Read Ebook: The Byzantines by Chubb Thomas Caldecot Powers Richard M Illustrator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 550 lines and 32917 words, and 11 pages

Kaarlo Kramsun

RUNOELMIA.

Ensimm?isen kerran julkaissut Werner S?derstr?m 1887.

SIS?LLYS.

Nukkuva Suomi.

Pilvet raskaat, uhkaavaiset Suomen taivaan tummentaa, Mutta Suomen miehet nukkuu unta viel? raskaampaa. Her??m?tt? vaaran tullen untans nauttivat he vaan Tantereilla, joita is?t kostuttivat hurmeellaan.

Monta vaivan, vainon p?iv?? kansa t?m? n?hnyt on; Nytk? uinaillen se vaipuis taistelutta kuolohon? Nuorna viel? nurkumatta l?htisik? manalaan? Niinkuin vanhus ik?loppu sammuisiko nukkuissaan?

Ei, niin kova kohtalomme tok'ei julma olla saa! Avosilmin kohdatkohon Suomen kansa kuolemaa. Jos ei v?isty surman nuoli, sammuttakoon k?rki sen Hengen valppaan, elonvoivan, uljaan, itsetietoisen.

Tora, riita mieless?ns? Suomen kansa uinailee, Unissansa oman rintans veriin hurja raatelee. Taistelevans luulee eest? elon, voiton loistavan, Vaikka nukkuin suljahtaapi suuhun synk?n kuoleman.

Pilvet raskaat, raudankarvat Suomen taivaan tummentaa. Ukon pilvet uhkaavaiset turmiota ennustaa. Nosta ukko raivoon ilmas, pane nuoles satamaan, Ehk? her?? Suomen kansa kerran ennen kuoloaan!

Onnensa etsij?.

On et??ll? etsitty onni Ja kaukana toiveiden p??. Sit? kohden mun rient?? t?ytyy, Ei aikani suo lev?ht??.

Lyhyt aikani t??ll' on, sen tied?n, Ja pitk? on matkani t??; Niin kivinen ment?v? polku, Ja myrskyinen el?m?n s??.

Mut kaukana viel' on onni, En suojaa etsi? saa, Ja onneans kohden kaikki Mun kanssani kiiruhtaa.

Mut sinne ei kenk??n ehdi, Se riento vain turhaa on; Puol' tiehen p??sty? tuskin Jo nukkuvat kuolohon.

Mut kiiruhtaa minun t?ytyy, En jouda m? lep??m??n: Ken lepohon itsens? heitt??, On kuollut jo el?iss??n.

Aatteet.

Eest? aattehitten sotimaan Innokkaana nuorukainen rienn?! Aatteen valtaan antau kokonaan, Olit joukoss' suurra taikka pienn?.

Rinnassas ain' into palakoon, ?l? aineen orjaks koskaan maadu; Aattees voittakoon tai sortukoon, Edest? sen taistele ja kaadu.

Hairahdus voi olla aatteeskin, Elonty?si maailmalle turha: Aatteisin s? luota kuitenkin, Hylk??minen oisi henkes murha.

Turha voi kyll' olla elos ty?. Maaksi itse pian kyll? maadut; Muistosikin unhe kohta sy?, Peitt?? kerran voitot t??ll? saadut.

Aatteen voima, into tulinen Ne tok' yksin ihmiseks sun saapi: Ilman niit? lailla el?imen Ihmismato liikkuu, lahoaapi.

Miksi naurat?

Niin naurat pohjasta syd?men S? alituisesti aivan, Kuin lapsekkaisesti riemuiten Juur' kesken maallisen vaivan.

Ja ihmetellyt jo kauan oon, Kuink' iloitset noin s? julki, Kun suuttua tulis sun kohtaloon, Mi onnesta pois sun sulki.

Ja onnesta muidenko riemuinnet, Kun huomata toki taidat, Jos vaikka minne s? katsonet, Tiet elon kurjat ja kaidat?

On elo tyhj? ja toivoton, Ja turhat rientomme aivan, Siis miksi, sortama kohtalon, S? naurat keskell? vaivan?

Niin mietin ennen, nyt tunnen jo: S? elon kurjuuden tied?t, On itses murtanut kohtalo, Vaan vaivas miehen? sied?t.

Mut riemusta et sin? naurakaan, Et kiit? kurjuutta, tuhkaa: Sun naurus ??nek?s onkin vaan Niin synkk?? pilkkaa ja uhkaa.

Onneton.

Niin musta, niin synkk? y? syksyinen lie; Mut synkempi viel? on eloni tie; Voi y?ll?kin tuikata t?ht?nen viel?, Mut t?hte? yht??n ei eloni tiell?.

Y?n toivona t?ht?set kirkkahat on: Ne viittaavat valoon ja aurinkohon. Mut toivot ne seuraa ei eloni my?t?: M? viett?nyt ain' olen t?hdet?nt' y?t?.

Oi, y?h?ni, Luoja, yks t?ht?nen luo Ja loistaa sen mieleeni kurjahan suo. Sit' iloiten seuraisin eloni tiell? Ja kuollessain siihen m? katsoisin viel?.

Kosken partaalla.

Illalla kerran mielin murheisin M? kosken partahalla katselin, Kuink' aallot, yh? uudet, voimakkaina, Toistensa kanssa kilpailivat aina.

Niin voimakkaasti huminansa soi, Kuin vapahitten ??ni yksin voi. Riemuiten kulkivat he polkuansa, Ja sanat n?? m? kuulin pauhussansa:

"Eteenp?in k?yv?t lapset Wellamon, Eik' est? heit? k?si kohtalon: Ei kadota se koskaan onneansa, Ken vangita ei anna sieluansa."

"Kuin me, te ihmislapset riemuiten Eteenp?in kulkisitte onnehen, Jos voimanne te kerran tuntisitte Ja kahlehitta k?yd? tohtisitte."

Haihtumaton muisto.

Muut muistot haihtuu, katoaa, Yks s?ilyy yksin??n: Onk' iloinen vai suruinen, En tied? itsek??n.

Kun riemun p?ivyt loistettaan Mun elontiellein luo, Kuin varjo aina muassain K?y muiston haamu tuo.

Kun murhe mielen valloittaa Ja silm? kyyneltyy, Ei murhe sit? yksin tee: Se on my?s muiston syy.

Se mukanani vaeltaa, Jos minne kulkenen; Sit' aattelen, jos puhelen Tai muita kuuntelen.

Siit' erota en tahdokaan, Se kanssain vanhentuu. Se minun on! Ei niit?k??n Siit' tied? kenk??n muu.

Muut muistot haihtuu, katoaa, Yks s?ilyy yksin??n: Onk' iloinen vai suruinen, En tied? itsek??n.

Uusi aika.

K?y myrsky, murtain kaikki voimallansa, Syv?sti aika uusi heng?ht??; Ja luulot vanhat horjuu juurillansa, Pyhyydet muinaisuuden h?vi??.

Rajusti aatteet iskee toisihinsa, Ja eest? niiden urhot uhrataan. Ei luota orja en?? kahleihinsa: Vapaana riehuin tuntee voimiaan.

Ja kansain parhaat taistelussa kaatuu, Ja uupumus jo voittaa sotijat, Ja aatteet jalot alhaisiksi maatuu: N?yt?ksen toisen toiset alkavat.

K?y esiin joukko rauhaa suosivainen, Se taistellut ei, vartoi aikaans, vaan: Nyt uupui muut, nyt sill' on valta vainen, Nyt parantaa se tahtoo haavat maan.

Ja la'it uudet laatii pieni henki, Ja yhteiskunta muodostetaan n?in Juur' samallainen kuin ol' entinenki, Vaikk' kiilloitettu v?h?n p??lt?p?in.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet