Read Ebook: Himmennyt helmi: Romaani by Ruck Berta Kupiainen Alpo Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1938 lines and 58476 words, and 39 pages

ojaillen airoon Kharon odottaa?>>

>>En. Pelk??np?, etten ole lukenutkaan sit? runoa -->>

Herra Mount nosti lakkiaan. >>En sano hyv?sti, vaan k?yt?n niit? sanoja, jotka gladiaattorit aina lausuivat Rooman keisarille. Muistatteko?>>

Kovaksi onneksi rouva Verity-raukka muisti .

Violet nielaisi j??hyv?isens?. Mutta Charles Mount sai Margaretilta perin riemuisan hymyilyn muistoksi matkalleen.

Kuuden viikon kuluttua he saivat viimeisen sanoman Charles Mountista.

Toiminimi Mount & Sons oli hankkinut sota-aikana j?ttil?ism?isesti paisuneen omaisuuden myym?ll? ravintos?ilykkeit? tai kenk?nahkaa tai gramofonilevyj?, jotakin sellaista tavaraa, jota sotilaiden oli saatava suuria m??ri?. Is? ei ollut el?nyt nauttiakseen siit?, h?nen kaksi poikaansa olivat jakaneet voiton kesken??n; ja vanhempi heist?, Charles, j?tti nyt oman osuutensa neiti Veritylle m??r??m?tt? mit??n j?lki? s??d?slahjoituksia! Kaiken piti joutua lapselle heti ilmaa hankalaa holhousta tai muita rajoituksia siihen saakka, kunnes h?n t?ytt?isi yksikolmatta vuotta. Torpeedonh?vitt?j?ss? palvelevalla nuorella Archie Mountilla oli oma osuutensa. H?n sai perheen valokuvat ja ?itins? jalokivet sek? henkil?kohtaisen omaisuuden. Kaikki muu joutui t?lle pienelle, vieraalle tyt?lle, jonka Charles oli tavannut kerran ja jolta h?n oli saanut kenties viisi tai kuusi kirjett?.

Kuvitelkaahan sit?... Sain h?nen ?idilt??n pitk?npituisen kirjeen, jossa h?n kertoi minulle t?st? ihmeellisest? onnesta. Eik? ollut loistavaa, ettei Margaretin tarvinnut kasvaa rahanpuutteen painamana ja vaivaamana! Nyth?n kullannupulle sittenkin avautuisivat kaikki mahdollisuudet! H?n saisi hyv?n kasvatuksen, p??sisi matkustamaan ulkomaille, vieh?tt?v??n ymp?rist??n! H?n voisi tutustua lukemattomiin mainioihin ihmisiin, hankkia itselleen vieh?tt?v?n yst?v?piirin!

Sanalla sanoen, koko t?m?n kaksitoistavuotiaan el?m? sukeutuisi ruusuiseksi.

Kahdeksan vuotta my?hemmin kohtasin h?net j?lleen. Minun on tunnustettava, ett? silloin tyrmistyin.

II luku

Teehetki paljassein?isess? huoneessa

Marraskuulla menin k?ym??n rouva Verityn luona h?nen talossaan Lontoossa.

Se oli Hill-kadun varrella. Korkea, yksin?inen, hienonn?k?inen pieni talo, ja sen julkisivun ovi oli yht? juhlallisenn?k?inen kuin quatrocento rasian homehtunut kansi. Kuinka suuresti se erosikaan Verityjen entisest? p??ovesta, huvilan alati avoimesta, kuusamojen reunustamasta pylv?seteisest?, josta tuulisten hiekkas?rkkien poikki n?kyi merelle! Rouva Verityn kirjeest? tiesin, ett? Margaret oli ostanut t?m?n Hill-kadun talon sellaisenaan, koska sen sisustus miellytti h?nt?, ja ett? h?n pian lis?isi siihen omaa >>k?sialaansa>>.

Hovimestari, jolla oli ruuansulatush?iri?iden vaivaaman sfinksin kasvot, opasti minut salaper?isen h?m?ri?, paksumattoisia portaita my?ten seurusteluhuoneeseen... Armias taivas, mik? yll?tys!

Kuinka toisenlaista kuin heid?n huvilansa arkihuoneen kotoisen valkea, sekava sisustus kirkkaine, ruusunv?risine sitsip??llyksineen, avoimine ikkunoineen, joista merituuli puhalsi sis?lle, tuoden puutarhasta sokeriherneiden ja neilikkojen tuoksua!

Silm?ilin ymp?rilleni t?ss? uudessa asunnossa. Himmeill? kultauksilla runsaasti koristetut sein?t olivat melkein kokonaan ihanasti ommeltujen koruverhojen, hyvin kallisarvoisten, mustan ja kullankirjaviksi maalattujen kiinalaisten kaappien ja laajan irtosein?n tummanpunaisten, lohik??rmeiden somistamien lautojen peitossa. Korkeita lamppuja seisoi nurkissa oudonv?risten pagodiverhojen suojaamina, ja kaiverruksin kaunistetuilla jalustoilla ja pikkup?ydill? oli kyyr?tt?vien apinoiden ja sammakkohirvi?iden muotoisia lamppuja. Mustalla matolla, johon upposi polvia my?ten, oli vuodemaisia sohvia, sohvamaisia tuoleja, py?reit? jakkaroita, ripsuista lattiapieluksia, kaikki kullanv?rill?, mustalla ja kellanpunaisella kirjailtujen p??llysten peitt?mi?. Raskaasti riippuvat samanlaisesta mustan ja kullan kirjavasta koruompeluksesta valmistetut verhot reunustivat ikkunoita, joissa oli my?skin sis?verhot ja puoliv?liin ulottuvat kultakudoksiset kaihtimet. Upotuksien koristamilla p?ydill? oli l?jitt?in muotilehti?, , kuukausijulkaisuja ja uusia romaaneja; lis?ksi oli uunimaton kohdalla tavattoman iso suklaalaatikko, jonka avoimesta kannesta n?kyiv?t sen sis?lt? ja lumikinoksia muistuttavat valkeat t?yteh?ydyt, lattialle viskattu nukke, uudenaikainen, eriskummainen, kolmivuotisen hapsen kokoinen, puettu nuoren miehen seurustelupukuun ja p??ss??n vaalean kullanv?rinen silkkiperuukki. Kokonaisuudessaan huone oli mielest?ni jonkun koristetaiteilijan haaveilema hekumallisen ylellisyyden n?yte.

Kuhakin on oma makunsa. Minusta huone vaikutti tukahduttavalta, sen sein?t vanut?ytteisilt?. Sanoin sit? pime?ksi.

Se oli t?ynn? kukkia! Siell? oli miehenkorkuisia liljamaljakoita, pronssinen jalusta t?ynn? astioita, joissa oli ennen aikaansa kukkimaan saatuja syreenej?, useita maljakoita kuiduissa kasvavia roomalaisia hyasintteja. Jossakin kyti taikatikku, joita n?kee palamassa kaukon?kij?in kammioissa. Runsaskaiverruksisella jalustalla paloi suitsutuslamppu. Ja kaikkien n?iden sekavien tuoksujen t?ytt?m?n? tuntui sellaisen suljetun huoneen ilma, jossa suitsutettiin paljon ja yhten??n... Tarkoituksena oli kaiketi saada aikaan it?maalainen, velton raukaiseva l?mp?...

Sanalla sanoen, sellaisen ilman olisin kaikkein v?himm?n odottanut ymp?r?iv?n ulko-ilmaan tottunutta englantilaista>> naista, rouva Verity?!

H?n astui sis??n.

>>Ent? tytt?resi?>> tiedustin pian. >>Niin mielell?ni haluaisin n?hd? Margaretin j?lleen. Voiko h?n hyvin?>>

Heti v?l?hti mieleeni ep?ilys, ettei lapsen laita ohut ihan oikein. Sana >>todella>> liitettyn? mihin lauseeseen hyv?ns? ja lausuttuna sellaiseen tapaan riitt?? vastav?itteeksi. My?skin oli rouva Verityn ilmeess? jotakin outoa. Ensi silm?yksell? ei h?ness? huomannut muutosta, vaikka h?nen yll??n olikin >>hyv?>> leninki ja siihen sopivat keng?t. H?nen vartalonsa oli suora, h?nen lempeiden kasvojensa v?ri terve ja vaaleanpunertava kuten aina, h?nen silm?ns? kirkkaat. Mutta h?nen ilmeess??n oli jotakin. Tuo murheellinen h?iv?hdys oli siin? aina ohut. Nyt siin? oli my?skin rauhattomuuden merkki. Puheliko h?n salatakseen sit??

>>Eik? h?n viel? ole kihloissa?>>

Samassa kajahti puhelinkellon kilin?, jota vaimensi kahvipannun peitett? muistuttavan, tuoksujen t?ytt?m?n huoneen sein?n pehmennys.

H?n k??ntyi takaisin minun puoleeni vastaamaan kysymykseeni.

>>Niin, Margaret ei ole kihloissa. Vain n?m? ihailijaparvet... Todellinen kunniavartiosto alituisesti. Hyvin paljon enemm?n nuoria miehi? kuin tyt?t olisivat ikin? halunneet meid?n ollessamme nuoria -->>

H?nen lempe? ??nens? sai hienonhienon t?rkeyden v?r?hdyksen. H?n oli t?m?n maailman v?himm?n herrastelevia olentoja, mutta h?nen tavallaan kasvaneessa naisessa ei arvonimi voi olla her?tt?m?tt? jonkun verran ihastusta.

>>Pit??k? Margaret h?nest??>>

>>Sit? on niin vaikea sanoa tyt?ist?, eik? olekin?>>

Omassa mieless?ni mietin, ett? se olisi ollut varsin helppo >>sanoa>> muutamista tyt?ist?. Violetin ensi kerran kohdatessa Jack Verityn oli h?nen kasvoistaan varmastikin n?kynyt selv?sti, ett? h?n oli Jackin, ainoastaan Jackin. Siin? oli ohut aitoa romanttisuutta. Tulisikohan se Jack Verityn tytt?ren ja t?m?n nuoren loordi Oddleyn osaksi? Minut valtasi liev? kiihtymys ajatellessani, ett? n?kisin sen itse. My?nn?n olevani innokkaan utelias. Valmistauduin n?kem??n romanttisuutta t?ss?kin ylenm??rin upeakalustoisessa ymp?rist?ss?.

>>Kerrohan minulle siit?! Kuinka kauan tytt?resi on tuntenut nuorukaisen? Miss? h?net kohtasitte?>>

Taaskin soi puhelinkello.

Ruuansulatush?iri?iden sfinksin poistuttua kuunneltuaan em?nt?ns? lausuman m??r?yksen, kysyin:

>>Pit?isitk? sin? siit??>>

>>Mist??>>

>>Ett? Margaret hyv?ksyisi t?m?n nuoren miehen kosinnan?>> >>Niin>>, ??nsi rouva Verity empien.

Samassa sattui taaskin keskeytys; t?ss? hiljaisessa, eristetyss? talossa syntyi ?kki? kova??ninen h?lin?.

Rouva Verityn ??ni melkein hukkui heid?n meluunsa, kun h?n sanoi: >>T?ss? h?n on. T?m? on Margaret.>>

Huomasin pudistavani pitk?n tyt?n k?tt?, katsoen h?nt? kasvoihin.

Ne olivat kiehtovan kauniit pienet kasvot, soikeat, suurisilm?iset; suun piirteet olivat vallattomat ja muistuttivat kukkaa. Mutta kasvot olivat liian kalpeat, liian hienopiirteiset, liian paksun ihojauhekerroksen peitossa. Ja nuo suuret silm?t, harmaan siniset kuin Englannin kes?inen taivas, n?yttiv?t menett?neen pehmeytt??n. Johtuiko se siit?, ett? ruskeat kulmakarvat olivat tahmeina paksusta, mustasta maalista?

Annapa, kun autan sen ylt?si! -->>

H?n ei vilkaissutkaan kehenk??n heist?. Huomauttaen huolettomasti: >>Kas t?ss?, Oddos! Ota kiinni!>> h?n heitti vaatemytyn kirjaimellisesti vasten kasvoja siloiselle, noin yksikolmatta vuotiselle nuorukaiselle, jonka kullankeltainen tukka oli taaksep?in kammattu ja jolla oli mimosankeltaiset liivit. Nuorukainen horjahti vaatteiden sys?yksest?, otti ne, laski ne jakkaralle ja h??ri edelleen Margaretin vierell?. Kun tytt? istahti l?hinn? tulisijaa olevalle sohvamaiselle tuolille, huudahtaen: >>On purevan kylm??; kunpa saisimme pidetyksi t?m?n huoneen kodikkaampana!>> vaipui nuorukainen h?nen jalkojensa juuressa olevalle lattiapielukselle katse hievahtamatta kiintyneen? tyt?n kasvoihin ja huulet hieman raollaan ik??nkuin valmiina nielaisemaan kaikki tyt?n sinkauttamat sanat.

Arvasin, ett? h?n oli Margaretin orja, Claude Oddley.

Ehdin parhaiksi n?hd?, ett? h?n muistutti paljon keltaperuukkista vaatturinnukkea . Sill? kertaa en ehtinyt silm?ilem??n nuorta Oddleyta sen tarkemmin.

Pehme? huone oli ahdinkoon saakka t?ynn? nuorukaisia, heid?n koiriaan , py?rteisin? pihvin? tupruavaa tupakansavua, kaukoputkia, hajallaan olevia urheilulehti?, gramofonimaista puheenh?ly? heid?n hokiessaan ratsastuskilpailujen ja autoilun tapahtumia sek? ristim?- ja pilanimi?.

Muutamissa minuuteissa olikin huoneessa huolimattomasti siroteltuja savukkeenj?tteit? enemm?n kuin koskaan olen miss??n muualla n?hnyt. Tuhkaa oli matolla kinoksittain; sit? oli kirjailtujen pieluksien v?liss? ja teevadeilla; tuhkaa ja savukkeenp?tki? oli teen sekaan sekaantuneena kuppien pohjalla; tuhkaa oli Anna-kuningattaren tyylisell? tarjottimella ja sokeripalojen seassa; poltettuja tulitikkuja oli pistetty hyasinttiruukkujen sammaliin; tuhkaa varisi Margaretin ruskean silkkihameen helmaan; tuhkaa oli torkkuvien koirien turkissa; tuhkaa uunin hiilisuojuksella; tuhkaa -- uskotteko minua -- huomasin jonkun verran my?skin poroastioissa.

Kuka n?ist? nuorukaisista, jotka silminn?ht?v?sti olivat orjamaisesti h?neen kiintyneet, oli h?nen suosikkinsa?

Sen aprikoiminen ja arvaileminen oli mielenkiintoista. Aikoiko h?n rohkaista viimeisen Oddleyn kosiskelua? H?n ei ohut huomaavinaan Claudea sen enemp?? kuin j?ttil?iskokoista nukkea. H?nell? tuntuikin olevan enemm?n puhuttavaa >>Ericille>>, punatukkaiselle, kaunis??niselle, siev?sukkaiselle ylioppilaalle, jonka huulilla v?ikkyi >>vakaana>> hymy. Olikohan Eric saanut h?net haaveilemaan?

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet