Read Ebook: Waverley by Scott Walter

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1492 lines and 97778 words, and 30 pages

Sir Everard oli tehnyt parhaansa parantaakseen t?t? luonnotonta ajan henke?: h?n oli lujittanut tarjokkaiden ja heid?n nuoren kapteeninsa yst?vyytt? ei ainoastaan runsaalla aterialla oluineen, l?ht?juhlaksi, vaan my?skin antamalla kullekin sellaisen rahalahjan, joka oli pikemmin omiaan lis??m??n heid?n marssinsa iloisuutta kuin sotakuria. Heid?n tarkastettuaan ratsut, Sir Everard vei veljenpoikansa j?lleen kirjastohuoneeseen, ja otti esille huolellisesti kokoon k??nnetyn ja vanhan ajan tapaan silkkirihmalla sidotun kirjeen, joka oli sinetitty Waverleyn vaakunan tarkalla j?ljenn?ksell?. Se oli osotettu hyvin suurella muodollisuudella "Cosmo Comyne Bradwardinelle, Bradwardinen esquirelle, h?nen Tully-Veolanin asuinkartanossaan Perthshiress? Pohjois-Britanniassa. Kapteeni Edward Waverleyn, Waverley-Honourin paroonin Sir Everard Waverleyn veljenpojan kautta."

Se aatelismies, jolle t?m? pitk?sanainen tervehdys oli osotettu, oli v. 1715 ollut aseissa maanpakoon ajetun Stuart-suvun puolesta ja joutunut vangiksi Prestonissa. H?n oli hyvin vanhaa sukua ja oppinut mies, skotlantilaisen k?sityksen mukaan -- siten ett? h?nen tietonsa olivat enemm?n laajat kuin tarkat ja ett? h?n oli enemm?n lueskelija kuin kielimies. Klassillisia harrastuksiaan h?nen sanottiin osottaneen harvinaisella tavalla. Matkalla Prestonista Lontooseen h?n p??si karkaamaan vartijoiltaan, vaan tavattiin j?lkeenp?in kiertelem?ss? niill? tienoilla, miss? olivat edellisen? y?n? majailleet, ja vangittiin uudelleen. Toverit ja vartiokin kummastelivat h?nen k?mpelyytt??n eiv?tk? voineet pid?tty? kysymyst?, mink?vuoksi h?n kerran vapauteen p??sty??n ei ollut vet?ytynyt johonkin turvapaikkaan. Sit? h?n vastasi aikoneensa, vaan vakavasti selitti palanneensa etsim??n Titus Liviuksen historiaa, jonka oli pakonsa kiireess? unohtanut. Sir Everard oli tuon roomalaisen historioitsijan innokas ihailija, ja vaikka h?n varmaankaan itse ei olisi mennyt noin pitk?lle, noutaakseen kalleintakaan vanhaa Liviuksen painosta, h?n osasi pit?? arvossa pohjoisbrittil?isen vakaisuutta ja teki niin suuria ponnistuksia todistusten lievent?miseksi, muotovirheiden keksimiseksi j.n.e., ett? sai Cosmo Comyne Bradwardinen vapautetuksi, t?m?n joutumatta edes tekem??n n?yryytt?v?? armahdusanomusta kuninkaalle.

Bradwardinen parooni, sill? siten h?nt? Skotlannissa yleens? nimitettiin , heti vapaalle jalalle p??sty??n kiirehti esittelem??n itsens? Waverley-Honourissa. Luontainen innostus mets?stys-urheiluun ja yleinen valtiollisten mielipiteiden yht?l?isyys lujensi h?nen ja Sir Everardin yst?vyyden, siit? huolimatta, ett? he muissa suhteissa olivat erilaiset tavoiltaan ja tutkimuksiltaan. Vuotuisesti Waverley-Honour ja Tully-Veolan pitiv?t voimassa yhteytt??n lyhyell? kirjelm?ll? ja lahjalla. Englannista l?hetettiin valtavia juustoja ja viel? valtavampaa olutta, fasaaneja ja mets?nriistaa, kun taasen Skotlannista vastalahjat saapuivat mets?kanoina, j?niksin?, lohis?ilykkein? ja ryytiviinana, mik? kaikki tarkotettiin, l?hetettiin ja vastaanotettiin kahden t?rke?n suvun yst?vyyden tunnuksena. Eih?n siis Waverley-Honourin perillinen voinut soveliaasti k?yd? Skotlannissa viem?tt? mukanaan suosituskirjett? Bradwardinen paroonille.

Kun t?m? asia oli selitetty ja j?rjestetty, mr. Pembroke virkkoi haluavansa lausua yksityiset ja erityiset j??hyv?isens? rakkaalle oppilaalleen. T?m?n hyv?n miehen kehotukset Edwardille pysytt?m??n el?m?ns? tahrattomana, s?ilytt?m??n kristinuskon periaatteet ja v?ltt?m??n pilkkaajien sek? suruttomain seuraa eiv?t olleet sekautumatta h?nen valtiollisiin arveluihinsa, lopuksi johtuen pitkiin kirkollisten eriuskolaislahkojen selittelyihin, varotellen h?nt? kallistamasta korvaansa turmiollisille uskonhairahduksille. Samalla h?n veti esiin kaksi ??ret?nt? k??r?? tihe?? k?sikirjotusta. Ne olivat h?nen koko el?m?ns? ty?, eik? milloinkaan ole vaivaa ja innostusta hullummin hukkaan pantu. Kerran h?n oli k?ynyt Lontoossa yritt?m?ss? saada muuatta jakobiittista kustantajaa niit? julkasemaan, mutta kehno liikehy?dyn tavottelu pid?tti kustantajan t?st? jalosta yrityksest?. Senvuoksi mr. Pembroke oli p??tt?nyt tehd? noista suunnattomista k?sikirjotuksista kaksi j?ljenn?st? oppilaansa k?ytett?v?ksi. H?n tunsi opettajana olleensa lev?per?inen, ja omatunto sit?paitsi nuhteli h?nt? siit?, ett? oli mr. Richard Waverleyn vaatimukseen taipuen ollut kehitt?m?tt? Edwardin kirkollisia ja valtiollisia mielipiteit?. -- Mutta nyt, h?n ajatteli, voin sanaani rikkomatta, koska h?n ei en?? ole oppilaani, antaa nuorukaiselle tilaisuuden muodostaa oman mielipiteens?, pelk??m?tt? muiden kuin h?nen moitteitaan sen johdosta, ett? olen niin kauvan salaillut valon, joka h?nelle avautuu k?sikirjotuksiani lukiessaan. -- Sill'aikaa kun mr. Pembroke siten antausi tekij?n ja valtiomiehen unelmiin, h?nen rakastettu opetuslapsensa, joka ei k?sikirjotusten otsikoissa n?hnyt mit??n mielt? kiinnitt?v?? ja pel?styi niiden kokoa sek? tiheit? rivej?, hiljaisesti pisti ne matka-arkkunsa nurkkaan.

Rachel-t?din j??hyv?iset olivat lyhyet ja hell?t; h?n p??tti ne lempe?ll? ja liikuttavalla siunauksella ja antoi nuorelle upseerille yst?vyytens? osotukseksi kallisarvoisen timanttisormuksen sek? kukkarollisen leveit? kultakolikolta, jotka my?skin olivat kuusikymment? vuotta takaperin yleisempi? kuin nyky??n.

Seuraavana aamuna Edward Waverley l?ksi matkaan sekavin tuntein, joista etusijassa oli outo, ahdistava ajatus siit?, ett? nyt oli suuressa m??rin heitt?ytynyt oman ohjauksensa varaan. Vanhojen palvelijain ja kyl?n asukasten siunaukset ja kyyneleet saattoivat h?nt?. K?v?isty??n Lontoossa h?n ratsain kulki Edinburghin kautta Dundeehin, Angusshiren it?rannikolla olevaan satamakaupunkiin, miss? rykmenttins? silloin majaili.

Niin saapui h?n uuteen maailmaan, miss? ensinn? kaikella oli uutuuden vieh?tyksens?. Eversti Gardiner oli rykmentin p??llikk?n? jo itsest??n omiaan tutkimuksen esineeksi romanttiselle ja tiedonhaluiselle nuorukaiselle. H?n oli kookas, komea, hiukan el?ht?nyt n??lt??n. Nuoruusvuosinaan h?n oli ollut "hyvin iloinen nuori mies", niinkuin asia lievimmin mainitaan, ja omituisia kertomuksia oli liikkeell? siit?, miten h?n ep?ilij?st? k??ntyi harrasmieliseksi, vakavaksi mieheksi. T?t? ihmeellist? muutosta kuiskailtiin yliluonnollisen n?yn aiheuttamaksi, ja jos monet sanoivatkin h?nt? intoilijaksi, niin ei kuitenkaan kukaan voinut luulla h?nen teeskentelev?n. Everstin omituinen salaper?isyys her?tti nuoressa soturissa erikoista mielenkiintoa; helposti my?s on arvattavissa, ett? noin arvokkaan miehen komentamassa rykmentiss? el?m? oli rauhallisempaa ja parempaa, joten Waverleylt? v?lttyi monta kiusausta, joille muutoin olisi joutunut alttiiksi.

Sotilaallisissa harjotuksissa Edward Waverley ei onnistunut niin hyvin kuin itse toivoi ja odotti. Oikullinen, umpim?hk?inen lueskelu oli j?tt?nyt j?lkens? yksin?isyytt? rakastavaan ja hajamieliseen luonteeseen, saattaen sen h?ilyv?ksi, johdonmukaisille ja yht?jaksoisille opinnoille vastahakoiseksi. H?n alkoi ajan mittaan ik?vysty?. L?hiseudun aateli oli tyytym?t?nt? eik? osottanut sotilasvieraille suurtakaan yst?v?llisyytt?, ja kaupungin enimm?kseen kauppiass??tyyn kuuluva asujamisto oli Waverleylle ik?v?? seuraa. Kes?n tullen h?n senvuoksi pyysi muutaman viikon loman, tutustuakseen Skotlantiin enemm?n kuin jokap?iv?isill? ratsastusmatkoillaan saattoi. H?n p??tti ensiksi k?yd? set?ns? vanhan yst?v?n luona, pitent??kseen tahi lyhent??kseen vierailuaan siell? asianhaarain mukaan. Mukanaan palvelija, h?n nousi ratsunsa selk??n ja seuraavana p?iv?n?, kulettuaan lakean tasangon halki, v?hitellen l?hestyi Perthshiren yl?nk?j?. Alussa ne n?yttiv?t siniselt? juovalta taivaanrannalla, vaan kohosivat sitte ??rett?miksi j?ttil?islouhikoiksi, jotka uhmailevan uljaina nousivat kohti pilvi?. T?m?n suunnattoman raja-aidan juurella, vaan kuitenkin viel? alankomaalla, asui Bradwardinen parooni, ja entisajan tarujen mukaan olivat h?nen esi-is?ns? aina ikimuistoisen Duncan-kuninkaan ajoista asti siin? majailleet.

Skotlantilainen aateliskartano.

Puolenp?iv?n seuduissa kapteeni Waverley saapui Tully-Veolanin hajalliseen pikku kyl??n, jonka vierell? sen omistajan kartano oli. Talot n?yttiv?t mit? viheli?isimmilt? h?kkeleilt?, varsinkin englantilaisten kylien hauskaan siisteyteen verraten. Ne olivat sikin sokin molemmin puolin kive?m?t?nt?, mutkittelevaa katua, jolla lapset kieriskeliv?t miltei ilki alastomina, ik??nkuin ensim?isen hevosen kavioiden poljettaviksi. Toisinaan tosiaankin n?ytti sellainen tapaus mahdottomalta v?ltt??, ja silloin rynt?si jostakin h?kkelist? vanha valpas mummo myssyineen ja v?rttin?ineen kuin raivoava Sibylla keskelle katua, sieppasi ahavoittuneiden vetelehtij?in joukosta oman holhottinsa, antoi lujan t?yt?yksen ja laahasi h?net takaisin vankilaansa, pikku valkotukka lurjuksen koko ajan t?ytt? kurkkua kirkuessa kimakkaa s?estyst? vihastuneen viej?ns? murahteleville torumisille. Toista puolta t?st? konsertista yll?piti parinkymmenen joutilaan rakin herke?m?t?n ulina; ?rhennellen, haukkuen ja vinkuen ne hyppiv?t hevosen kintereill?. T?m? vastus oli Skotlannissa siihen aikaan niin yleinen, ett? muuan ranskalainen matkailija, joka muiden matkustajien tapaan halusi l?yt?? hyv?n ja j?rkev?n selityksen kaikelle n?kem?lleen, on merkinnyt er??ksi Caledonian merkillisyydeksi sen, ett? valtio piti joka kyl?ss? rakkivaraston, jonka teht?v?n? oli kaahata postihevosia kyl?st? toiseen ja vihdoin matkan perille asti. T?m? ep?kohta ja sen apu ovat olemassa viel? t?n? p?iv?n? -- vaan se ei kuulu kertomukseni alaan ja on mainittuna ainoastaan nyt mr. Dentin lakiehdotuksen aikana, koiraveron ker??jien harkittavaksi.

Waverleyn edelleen ratsastaessa hoiperteli siell? t??ll? joku ty?n ja vuosien k?yrist?m? ukko m?kkins? ovelle ij?n ja savun sumentamilla silmill??n t?hystelem??n muukalaisen pukua ja ratsujen muotoa ja liikuntoa, ja sitte j?lkeenp?in kyl?sep?n pajaan naapuriensa keralla keskustelemaan, mist? vieras mahtoi tulla ja mik? saattoi h?nen matkansa m??r?n? olla. Kolme tahi nelj? neitokaista oli mieluisempaa n?ht?v??, ruukut ja sangot p??ns? p??ll? palatessaan kaivolta tahi purolta, lyhyine mekkoineen ja yksine alushameineen, paljaine k?sivarsineen, s??rineen ja jalkoineen sek? huivittomine palmikkoineen hiukan muistuttaen italialaisten maisemamaalausten olentoja. Eik? kukaan kuvanaiheellisen harrastaja olisikaan voinut l?yt?? huomauttelemisen sijaa heid?n pukunsa sievyydess? tahi vartalonsa soreudessa, vaikka pelkk? englantilainen, totta pulmakseni, aina etsien mukavuutta olisi saattanut toivotella vaatetusta v?hemm?n niukaksi, jalkoja ja s??ri? hiukankaan suojelluiksi s??n vaihdoksilta, p??t? ja hipi?? verhotuksi p?iv?paisteelta, jopa kenties arvellut koko henkil?lle ja puvulle melkoiseksi eduksi runsasta l?hdeveden ja riitt?v?? saippuan k?ytt??. Kaikki n?ytti masentavalta, osottaen ensi katseella ainakin uutteruuden ja ehk?p? ymm?rryksen puutetta. Uteliaisuuskin, joutilasten kiihkein mieliteko, n?kyi menneen pense?ksi Tully-Veolanissa; ainoastaan ?skenmainitut koirat tuntuivat jossakin m??rin s?ilytt?neen vireytens?, asujanten pysyess? uneliaina. He seisoivat tuijottelemassa komeaa nuorta upseeria ja h?nen palvelijaansa, vaan vailla tuota liikkeiden ripeytt? ja katseiden kiihkoa, mill? kodin yksitoikkoisessa rauhassa el?neet ilmaisevat hupiaan jokaisesta et?isemm?n maailman vilahduksesta. Kuitenkaan eiv?t rahvaan kasvonpiirteet tarkemmin silm?illess? suinkaan ilmaisseet tyhmyyden tylsyytt?. Ne olivat karkeat, mutta ilmeisen ?lykk??t -- totiset, vaan eiv?t mill??n muotoa tajuttomat; ja neitosista olisi taiteilija voinut valita useampiakin esikuvia Minervan kasvonpiirteille ja vartalolle. Lapsillakin, joiden ihon aurinko oli ruskettanut ja hiukset valkaissut, oli el?m?? ja suloa liikkeiss??n sek? katseissaan. Ylimalkaan n?ytti vain k?yhyys ja sen tavallinen kumppani lev?per?isyys olevan ehk?isem?ss? sitke?n, lahjakkaan ja ajattelevan maalaisv?est?n luontaisia taipumuksia ja saavuttamia tietoja.

Siihen tapaan mietiskeli Waverley ratsunsa verkalleen astellessa Tully-Veolanin rosoista kivikatua, milloin jo mainittujen koirakasakkain hy?kk?ykset eiv?t pakottaneet jaloa elukkaa ?killisiin hyp?hdyksiin. Kyl? oli runsaasti puolen penikulman pituinen, m?kkej? kun erottivat toisistaan kaikenkokoiset ryytimaat eli tarhat, niinkuin asukkaat niit? nimitteliv?t. Nyky??n yleinen peruna oli n?iss? tuntematon ; ne olivat nokkospensastojen ymp?r?imin? kaalimaina, ja siell? t??ll? suuri katkero tahi ohdakepensas varjosti nelj?nneksen tuollaisesta pikku tilkusta. Kyl? oli rakennettu aivan tasottamattomalle maalle; kasvitarhatkin senvuoksi milloin nousivat pengermin?, milloin painuivat parkkihautojen n?k?isiksi. Muurien lomassa, jotka olivat -- monin paikoin sen pahempi aivan sortuneena -- aitauksena n?ille Tully-Veolanin riippuville puutarhoille, johti kapea kuja kyl?n viljelysmaalle, miss? asukkaat yhteisell? ty?ll? viljeliv?t pikku sarkoina ja p?lvekkein? ruista, kauraa, ohraa ja hernett?, niin pienin? alueina, ett? maanpinnan k?yh? erilaisuus jonkin matkan p??st? n?ytti r??t?lin n?ytetilkkukirjalta. Muutamissa suotuisimmissa tapauksissa n?kyi m?kkien takana mullasta, kivist? ja turpeista rakennettu viheli?inen suojus, joissa varakkailla kenties oli n?lkiintynyt lehm? tahi pilalle hankautunut hevonen el?tett?v?n?. Miltei jokaisen m?kin edess? oli suuri musta turvekasa oven toisella ja uljas lantatunkio toisella puolella.

Noin jousenkantaman p??ss? kyl?n viimeisist? taloista oli se aidattu alue, joka komeili Tully-Veolanin puistojen nimell? -- muutamia nelikulmaisia, viiden jalan korkuisten muurien jakamia kentti?. Ulomman rajamuurin keskess? oli puistokujan ulkover?j? -- huippuisessa holvikaaressa, joka oli koristettu kahdella suurella, rappeutuneella, murtuneella kivenlohkareella. N?ill? kyl?tarinan mukaan oli aikoinaan ollut teht?v?n? kannattaa kahta pystyss? seisovaa karhua, Bradwardine-suvun vaakunakuvaa. Puistokuja oli suora ja kohtalaisen pitk?. Sen molemmin puolin oli kaksoisrivi ikivanhoja kastanjapuita ja vaahteroita, jotka yleniv?t harvinaisen korkealle ja olivat niin rehev?kasvuisia, ett? niiden oksat kaareusivat t?ydellisen? holvina alapuolellaan olevan leve?n tien yli. Noiden valtavien rivien takana ja samassa suunnassa kulkien oli kaksi n?ht?v?sti yht? vanhalta ajalta peruisin olevaa korkeaa muuria, jotka olivat verhoutuneet kuusamain ja muiden k?ynn?skasvien peittoon. Puistokujaa n?ht?v?sti k?yttiv?t ainoastaan jalan kulkijat, eiv?tk? hek??n paljon, niin ett? sen leve? siimeksinen alue oli rehev?n? vihre?n? ruohokentt?n?, satunnaisten matkustajain muodostaman jalkapolun polvitellessa koko matkan yl?ver?j?lt? alaver?j?lle asti. Alempi holvik?yt?v?, kuten ylempikin, oli karkeatekoisilla veistoskuvilla koristellussa huippuisessa muurissa, jonka yli n?kyiv?t puolittain puistokujan lehvist?jen k?tkemin? kartanon korkeat jyrkk?harjaiset katot ja kapeat p??dyt pikku torneilla varustettuine nurkkauksineen. Alemman ver?j?n toinen puolikas oli avoinna, ja auringon t?ydelt? ter?lt??n paistaessa sen takana olevaan pihaan heitt?ysi aukosta pitk? s?dejuova pime??n, viile??n puistokujaan. Tuollaisia valoaiheita taidemaalarit mielell??n esitt?v?t -- lehvist?holvin l?pi tunkeutuvan h?myn rinnalla se tuntui ihmeellisen vaikuttavalta.

Koko n?kym?n yksin?isyys ja rauha tuntui luostarimaiselta.

Waverley; joka jo ensim?isen ver?j?n luona oli antanut ratsunsa palvelijan talutettavaksi, asteli virkist?v?ss? siimeksess? hiljakseen puistokujaa pitkin; leppoinen tyyneyden tunne haihdutti h?nen mielest??n taakseen j??neen kyl?n kurjuuden ja likaisuuden. Katsaus kivill? lasketulle pihalle osotti ett? sama rauhaisuus vallitsi kautta koko kartanon. Yhdell? puolella oli kolmisen korkeaa, kapeaa ja jyrkk?kattoista rakennusta k?sitt?v? talo. Se oli rakennettu aikana, jolloin ei en?? tarvittu linnoja ja jolloin skotlantilaiset arkkitehdit eiv?t viel? olleet saavuttaneet asuttavan rakennuksen piirt?misen taitoa. Ikkunat olivat ep?lukuiset, vaan kovin pieni? kaikki; katto ulkoni kummallisiksi lis?kkeiksi, kussakin kulmauksessa tornipahasia, jotka enemm?n muistuttivat pippuriastiaa kuin goottilaista vahtitornia. Rakennuksen etupuolikin ilmaisi, ett? asukkaat eiv?t uskoneet olevansa aivan vapaita vaarasta -- siell? osui silm??n ampumareiki? ja alikerran ikkunoissa rautaristikoita, varmaankin kiertelevien mustalaisjoukkojen tahi l?heisen yl?nk?maan sissien rosvoilevan vierailun varalta. Tallit ja muut ulkohuoneet olivat pihan toisella sivulla. Edelliset olivat matalia holveja, ikkunain asemesta kapeilla railoilla varustettuja, muistuttaen Edwardin rengin huomautuksen mukaan "pikemmin murhamiesten ja vorojen sek? lakituvassa tuomittavien vankilaa kuin oikeaa kristitylle karjalle tarkotettua suojapaikkaa." Noiden tyrm?n n?k?isten tallien p??ll? oli jyv?aittoja ja varastohuoneita, joihin ulkopuolelta johtivat jyhke?t kiviportaat. Kaksi huipukasta muuria t?ydensi alueen rajat -- toinen oli vastap??t? puistok?yt?v?? ja toinen erotti pihan puutarhasta.

Piha oli avara, hyvin kivetty ja aivan puhdas; varmaankin oli tallin takana toinen k?yt?v? tunkioiden poistamista varten. Yltymp?ri vallitsi rauha, jota vain suihkukaivon loiske h?iritsi; kaikella pysyi yh?ti se luostarimainen s?vy, jonka Waverleyn mielikuvitus oli loihtinut esille.

Lis?? kartanosta ja sen ymp?rist?st?.

Uteliaisuuttaan tyydytellen Waverley silm?ili ymp?rilleen muutaman minuutin, vaan alkoi sitte raskaalla kolkutusnuijalla ly?d? p??oveen, jonka poikkipienoissa oli vuosiluku 1594. Mutta vastausta ei kuulunut, vaikka iskut kajahtelivat kautta koko huonerivin ja kimposivat takaisin pihan muurista, s?ik?ytt?en kyyhkyset, viel?p? jo tunkioilleen nukkumaan vet?ytyneet kyl?n rakitkin hereille. Aiheuttamaansa hy?dytt?m??n meluun kyll?styen Waverley alkoi luulla saapuneensa Orgoglion linnaan, ik??nkuin voitokas prinssi Artur, ja

kun ??neen alkaa huutaa asujoita, ei vastausta anna ainutkaan; hiljaisuus jylh? vain on eik? noita my?s miss??n n?y, kaikk' kuollutt' on kuin haudassaan.

Miltei odottaen saavansa n?hd? jonkun "vanhuksen harmaaparran", jolta voisi kysell? t?m?n hyl?tyn linnan vaiheita, sankarimme avasi pienen rautanauloilla lujitetun ver?j?n, pihamuurin ja rakennuksen nurkkauksessa. Se johti talon puutarhaan, joka tarjosi vieh?tt?v?n n?yn. Talon etel?sivu, hedelm?puiden ja monien k?ynn?skasvien verhoamana, ulotti s??nn?t?nt?, mutta kunnianarvoisaa edustaansa pitkin osaksi kivetty?, osaksi soralla siroteltua, reunoiltaan kukilla ja koristepensailla istutettua pengert?. T?m? koroke aleni kolmena porrasjaksona, joista yksi oli keskuksessa ja toiset molemmissa p?iss? pengert?, varsinaiseksi puutarhaksi; pitkin sen yl?reunaa kulki kivinen jalkak?yt?v?, joka oli raskaalla rauta-aidalla varustettu. T?t?kin koristivat aina m??r?ttyjen matkojen p??h?n asetetut suuret, takajaloillaan istuvat el?inten kuvat, joiden joukossa karhu edelleenkin pysyi suosituimpana. Pengerm?n keskell?, talon lasioven ja keskim?isen porrasjakson v?lill?, kannatteli mahtava samaan lajiin kuuluva elukka p??ll??n ja etuk?p?lill??n suunnatonta aurinkokelloa, johon oli piirretty mittausopillisia kuvioita enemm?n kuin Edwardin matemaattiset tiedot pystyiv?t selville saamaan.

Waverley alkoi jo ep?ill?, tokko konsanaan p??sisi tuohon n?k?j??n loihdittuun, yksin?iseen linnaan, vaan n?ki silloin jonkun mieshenkil?n l?henev?n pitkin muuatta puutarhak?yt?v??. Arvellen t?t? puutarhuriksi tahi talon palvelijaksi Edward astui alas portaita h?net kohdatakseen; mutta olennon saapuessa l?hemm? ja ennenkuin h?nen kasvonpiirteit??n viel? saattoi erottaa, ilmeni h?ness? jotakin kummallista. Toisinaan t?m? omituinen olento kohotti k?tens? p??ns? yl?puolelle ristiin kuin katumusharjotuksiaan toimittava intialainen jogi; toisinaan heilutteli niit? sivullaan kuin kellon lerkkua; viel?p? l?i niill? rintaansa nopeasti ja herke?m?tt?m?sti kuin ajuri, kirkkaana pakkasp?iv?n? joutuessaan hevosineen ty?tt?m?n? odottelemaan ja ollessaan siten estettyn? ruoskalla voimistelemasta. H?nen k?yntins? oli yht? outoa kuin liikkumisensakin, sill? v?liin h?n suurta kest?vyytt? osottaen hyppeli oikealla jalallaan, sitte vasemmallaan ja lopuksi molemmat jalat yhteen ly?den tasajalan. Pukukin oli miehell? vanhanaikuinen ja r?ike?: harmaa mekko, hihansuut tulipunaiset ja hihat liuskotut, jotta niiden punainen sisustuskin oli n?k?s?ll? -- ja t?t? v?ri? oli muukin vaatetus, jopa sukat ja hattukin, jossa ylpe?sti liehui kalkkunan h?yhen. Edward, jota tulija ei n?kynyt huomaavan, sai nyt h?nen kasvonpiirteist??n vahvistuksen sille, mit? h?nen elkeens? jo olivat ilmaisseet. Noiden luonnostaan pikemmin kauniiden kasvojen rajua, hillit?nt?, rauhatonta ilmett? ei n?ht?v?sti tyls?mielisyys tahi mielett?myys aiheuttanut, vaan jonkinlainen n?iden molempien yhtym?, jossa narrin yksinkertaisuus sulautui sekautuneen mielikuvituksen ylenpalttisuuteen. H?n lauloi hyvin totisena eik? aivan aistittomasti vanhaa skotlantilaista laulunp?tk??:

Vain leikki?k? lemmell?in nuo kes?kauden muiskut? Oi, maksan sulle, yst?v?in, kun saapuu talven tuiskut: jos et, jos et, s? uskoton, jos et s? j?lleen k??nny, hymyni muille armas on, en huoliin vuokses n??nny!

Nyt h?n toki nosti silm?ns?, t?h?n asti vain katseltuaan, miten jalat pysyiv?t s?veleen tahdissa. H?n n?ki Waverleyn ja tempasi heti hatun p??st??n monilla kummallisilla h?mm?styksen, kunnioituksen ja tervehtimisen elkeill?. Vaikka Edward tuskin odotti saavansa h?nelt? vastausta mihink??n j?rjelliseen kysymykseen, h?n tiedusti kuitenkin oliko mr. Bradwardine kotona, tahi miss? joku talon palvelija olisi tavattavissa. Kyselty vastasi -- ja, kuten Thalaban noidan, "puheensa yh? laulun laatuun k?vi" --:

Nyt mets?ll? herra jo torvea soittaa, ja puoliso seppelt? solmia koittaa; on kammariss' Ellin sammalist' alus, kun hiljaa Lord William hiipi? halus.

T?st? ei mit??n tietoa l?htenyt, ja uudistellessaan kyselyit??n Edward sai nopean vastauksen, josta joutuisuuden ja murteen omituisuuden vuoksi ainoastaan sana "kellarimestari" oli tajuttavissa. Waverley siis pyysi p??st? kellarimestarin puheille. Ovelalla katseella ilmaisten asian ?lynneens?, mies viittasi Edwardia seuraamaan, ja alkoi tanssia ja hyppelehti? samalle taholle mist? oli saapunutkin. -- "Omituinenpa on t?m? oppaaksi", ajatteli Edward, "ja suurestikin Shakespearen temppuilijain kaltainen. En ole ylen viisas mokoman luotsin varaan heitt?ytyess?ni; mutta viisaampiakin miehi? ovat narrit ohjanneet." -- Sill?v?lin olivat he saapuneet puistokujan p??h?n, miss? se marjakuusiaidan id?st? ja pohjoisesta ymp?r?im?n kukkalavan kohdalla teki ?killisen mutkan. Siell? h?n n?ki paitahihasillaan ty?skentelev?n vanhan miehen, jonka ulkomuoto oli ylemm?n palvelijan ja puutarhurin v?lilt?: edelliseen ammattiin kuului punainen nen? ja r?yhykauluksinen paita, kun taasen terve ja ruskettunut naama sek? vihre? esiliina tuntuivat ilmaisevan j?lkim?ist?.

"Kahteen p?iv??n viikossa se ei mahdu mill??n kurin", virkahti Edwardin omituinen seuralainen.

Julma silm?ys kellarimestarilta rankaisi t?t? keskeytyst?. David Gellatley -- siksi h?net nyt mainittiin -- sai jyrk?n k?skyn etsi? h?nen armoaan "mustalta noidalta" ja ilmottaa h?nelle, ett? hoviin oli saapunut muuan herra etel?st?.

"Kykeneek? t?m? mies parka viem??n kirjett? perille?" kysyi Edward.

"Aivan uskollisesti, sir, kaikille, joita h?n pit?? arvossa. Tuskin sent??n uskoisin h?nelle mit??n pitk?? suusanallista viesti? -- vaikka h?n on enemm?n ilkimys kuin narri."

Waverley antoi suosituskirjeens? mr. Gellatleylle, joka n?ytti vahvistavan kellarimestarin viime huomautuksen, h?nen toisaanne k??ntyess??n v??nt?m?ll? h?nelle kasvonsa saksalaisen tupakkapiipun pes?? koristavan ilvenaaman muotoon. Kummallisesti ny?k?ten Waverleylle h?n teiskaroitsi toimittamaan asiaansa.

"H?n on hupakko, sir", sanoi kellarimestari, "sellaisia on melkein jokaisella herrastilalla, vaan meid?n on perin pitk?lle mennyt. Viel?h?n h?n entisaikaan toisinaan sai p?iv?n ty?n suoritetuksi, vaan kun loordi Killancureitin uusi englantilainen h?rk? oli tappaa Rose neidin ja h?n p??si olemaan apuna, niin siit? asti on h?n ollut pelkk?n? vetelyksen?. H?n n?hk??s sai tuon loistavan vaatetuksensa, h?nen armonsa ja nuoren neidin suosiosta , ja sen koommin h?n on vain teiskaroinut tyhj?ntoimittajana pitkin seutua -- tainneepa joskus parannella herran kalastuskojeita tahi pyydyst?? kantamuksen mulloja silloin kun niist? ei ole k?ytett?v?ksi. Mutta t?ss? tulee miss Rose, ja otan vastatakseni siit?, ett? h?n on erityisell? ilolla n?kev? is?ns? kartanossa Tully-Veolanissa Waverley-suvun j?senen."

Mutta Rose Bradwardine ansaitsee arvottomalta historioitsijaltaan parempaa kuin joutua luvun lopussa esitetyksi.

Rose Bradwardine ja h?nen is?ns?.

Miss Bradwardine oli ainoastaan seitsem?ntoista ik?inen; ja kuitenkin -- kreivikunnan p??kaupungin viime kilpa-ajoissa -- kun er??ss? kaunosielujen piiriss? esitettiin Rosen malja korttelin pikarissa Bordeauxta, niin Bumperquaighin loordi, Bauthenvillery-klubin vasituinen juhlapuhuja ja p?iv?llisten varajohtaja, ei ainoastaan huutanut lis?? viini?, vaan ennen juomauhrinsa valamista nimitti "Tully-Veolanin ruusuksi" sen jumalolennon, jolle se oli omistettu. T?ss? juhlallisessa tilaisuudessa kohottivat sitte kolmasti el?k??n-huudon kaikki kunnianarvoisan seuran vakavat j?senet, s.o. joiden kurkut viini oli j?tt?nyt sellaiseen ponnistukseen pystyviksi. Eih?n niin yksimielist? hyv?ksymist? voinut saavuttaa muu kuin tunnustettu ansio; ja Rose Bradwardine oli siin? saanut puolelleen paljoa j?rkev?mm?tkin henkil?t kuin Bautherwillery-klubi saattoi lukea j?seniins? edes ennen ensim?isen ison pullon avausta. H?n oli todella hyvin siev? tytt?, skotlantilaiseen kauneuskaavaan valettu; tuuhea tukka oli kellerv? ja iho valkea kuin kotoisten tunturien lumihuiput. Kuitenkaan eiv?t h?nen kasvonsa ilmaisseet v?symyst? eiv?tk? surumielisyytt?; p?invastoin olivat ne kuten luonteensakin t?ynn? vilkkautta; hipi? oli puhtaan kuulakka, ja pieninkin mielenliikutus sai koko veren lehahtamaan poskip?ille. Vartalo oli keskikokoa pienempi, mutta erinomaisen siro, ja liikkeet keve?t, luonnolliset ja vapaat. H?n saapui toisesta osasta puutarhaa ujona ja kohteliaana vastaanottamaan kapteeni Waverleyt?.

Rose sipsutteli asialleen n?pe?sti kyll?kin, kunnes p??si ensim?isen kulman taakse, vaan juoksi sitte nopsajalkaisena kuin keijukainen -- saadakseen, is?ns? antaman teht?v?n suoritettuaan, aikaa j?rjestell? omaa pukuansa ja ottaa ylleen kaikki pikku korunsa, mihin toimeen l?henev? p?iv?llistunti soi h?nelle vain lyhyen hetken.

T?t? puhetta, v?ltt?m?tt?mine, lyhyine vastauksineen, jatkui puistokujan p??st?, miss? olivat toisensa tavanneet, talon ovelle asti. Siell? vastaanotti heid?t nelj? tahi viisi vanhanaikuisiin livreihin pukeutunutta palvelijaa, kellarimestari Alexander Saundersonin johtamina, jossa ei nyt n?kynyt mit??n puutarhaty?n j?lki?. Suurella muodollisuudella, vaan viel? suuremmalla tosi yst?v?llisyydell? parooni vei vieraansa useiden huoneiden l?pi suoraa p??t? avaraan ruokasaliin. Sen sein?t olivat alapuoleltaan silatut mustalla tammella, ja niill? riippui suvun esi-isien muotokuvia. Keskell? salia oli kuudelle hengelle katettu p?yt?, ja vanhanaikuisessa astiakaapissa hohtivat Bradwardinein kaikki vanhat, raskaat hopeakapineet. Puistokujan yl?p??st? kuului jo kellon soittoa, sill? muuan ukko, joka kemup?ivin? oli portinvartijana, oli tullut h?lyytetyksi liikkeelle ja asettunut paikoilleen, ilmottaen nyt muiden vieraiden tulon.

Ja siin? kun miehist? mainittiin, he tulivat, atria alkoi niin.

Pidot.

Atria oli silloisen skotlantilaisen k?sityksen mukaan runsas ja aistikkaasti j?rjestetty, ja vieraat osottivat sille t?ytt? tunnustustaan. Parooni s?i kuin n?lkiintynyt soturi, Balmawhapplen loordi kuin urheilija, Killancureitin Bullsegg kuin maamies, Waverley itse kuin matkustaja, ja r?tt?ri Macwheeble kuin kaikki nelj? yhteens?. Kuitenkin viimeksimainittu, joko pelk?st? kunnioituksesta tahi osottaakseen vartalonsa soveliaalla koukistuksella olevansa herransa edess?, istui v?hint?in kolmen jalan p??h?n p?yd?st? asetetun tuolinsa syrj?ll?. Lautasensa kanssa h?n siis p??si tekemisiin kumartumalla sit? kohti, niin ett? vastap??t? istuva saattoi n?hd? h?nest? ainoastaan tekotukan kamaran.

Tuollainen kumara asento olisi kenties ollut ep?mukava kenelle muulle tahansa, mutta arvoisalle r?tt?rille oli monivuotinen tottumus tehnyt sen aivan helpoksi, joko sitten istui tahi k?veli. J?lkim?isess? asennossa tuo kummallinen k?ykkyisyys ep?ilem?tt? tuntui hieman hankalalta niille, jotka osuivat astelemaan h?nen takanaan; mutta kun n?m? kaikessa tapauksessa olivat alempia arvoltaan , niin h?n ei suuresti v?litt?nyt siit?, millaista halveksumista tahi loukkausta mainittu seikka tuottaisi. Lyllert?ess??n siis pihan poikki vanhan, harmaan ponihevosensa luokse tahi luota, h?n muistutti takajaloillaan tepastelevaa m?yr?koiraa.

Uskollisuudenvalasta kielt?ytynyt pappismies oli mietiskelev?, miellytt?v? vanhus, jonka koko olemus ilmaisi omantuntonsa t?hden k?rsij??. H?n oli yksi noita miehi?, jotka

vapaasta tahdostansa hylk?siv?t etunsa, asemansa kaikkineen.

Pitk?n esitelm?ns? aikana h?n huolellisesti pohjasakoa my?ten tyhjensi lukinverkkojen peitt?m?n punaviinipullon maljaan, joka oli l?hes engl. korttelin vetoinen, ja sen lopulla hartaasti hulautti kurkkuunsa Bradwardinen pyh?n karhun sis?ll?n.

Kauhistuneena n?ki Edward el?imen kiert?v?n ymp?ri, ja ajatteli ahdistunein mielin valiolausetta "Varo karhua"; mutta samalla h?n my?s selv?sti k?sitti, ett?, koska kukaan vieraista ei ep?r?inyt osottaa h?nelle t?t? erityist? kunnioitusta, h?nen itsens?k??n ei mill??n muotoa sopisi kielt?yty? vastaamasta heid?n kohteliaisuuteensa. H?n p??tti siis alistua ja sitte poistua p?yd?st?, jos mahdollista. Luottaen ruumiinrakenteensa lujuuteen, h?n noudatti seurueen esimerkki? pyh??n karhuun n?hden, ja tunsi siit? v?hemm?n haittaa kuin oli odottanut. Vaan toisissa, jotka olivat toimekkaammin k?ytt?neet aikansa, alkoi n?ky? muuttumisen oireita -- "tehonsa t?ytti hyv? viini heti." Sovinnaisuuden kylm?kiskoisuus ja sukuylpeys alkoivat v?isty? mets?n kuninkaan el?hytt?v?n siunauksen tielt?, ja ne muodolliset nimitykset, joita nuo kolme ylimyst? t?h?n asti olivat toisistaan k?ytt?neet, lyheniv?t nyt tuttavallisiksi Tullyksi, Ballyksi ja Killieksi. Maljan viel? muutamaan kertaan kierretty? kuiskaili kaksi viimeksi mainittua jotakin kesken??n ja pyysi sitte saada esitt?? kiitosmaljan talon v?elle. Tuokion viivytelty? suoriuduttiin t?st?kin, ja Waverley p??tteli Bakkuksen kemujen loppuneen t?ksi illaksi. Mutta h?n ei el?iss??n ollut sen suuremmasti erehtynyt.

Kun vieraat olivat j?tt?neet hevosensa kyl?n pikku ravintolaan, pakotti kohteliaisuus paroonin saattamaan heit? pitkin puistokujaa. Waverley yhtyi seurueeseen samasta syyst?, sek? my?s illan viileydess? virkisty?kseen kuumeellisista kekkereist?. Mutta heid?n tultuaan Luckie Maclearyn majataloon selittiv?t Balmawhapplen ja Killancureitin loordit kiitollisuuden osotukseksi Tully-Veolanissa suodusta vieraanvaraisuudesta tahtovansa viel? tyhjent?? is?nt?ns? ja h?nen vieraansa kapteeni Waverleyn kanssa eromaljan paroonin suvun kunniaksi.

Luckie Macleary oli siis ylh?isten vieraittensa odotuksessa lakaissut lattiansa ensi kerran kahteen viikkoon, lietsonut turvetulensa niin kuumaksi kuin keskikes?ll?kin tarvittiin h?nen kosteassa h?kkeliss??n, vet?nyt keskelle lattiaa vasta pestyn tammisen p?yd?n, p?ngitt?nyt sen ontuvan jalan turvepalasella, j?rjest?nyt nelj? tahi viisi suunnattoman jyhke?? tuolia paikkoihin, jotka olivat parhaassa suhteessa savilattian ep?tasaisuuksiin -- jopa pukenut ylleen puhtaan nauhamyssyns?, ryijyns? ja tulipunaisen, ruudukkaan huivinsa, vakavana sitte varroskellen seurueen saapumista. Heid?n istuttuaan Luckie Maclearyn ainoan huoneen nokisten kattohirsien alle, joita lukinverkot tihe?sti verhosivat, toi n?ht?v?sti loordi Balmawhapplelta jo ohjeensa saanut em?nt? suuren, v?hint?inkin kolmen engl. korttelin vetoisen tinakannun, joka reunojaan my?ten oli t?ynn? vastik??n tynn?rist? laskettua punaviini?.

Mon coeur volage, dit-elle, N'est pas pour vous, gar?on; Est pour un homme de guerre, Qui a barbe au menton. Lon, lon, laridon.

Qui porte chapeau ? plume, Soulier ? rouge talon, Qui joue de la flute, Aussi de violon. Lon, lon, laridon.

Balmawhapple ei en?? voinut pid?tty?, vaan alkoi aikaa hukkaamatta huikata "hiton hyv?? laulua, jonka oli sepitt?nyt Gibby Gaethroughwi't, Cuparin piipari":

Glenbarchan-kunnaat kiipe?n ja Killiebraidin pengerm?n, raskaaksi tunnen ty?ni t?n, pyynniss? vuorien riistan.

Jos metso nousee lentohon, varalla luoti valmis on, on reppuun ty?nt?? vaivaton -- hukkaanpa harvoin ammun.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet