Read Ebook: Kansan keskeltä by Talvio Maila

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 562 lines and 18552 words, and 12 pages

-- Niin nauttia! Ei ajatella surullisia asioita, jotka jo ovat ohi. El?m? on sent??n kaunista ja rikasta ja nuoruus niin lyhyt! Kiitos k?ym?st?nne. N?kemiin asti.

Siit? oli kulunut vasta muutama p?iv? -- tuntui silt? kuin olisi mennyt vuosia.

Menneisyyden ja nykyisyyden v?lille oli ?kki? laskeutunut sein?, muuri, jonka tuolla puolla vallitsee auringonpaiste ja t?ll? l?pitunkematon sumu. Muutos oli tapahtunut ?kki? niinkuin etel?ss? auringon laskettua tulee y?. Ja ihmiset, tottumattomina pime??n, kulkivat hapuillen tiet?en rajuilman h??lyv?n p?ittens? p??ll?, tiet?en salamoiden ja rakeitten likenev?n ja turhaan etsien keinoa mill? torjua turmiota.

Iida oli aamulla soittanut tavanmukaiset sormiharjoituksensa ja koetti ryhty? valmistamaan ranskantuntiaan. Mutta ajatukset eiv?t pysyneet koossa, h?n oli niin levoton, kaikki tuntui olevan sekaisin h?nen p??ss??n, ruumis oli raukea ja syd?n l?i jotta kuului. ?iti koetti h?nt? lohduttaa, selitti, ett? ehk? kaikki viel? k??ntyy parhain p?in. Mutta se ei h?neen pystynyt. H?nen mielens? oli mustempi kuin koskaan ennen, h?n pelk?si tavalla, jota h?n ei koskaan ollut tuntenut. Olihan h?n pel?nnyt omaisen puolesta, jota kuolema oli kierrellyt, oli h?n hengess? tuntenut senkin, millaista olisi, jos h?nen rakkaimpansa h?nelt? riistett?isiin. Mutta se ei sittenk??n ollut tuntunut n?in synk?lt?, n?in l?peens? surulliselta.

Sill? n?in? p?ivin? oli tuntunut silt? kuin jokainen vastaantulija olisi astellut hautaussaatossa, ja se mit? he kaikki saattoivat hautaan, oli Suomi, syntym?maa.

Iidasta tuntui silt?, ettei h?n en?? voi hengitt??. Huoneessa ei ole ilmaa! H?n nousi, puki ylleen p??llysvaatteet ja riensi ulos.

Ylioppilastalolle n?kyi kulkevan paljon kansaa. Niin todellakin, siell?h?n t?n??n ovat arpajaiset.

H?n yhtyi joukkoon ja astui yl?s portaita. Kuinka siell? oli hiljaista siell?kin! Ihmiset n?yttiv?t huolestuneilta ja puhuivat kuiskaten, ik??nkuin sairas olisi ollut talossa. Iida tuli ajatelleeksi entisi? aikoja, jolloin h?n nuorena tytt?n? t??ll? tanssissa liehui. H?n oli purskahtamaisillaan itkuun. Ei siksi ett? h?n olisi entisi? iloja kaivannut, vaan siksi ett? nyt n?ytti koittaneen aika, joka teki jokaisen ilon mahdottomaksi.

H?n sattui tuttavaryhm??n, joka oli seisahtunut suuren, komean ryijyn eteen. Se riippui sein?ll? muitten voittojen joukossa ja ihmiset olivat n?ht?v?sti ker??ntyneet siihen sit? ihailemaan. Mutta eiv?t he siit? puhuneet, mielenkiihoituksissa n?yttiv?t olevan.

-- Meid?n t?ytyy pukeutua surupukuun, virkkoi muuan naisista. -- Miksemme koko maailmalle n?ytt?isi ett? suremme?

-- Min? aivan vaistomaisesti eilen riistin ylt?ni kaikki mik? oli r?ike??, vastasi hiljaa nuori tytt?.

-- Nuo ovat ulkonaisia asioita, huomautti joku herroista. -- Voihan ne olla hyv?t nekin, mutta paljon t?rke?mpien velvollisuuksien t?ytt?mist? meilt? nyt vaaditaan.

-- Niin, kun tiet?isi mit? voisi tehd?.

-- Voi, min? olisin valmis mihin tahansa!

Syntyi hetken ??nett?myys, sitten puhui muuan naisista, joka t?h?n asti oli ollut ??neti:

-- Eik?h?n meid?n itsekunkin ensi velvollisuus liene todenteolla alkaa kasvattaa itsest?mme kelpo ihmisi? Suomen t?hden. Meid?n t?ytyy osata luopua omista eduistamme ja nautinnoistamme, katsoaksemme ainoastaan yhteist? hyv??.

-- Niin. Mutta miten esimerkiksi?

-- Tarkoitan jokap?iv?isess? el?m?ss?mme, kaikenlaisissa pikkuasioissakin... Meid?n pit?? ruveta ajamaan raittiusasiaa, ty?v?enasiaa... Ei juuri niin ett? kaikki l?htisimme esitelm?matkoille, mutta ett? omalla esimerkill?mme tukisimme raittiusrientoja ja omasta kodistamme alkaisimme parantaa ty?v?en tilaa, toimittamalla esim. palvelijoillemme tilaisuutta edistykseen ja...

Iida tuli muistaneeksi, ett? h?nell? yh? oli yll??n sininen puku. Sen punaisen ruusukkeen h?n todella vaistomaisesti oli riisunut, mutta sininen puku alkoi h?nt? nyt h?vett?? ja h?n p??tti ensi tilassa l?hte? kotiin. Maisteri Airanen seisoi h?nen vieress??n, suupieliss? pilkallinen hymy.

-- Niin, niin, te raittiusapostolit! virkkoi h?n. -- Saarnaisittepa kansalle sivistyst? sensijaan ett? aina kuvailette sille viinaa ja alkoholia ja taas viinaa. Uskokaa minua: enemm?n hy?ty? olisi saarnoistanne ja kauniimpi olisi ammattinne.

-- Kuinka voi sivistytt?? kansaa joka juo?

-- Sivistyksen tullessa lakkaa juominen itsest??n.

-- Sit?p? eiv?t sivistyneemme aina ole osoittaneet.

Iida siirtyi pois tuttaviensa ryhm?st?, oli v?h?n aikaa katselevinaan voittoja ja livahti sitten ulos ovesta. Tuntui paremmalta, kun h?n sai ylleen mustan p??llystakkinsa, joka oli niin pitk?, ett? se peitti puvun. Kadulle tultuaan h?n unohti koko asian ja h?net valtasi taaskin sama levottomuus, joka viime p?ivin? oli lenn?tt?nyt h?nt? paikasta toiseen.

H?n alkoi harhailla katuja, tiet?m?tt? miss? oli ja minne meni. Tuntui silt? kuin maa olisi huojunut askelten alla ja h?nen olisi t?ytynyt etsi? jotakin kohtaa, joka on kiinte? ja horjumaton. Jostakin t??lt?p?in sen t?ytyy l?yty?. Suoraan eteenp?in, kiireesti!

Tuli vastaan tuttu tori, kirkko, senaattirakennus, yliopisto ja keskell? toria muistopatsas. H?n pys?htyi heng?styneen? ja j?i katsomaan eteens?. Ne olivat siis kaikki paikoillaan ja maa niiden alla seisoi lujana kuin paasi, jonka perustus on syv?ll?, aina maan syd?mess? asti.

Tuntui hyv?lt?. H?n seisoi siin? pitk?n aikaa ja alkoi tyyntyneemp?n? astella kotiin.

Vastaantulijat olivat vakavan n?k?isi?. Heid?n kasvoistaankin huomasi, ett? heid?n mieliss??n liikkui se yksi ainoa asia... Mutta keit? olivat nuo oudot, kalpeat ihmiset, jotka ik??nkuin vaanien t?hysteliv?t ymp?rilleen?... Kadunkulmasta tulla l?yhytteli parvi nuoria miehi? ja naisia. Heid?n poskensa hehkuivat, he nauroivat ja laskivat leikki?. He eiv?t puhuneet vierasta kielt? kuten nuo toiset. Iida s?ps?hti. H?nen ensi ajatuksensa oli pys?hdytt?? heid?t ja kysy? heilt?, eiv?tk? he tied? mit? on tapahtunut. Mutta he sutkahtivat h?nen ohitsensa, ennen kuin h?n sai sanaakaan lausutuksi, ja h?n kuuli ainoastaan heid?n naurunsa, joka eteni torille p?in, josta h?n oli tavannut liikkumattoman pohjan jalkainsa alle.

?kki? muistui h?nen mieleens? seuraava kuva: ty?miehet jossakin Helsingin tehtaassa olivat tehneet lakon ja is?nn?t tilasivat ty?miehi? Ven?j?lt?. Er??n? aurinkoisena p?iv?n?, kun p??kaupungin esplanaadeilla kukkaistutukset viel? olivat upeimmillaan, saapui tilattu joukko Helsinkiin: pitk? jono punapartaisia, kalpeita ihmisi?, ryysyisiss?, liankarvaisissa puvuissa, sel?ss? haisevat reput, kasvoissa tyls? ilme. Ja helsinkil?iset seisahduttivat kulkunsa aurinkoisella kadulla ja j?iv?t kiusallisen tunteen valtaamina heihin katsomaan. Tuntui silt? kuin likaisuuden, poljetun ihmisyyden armeija olisi heid?n kanssaan marssinut kaupunkiin.

Miksi tuli kuva juuri nyt h?nen mieleens?? Selvitt?m??nk? h?nelle, ett? noiden uusien tapausten kanssa astuu pimeyden valta Suomeen?

Miksi se tulee ja eik? sit? mitenk??n saa estetyksi? Onko sen tulo aivan v?ltt?m?t?n ja ovatko ehk? suomalaiset itse jollakin lailla kutsuneet sen, niinkuin kutsuivat harmaan joukon saapumaan sin? kirkkaana syysp?iv?n?? Onko sill? ehk? liittolaisia suomalaisten joukossa, ehk? noitten, jotka ?sken nauraen tulivat vastaan? Miksi t?m? kaikki tapahtuu? Onko Suomen kansa rikoksilla t?m?n kaiken ansainnut, vai onko se viaton?

H?n oli tullut Vanhankirkon kohdalle, kun h?n huomasi, ett? eip? h?n t??ll? asu. Ajatuksissaan oli h?n vaeltanut, tiet?m?tt? minne. Kello mahtoi olla kolme, sill? koululaisia vilisi joka taholla. Pari h?nen sisarensa tovereista karkasi itkettynein kasvoin kysym??n: "Iida, tied?tk? sin?...?" Heid?n huuliltaan tulvaili joukko kysymyksi?, mutta Iida ei voinut niihin vastata. H?n ainoastaan kehoitti heit? pysym??n levollisina ja ahkerina. Siten he parhaiten t?ytt?isiv?t velvollisuutensa is?nmaata kohtaan.

V?syneen?, lamaantuneena tuli h?n kotiin. H?nen huoneessaan tuntui kylm?lt? ja vieraalta, sill? h?n ei moneen p?iv??n ollut kajonnut pikkukoristuksiin, joitten j?rjest?minen kuului h?nen viihtymisens? p??ehtoihin.

Ky?kiss? tapasi h?n ?itins? ja palvelijattaren valmistamassa p?iv?llist?. ?iti loi h?neen jo ovessa huolestuneen katseen ja kysyi, mit? uutta kuuluu. Mutta Iida ei ollut kertonut paljon, ennen kuin h?n purskahti itkuun, ja n?hdess??n neidin itkev?n ei palvelustytt?k??n voinut hillit? itse?ns?.

-- ?lk?? itkek?, lapset, puheli rouva, -- kaikki n?ytt?? ehk? pahemmalta kuin se onkaan...

Iida l?ksi huoneeseensa ja yritti ryhty? ty?h?n, mutta h?n ei saanut ajatuksiaan pysym??n koossa. Aina ne palasivat siihen ep?m??r?iseen, kamalaan, joka ukkospilven? h??lyi taivaalla, uhaten, jollei pelastusta tulisi, h?vitt?? kaikki mik? suomalaiselle on pyh?? ja kallista...

Oli jo pime? huoneessa. H?n heitt?ysi polvilleen permannolle ja kytki k?tens? ristiin:

-- Pelastusta! ??nteli h?n itsekseen. -- Kuka meid?t voi ja kuka meid?t tahtoo pelastaa? Kuka meit? ajattelee, kuka meille my?t?tuntoisuutensa lahjoittaa, kuka siit? v?litt??, mit? kansallisuutta niemen asukkaat pohjan perill? ovat? Maailman mahtavat, joitten sana voisi merkit?, eiv?t tule sanaansa lausumaan. Heill? ei ole aikaa, heill? on itsell??nkin yllin kyllin ajattelemista. Mit? tehd?, mihin ryhty??

-- Jumala, lapsuuteni Jumala, sin? olet ennenkin minun kansaani ohjannut, eth?n heit? nytk??n!

-- Meid?n t?ytyy vain jokaisen tiet??, mill? kannalla asiat ovat ja mist? pelastuksemme on haettava. Meid?n t?ytyy unohtaa oma itsemme, persoonalliset etumme ja halumme, antautua lahjomattomasti oikeutta palvelemaan ja kaikessa alistua Kaikkivaltiaan johtoon...

-- Suomen kansa kantaa sittenkin omissa k?siss??n kohtalonsa. Sill? jos se on sis?llisesti v?kev?, niin eiv?t ulkonaiset kahleet sit? sorra. Ne voivat kehityksen joksikin ajaksi keskeytt??, mutta h?vi?t? ne eiv?t saa aikaan.

-- Mutta onko minun kansani sellainen? Tuleeko jokainen sen j?senist? k?sitt?m??n meid?n asemamme vakavuuden, tahtooko h?n tuntea ja t?ytt?? velvollisuutensa? Olenko min? itse valmis, jos vaaditaan, uhraamaan sen, mik? t?h?n asti on ollut minusta hauskaa?

-- Olen, vastaa h?n, -- tahdon olla? Mutta sanoja lausuessa vapisee h?nen rinnassaan ja h?n koettaa rauhoittaa itse??n sill?, ett? jos h?n onkin heikko, niin muut ovat v?kev?t.

Niit? kummallisia aikoja!

Tuntuu silt? kuin viha ja vaino todellakin olisivat lakanneet, kuin ihmiset halajaisivat pyyt?? anteeksi ja suoda anteeksi kaikki keskin?iset kaunat. Riidat, jotka viel? muutamia p?ivi? sitten olivat velji? erottamassa, ovat lakanneet; niin turhilta, niin pienilt? tuntuvat huolet, jotka viel? hiljan painoivat mielt?, sen ainoan suuren rinnalla, jonka eteen suomalaiset nyt ovat katsotut mahdollisiksi toimimaan. Syntyper?, virka-arvo ja varallisuus ovat kadottaneet merkityksens?, jokainen on oikeutettu el?m??n ainoastaan siin? m??rin kuin h?n on altis rakastamaan is?nmaataan.

Silt? n?ytt?? ensi hetkess?. Mutta pian osoittautuu, ettei vaaran hetki olekaan kyennyt tekem??n kaikkia suomalaisia sovinnollisiksi. Alaluokan vanha viha yl?luokkaa vastaan leimahtaa ilmiliekkiin. Osa alaluokkaa kielt?ytyy ottamasta osaa toimenpiteihin, joihin yl?luokka kehoittaa sit? liittym??n ja joiden tarkoitus on puhtaasti is?nmaallinen. Se on sen kosto. Is?nmaan asiaa ei sille ole olemassa, sill? on ainoastaan sotansa yl?luokkaa vastaan.

Kuka on oikeassa, kuka v??r?ss??

Kun kaksi riitelee, niin on tavallisesti kummassakin syyt?. Mutta kamala on sis?llinen sota keskell? ulkonaista vaaraa... Miksei syyllinen rienn? tunnustamaan syyllisyytt??n ja se jota vastaan on rikottu antamaan anteeksi? Miksei kova aika vaikuta mielenmuutosta kaikissa? Nyt pit?isi omantunnon olla herkimmill??n, nyt jos koskaan mielen alttiina vaikutuksille. Miksei taivaan merkeist? oteta vaaria?

Er??n? p?iv?n? asteli Iida kadulla n?it? kaikkia miettien, kun h?nen vastaansa tuli nainen, jota ei h?n vuosikausiin ollut n?hnyt. Se oli h?nen serkkunsa maalta, h?nen kotipit?j?st??n.

Heid?n i?ss??n oli kymmenen vuoden ero eiv?tk? he olleet koskaan olleet yst?v?t, mutta tekem?tt? itselleen selkoa miksi, likeni Iida h?nt? nyt yst?v?llisemmin kuin koskaan ennen, painoi miltei l?mpim?sti h?nen k?tt??n ja alkoi kysell? kotipit?j?ns? kuulumisia.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet