Read Ebook: Crainquebille y.m. kertomuksia by France Anatole Manninen Otto Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 377 lines and 13292 words, and 8 pages

Jos Crainquebille olisi ollut kylm?verinen, ei h?n ikin? olisi soimannut rouva Laurea h?nen el?m?nehdoistaan. H?n tiesi liian hyvin, ettei ihminen tee mit? tahtoo t?ss? el?m?ss?, ettei h?n itse valitse ammattiaan ja ett? kunnon ihmisi? on kaikkialla. H?nen tapanaan oli pysy? viisaasti syrj?ss? ostajien kotoisista oloista eik? h?n halveksinut ket??n. Mutta nyt h?n oli poissa suunniltaan. Kolmeen kertaan h?n nimitti rouva Laurea katu?mm?ksi, haaskaksi ja lutkaksi.

Piiri uteliaita kertyi rouva Lauren ja Crainquebillen ymp?rille, jotka vaihtoivat viel? joukon melkein yht? mahtipontisia haukkumasanoja kesken??n ja kaiketi olisivat lasketelleet koko rukousnauhan p??st? p??h?n, ellei poliisikonstaapeli yht'?kki? olisi ilmestynyt ??reen ja ??nett?myydell??n ja liikkumattomuudellaan tehnyt heid?t vilahduksessa yht? mykiksi ja liikkumattomiksi kuin h?n itsekin.

He erosivat. Mutta t?m? kohtaus teki lopun Crainquebillest? Montmatren esikaupungin ja Richer-kadun silmiss?.

Seuraukset.

Vanha mies kulki katua edelleen ja mutisi:

-- Oikea haikala! Pahempaa haikalaa ei ole koko maailmassa kuin tuo naikkonen.

Mutta syd?mens? syvyydess? ei h?n t?st? syyst? soimannut rouva Laurea. H?n ei h?nt? halveksinut siit?, ett? h?n oli mik? h?n oli. Pikemmin h?n kunnioitti h?nt? tuntien h?net s??steli??ksi ja toimeentulevaksi. Ennen he mielell??n olivat puhelleet toistensa kanssa. Rouva Laure jutteli h?nelle vanhemmistaan, jotka asuivat maalla. Ja molemmilla heill? oli sama unelma: p??st? hoitamaan pient? puutarhaa ja pit?m??n kanoja. Rouva Laure oli hyv? ostaja. Kun Crainquebille n?ki h?net ostamassa kaalinkupuja pikku Martinin rattailta, likaisen v?tyksen, mit?tt?m?n miehen, niin se ihan v??nteli h?nen vatsaansa, ja kun rouva Laure sitten teki h?nelle ruman eleens?, silloin kuohahti h?nelt? sappi.

Ja niin se k?vi.

Pahinta oli, ettei rouva Laure ollut ainoa, joka kohteli h?nt? kuin mit?kin rupitautista. Ei kukaan ollut en?? h?nt? tuntevinaan. Aivan samoin kuin rouva Laure tekiv?t kaikki muutkin -- rouva Cointreau, leipomaliikkeen pit?j?, rouva Bayard, "Suojelusenkelin" em?nt?, koko ostajakunta halveksi ja vieroi h?nt?.

Siis, sentakia ett? oli istunut kopissa viisitoista p?iv??, ei en?? kelvannut edes sipulia kauppaamaan! Oliko siin? oikeutta? Oliko j?rke? antaa kunnon miehen kuolla n?lk??n sentakia, ett? h?nell? oli ollut rettel?lt? sapeliniekan kanssa. Jos h?n ei en?? saanut kaupita vihanneksiaan, ei h?nell? ollut muuta kuin kupertua kuolemaan.

Kuten huonosti s?ilytetty viini muuttui h?n katkeraksi kuin etikka. Oltuaan sananvaihdossa rouva Lauren kanssa, oli h?n nyt riitajalalla kaikkien ihmisten kanssa. V?himm?st?kin syyst? h?n antoi heid?n kuulla kunniansa, eik? h?n koristellut sanojaan, se on varma. Jos he hypisteliv?t liian kauan h?nen tavaroitaan, ?r?hti h?n heille, ett? menisiv?t muuanne kuolua tekem??n ja happanemaan; ja jos h?n tapasi tuttaviaan, k?vi h?n heti hammasnuottaan heid?n kanssaan. H?nen entinen yst?v?ns?, kastanjakauppias, joka oli lopettanut tuttavuuden, vannoi ett? tuo peijakkaan Crainquebille oli oikea piikkisika. Eik? sit? k?ynyt kielt?minen: h?n tuli siivottomaksi, juonikkaaksi, ruokottomaksi suultaan, huonoksi toveriksi.

Asia oli se, ettei h?n, huomatessaan yhteiskunnan puutteellisuuden, osannut yht? helposti kuin korkeakoulun professori ilmaista ajatuksiaan j?rjestelm?n vioista ja v?ltt?m?tt?mist? parannuksista, ja etteiv?t ajatukset h?nen p??ss??n py?rineet oikeassa j?rjestyksess? ja mitassa.

Onnettomuus sai h?net tekem??n v??rin. H?n kosti niille, jotka eiv?t tahtoneet h?nelle mit??n pahaa, ja v?list? sellaisille, jotka olivat h?nt? heikompia. Kerran sai h?nelt? korvapuustin Alphonse, viinikauppiaan pikku poika, joka oli kysynyt h?nelt? oliko hyv? olla vankilassa. Crainquebille sivalsi h?nt? poskelle ja sanoi:

-- Senkin penikka! Is?si pit?isi istua kopissa, sen sijaan ett? h?n paisuu rikkaaksi my?m?ll? myrkky??n!

Ei teko eiv?tk? sanat olleet h?nelle kunniaksi; sill?, kuten kastanjakauppias h?nelle aivan oikein huomautti, ei saa ly?d? lasta, eik? moittia h?nt? is?n takia, jota h?n ei ole valinnut itselleen.

H?n oli antautunut juomaan. Mit? v?hemm?n h?n ansaitsi rahaa, sit? enemm?n h?n joi viinaa. H?n, ennen s??steli?s ja kohtuullinen mies, ihmetteli itsekin t?t? muutosta.

-- En ole milloinkaan ollut ryyppymies, sanoi h?n. Ihminen mahtaa h?per?ity?, kun k?y vanhaksi.

Toisinaan h?n tuomitsi ankarasti laiskuuttaan ja huonoa k?yt?st??n.

-- Kuulepas, Crainquebille, sinusta ei ole en?? muuhun kuin k?sivarttani koukistamaan.

Toisinaan h?n sai petetyksi itsens? ja uskoi juovansa siksi, ett? se oli h?nelle tarpeellista.

-- En voi sille mit??n, t?ytyy aina aika v?list? juoda lasi, se virkist?? ja antaa voimia. Ja syd?nalassani polttaa mik? polttaneekin, se on totinen tosi. Eik? silloin mik??n niin vilvoita kuin ryyppy.

Usein h?nelt? j?i menem?tt? aamukierrolle, eik? h?nell? en?? ollut rattaillaan kuin pilautunutta tavaraa, jota h?n oli saanut velaksi.

Er??n? p?iv?n? kun h?n tunsi polvensa raukeiksi ja syd?mens? v?syneeksi, j?tti h?n rattaansa vajaan ja vietti koko jumalan p?iv?n kierrellen matami Rosen, makkarankaupustelijan, p?yd?n ja hallien lik??ripuotien tienoilla toisesta toiseen. Sitten illalla, jokin vasu istuimenaan, h?n ajatteli tilaansa ja tunsi, miten h?n oli mennyt rappiolle.

H?n muisti entisen voimansa ja kuinka paljon h?n oli silloin jaksanut, pitk?t rupeamansa ja hyv?t ansionsa, lukemattomat eletyt p?iv?ns?, niin onnelliset ja toinen toisensa kaltaiset, astelunsa edes-takaisin hallien kivipermannolla ?isin odottaessaan vihannesten saapumista, -- kuinka h?n sitten otti ne vastaan suurin sylyyksin ja j?rjesti ne taitehikkaasti rattailleen -- kuinka h?n nielaisi yhdell? kulauksella kupposensa kuumaa matami Theodoren kahvikojulla seisoen, toinen k?si vankasti rattaan kaiteessa... H?n muisti huutonsa, kuinka se kimakkana kuin kukon kiekuna, halkoi aamuilmaa, kulkunsa pitkin ihmisvilin?isi? katuja, koko harmittoman ja uuraan el?m?ns? ihmishevosena, joka puolen vuosisadan ajan oli kantanut py?riv?ll? p?yd?ll??n y?valvomisten ja huolien kuluttamille kaupunkilaisille maalaiskasvitarhojen vereksi? satoja. Ja p??t??n ravistaen h?n huokasi:

-- Ei! en ole en?? entisess? ramussani. Min? olen mennytt? kalua. Ruukku k?y kaivolla, kunnes s?rkyy. Ja sen koommin, tuon oikeusjutun j?lkeen, minulla ei en?? ole samaa arvoa kuin etinen. Min? en ole en?? sama mies, siin? se.

H?n oli tosiaankin turmeltunut. H?nen tilaansa joutunut on niinkuin mies, joka makaa maassa eik? kykene nousemaan jalkeille. Kaikki kulkijat kiipe?v?t h?nen ylitseen.

Viimeiset seuraukset.

Tuli kurjuus, musta kurjuus. Vanhalla kiert?v?ll? kaupustelijalla, joka ennen oli palannut Montmartren esikaupungista pussi t?ynn? hopeakolikoita, ei ollut en?? ropoakaan. Ja oli talvisaika. Hein?-ylisilt??n karkoitettuna h?n y?pyi ajokalujen alla vaunuvajassa. Oli satanut jo nelj?tt? viikkoa, katuviem?rit paisuivat yli partaittensa ja vesi tulvi vaunuvajaan.

Kyyristyneen? rattailleen, saastutettujen vesien p??ll?, h?m?h?kkien, rottien ja n?listyneiden kissojen seurassa, istui h?n vajan h?m?r?ss? ja mietiskeli. H?n ei ollut sy?nyt ruoan kipenett? koko p?iv?n? eik? h?nell? en?? ollut peitokseen kastanjakauppiaan s?kkej?. Ja h?nen mieleens? johtui nuo kaksi viikkoa, joina hallitus oli h?nelle antanut ruoan ja asunnon. H?n kadehti vankien osaa, joiden ei tarvinnut k?rsi? vilua eik? n?lk??, ja h?nelle p?lk?hti p??h?n ajatus:

-- Kun kerran tied?n tempun, niin miksi en sit? koettaisi?

H?n nousi rattailta ja l?hti kadulle. Kello oli tuskin yli yhdentoista. Oli kolkkoa ja pime??. Laskeutui sumu, kylmempi ja l?pitunkevampi kuin sade. Joku kulkija liikkui pitkin sein?vieri?.

Crainquebille sivuutti Saint-Eustachen kirkon ja poikkesi Montmartre-kadulle. Katu oli autio. Yksi ainoa j?rjestyksenvalvoja seisoi liikkumattomana jalkak?yt?v?ll? kirkon kuorin kupeella, kaasulyhdyn alla, ja liekin ymp?rill? saattoi erottaa hienon punervan sadevihman. Se putoeli poliisin huppukaulukselle; h?nell? n?ytti olevan j??t?v? vilu, mutta joko h?n mieluummin pysyttelihe valon l?heisyydess? tai oli v?synyt k?velemiseen, niin h?n pysyi t?m?n kynttil?ns? alla ja oli siit? kenties saanut itselleen toverin, yst?v?n.

T?m? v?rjyv? liekki oli h?nen ainoa rattonsa autiossa y?ss?. H?n seisoi niin liikahtamattomana, ett? h?nt? tuskin luuli ihmisolennoksi; h?nen saappaidensa kuvajainen m?rk?? jalkak?yt?v?? vastaan, joka n?ytti j?rvelt?, jatkoi h?nt? alasp?in ja sai h?net kaukaa katsoen h??m?tt?m??n joltakin puoleksi vedest? nousseelta merihirvi?lt?.

L?hemp?? h?n taas, huppukauluksineen ja aseineen, n?ytti samalla kertaa munkilta ja soturilta. H?nen kasvojensa suuret piirteet, joita huppukauluksen luoma varjo viel? suurensi, olivat hyv?ns?vyiset ja surulliset. H?nell? oli paksut ja lyhyet harmaat viikset. H?n itse oli vanha aliupseeri, nelisiin kymmeniins? ehtinyt.

Crainquebille l?hestyi hiljaa ja sanoi ep?r?iv?ll? ja heikolla ??nell?:

-- Alas lahtarit!

Sitten h?n odotti t?m?n taikasanan vaikutusta. Mutta sill? ei ollut vaikutusta mit??n. Poliisi seisoi yh? liikkumattomana ja mykk?n?, k?sivarret ristiss? lyhyen p??llysvaipan alla. Selkisel?ll??n ja pime?ss? loistavina katselivat h?nen silm?ns? Crainquebilleen surullisesti, valppaasti ja halveksivasti.

H?mm?styneen?, mutta viel? viimeinen p??tt?v?isyyden t?hde mieless??n Crainquebille ?nkytti:

-- Alas lahtarit! -- johan min? sanoin. Pitk? ??nett?myys seurasi, joll'aikaa hieno punerva sade vihmoi ja j??t?v? pimeys vallitsi. Vihdoin poliisi avasi suunsa:

-- Noin ei saa sanoa... Ihan totisesti, noin ei saa sanoa. Teid?n i?ll?nne tulisi olla enemm?n ymm?rryst?... Menk?? menojanne.

-- Miksette vangitse minua? kysyi Crainquebille.

Poliisi pudisti p??t??n kostean huppukauluksen alla:

-- Jos pit?isi korjata talteen kaikki viinaratit, jotka sanovat sellaista mit? ei saa, niin olisipa siin? urakkaa! ... Ja mit? se hy?dytt?isi?

T?m?n ylh?isen ylenkatseen kukistamana Crainquebille seisoi pitk?n aikaa tyhmistyneen? ja sanattomana, jalat katuojassa. Ennen menoansa h?n yritti antaa selityst?:

-- En min? teit? tarkoittanut, kun sanoin: "Alas lahtarit!" En teit? enk? muitakaan. Se oli vain er?s aate.

Poliisi vastasi vakavalla s?vyisyydell?:

-- Olipa aate tai mik? tahansa, mutta niin ei olisi pit?nyt sanoa; sill? kun ihminen tekee velvollisuutensa ja saa k?rsi? paljon vaivaa, ei h?nt? saa loukata tyhmill? sanoilla... Min? kehohan teit? uudestaan menem??n.

P?? kumarassa ja k?det kupeella retkuvina katosi Crainquebille sateeseen ja pimeyteen.

PUTOIS

Lapsuudenkotimme puutarha, sanoi herra Bergeret, tuo puutarha, jota oli parikymment? askelta laidasta laitaan, oli meille ??ret?n maailma t?ynn? riemuja ja kammoja.

-- Lucien, muistuuko viel? Putois mieleesi? kysyi Zo? hymyillen erikoiseen tapaansa, huulet suljettuina ja nen? kouristuneena yli neulomuksen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet