Read Ebook: Kansan keskeltä by Talvio Maila

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 562 lines and 18552 words, and 12 pages

KANSAN KESKELT?

Kuvaus kev??lt? 1899

Kirj.

MAILA TALVIO

Porvoossa, Werner S?derstr?m, 1900.

Hevonen seisahtui talon eteen, herra hyp?hti rattailta, maksoi ja astui parilla askeleella yl?s portaat.

Iida seisoi ikkunassa ja n?ki h?net aivan hyvin, mutta h?n vet?ytyi kiireesti pois, juoksi viereiseen huoneeseen, ja kun kello soi, oli h?n ty?ss?, ompeli niin ahkerasti, ett? n?ytti silt? kuin vasta vieraan askeleet olisivat h?net her?tt?neet.

-- Maisteri Airanen, todellako! Tervetuloa. Olkaa niin hyv? ja istukaa. N?ettek?, t?m? tulee teid?n arpajaisiinne. Eik? se ole kaunis!

Eih?n maisteri voinut sit? tarpeeksi ylist??. Se oli p?yt?liina. Verka oli pehme?n vihre??, ei hele??, mutta ei my?sk??n liian tummaa. Tilattu K?sity?nyst?vilt?, taiteilijan piirustuksen mukaan ja heid?n ompeluseuransa ompelema.

Nuori neiti, joka sit? piteli vieraan silmien edess?, oli h?nkin sangen soma. Maisteri katseli tytt?? yht? paljon kuin liinaa, ja tytt? sen kyll? tunsi. H?n olisi suonut voivansa pysy? punastumatta, mutta ei mahtanut sille mit??n, ett? veri yh? polttavampana nousi kasvoille. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa kuin viskata koko arpajaisvoitto k?sist??n ja keksi? jotakin sanottavaa. Kahvia heill? oikeastaan jo oli juotu, mutta h?n kys?isi, vierastaan silmiin katsomatta, saisiko tarjota kahvia.

H?nen hetkiseksi kadotessaan ky?kkiin j?i maisteri yksin.

Mielihyv?ll? katseli h?n ymp?rilleen. Koti oli todella hauska. Kaikki tyylik?st? ja siisti?. Perhe olikin varakas -- ei suinkaan silti, ett? varakkaissa kodeissa aina oli aistikasta, jumala paratkoon! Rouva Str?mmer oli muutamia vuosia sitten myynyt maatilansa ja muuttanut Helsinkiin. Olihan se luonnollista, sill? tytt?ret olivat silloin koului?ss?. T?m? Iida neiti oli nyt parhaimmillaan. Iloinen, pirte?, osasi pukeutua, ei ollut liian arvokas eik? lyhytnokkainen. Joskus punastui ja arkaili ja k?vi vieraampien seurassa h?milleen. Mutta se ep?ilem?tt? tapahtui tottumattomuudesta ja sit? paitsi puki h?nt?.

-- No, neiti Str?mmer, joko olette p??tt?nyt, l?hdettek? kes?ksi ulkomaille?

Iida seisahtui sohvap?yd?n eteen ja alkoi tehd? siihen tilaa kahvitarjotinta varten. H?nell? oli hele?, puhdas iho, pehme?, ruskea tukka, ruskeat silm?t, jotka aina n?yttiv?t v?h?n kosteilta, ja hiukan liian suuri suu. Kasvot olivat kapeat, s??nn?lliset ja ilme niiss? miellytt?v?. Otsan ymp?rill?, joka oli paljas, liehui hentoja, kiharaisia hiussuortuvia, joista ei voinut tiet??, olivatko ne tahallaan heitetyt liehumaan vai olivatko ne vahingossa irtaantuneet. H?n oli tummansinisess?, yksinkertaisessa puvussa. Kaulassa oli valkea, kovaksi t?rk?tty kaulus ja tulipunainen kravatti.

-- En, se ei viel? ole varma.

-- Miksi te huokaatte tuota sanoessanne!

-- Onhan inhoittavaa, kun ei tied? mit? tehd?. Tekisi mieli laulujuhlaan ja luokkakokoukseen ja ulkomaille ja...

Airanen hym?hti.

-- Ja noitten eri mahdollisuuksien v?lill? te horjutte! Ja min? joka aina luulin, ettette ollut mik??n tavallinen pyh?koulunopettaja tai jatko-opistolainen...

-- Kuinka niin? En i?ss?ni ole opettanut pyh?koulussa enk? ikin? aio jatko-opistoon...

-- Hauska kuulla. Min? jo pelk?sin...

Iida ei oikein tiet?nyt loukkaantuako vai ollako hyvill??n. H?n rupesi nauramaan.

-- Pelk??ttek?, ett? pyh?koulussa antaisin kovin huonoa esimerkki? tai ett? jatko-opistossa olisin kuin nuori viini vanhoissa leileiss?...

-- En sit?. Mutta teid?t voisivat siell? tehd? oikean kristillissiveellisen naisen perikuvaksi...

-- Olisiko se sitten niin paha? kysyi Iida hymyillen sek? silmill??n ett? suullaan ja hiljaa keikutellen p??t??n.

Airanen teki, vastauksen asemasta, liikkeen k?dell??n ja vastasi: S -- Niit?h?n meill? on niin tarpeeksi. Niiden lukum??r?? totisesti ei tarvitse lis?t?. Mutta joka t?h?n Suomenmaahamme kasvattaa lis?? yhden pirte?n, niin sanoakseni monis?rm?isen naisen, se tekee is?nmaallisen ty?n.

-- Ja minun kauttani te nyt aiotte t?ll? tavalla palvella Suomea...

-- Niin, jos te sallitte.

Iida istuutui ja otti ty?ns?. H?nen kasvojensa ilme vaihteli joka hetki. H?n hymyili koko ajan.

-- No, ja jos min? nyt sallin, niin mit? s??t?? teid?n ensimm?inen k?skynne?

-- Ett? l?hdette ulkomaille. Lupaan tehd? teille hyv?n matkasuunnitelman, neuvoa hotellit ja pensionaatit, antaa suosituksia kaikenlaisten intresanttien ihmisten luo... saatte n?hd?, ett? palaatte vallan uutena ihmisen?.

Maisteri alkoi kertoa ulkomaanmatkoistaan. H?n kuvasi Reinin seutuja, viinitarhoja, joita aurinko hautoo, ja viileit? iltoja balkongilla, kun h?m?r?st? h??m?tt?v?t "pyh?n virran rannat" ja iltakello soi jostakin et?isest? luostarista. H?nell? oli ollut hauskoja seikkailuja er??n ruotsalaisen perheen kanssa, joka matkusti huvikseen. Tyt?r oli ollut aika n?pp?r?. He olivat tutustuneet Hampurissa suuressa omnibussissa, joka kuljetti vieraita pitkin kaupunkia. Sittemmin sattuivat he samaan junaan, samaan hotelliin, sanoivat jo monta kertaa toisilleen juhlalliset j??hyv?iset ja tapasivat toisensa taas ?kkiarvaamatta jossakin taulugalleriassa t?i vanhassa kirkossa. Th?ringin metsiss? olivat h?n ja neiti eksyneet seurueesta ja harhailleet kahden koko p?iv?n.

Iida kuunteli hehkuvin poskin, silmiss? matkakuume. Kertojan innostus tarttuu h?neen tarttumistaan ja h?nen verens? alkaa kuumempana vuotaa suonissa. H?n joutuu kuin lumouksen valtaan, h?n tuntee jo ymp?rill??n noiden suurten mets?in varjot ja luulee n?kev?ns? Reinin kulkevan viinitarhojen v?litse... N?hd? Dresdenin kuuluisa madonna, k?vell? "unter den Lindenill?", etsi? edelweiss-kukkaa lumien keskelt?!

-- Min? l?hden, min? l?hden! huudahtaa h?n ?kki? ja karkaa yl?s sohvasta. -- Matkustaminen mahtaa olla ihanaa! Min? tunnen jo ett? mieleni on saanut ik??nkuin siivet!

-- Arvasinhan min? sen, sanoo maisteri hyvill??n. -- Mutta te ette saa muuttaa mielt? nyt kun j??tte yksin.

N?m? sanat palauttavat Iidan todellisuuteen.

-- Olette oikeassa. Sinne on viel? niin pitk? matka, ett? ehdin tehd? vaikka miten monta p??t?st?.

-- Mutta mik? est?? teit? l?htem?st? nyt piakkoin? Mik? teit? pitelee t??ll? Helsingiss?? Onko ehk? sittenkin se pyh?koulu, vai ompeluseurako...

-- ?lk?? nyt olko h?ijy. Enh?n min? voi l?hte? ennenkuin saan matkaseuraa.

-- Ja mik? h?t? teill? olisi yksin jossakin pensionaatissa. Nuorelle naiselle on hyvin kasvattavaa joskus olla oman onnensa varassa...

-- Mutta min? huomaan, ett? teill? on uskomattoman suuret opettajanlahjat...

-- Min? noudatan vain sopimustamme. Meid?nh?n yhdess? piti kasvattaa teist? pirte?...

-- No niin. Min? lupaan ajatella asiaa, hyv? herra opettaja.

Iida tulee h?milleen. H?nest? tuntuu silt? kuin tuo maisteri taas yritt?isi kohdella h?nt? koulutytt?n?, jolle m??r?t??n l?ksyt. Sit? h?n ei suinkaan salli. Siit? suhteesta t?ytyy tulla loppu. Mutta samalla ei h?n mitenk??n tahdo kadottaa maisterin suosiota. H?n on kaikista h?nen tuttavistaan hauskin, niin hieno ja varma k?yt?ksess??n...

Iida vaihtaa ?kki? puheenaihetta ja mainitsee arpajaisista, jotka ovat muutaman p?iv?n per?st? ja joissa he yhdess? tulevat myym??n arpoja. Samassa tekee h?nen ajatuksensa taas hypp?yksen ja h?n kys?isee, mist? maisteri oikeastaan on kotoisin. H?n on sit? jo monesti tahtonut kysy?, mutta ei ole tiet?nyt, sopisiko ruveta tunkeutumaan vieraan ihmisen asioihin.

Maisteri on avomielinen -- miksei olisi! H?n on talonpojan poika, kotoisin Airasen talosta H?meess?. Ent? neiti Str?mmer? Olisi hauska kuulla jotakin h?nest?kin.

Iida kertoo mielell??n. H?nen is?ns? oli maanviljelij?, mutta ei h?n t?t? paljon muista, sill? he olivat aivan lapsia, kun h?n kuoli. H?n k?vi ensin koulua pikkukaupungissa, muutaman peninkulman p??ss? kotoa. Kaikki ihmiset siell? tunsivat toisensa ja palovahti kulki kadunkulmasta toiseen ilmoittamassa, ett? "kello on kaksitoista ly?nyt..." Pit?j? oli ik?v? kaikin puolin. Sivistyneit? oli niin v?h?n, he asuivat hajallaan siell? t??ll?. Muuan serkku siell? oli joka ik??nkuin piti jonkinlaista hoviel?m??, ja kes?ll? ja jouluaikaan huviteltiin muutenkin. Mutta talvet, ne olivat aivan kuolettavat! Ja olisivatpa talonpojat olleet silloin, kuten kuuluvat olevan H?meess?, sivistyneit? ja harrastavia, mutta n?m? olivat niin raakoja, ettei seurustelua heid?n kanssaan ollut ajatteleminenkaan. Kouluja pelk?siv?t kuin ruttoa. Ett? joku pit?j?n rikkaista talollisista olisi pannut poikansa lyseoon -- ei! Ei edes kansakouluun. Torpparien kanssa oli kovin vaikea tulla aikaan. ?iti? eiv?t totelleet vaan pettiv?t mink? jaksoivat. Pehtoorin kanssa riiteliv?t yht? mittaa. ?iti ei olisi tahtonut myyd? tilaa, h?n kun oli tottunut asumaan maalla. Vihdoin oikein harmistuttuaan suostui myym??n, vaikkei tilasta tarjottu edes kohtuullista hintaa. Olihan el?m? Helsingiss? paljon huolettomampaa ja hauskempaa. ?itikin jo oli my?nt?nyt, ett? oli ollut hullua niin kauan kiusaantua siell? raakojen ihmisten keskell?... Olihan sit? Kalliolaa alussa ik?v?, varsinkin kes?ll?. Eik? ?iti voinut sit? koskaan unohtaa. Mutta mahdoton siell? sent??n olisi ollut ajan pitk??n tulla toimeen raa'an kansan t?hden.

Se oli h?nen lohdutuksensa aina kun h?n syntym?talostaan puhui. Sill? vaikka siell? oli ollut niin paljon ik?vyyksi?, niin s?ilyi h?nen mieless??n muisto siit? surumielisen kauniina ja kun h?n sit? ajatteli, niin pisti tunteitten alta esiin ik??nkuin oka, jotakin katkeraa, jonka syyt? h?n ei tiet?nyt. Ei, sen kansan kanssa oli mahdoton tulla toimeen.

Maisteri nousi l?hte?kseen.

-- Miettik?? nyt sit? matkaa. Ihmisen pit?? nauttia niin kauan kuin h?n on nuori.

-- Niin nauttia! Ei ajatella surullisia asioita, jotka jo ovat ohi. El?m? on sent??n kaunista ja rikasta ja nuoruus niin lyhyt! Kiitos k?ym?st?nne. N?kemiin asti.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet