianhimolla ja loistonhalulla ei en?? ollut mit??n vieh?tysvoimaa, oli h?n vet?ytynyt Tervolan hovitilalle. Koko el?m?n ik?ns? h?n oli ollut himojensa orja, sit? mukaan kuin h?n vanheni olivat ne muuttaneet luontoa, nyt h?nt? vallitsi viimenen himojen seassa: vanhusten ahnaus. Kivulloinen, liian varhain vanhennut ja yksin?inen, sellainen oli se ruhtinas Kukujeff, joka asui suuressa, kolkossa talossa, kokosi, k?rsi ja laski laskujaan. Alustalaisiaan, talonpoikia, puristeli h?n kuin sieni?, jos joku heist? oli p??ssyt v?h?nk??n varoihinsa, heti koroitettiin vuokraa. Jokainen talonpoika salasi sent?hden huolellisesti mit? h?n oli ansainnut tahi voittanut, ei kukaan uskaltanut ryhty? mink??nlaisiin parannuksiin tai rakennuspuuhiin, mit? kurjemman ja k?yhemm?n n?k?ist? oli, sit? paremmin oltiin rauhassa ruhtinaan verenimij?lt?, Lenz voudilta.

Kukapa siis ihmettelee, ett? ilma tuntui raskaalta Tervolan hovissa, ett? rasitus ja kurjuus, kavaluus ja viha t?ytti kaikkien mielet. Silloin kuin vapaus temmelsi voitonriemunsa ylenpalttisuudessa, kuin ihmisen oikeuksia julki kuuluuteltiin ulkona maailmassa, harjoitettiin t??ll? alhaisinta, halpamielisint? sortoa. Muun muassa vaati ruhtinas, ett? kun h?n kerran p?iv?ss? l?hti viljamailleen, piti kaikkien h?nen alustalaistensa seista linnan portilla lakittomin p?in.

Ainoastaan kerran, yhden ainoan kerran vuodessa ilostui surkea, hiljainen Tervola, silloin nimitt?in kun nuori ruhtinas Kukujeff, l?mminsyd?misen?, hell?mielisen?, anteliaana ja iloisena, karautti loistavine mets?stystovereineen pitk?? lehtokujaa pitkin hovitilalle, pyyt?m??n hirvi? ensi lumen tultua. Silloin oli Tervolassa juhla, jokainen vuokramies heng?hti syv??n. Jumalan kiitos, sanottiin silloin, nuori ruhtinas on meid?n tulevaisuuden toive, ilman h?nt? ei ansaitseisi el??, sill? ilman h?nt? ei olisi mit??n toivoa. Tottakai paha aika kerran loppuu, sitten kuin vanha on viimeisen kerran kolikoitaan laskenut. Mikaelin, tuon ruhtinaan, kera tuli keskell? syvint? syyspimeytt? kev?ist? valonv?lkett? k?yhien talonpoikain koteihin. Ja niin yst?v?llisen n?k?inen h?n oli, ja sellaiset silm?t, niin, niit? silmi?, oli useampi kuin yksi nainen ihastuksiin katsellut, kummako, ett? Pullisen tyt?r Katri teki samoin. Mutta nyt on jo aika palata Tuomas Pulliseen.

T?m?n kertomuksemme aikaan oli syksy k?siss?, aurinko vilahti esille yh? harvemmin, kunnes er??n? kauniina p?iv?n? n?ytti silt? kuin aurinko olisi tyyten kadottanut voiman tunkea valoa raskaiden pilvien l?pi, jotka v?synein? vetelehtiv?t pitkin vedenpintaa, metsikk?? ja s?nkipeltoa. Jokainen toivoi pakkasta, lunta ja valoa. Ja pakkanen tuli ja lumi tuli, ja niiden kera tuli valokin j?lleen, mutta Mikael ruhtinas ei tullut. Siihen sijaan tuli synkk? sanoma, ett? sota oli taas syttynyt, ja pianpa vaelsi rykmentti rykmentin per?st? pohjoista kohti, oli taasen taisteltava, niinkuin niin usein ennenkin, heimolaisia -- ei, vaan velji? vastaan. Oli 1808. Er??n rykmentin kera odotettiin ruhtinas Mikaelia, sill? h?n oli -- mit?p? muuta ven?l?inen aatelismies olisi -- upseeri. H?nen sotilaansa lev?ht?v?t er??ss? kyl?ss?, peninkulman matkan hovitilalta, ja h?n itse tulee Tervolaan heitt?m??n hyv?sti? is?lleen.

Tuomas Pullinen istui takan ??ress? savustuneessa tuvassaan ja tuijotti liekkihin, jotka hauskasti r?iskyiv?t m?ntyhalkojen v?liss?. H?nen vaimonsa -- Tuomas oli nimitt?in jo ottanut toisen vaimon ensim?isen kuoltua -- oli mennyt kyl?lle, pikkulapset nukkuivat uunilla, h?nen tytt?rens?, kaunis Katri, istui l?hell? ja kehr?si leimuavan p?revalkean ??ress?. Kaunis h?n oli, hipi? puhdas valkosen-punanen, hiukset otsalta ruusuiset ja silm?t luottoisat, l?mpim?t. V?h? v?li? nousi Katri ty?lt??n, meni ikkunan luo, pyyhk?si pois huurun ja katsoi vaanien ulos. Siell? oli niin raittiin n?k?ist?, maa oli valkojauheessa, lumipeitossa, t?hdet s?ihkyiv?t, ja kuu l?hetti lempe?? valoa -- ja niin hiljaista oli -- Katrista tuntui kuin koko luonto olisi odottanut jotain.

"Mit? sin? my?t??n juokset ikkunaan?" kysyi is?, "pelk??tk? voutia; taitaahan h?n tulla kotiin t?n? iltana."

"Enk? pelk??", vastasi Katri.

"Mahtaa nousta pirun myr?kk? kun h?n tulee kotiin taas, voi, miten Gregor Timofejevitsch on pieksev? kielt?ns? ja juoruava minusta; vai mit? arvelet?"

"Voipi olla."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet