Read Ebook: Laivoja yössä by Harraden Beatrice Suomalainen Samuli Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1146 lines and 33109 words, and 23 pages

LAIVOJA Y?SS?

Kirj.

Beatrice Harraden

Englanninkielest? suomensi

Samuli S.

Helsingiss?, K. E. Holm, 1901.

Y?ll' ohi toistensa laivat k?y sek? sanasen vaihtaa, Merkkej? nostellaan sek? pime?ss' ??ni? kuuluu. Ihmiset n?in elon aavoilla toisensa kohtaa ja haastaa. Katsaus vain sek? ??ni ja -- synkk?? kaikk' on ja vait taas.

Longfellow.

SIS?LLYS:

Ensimm?inen osa.

Toinen osa.

Ensimm?inen osa.

I Luku.

Uusi vieras.

-- Totta tosiaan! -- huomautti joku p?iv?llisvieras Englantilaisten p?yd?ss?. -- Totta tosiaan! El?m??n l?htiess? luulee saavansa rakennetuksi suuren tuomiokirkon, rakennustaiteen mestariteoksen, mutta lopulti ei synnyk??n kuin viheli?inen maapes?.

-- Minua ilahduttaa, kuullessani teill? olevan niin oikeita ajatuksia ihmisluonnosta, -- sanoi Juro Herra, ?kki? nostaen silm?ns? yl?s sanomalehdest?, jota h?nen aina oli tapana lukea ateriain aikoina. -- Min? sanoisin kernaammin, ett? me lopulti olemme varsin tyytyv?isi?, jos saamme kaivetuksi kolon, minne pist?yty?.

??nett?myys seurasi n?it? sanoja, sill? englantilainen seurue t?ss? p??ss? p?yt?? oli kovin h?mm?stynyt, kuultuansa Juron Herran puhuvan. Viimeisten nelj?n vuoden kuluessa ei h?n ollut puhunut Petershofissa kuin moniaan lauseen, ja t?m? oli ep?ilem?tt? pisin niist? kaikista.

-- H?n aikoo puhua viel?, -- kuiskasi kaunis Mrs. Reffold naapurilleen.

Juro Herra nosti viel? kerran silm?ns? sanomalehdest?.

-- Olkaa hyv?, antakaa minulle tuo Yorkshiren mauste, -- sanoi h?n jurolla tavallaan l?hinn? istuvalle tyt?lle.

Lumous oli h?ipynyt, ja yleinen keskustelu alkoi j?lleen.

Tytt?, joka oli ojentanut h?nelle Yorkshiren mausteen, istui ??neti ja v?linpit?m?tt?m?n?, ruokaansa kajoamatta, viini?ns? maistamatta. H?n oli varttansa v?h?inen ja hiever?inen; kasvot osoittivat riutumusta.

H?n oli uusi vieras, ja olikin tullut Petershofiin vasta pari tuntia ennenkuin table d'h?te'n kello soi. H?nen olennossaan ei huomannut kumminkaan mit??n hermostuneita vavahteluja, eik? h?n n?ytt?nyt ensink??n ujostelevan Kurhaus'in kahtasataa viitt?kymment? vierasta. Pikemmin olisi luullut, ett'ei h?n huomaakaan heid?n l?sn?-oloansa, tai, jos huomaakin, ei pid? v?li? heid?n tarkastelevista silm?yksist??n.

Juron Herran ??ni her?tti h?net j?lleen oleviin oloihin. H?n ei ollut kuullut viimeksi mainitun sanoja, mutta ojensi koneen-omaisesti h?nelle sinappiastian.

-- T?t?k? te pyysitte? -- virkkoi tytt? omissa mietteiss??n, -- vai vesikaraffiako?

-- Te olette hiukan kuuro, luullakseni, -- sanoi Juro Herra levollisesti. -- Min? sanoin vaan: vahinko, ett'ette sy? p?iv?llist?nne. Kenties noitten puolen kolmatta sadan vieraan tarkastelu t?ss? sivistyneess? tienoossa on teille kiusallista.

-- En min? tiennyt heid?n tarkastelevan minua, -- vastasi toinen, -- ja mit?p? siit?, vaikka niin tekisiv?tkin? Olen liian v?synyt pit??kseni siit? v?li?.

-- Mit? varten te tulitte t?nne? -- kys?isi Juro Herra ?kki?.

-- Samasta syyst? kaiketi kuin tekin, -- vastasi tytt?: -- parantuakseni tai tullakseni terveeksi.

-- Ette te terveeksi tule, -- virkkoi Juro Herra armottomasti. -- Min? tunnen niin hyvin teid?n kaltaisenne: te kulutatte oman itsenne ennen pitk??. Ja, hyv? Jumala, kuinka min? kadehdin teit?!

-- Te julistitte siis minun tuomioni, -- sanoi tytt?, luoden h?neen tarkan silm?yksen, ja naurahtaen sitten, mutta ei ollut iloisuutta tuossa naurussa.

-- Kuulkaa, -- jatkoi h?n sen j?lkeen, kumartuen l?hemm?s Juron Herran puoleen. -- Jos te itse olette toivoton, ei siit? viel? seuraa, ett? teid?n pit?? riist?? toivo toisiltakin. Te olette maistanut liian syv?lti myrkkymaljasta, sen huomaa. Ojentaa tuo malja toiselle, -- siin? on palanen raukkamaisuutta.

H?n kulki Englantilaisten p?yd?n ja Puolalaisten p?yd?n ohitse ja astui ulos ruokasalista.

II Luku.

Moniaita yksityisseikkoja.

Er??ss? vanhassa antikvarisessa kirjakaupassa Lontoossa istui vanha mies, lukien Gibbonin Rooman historiaa. Postiljoni toi h?nelle kirjeen, mutta h?n ei laskenut kirjaa k?dest??n. V?li? pit?m?tt?m?n? katsahti h?n kirjeesen ja loi maltittoman silm?yksen postiljoniin. Zerviah Holme'a harmitti, jos h?nt? h?irittiin silloin kuin h?n luki Gibbonia, ja koska h?n my?t??ns? luki Gibbonia, niin oli h?iritseminen h?nen mielest??n aina loukkaavata.

Parin tunnin kuluttua avasi h?n kirjeen. Siin? h?n luki, ett? h?nen veljens? tyt?r, Bernardine, oli onnellisesti saapunut Petershofiin, ja toivoo siell? paranevansa ja tulevansa kotia reippaana. H?n repi kirjeen palasiksi ja k??ntyi vaistomaisesti valokuvaan takan-olalla. Se oli naisen kuva, kasvot nuoret ja samalla vanhat, surulliset ja sittenkin hilpeydelle alttiit, laihat ja kuihtuneet, melkein rypyiss?; katse l?pitunkeva, joka himme?ss?, hengett?m?ss? valokuvassakin n?kyi palavan oman itsens? kuluttavaa tulta. Ei mit??n miellytt?v??, ei mit??n hyv?? noissa kasvoissa; k?rsimyksen ilme niiss? oli kumminkin varsin vaikuttava.

Zerviah katseli kuvaa hetkisen.

-- Tytt? ei ole milloinkaan ollut meille kummallekaan juuri mit??n, -- virkkoi h?n itsekseen. -Ja sittenkin oli luullakseni Malvina el?ess??n kova h?nelle. Taisin h?nelle puhuakin tuosta kerran tai pari, mutta Malvina katseli asioita omalla tavallaan. No niin, se on ollut ja mennyt.

Senj?lkeen karkoitti h?n omaper?isell? tavallaan nopeasti kaikki ajatukset, jotka eiv?t olleet yhteydess? Rooman historian kanssa, ja Malvinan, h?nen vaimonsa, sek? Bernardinen muisteleminen siirtyi h?nen mieless??n tavalliselle sijalleen, tuonne takalikolle.

Bernardinen lapsuuden aika oli ollut iloton. Nukeilla ja leluilla ei siin? ollut mit??n huomattavaa sijaa. H?n ei osannut tuntea kiintymyst? nukkeen, ei kiher?villaiseen karitsaan, ei kehenk??n ihmiseenk??n. Jotain yst?vyyden tapaista h?n kenties tunsi Zerviah set??ns? kohtaan, mutta sed?ss? ei ollut miest? k?sitt?m??n mit??n syvemp?? tunnetta, jonka vuoksi h?n ei sanonutkaan lasta kovasyd?miseksi eik? tylyksi, niinkuin h?nell? kyll? olisi syyt? ollut.

Sellainen Bernardine kumminkin oli, jos arvosteli h?nt? muitten lasten mittapuulla, mutta niinp? h?n oli saanut ollakin helli? vaikutuksia vailla aivan piskuisesta asti. Malvina t?dille oli hellyys ollut yht? tuttua kuin ellipsin ominaisuudet. Ei edes keijukaisetkaan voineet puoleensa voittaa Bernardine?. Ensinn? ne koettivat tehd? voitavansa lempe?ll? k?rsiv?llisyydell?. Ne tulivat h?nen kirjallensa. Ne tanssivat ja laulelivat h?nelle, sopottaen h?nelle kauniita satuja h?m?r?n hetkin?, nimenomaiseen keijukaisten aikaan. Mutta h?n ei huolinut niist? kest??n, vaikka ne niin lempe?sti haastelivat. Niinp? ne sitten lakkasivat h?nt? huvittamasta, ja samallaiseksi h?n niist? j?i kuin oli niiden tullessakin ollut, lemmett?m?ksi. Mit? on sanottava lapsuudesta, johon ei keijukaisetkaan ole p??sseet kajoamaan l?mpim?ll?, hehkuvalla rakkaudella?

N?in ne vuodet vieriv?t. H?n kasvoi, ja h?nen el?m??ns? liittyi monta harrastusta ja pyrkimyst?. H?nest? tuli vihdoin ty?ntekij?, ellei muuta. H?n oli aina ollut ahkera oppilas koulussa, ja nyt h?n oli taitava opettaja. H?n oli itseens? luottava nainen, kenties hieman itserakaskin. Ja vihdoin sai Bernardine, nuori nainen, oppineeksi jotain, jota Bernardine, nuori lapsi, ei ollut voinut oppia: myh?ilem??n. Siihen oli mennyt kuusi ajastaikaa kolmattakymment?, mutta moneltahan menee siihen pitempikin aika; moni ei opi sit? ikin?.

Siin? lyhyt kertomus Bernardinen menneisyydest?.

Ja niinp? er??n? p?iv?n?, kun taas t?ydess? vauhdissa olivat monet rasittavat toimet: opetus, sanomalehtiin kirjoittaminen, sosialistiset kokoukset, politilliset keskustelut -- h?n oli kauttaaltaan "nykyajan tuote", t?m? Bernardine, -- er??n? p?iv?n? h?n sairastui. H?n viipyi viel? jonkun aikaa Lontoossa ja matkusti sitten Petershofiin.

Mrs. Reffoldin l?ksytys.

Petershof oli talviseen aikaan keuhkotautisten turvapaikka, vaikka sinne tietysti saapui paljo muitakin vahvistavan ilman tarpeessa olevia ihmisi?, viett?m??n siell? muutaman kuukauden. Vuori-ilma teki heille ilmeisesti hyv??.

Sit?h?n Bernardine Holmekin toivoi. H?n oli kaikin tavoin murtunut, mutta pitempi-aikainen oleskelu Petershofissa -- niin oli arveltu -- on kohentava h?nen terveytens? tilan tahi ainakin est?v? h?nt? huononemasta. H?n oli tullut yksin, h?nell? kun ei ollut muita tuttavia kuin vanha set?, eik? varojakaan maksaa jonkun yst?v?n puolesta, joka olisi suostunut tulemaan t?nne h?nen kerallaan. Mutta siit? h?n ei liene suuria v?litt?nyt, ja niinp? h?n jo seuraavana aamuna samoili yksin?ns?, tutkistellen seutua, jossa h?nen oli aikomus viett?? kuusi kuukautta. Astuskellessaan yksin?ns?, kohtasi h?n Juron Herran ja pys?ytti h?net. T?m? ei ollut tottunut siihen, ett? kukaan h?nt? h?iritsi, ja n?yttikin senvuoksi jotenkin harmistuneelta.

-- Teist? ei ollut kovin suurta iloa eilen illalla, -- virkkoi Bernardine.

-- Eip? minua yleens?k??n hauskana pidet?, - vastasi toinen, kopistaen lunta saappaistaan.

-- Mieleni on paha, ett? puhuin teille, niinkuin puhuin, -- sanoi Bernardine avosyd?misesti. - Olipa nurinp?ist? panna mieleen sit?, mit? te sanoitte.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet