Read Ebook: Sydänmailta by Korhonen Veikko

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 479 lines and 15916 words, and 10 pages

HUUTOKAUPPA.

Huutokauppa on ilmoitettu taloon, joka nykyhetkeen saakka on ollut paikkakunnan varakkain, ja parhaimmin asuttu. Mies, talon haltija, on viime vuosina uhrannut suuria summia suoviljelyksiins?, lainannut ensin pikkusummia omain varojen lis?ksi, sittemmin velkam??ri? suurentanut p??tellen, ett? viljelykset maksavat ne hyvinkin muutamana vuotena.

Naapurit ovat sanoneet: Kas, siin? on mies. H?n laittaa hyv??n kuntoon viljelyksens?. Mutta salaa ovat he kadehtineet miest?, joka niin uskaltaa k?yd? maan kimppuun.

Ja kateus on paisunut naapurien povessa, kun silm?nkantamaton suo on viljavana ja lupaavana lainehtinut suvituulessa. H?net on vaadittu suorittamaan velkansa.

Nimismies on saapunut ja toimitus alkaa.

Uteliaana kiertelev?t miesparvet ulos kannettujen tavarain ymp?rill?. Mies, talon haltija, k?velee masentuneena pihan ja karjakartanon v?lill?.

-- Mill? keinoin saisi pelastetuksi parhaimmat karjasta... Mansikin, Kestin, Helunan... Mill? pelastaisi talon vanhimman hevosen vieraisiin k?siin joutumasta. Ei mill??n, ei mill??n... Pankit ovat ovensa sulkeneet, rahamiehet selk?ns? k??nt?neet h?nelle. Ja naapurien viha painaa pelottavana, kauhua her?tt?v?n?, k?sitt?m?tt?m?n?. Se v?l?htelee pihamaalla k?velevien miesten silmist?, se v?r?htelee heid?n ??ness??n. Ei, ei ole pelastusta...

Mies pakenee huoneisiin, jotka kolkosti kumajavat. Huonekalut on kaikki viety ulos, miss? nimismiehen ??ni kuuluu: >>kymmenen markkaa, ensim?inen... toinen... ja kolmas kerta.>>

Mies katselee ikkunasta. H?n jaksaa katsella, vaikka ei ole uskonut voivansa. H?n on edelt?p?in pel?nnyt huutokauppap?iv?? kuin kuolemaa, ja viel? enemm?n, mutta nyt on h?n herpautunut. J?nnitys on lauennut. H?n saattaa melkein rauhallisena katsella h?vityst?, tuntien vain sanatonta katkeruutta.

-- T?m? on kauheata! Eik? voisi mit??n pelastaa, edes talon perhemuistoja, hopea-astioita.

-- Vaikene vaimo! Antaa hurttain saada, mit? haluavat. Sin? tahtoisit pelastaa hopeitasi, min? pelastaisin el?imi?, jos voisin, mutta min? en voi.

-- Kaikki menee siis.

-- Kaikki...? J??h?n maa ja mets?t, kartano... -- Jos nuo riitt?v?t, mit? myyd??n, mutta jos eiv?t, niin...

Salamana v?l?ht?? miehen aivoissa ajatus:

-- Ne eiv?t voisi riitt??, ja silloin...

H?nt? v?risytt??, h?n ei voi ajatella loppuun. Tuskan hiki nousee ruumiista ja k?det vapisevat.

-- Kuuletko, ne menev?t monta vertaa alle arvonsa. Tuo mies ly? liian nopeaan.

Sen huomion tekee h?nen vaimonsa, joka kest?v?n? seisoo miehens? rinnalla tuskan hetkell?.

Mies rient?? ulos. Maanviljelyskalusto on jo myyty ja alle puolen hinnan. V?kijoukko siirtyy pihan toiselle puolelle, jonne on kasattu vaatteet ja huonekalut, astiat ja hopeat. Niiden ymp?rill? kiertelee v?kijoukko ??nekk??n?, heitellen syrj?silm?yksi? is?nt??n, joka pihamaalla j?ykk?n? seisoo, k?det nyrkeiksi puristuneena.

-- Kas noita hepeneit? -- r?hisee v?kijoukko -- ne ovat talon tytt?rien varmaan.

-- Ei k?y herrat hienommissa...

-- No voi sun saateri noita turkiksia.

-- N?it? hienoja liinavaatteita min? huudan.

-- Ja min? noita herrojen juoma-astioita.

Myyt?v?n? on talon sohva, jossa h?n, talon haltija, on sunnuntai-hetkens? viett?nyt... parhaimmat lepohetkens? ja suunnitelmansa uneksinut.

-- Kymmenen markkaa, yksitoista... ensim?inen ja toinen...

-- Se on siirtynyt t?nne h?nen lapsuudenkodistaan. Siin? ovat h?nen is?ns? ja ?itins? nuoruutensa kauneimmat hetket uneksuneet.

-- Viisitoista markkaa, ensim?inen, toinen ja kolmas kerta.

Kirous niinkuin ukkosen jyr?hdys kajahtaa pihamaalta, ja is?nt? tempaa vasaran huutajan k?dest? ja alkaa itse myym??n.

Kes?p?iv?n aurinko paahtaa korkealta. Poutapilvi lep?? liikkumatta taivaan rannalla. Ruisvainion t?hk?t nuokkuvat viljavuuttaan raskaina, valmiina korjattaviksi.

V?kijoukko on h?tk?ht?nyt ja j??nyt ihmeiss??n katsomaan talon haltijaa, joka j?ykk?n?, kasvot v?r?ht?m?tt? seisoo vilja-aitan rappusilla ja jonka ??ni kalskahtaa kuin metallin kaiku.

Kiusan henget, h?nen entiset naapurinsa huutavat nyt kilvan, hinta nousee ja hetkeksi v?r?ht?? talon haltijan kasvoilla ilonh?ive: ehk? j?? koskematta maat ja mets?t ja kotikontu.

Mutta h?nen otsansa synkkenee, kun talon karja on ajettu tarhaan ja parhaimmat karjasta menee puoleen hintaan.

-- Satakymmenen... ensim?inen ja... kolmas kerta...

Itse h?n maksoi siit? kolmesataa. Nyt sen sitoo uusi omistaja nuoraan ja l?htee taluttamaan ulos portista. Se on em?nn?n nimikkolehm? ja se ei tahdo erota karjasta. Mutta kun uusi omistaja on sit? hetken ruoskinut, l?htee se allap?in, surullisesti yn?ht?en karjatarhasta.

Aurinko paahtaa kuumasti. Is?nn?n otsalta vierii hikihelmet, mutta h?n ei nosta k?tt??n niit? pois pyyhk?ist?kseen. ??ni tulee kumeana kurkusta ja poskip?ill? uhman tuli palaa. H?n seisoo entisell? paikallaan niinkuin vuori, ja raskaana kumahtelevat vasaran iskut. H?n ei v?isty, h?n ei horjahda, vaikka raskaana kohtalon mahti h?nt? painaa.

Myyty on jo hevoset, eik? is?nt? ole voinut ajokkiaan pelastaa. Viimeiset hyv?stit h?n sille heitt??, syleillen sen viel? vanhanakin voimakasta kaulaa ja taputtelee sen selk??.

Viljavainiot on myyty. Toiselle nuokkuu rukiin t?hk?p??t, toiselle lainehtii laaja kaurapelto. Mets? on viel? myym?tt?, mutta sekin myyd??n. Toiselle huojuu nyt uljas hongikko, jota h?n on s??st?nyt t?h?n asti kuin omaa silm?ter??ns?.

Raskaana, musertavana, painaa kohtalon k?si talon haltijaa, mutta horjumatta kuin kallio h?n vilja-aittansa rapulla seisoo ja kumeasti kajahtaa vasaran iskut, kun h?n vuosikymmenien ty?n hedelm?t toiselle siirt??.

SYVILL? JUURILLA.

Elokuun h?m?r? hiipi hiljaa Hakalan tupaan. Hakalan nuori mies, talon is?nt?, oli ohrapellolla laskenut sirppins? kuhilaan k?rkeen ja h?nkin astunut tupaan ja istahtanut per?penkille vaimonsa viereen, joka ruokki nuorinta poikalastaan. Hakala painoi p??ns? k?sien varaan ja huokasi raskaasti.

-- Mit? nyt? kysyi ihmetellen h?nen nuori vaimonsa. H?n ei usein n?hnyt miest??n masentuneena. Roteva savolainen, voiman perikuva h?n oli, ja aina iloinen, ja lauleskellen k?vi ty?h?n aamuin, illoin. Mik? h?nt? nyt vaivasi? Ja vaimo laski k?tens? miehens? olkap??lle ja koetti h?nen avoimista kasvoistaan arvailla syyt? h?nen alakuloisuuteensa.

-- Ei ole syyt suuren suuret, jotka mielt?ni painavat. Sit? vaan olen ajatellut t?n??nkin, niin kuin usein ennenkin, ett? olisi kumminkin pit?nyt ostaa Vuoriniemi. Minua kyll?stytt?? ymp?rist?ni, naapurini, joskus t?m? kotinikin, vaikka pit?isih?n minun t?ss? viihty?. Mutta naapurit, joita ei saa mihink??n edistyspuuhaan k?siksi, ja t?m? er?maa, jossa ei kuulu muuta kuin karjan kellot ja lintujen laulu kes?ll? ja huhkaimen huuto talvella ja miss? aina saa n??nnyksiin rehki?, kun l?htee kirkonkyl??n asioilleen.

Iloinen hymy v?rehti nuoren naisen huulilla, miehens? puhuessa tuttua, h?nelle mieluista asiaa, josta jo ennen oli sadat kerrat puhuttu, yht? monet miettimiset mietitty. Vuoriniemi oli h?nen kaunis kotitalonsa kaukana H?meess?, pikku j?rven rannalla, kaupungin l?hell?. Sielt?! oli Hakala h?net noutanut t?nne Savoon, jossa h?n ei tahtonut viihty?. Vuoriniemest? oli tullut kauppatalo, ja h?n oli monet kerrat miest??n kehoittanut myym??n Hakalan ja ostamaan Vuoriniemen.

-- Voisithan sin? saada Vuoriniemen viel?kin, virkkoi vaimo.

-- Jos ei ole jo muille myyty.

-- Ei ole myyty, menisit vaan heti.

-- Mutta s??li on t?m?kin Hakala j?tt??. Kun ei olisi noita pihapuita eik? tuota kalaista j?rve?.

-- S??lii on n?hd? ja kuulla Vuoriniemenkin aina k?dest? k?teen siirtyv?n. Ajattele, Lauri, niit? mahdollisuuksia mit? Vuoriniemess? olisi. Karjaa saisi lis?t?, maidolla saisi hyv?n hinnan kaupungissa lapset voisi kouluttaa, ja...

-- Kyll? tied?n ja olen miettinyt sen hyv?t puolet.

-- Onko pahojakin puolia, kys?si h?nen vaimonsa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet