Read Ebook: Adolphe by Constant Benjamin Onerva L Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 275 lines and 27202 words, and 6 pages

ADOLPHE

Er??n tuntemattoman papereista l?ydetty tarina

Kirj.

BENJAMIN CONSTANT

Suomentanut

L. Onerva

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kirja, 1920.

JOHDANTO.

Ensim?inen nainen, jolla oli syvempi vaikutus Constantiin, oli rouva de Charri?re, lahjakas ja ennakkoluuloton sveitsil?inen kirjailijatar. Tutustuessaan t?h?n itse??n 20 vuotta vanhempaan naiseen oli Constant vasta 19-vuotias, mutta heid?n v?lilleen syntyi ik?erosta huolimatta l?mmin yst?vyyssuhde, joka kesti rouva de Charri?re'n kuolemaan asti. Ne t?ysin avomieliset kirjeet, jotka Constant kirjoitti t?lle luotettavalle yst?v?tt?relleen, kuvastavat juuri parhaiten h?nen nuoruuden aikaista sieluntilaansa. Vallankumouksen ensim?isin? vuosina oleskeli Constant Brunswigissa hallitsevan herttuattaren kamariherrana. T?ll?in h?n meni naimisiin, mutta erosi heti kuherruskuukausien j?lkeen ja rakastui heti taas er??seen toiseen naiseen, Charlotte v. Hardenbergiin, josta monta vuotta my?hemmin tuli h?nen toinen vaimonsa. Mutta rakkaus oli h?nelle toistaiseksi leikintekoa, kunnes h?n vihdoin v. 1794 tapasi kohtalonsa rouva de Sta?lin hahmossa. Heti alunpit?in tunsivat n?m? molemmat rikassieluiset poikkeusolennot vastustamatonta vetovoimaa toisiinsa ja pian muodostui tuon silloisen Ranskan lahjakkaamman naisen, keisariajan etevimm?n kirjailijattaren ja sen hienohermoisimman, henkevimm?n ja s?ken?ivimm?n kaunosielun v?lille syv? ja kohtalokas lemmensuhde, jota eiv?t mitk??n esteet voineet katkaista, ei rakastavien oma tahtokaan, eiv?t uudet avioliitot toisten kanssa. He tarvitsivat toisiaan alati sielunsa hedelm?itt?jiksi; heid?n keskustelunsa ja henkinen seurustelunsa oli loistavan ja kimmoisen luomisvoiman ja yhteisymm?rryksen siivitt?m??; heid?n rakkautensa sensijaan myrskyis??, kiduttavaa, monivaiheista, tuskaisesti vangitsevaa. Mutta he olivat v?ltt?m?tt?mi? toisilleen. Constant oli rva de Sta?lin ainainen seuralainen milloin Parisissa, milloin t?m?n maatilalla Coppet'ssa, milloin maailman matkoilla.

Helsingiss? elokuulla 1920.

ADOLPHE.

ER??N TUNTEMATTOMAN PAPEREISTA L?YDETTY TARINA.

KUSTANTAJAN SELITYS.

Matkustelin Italiassa monta vuotta sitten. Minun t?ytyi pys?hty? er??seen majataloon Cerenzassa, joka on pieni kyl? Calabriassa, Neton tulvimisen vuoksi; samassa majatalossa asui muuan muukalainen, jonka oli pakko oleilla siell? samasta syyst?. H?n oli hyvin hiljainen ja n?ytti surulliselta; h?n ei osoittanut mink??nlaisia k?rsim?tt?myyden merkkej?. Valittelin v?list? h?nelle, koska h?n oli ainoa ihminen, jolle saatoin t?ss? paikassa puhua, sit?, ett? meid?n matkamme t?ten oli viiv?stynyt. "Minulle on yhdentekev??", vastasi h?n, "olenko t??ll? vai muualla." Is?nt?mme, joka oli ollut puheissa er??n napolilaisen palvelijan kanssa, joka palveli t?t? muukalaista tiet?m?tt? h?nen nime??n, kertoi minulle, ettei t?m? lainkaan matkustellut uteliaisuudesta, sill? h?n ei tahtonut n?hd? raunioita, ei maisemia, ei muistomerkkej? eik? ihmisi?. H?n luki paljon, mutta ei milloinkaan yht?jaksoisesti; h?n k?veli illoin, aina yksin??n, ja usein h?n saattoi viett?? kokonaisia p?ivi? istuen liikkumattomana, p?? molempien k?sien varassa.

Juuri silloin, kun kulkuneuvot olivat tulleet siksi kuntoon, ett? olisimme voineet l?hte?, sairastui tuo muukalainen sangen vaikeasti. Ihmisyys velvoitti minua j??m??n h?nen luokseen hoitamaan h?nt?. Cerenzassa ei ollut muita l??k?reit? kuin muuan kyl?haavuri; tahdoin l?hett?? hakemaan Cozenzesta tehokkaampaa apua. "Ei maksa vaivaa", sanoi minulle muukalainen; "tuo mies on juuri sopiva minulle." H?n oli oikeassa, kenties oikeammassa kuin luulikaan, sill? tuo mies paransi h?net. "Min? en uskonut teit? niin taitavaksi", sanoi h?n hieman nyreiss??n, hyv?stelless??n h?nt?; sitten h?n kiitti minua huolenpidostani ja l?hti.

Useampia kuukausia my?hemmin sain Napoliin kirjeen Cerenzan majatalon is?nn?lt? sek? er??n lippaan, joka oli l?ydetty Strongoliin johtavalta tielt?, jota pitkin me molemmat, sek? muukalainen ett? min?, olimme jatkaneet matkaamme, vaikkakin erill?mme. Majatalon is?nt?, joka l?hetti sen minulle, luuli sen varmasti kuuluvan jommallekummalle meist?. Se sis?lsi paljon hyvin vanhoja, osotteettomia kirjeit? tai sellaisia, joista osotteet ja nimikirjoitukset olivat kuluneet pois, lis?ksi naisen muotokuvan sek? er??n vihkon, johon oli kirjoitettu seuraava kertomus eli el?m?ntarina. Muukalainen, n?iden tavaroiden omistaja, ei ollut j?tt?nyt minulle erotessamme mit??n osotetta, jolla olisi voinut h?nelle kirjoittaa; min? s?ilytin niit? luonani kymmenen vuotta ep?tietoisena siit?, mit? minun pit?isi niille tehd?, kunnes kerran sattumalta, mainitessani niist? muutamille henkil?ille er??ss? saksalaisessa kaupungissa, muuan heist? hartaasti pyysi, ett? uskoisin hallussani olevan k?sikirjoituksen h?nelle. Viikon kuluttua sain tuon k?sikirjoituksen takaisin ynn? kirjeen, jonka olen sijoittanut t?m?n tarinan loppuun, sent?hden ett? se olisi k?sitt?m?t?n, jos lukisi sen ennenkuin on tutustunut itse kertomukseen.

T?m? kirje sai aikaan sen, ett? p??tin toimittaa t?m?n teoksen julkisuuteen, vakuuttaen minut siit?, ettei se voinut saattaa huonoon valoon eik? loukata ket??n. En ole muuttanut sanaakaan alkuper?isess? tekstiss?; nimien poisj?tt?minenk??n ei ole minun ty?t?ni: ne olivat alunpit?in merkityt samalla tavoin kuin viel?kin, vain alkukirjaimilla.

Olin juuri t?ytt?nyt kaksikymment? kaksi vuotta ja p??tt?nyt opintoni G?ttingenin yliopistossa. -- Is?ni, joka oli vaaliruhtinas X:n ministeri, tahtoi, ett? matkustelisin Europan huomattavammissa maissa. H?nen tarkoituksensa oli sitten kutsua minut luokseen, hankkia minulle virka hallintoalalla, jonka johto oli h?nelle uskottu, sek? valmistaa minua kerran astumaan omalle tilalleen. Joskin olin viett?nyt kovin ep?s??nn?llist? el?m??, olin kuitenkin melko uutteralla ty?ll? saavuttanut menestyst?, joka oli antanut minulle erikoisaseman opintotoverieni joukossa ja saanut is?ni kiinnitt?m??n minuun luultavasti hyvinkin liioiteltuja toiveita.

N?m? toiveet olivat saaneet h?net suhtautumaan eritt?in anteeksi antavasti moniin tekemiini hairahduksiin. H?n ei milloinkaan ollut antanut minun k?rsi? niiden seurauksista. H?n oli aina my?ntynyt avunpyynt?ihin n?iss? asioissa, jopa eh?tt?nyt joskus itse tarjoamaankin avustusta.

Kaikeksi onnettomuudeksi oli h?nen suhtautumisensa minuun paremminkin ylev?mielist? ja anteliasta kuin hell??. Tunsin syv?sti, ett? h?n ansaitsi kaiken kiitollisuuteni ja kunnioitukseni, mutta mink??nlaista keskin?ist? luottamusta ei meid?n v?lill?mme ollut koskaan ollut. H?nen henkisess? virityksess??n oli jotakin ivallista, joka ei soveltunut minun luonteeseeni. Min? en siihen aikaan parempaa pyyt?nyt kuin saada antautua noiden alkuper?isten ja rajujen tunnelmaan valtaan, jotka tempaavat sielun pois arkiel?m?n piirist? ja saavat sen halveksimaan kaikkea ymp?r?iv?? todellisuutta. Is?ss?ni n?in, en sensoria, vaan kylm?n ja pisteli??n huomioijan, joka ensin s??liv?isest? hymyili ja sitten piankin k?rsim?tt?m?sti katkaisi keskustelun. En muista, ett? minulla kahdeksanatoista ensim?isen? ik?vuotenani olisi koskaan ollut h?nen kanssaan tunnin kest?v?? keskustelua. H?nen kirjeens? olivat yst?v?llisi?, t?ynn? j?rkevi? ja hienotunteisia neuvoja; mutta tuskin olimme p??sseet yhteen, kun jo tunsin h?ness? jotakin v?kin?ist?, jota en voinut k?sitt?? ja joka vaikutti minuun kiusallisesti. Min? en siihen aikaan viel? tiennyt, mit? on ujous, tuo sis?inen sairaus, joka saattaa vainota meit? aina vanhuuden p?iviin saakka, joka painaa takaisin syd?meen meid?n syvimm?t mielenliikkeemme, joka hyyt?? puheemme, joka tekee luonnottomaksi suussamme kaiken, mit? yrit?mme sanoa, niin ettemme voi ilmaista ajatuksiamme muuten kuin ep?m??r?isin sanoin tai enemm?n tai v?hemm?n katkeran ivan muodossa, ik??nkuin siten haluaisimme kostaa omille tunteillemme sen tuskan, jonka meille tuottaa se, ettemme voi niit? tuoda ilmi. Min? en tiennyt, ett? yksinp? poikansakin parissa minun is?ni oli ujo ja ett? useinkin kauan odotettuaan minulta jotakin syd?mellisyyden ilmaisua, jollaisia h?nen n?enn?inen kylmyytens? ei tuntunut minulle sallivan, h?n erosi minusta kyynelsilmin ja valitteli muille, ett? min? en rakastanut h?nt?.

T?m? umpimielinen suhtautumisemme vaikutti suuresti luonteeseeni. Ollen yht? ujo kuin h?nkin, mutta levottomampi, koska olin nuorempi, totuin sulkemaan itseeni kaiken, mit? tunsin, tekem??n kaikki suunnitelmani yksin, luottamaan ainoastaan itseeni niiden toteuttamisessa ja pit?m??n toisten neuvoja, harrastusta, apua, niin, yksinp? l?sn?oloakin esteen? ja h?iri?n?. Otin tavakseni, etten koskaan puhunut itse?ni koskevista asioista, ett? alistuin keskusteluun ainoastaan kuin ik?v??n v?ltt?m?tt?myyteen ja el?v?itin sit? silloin alituisella leikinlaskulla, joka teki sen minulle v?hemm?n v?sytt?v?ksi ja auttoi minua salaamaan todellisia ajatuksiani. T?st? oli seurauksena er??nlainen antaumuksen puute, jota yst?v?ni viel?kin minussa moittivat, ja vaikeus puhua vakavasti, jota minun yh?kin on vaikea voittaa. Siit? johtui samalla kiihke? itsen?isyyden halu, k?rsim?t?n tuskastuminen niihin siteisiin, jotka minua ymp?r?iv?t, ja voittamaton kauhu uusien solmimiseen. Minun ei ollut hyv? olla muutoin kuin aivan yksin?ni, ja niin tuntuva on minussa viel?kin t?m? sielullinen taipumus, ett? kun aivan v?h?p?t?isiss?kin tilaisuuksissa saan valita kahden mahdollisuuden v?lill?, niin kavahdan ihmishahmoa ja luonnollinen pyrkimykseni on paeta sit? saadakseni mietiskell? rauhassa. Kuitenkaan ei minussa ollut sit? pohjatonta itsekk?isyytt?, jota tuollainen luonne n?ytt?? edellytt?v?n: vaikka en v?litt?nytk??n muista kuin itsest?ni, oli mielenkiintoni itse?ni kohtaan sangen v?h?inen. Syvimm?ll? syd?mess?ni piili hellyyden kaipuu, jota en huomannut, mutta joka tyydytt?m?tt?m?ksi j??neen? lakkaamatta vieroitti minut kaikesta siit?, mihin uteliaisuuteni kulloinkin kohdistui. T?t? v?linpit?m?tt?myytt?, mit? tunsin kaiken suhteen, lis?si viel? kuoleman-ajatus, joka jo aivan nuorena ollessani oli j?rkytt?nyt mielt?ni; en koskaan ole voinut k?sitt??, kuinka ihmiset niin helposti unohtavat sen. Seitsem?ntoista vuotisena olin n?hnyt kuolevan er??n vanhemman naisen, jonka omalaatuinen ja tavallista huomattavampi henki oli alkanut kehitt?? omaani. -- T?m?kin nainen oli, kuten niin monet muut el?m?ns? kev??ss? suuren sielunvoimansa ja todellakin harvinaisen lahjakkaisuutensa tunnossa avosylin rient?nyt maailmaan, jota h?n ei tuntenut. Kuten niin monet muut oli h?nkin, koska ei ollut taipunut keinotekoisten, mutta v?ltt?m?tt?mien sovinnaisuuksien ikeeseen, pettynyt toiveissaan, viett?nyt ilottoman nuoruuden, ja vihdoin oli vanhuus saavuttanut h?net silti taltuttamatta h?nt?. H?n asui er??ss? linnassa, joka oli er??n meid?n maatilamme naapuristossa, tyytym?tt?m?n? ja yksin?isen?, pelk?st??n oman henkevyytens? varassa ja eritellen kaikkea ?lyll??n. Melkein vuoden ajan olimme tyhjentym?tt?miss? keskusteluissamme tarkastelleet el?m?? sen kaikilta puolilta ja tottuneet pit?m??n kuolemaa aina kaiken loppum??r?n?. Ja sitten, keskusteltuani niin paljon kuolemasta h?nen kanssaan, olin n?hnyt kuoleman viev?n h?net aivan silmieni edest?.

T?m? tapahtuma oli her?tt?nyt minussa ep?varmuuden tunnetta ihmiskohtaloon n?hden ja ep?m??r?ist? haavemielt?, joka ei sittemmin en?? minusta luopunut. Runoilijoiden teoksista luin mieluimmin niit? kohtia, jotka muistuttivat ihmisel?m?n lyhyydest?. Mielest?ni ei mik??n p??m??r? ollut ponnistelun arvoinen. Omituista kyll?, on t?m? vaikutelma heikentynyt sik?li kuin vuodet ovat kasaantuneet ylitseni. Johtuneeko tuo sitten siit?, ett? toivossa on aina jotakin ep?ilytt?v?? ja ett? silloin, kun se j?tt?? ihmisen el?m?nuran, t?m? ura saa ankaramman, mutta samalla tosiper?isemm?n luonteen? Vai siit?k?, ett? el?m? n?ytt?? sit? todellisemmalta, mit? tyystimmin harhakuvitelmat siit? ovat kadonneet, aivan kuin vuorten huiput piirtyv?t selvemmin taivaanrantaa vasten silloin kun pilvet hajaantuvat?

J?tetty?ni G?ttingenin l?hdin pieneen D:n kaupunkiin. T?ss? kaupungissa valtikoi er?s ruhtinas, joka kuten useimmat Saksan ruhtinaat, lempe?sti hallitsi pienoista maataan, suojaten sinne asettuneita valistuneita miehi? ja suoden t?yden vapauden kaikille mielipiteille, mutta jonka ymp?rill? kaikesta huolimatta, kun h?n vanhan tavan mukaan oli kytketty hovimiestens? seuraan, ei ollut juuri muita kuin mit?tt?mi? tai keskinkertaisia henkil?it?. Minut otettiin vastaan t?ss? hovissa sill? uteliaisuudella, jonka luonnollisestikin jokainen yksitoikkoisuuden ja sovinnaisten seuratapojen keh?n s?rkev? muukalainen her?tt??. Kului muutamia kuukausia, enk? viel? ollut keksinyt mit??n, joka olisi voinut kiinnitt?? mielt?ni. Olin kiitollinen siit? yst?v?llisyydest?, jota minulle osoitettiin; mutta toisin vuoroin esti ujouteni minua k?ytt?m?st? sit? hyv?kseni, toisin vuoroin taas kyll?styminen p??m??r?tt?m??n touhuun sai minut pit?m??n yksin?isyytt? niit? joutavia huveja parempana, joihin minua kutsuttiin. Minulla ei ollut kaunaa ket??n kohtaan, mutta sangen harvat ihmiset her?ttiv?t mielenkiintoani; mutta ihmiset loukkaantuvat v?linpit?m?tt?myydest?; he luulevat sen johtuvan pahansuopaisuudesta tai teeskentelyst?; he eiv?t voi uskoa sit?, ett? heid?n seurassaan voi aivan yksinkertaisesti olla ik?v?. V?list? koetin pit?? kurissa ik?vystymist?ni; turvauduin mykk??n ??nett?myyteen: t?t? puhumattomuuttani luultiin halveksinnaksi. Toisin vuoroin, itsekin kyll?styneen? omaan vaiteliaisuuteeni, tulin lausuneeksi jonkun sukkeluuden, ja silloin ajatusteni leikittely, kerran liikkeelle p??sty??n, houkutteli minut yli sopivaisuuden rajan. Saatoin yhdess? p?iv?ss? ladella esiin kaikki ne naurettavaisuudet, jotka kuukauden kuluessa olin huomannut. Ne, jotka joutuivat n?iden ?killisten ja ep?tahallisten avomielisyyden puuskieni uskotuiksi, eiv?t olleet niist? minulle lainkaan kiitollisia, ja oikeassa he siin? olivatkin, sill? ne johtuivat puhumisen tarpeesta eiv?tk? luottamuksesta. Noista keskusteluista tuon naisen kanssa, joka ensim?isen? oli p??ssyt kehitt?m??n ajatuksiani, oli minuun j??nyt voittamaton vastenmielisyys kaikkia yleisp?tevi? el?m?nohjeita ja kaikkia oppis??nt?isi? kaavoja kohtaan. Kuullessani nyt typer?n-keskinkertaisten ihmisten itseens? tyytyv?isin? pit?v?n pitki? esitelmi? joistakin siveytt?, sovinnaista k?yt?stapaa tai uskontoa koskevista, yleisesti tunnustetuista ja eitt?m?tt?mist? periaatteista, teki mieleni v?itt?? vastaan, ei siksi, ett? olisin kannattanut p?invastaisia mielipiteit?, vaan siksi, ett? niin varma ja raskas vakaumus harmitti minua. Jokin salainen vaisto sit?paitsi vaati minua ep?ilem??n noita yleisi? selvi?it?, jotka olivat niin vailla kaikkia rajoituksia, niin puhtaita kaikista vivahduksista. Typer?t tekev?t moraalistaan jykev?n, jakamattoman m?hk?leen, jotta se niin v?h?n kuin mahdollista p??sisi sekaantumaan heid?n tekoihinsa ja j?tt?isi heid?t vapaiksi kaikissa yksityiskohdissa.

T?ll? k?ytt?ytymisell?ni jouduin piankin kaikkialla kevytmielisen, pahan ihmisen ja pilkkakirveen maineeseen. Minun katkerat sanani tulkittiin ilke?mielisen sielun ilmaisuiksi, pilapuheeni hy?kk?yksiksi kaikkea vastaan, mik? suinkin on pyhint?. Ne, joihin, v??rin kyll?kin, olin ivani kohdistanut, huomasivat mukavaksi vet?? yht? k?ytt? juuri niiden periaatteiden kanssa, jotka he syyttiv?t minun tekev?n ep?ilyksenalaisiksi; koska tahtomattanikin olin saanut heid?t nauramaan toinen toistensa kustannuksella, yhtyiv?t he nyt kaikki minua vastaan. Tuntui melkein silt? kuin huomauttaessani heid?n naurettavista puolistaan olisin ilmaissut jonkun heid?n minulle uskoman salaisuuden; olisi voinut luulla, ett? he, n?ytt?ytyess??n minun silmiss?ni sellaisina kuin olivat, samalla olivat saaneet minun puoleltani vaitiolon lupauksen; mutta min? en tuntenut tehneeni t?llaista liian rasittavaa v?lipuhetta. Heit? oli huvittanut olla sellaisia kuin he olivat ja minua huvitti huomioida ja kuvata heit?; ja se, mit? he nimittiv?t h?vytt?myydeksi, oli minun mielest?ni aivan viaton ja hyvin oikeutettu vahingonkorvaus.

En tahdo t?ss? laisinkaan puolustaa itse?ni: jo aikoja sitten olen luopunut tuosta kokemattoman hengen kevytmielisest? ja helppohintaisesta tavasta; tahdonpa ainoastaan sanoa, ja sanoa sen muille kuin itselleni, joka nyt olen suojassa maailmalta, ett? tarvitaan aikaa tottuakseen ihmisten sukuun sellaisena, kuin miksi sen oman edun pyynti, teeskentely, turhamaisuus ja pelkuruus ovat meille tehneet. Se h?mm?stys, mink? t?llaisen keinotekoisen ja ep?luontevan seurapiirin n?keminen varhaisimpana nuoruusaikana aiheuttaa, todistaa pikemminkin luonnontuntoista syd?nt? kuin pahaa sisua. T?ll? seuramaailmalla ei sit?paitsi ole mit??n pel?tt?v?n? siit?: se painaa meit? siin? m??rin, sen salainen vaikutus on niin mahtava, ett? se ennen pitk?? muovailee meid?t tuon yleisen valinkaavan mukaisiksi. Silloin emme h?mm?stele en?? muuta kuin omaa entist? h?mm?styst?mme, ja me viihdymme hyvin uudessa muodossamme, aivan samoin kuin lopulta hengitt?? vapaasti jossakin t?p?t?yteen sullotussa teatterihuoneessa, jossa sis??n astuessaan tuskin sai vedetyksi henke??n.

Jos jotkut pelastautuvat t?st? yleisest? kohtalosta, niin sulkevat he itseens? tuon salaisen eri?v?n kantansa; he huomaavat useimmissa n?ist? naurettavaisuuksista paheen idun: he eiv?t en?? tee pilaa niist?, sent?hden ett? halveksinta on heiss? astunut leikinlaskun sijalle, ja halveksinta on ??net?n.

Siin? pieness? seurapiiriss?, joka minua ymp?r?i, tultiin siis ep?m??r?isen levottomiksi luonteeni suhteen. Ei voitu tosin mainita ainoatakaan paheksuttavaa tekoa; eik? edes k?ynyt kielt?minen, etteiv?tk? jotkut tekoni n?ytt?neet viittaavan jopa jalomieliseen ja uhrautuvaan mielenlaatuunkin; mutta sanottiin, ett? min? olin ep?moraalinen ihminen, v?h?n luotettava mies: molemmat eritt?in onnellisesti keksittyj? nimityksi? vihjailemaan asioista, joita ei tiedet?, ja j?tt?m??n tyhj?lle arvailulle varaa.

Ollen hajamielinen, huomaamaton, ik?vystynyt, en laisinkaan tullut panneeksi merkille, mink?laisen vaikutuksen tein, ja aikani kului opinnoissa, jotka tavan takaa keskeytyiv?t, suunnitelmissa, joita en toteuttanut, huvituksissa, jotka eiv?t minua kovinkaan huvittaneet, kunnes muuan n?enn?isesti sangen mit?t?n seikka aiheutti mielentilassani t?rke?n muutoksen.

Er?s nuori mies, jonka tunsin jotensakin l?helt?, oli jo muutamia kuukausia mielistellyt er?st? naista, joka ei suinkaan ollut seurapiirimme hulluimpia: olin t?ss? yrityksess? h?nen sangen ep?itsek?s uskottunsa. Pitkien ponnistusten j?lkeen h?n vihdoin voitti h?nen rakkautensa; ja kun h?n ei ollut salannut minulta vastoink?ymisi??n ja vaivojaan, luuli h?n my?s olevansa velvollinen kertomaan minulle menestyksest??n: h?nen hurmionsa ja riemunsa oli sanoin kuvaamaton. N?hdess?ni noin suurta onnea aloin pahoitella sit?, etten itse ollut sellaista viel? kokenut; minulla ei ollut siihen saakka ollut mit??n sellaista naissuhdetta, joka olisi hivellyt itserakkauttani; uusi tulevaisuus n?ytti avautuvan silm?ini eteen; uusi mielihalu her?si syd?mess?ni. T?ss? mielihalussa oli ep?ilem?tt? paljon turhamaisuutta, mutta se ei ollut yksinomaan turhamaisuutta; siin? oli sit? ehk? v?hemm?n kuin mit? itse luulinkaan. Ihmisen tunteet ovat ep?selvi? ja sekaisia; ne ovat muodostuneet lukuisista erilaisista vaikutelmista, joita ei voi eritell?; ja sanat, jotka aina ovat liian karkeita ja ylimalkaisia, kykenev?t kyll? niit? ilmaisemaan, mutta eiv?t koskaan m??rittelem??n.

Ei kenk??n voi aavistaa, kuinka syv?n vaikutuksen t?m?ntapaiset sanat tekev?t varhaisimmassa nuoruudessa ja kuinka h?mm?stytt?v?lt? lapsista tuntuu ij?ll?, jolloin kaikki k?sitykset viel? ovat ep?varmoja ja h?ilyvi?, kuulla kaikkien hyv?ksymill? pilapuheilla kumottavan ne nimenomaiset s??nn?t, joita heille on annettu. N?m? s??nn?t eiv?t silloin en?? ole heid?n silmiss??n muuta kuin tyhj?np?iv?isi? kaavoja, joita heid?n vanhempansa yhteisest? sopimuksesta ovat p??tt?neet jankata heille omantuntonsa rauhan vuoksi, ja nuo pilapuheet n?ytt?v?t heist? sis?lt?v?n el?m?n todellisen salaisuuden.

Min? tahdon saada rakkautta, toistin itsekseni, ep?m??r?isen liikutuksen valtaamana, ja silm?ilin ymp?rilleni; en n?hnyt ket??n, joka olisi voinut her?tt?? minussa rakkautta, en ket??n, joka minusta olisi tuntunut soveliaalta rakkauteni esineeksi; kysyin neuvoa syd?melt?ni ja maultani; en tuntenut mit??n erikoismieltymyst?. T?llaisessa sis?isen levottomuuden tilassa olin, kun tutustuin kreivi de P:hen, joka oli nelj?nkymmenen vuotias mies ja jonka omaiset kuuluivat vanhempieni perhetuttaviin. H?n ehdotti, ett? tulisin h?nt? tervehtim??n. Onneton vierailu! H?nell? oli luonaan rakastajattarensa, muuan puolatar, kuuluisa kauneudestaan, vaikkakaan h?n ei en?? ollut vallan nuori. T?m? nainen oli, huolimatta ep?edullisesta asemastaan, useammassa tilaisuudessa osoittanut arvokkaita luonteenominaisuuksia. H?nen perheens?, joka Puolassa oli sangen huomatussa asemassa, oli kadottanut omaisuutensa maansa levottomuuksissa. H?nen is?ns? oli joutunut valtion kiroihin; h?nen ?itins? oli matkustanut Ranskaan etsi?kseen sielt? turvapaikkaa, vieden mukanaan tytt?rens?, joka h?nen kuollessaan oli j??nyt aivan yksin?iseksi. Kreivi de P. oli rakastunut h?neen. En ole koskaan tullut tiet?m??n, miten oikeastaan t?m? suhde oli muodostunut, joka silloin, kun min? ensi kertaa n?in Ell?noren, jo aikoja sitten oli vakiintunut ja niin sanoakseni pyhitetty. Mahdollisesti oli h?nen onneton tilanteensa tai h?nen nuoruutensa kokemattomuus johtanut h?net t?llaiselle sivuraiteelle, joka oli ristiriidassa sek? h?nen kasvatuksensa, tapojensa ett? my?s h?nen oman ylpeytens? kanssa, joka muodosti sangen huomattavan puolen h?nen luonteestaan. Ainoa, mink? min? tied?n ja mink? koko maailma tiesi, oli se, ett? kun kreivi de P. oli menett?nyt melkein koko omaisuutensa ja h?nen vapautensa oli vaarassa, niin oli Ell?nore antanut h?nelle sellaisia todistuksia uskollisesta kiintymyksest??n, torjunut sellaisella halveksinnalla luotaan loistavimmatkin tarjoukset, antautunut h?nen kanssaan samoihin vaaroihin ja samaan k?yhyyteen sellaisella alttiudella ja viel?p? riemulla, ett? ankarimmankin arvostelun t?ytyi v?kisinkin tunnustaa, ett? h?nen vaikuttimensa olivat puhtaat ja h?nen k?yt?ksens? ep?itsek?st?. Vain h?nen toimeliaisuuttaan, rohkeuttaan, ?ly??n ja kaikkia niit? monenlaisia uhrauksia, jotka h?n valittamatta oli kest?nyt, sai h?nen rakastajansa kiitt?? siit?, ett? oli saanut takaisin osan omaisuudestaan. He olivat asettuneet D:hen seuratakseen er?st? oikeudenk?ynti?, jonka tarkoituksena oli voittaa kreivi de P:lle kokonaan takaisin h?nen entinen rikkautensa, ja aikoivat viipy? siell? noin kaksi vuotta.

Ell?noren ?lylliset lahjat eiv?t olleet tavallisia suuremmat, mutta h?nen mielipiteens? olivat terveit? ja h?nen sanansa, jotka aina olivat yksinkertaisia, ilmaisivat v?list? h?mm?stytt?v?? tunteen aateluutta ja ylevyytt?. H?nell? oli paljon ennakkoluuloja; mutta kaikki h?nen ennakkoluulonsa olivat ristiriidassa h?nen oman etunsa kanssa. H?n pani niit? suurinta arvoa s??nn?nmukaiseen k?ytt?ytymiseen juuri sent?hden, ett? h?nen omansa ei ollut vallitsevien k?sitysten mukaan s??nn?nmukaista. H?n oli hyvin uskonnollinen, sent?hden ett? uskonto tuomitsi ankarasti h?nen el?m?nlaatunsa. H?n v?ltti keskustelussa tyystin kaikkea, mik? muista naisista olisi ollut vain viatonta leikinlaskua, sent?hden ett? h?n pelk?si aina, ett? joku voisi luulla h?nen asemansa oikeuttavan puhumaan h?nelle sopimattomuuksia. H?n ei olisi tahtonut ottaa kodissaan vastaan muita kuin kaikkein ylimp??n luokkaan kuuluvia ja tavoiltaan moitteettomia miehi?, sent?hden ett? sellaiset naiset, joihin h?n pelk?si itse??n verrattavan, tavallisesti luovat itselleen sekalaisen seurapiirin ja, tyytyen el?m??n ilman yleist? kunnioitusta, eiv?t pyyd? seuraltaan muuta kuin hupia. Ell?nore oli lyhyesti sanoen lakkaamattomassa taistelussa omaa kohtaloaan vastaan. H?nen jokainen tekonsa ja lauseensa oli, niin sanoakseni, vastalause sit? luokkaa vastaan, johon h?net itsens? luettiin; ja tuntiessaan, ett? todellisuus oli voimakkaampi kuin h?n ja ett? h?nen ponnistuksensa eiv?t mitenk??n muuttaneet h?nen asemaansa, oli h?n kovin onneton. Molempia lapsiaan, jotka h?n oli saanut kreivi de P:n kanssa, h?n kasvatti ??rimm?isen ankarasti. Olisi melkein joskus voinut luulla, ett? siin? pikemmin intohimoisessa kuin hell?ss? kiintymyksess?, jota h?n heit? kohtaan osoitti, oli salaista kapinantunnetta, joka teki heid?t h?nelle jollakin tavoin kiusallisiksi. Jos joku kaikessa yst?vyydess? huomautti h?nelle siit?, ett? h?nen lapsensa kasvoivat, ett? heill? tuntui olevan lahjoja siihen ja siihen suuntaan, ett? heid?n tulisi valita se ja se ura, niin n?htiin h?nen kalpenevan muistaessaan, ett? kerran oli koittava p?iv?, jolloin h?nen t?ytyisi ilmaista heille heid?n syntyper?ns?. Mutta pieninkin vaara, hetken poissaolo, sai h?net jo rient?m??n takaisin heid?n luokseen levottomuudella, jossa saattoi havaita jonkinlaista omantunnonvaivaa ja tarvetta jakaa hyv?ilyill??n heille sit? onnea, jota h?n ei itse voinut tuntea. T?m? ristiriitaisuus h?nen tunteittensa ja sen aseman v?lill?, mik? h?nell? oli seurael?m?ss?, oli tehnyt h?nen mielialansa hyvin ep?tasaiseksi. H?n oli usein unelmoiva ja vaitelias; v?liin taas h?n puhui kiihkoisasti. Kun h?nt? keskell? ylimalkaisintakin keskustelua vaivasi jokin h?nt? henkil?kohtaisesti koskeva ajatus, ei h?n koskaan ollut t?ydellisesti tyyni. Mutta juuri senkin vuoksi oli h?nen k?yt?ksess??n aina jotakin tulista ja yll?tt?v??, joka teki h?net ?rsytt?v?mm?ksi kuin mit? h?n luonnostaan olisi ollut. H?nen omituinen erikoisasemansa korvasi sen, mik? h?nelt? puuttui ajatustavan alkuper?isyydest?. H?nt? katseli mielenkiinnolla ja uteliaisuudella niinkuin ihanaa myrsky?.

Saatuani Ell?noren n?k?piiriini juuri kun syd?meni tarvitsi rakkautta ja turhamaisuuteni naismenestyst?, oli h?n mielest?ni minun arvoiseni valloitettava. H?nest?kin oli hupaista seurustella miehen kanssa, joka oli erilainen kuin h?nen t?h?n asti n?kem?ns?. H?nen seurapiirins? olivat muodostaneet muutamat h?nen rakastajansa yst?v?t tai sukulaiset ja n?iden rouvat, jotka kreivi de P:n arvovaltainen asema oli pakoittanut hyv?ksym??n seuraansa my?s h?nen rakastajattarensa. Aviomiehet olivat yht? k?yh?t tunteiden kuin ajatusten puolesta; rouvat erosivat vain siin? suhteessa miehist??n, ett? heid?n tyhjyytens? oli laadultaan levottomampaa ja liikkuvampaa, sent?hden ett? heill? ei ollut kuten edell?mainituilla tuota henkist? tyyneytt?, joka johtuu virka-asioiden s??nn?llisest? menosta ja hoidosta. Minun tavallista keve?mpi leikinlaskuni ja vaihtelevampi keskusteluni, johon omituisella tavalla sekoittui raskasmielisyytt? ja hilpeytt?, alakuloisuutta ja harrastusta, innostusta ja ivaa, h?mm?styttiv?t ja miellyttiv?t Ell?norea. H?n puhui useampia kieli?, ep?t?ydellisest? kyll?kin, mutta aina sujuvasti, v?liin sirostikin. H?nen ajatuksensa n?yttiv?t ponnistelevan esiin ik??nkuin esteiden kautta ja suoriutuvan t?st? taistelusta viehke?mpin?, koruttomampina ja tuoreempina; sill? vieraat kielet nuorentavat ajatuksia ja vapauttavat ne noista tavanmukaisesi sorvailluista k??nteist?, jotka saavat ne tuntumaan milloin jokap?iv?isilt?, milloin teenn?isilt?. Me luimme yhdess? englantilaisia runoilijoita; me k?velimme yhdess?. Menin usein h?nt? tervehtim??n aamuisin; palasin h?nen luokseen iltaisin: puhelin h?nen kanssaan tuhansista asioista.

Tarkoitukseni oli kylm?n? ja puolueettomana huomioijana ottaa selv?? h?nen luonteestaan ja sielustaan, mutta jokainen sana, jonka h?n lausui, tuntui minusta selitt?m?tt?m?n sulon verhoamalta. Halu miellytt?? h?nt?, tuoden el?m??ni uuden harrastuksen, el?hytti minua ennen tuntemattomalla tavalla. Luin t?m?n melkein taikamaisen tenhon h?nen vieh?tysvoimansa ansioksi: olisin nauttinut siit? viel?kin enemm?n ilman sit? v?lipuhetta, jonka olin tehnyt itserakkauteni kanssa. T?m? itserakkaus oli kolmantena Ell?noren ja minun v?lill?ni. Tunsin itseni ik??nkuin velvoitetuksi mahdollisimman pian kiiruhtamaan siihen p??m??r??n, jonka olin itselleni asettanut: en siis voinut v?litt?m?sti antautua tunnelmilleni. Halusin saada pian h?nelle sanotuksi sanottavani, sill? minusta tuntui, ettei minun tarvinnut muuta kuin puhua onnistuakseni. En luullut rakastavani Ell?norea; mutta en olisi en?? voinut tulla toimeen ilman h?nen suosiotaan. H?n oli ajatuksissani lakkaamatta; tein tuhansia eri suunnitelmia; keksin lukemattomia eri valloituskeinoja tuon kokemattomuudesta johtuvan typer?n itserakkauden sokaisemana, joka luulee olevansa varma menestyksest?, sent?hden ett? se ei ole mit??n yritt?nyt.

Voittamaton ujous pid?tti minua kuitenkin: kaikki puheeni kuolivat huulilleni tai p??ttyiv?t aivan toisin kuin mit? olin suunnitellut. Olin sis?isesti sodassa itseni kanssa: olin vihainen itselleni.

Vihdoin turvauduin p??ttelyyn, joka saattoi pelastaa minut omissa silmiss?ni kunnialla t?st? taistelusta. Sanoin itselleni, ettei mitenk??n sopinut kiirehti?, ett? Ell?nore oli liian v?h?n valmistunut kuulemaan suunnittelemaani tunnustusta ja ett? oli parempi viel? odottaa. Melkein aina me t?ten, el??ksemme sovussa itsemme kanssa, puemme laskelmien ja j?rjestelmien valepukuun oman kykenem?tt?myytemme tai heikkoutemme: se tyydytt?? sit? puolta meiss?, joka niin sanoakseni on toisen puolemme tarkastelija.

T?t? tilannetta jatkui. Joka p?iv? p??tin, ett? tunnustuksen tuli ehdottomasti tapahtua seuraavana p?iv?n?, ja jokainen seuraava p?iv? kului samoin kuin edellinenkin. Ujouteni oli kuin pois puhallettu, heti kun olin eronnut Ell?noresta; silloin j?lleen takerruin taitaviin laskelmiini ja syviin juoni-yhdistelmiini; mutta tuskin olin tullut h?nen l?hettyvilleen, kun jo uudestaan tunsin itseni ep?varmaksi ja levottomaksi. Jos joku olisi osannut katsoa syd?meeni, silloin kun olin et??ll? h?nest?, olisi h?n pit?nyt minua kylm?n? ja tunteettomana viettelij?n?; jos joku olisi tarkannut minua h?nen l?hettyvill??n, olisi h?n n?hnyt minussa ensikertalaisen rakastajan, h?mmentyneen ja intohimoisen. Kumpikaan arvostelma ei olisi ollut oikea: ihminen ei ole yhten?isen ehj?, ja tuskinpa kukaan koskaan on aivan kokonaan vilpit?n tai aivan kokonaan petollinen.

Tultuani n?ist? yh? toistuvista kokemuksista vakuutetuksi siit?, ettei minulla milloinkaan olisi rohkeutta puhua Ell?norelle, p??tin kirjoittaa h?nelle. Kreivi de P. oli poissa. Nuo taistelut, joita kauan olin k?ynyt oman luonteeni kanssa, tuskastuminen siit?, etten ollut voinut voittaa sit?, ep?varmuus yritykseni onnistumisesta valoivat kirjeeseeni kiihkoa, joka suuresti muistutti rakkautta. Tulistunut kun sit?paitsi olin omasta tyylist?ni, tunsinkin lopettaessani kirjeeni jotakin siit? intohimosta, jota olin koettanut kuvata mahdollisimman voimakkaasti.

Ell?nore n?ki kirjeess?ni sen, mik? oli luonnollista n?hd? siin?: ohimenev?n hurmauksen miehen puolelta, joka oli h?nt? itse??n kymmenen vuotta nuorempi, jonka syd?n oli syttynyt tunteisiin, jotka olivat h?nelle viel? tuntemattomia, ja joka ansaitsi enemm?n s??li? kuin suuttumusta. H?n vastasi minulle hyv?ntahtoisesti, antoi minulle yst?v?llisi? neuvoja, tarjosi minulle vilpit?nt? yst?vyytt?, mutta ilmoitti, ettei h?n voinut ottaa minua vastaan, ennenkuin kreivi de P. oli palannut kotiin.

T?m? vastaus myllersi mieleni. Mielikuvitukseni, joka esteest? kiihoittui, sai minut nyt kokonaan valtoihinsa. Tuon rakkauden, jota hetkinen aikaisemmin olin itselleni kerskunut vain teeskentelev?ni, uskoin nyt yht'?kki? raivoisasti raatelevan poveani. Riensin Ell?noren luo; minulle sanottiin, ett? h?n oli mennyt ulos. Kirjoitin h?nelle; rukoilin h?nt? suomaan minulle viel? viimeisen kohtauksen; kuvailin h?nelle syd?nt? s?rkevin sanoin ep?toivoani ja niit? turmiollisia aikeita, joita h?nen julma p??t?ksens? minussa her?tti. Suuren osan p?iv?? odotin turhaan vastausta. Tyynnyttelin sanoin kuvaamatonta tuskaani vain sill?, ett? yh? uudestaan ja uudestaan sanoin itselleni seuraavana p?iv?n? uhmaavani kaikkia vaikeuksia p??st?kseni Ell?noren luo ja puhuakseni h?nelle. Illalla minulle tuotiin muutamia sanoja h?nelt?: ne olivat lempeit?. Olin huomaavinani niiss? kaihon ja surumielisyyden s?vy?; mutta h?n pysyi jyrk?sti p??t?ksess??n, jonka h?n sanoi olevan j?rk?ht?m?tt?m?n. Ilmestyin j?lleen h?nen luokseen seuraavana p?iv?n?. H?n oli l?htenyt maalle, johonkin paikkaan, jonka nime? h?nen palvelijansa eiv?t tienneet. He eiv?t voineet mill??n keinoin edes v?litt?? h?nelle kirjeit?.

Seisoin hyv?n aikaa liikkumattomana h?nen ovellaan keksim?tt? en?? mit??n keinoa l?yt?? h?nt?. Olin itsekin h?mm?stynyt siit?, ett? k?rsin niin. Muistiini palautuivat ne hetket, jolloin olin vakuuttanut itselleni, etten pyyt?nyt muuta kuin valloitusta, ett? kaikki oli vain kokeilua, josta vaivatta voisin luopuakin. En ymm?rt?nyt mit??n t?st? tuimasta, hillitt?m?st? tuskasta, joka raateli syd?nt?ni. Useampia p?ivi? kului t?ten. Olin yht? kykenem?t?n huvitteluun kuin opiskeluun. Harhailin yht? mittaa Ell?noren portilla. K?velin kaupungilla, ik??nkuin joka kadun k??nteess? olisin voinut toivoa kohtaavani h?net. Er??n? aamuna juuri ollessani tuollaisella p??m??r?tt?m?ll? vaelluksella, jolla vaimensin kiihkoani v?symykseksi, n?in kreivi de P:n palaavan vaunuissaan matkaltaan. H?n tunsi minut ja astui alas. Sanottuani ensin muutamia mit?tt?mi? lauseita, mainitsin h?nelle, salaten levottomuuteni, Ell?noren ?kkin?isest? l?hd?st?. "Niin", sanoi h?n minulle, "er??lle h?nen yst?v?tt?rist??n, joka asuu muutaman peninkulman p??ss? t??lt?, on tapahtunut jotakin ik?v??, joten Ell?nore luuli h?nen olevan h?nen lohdutustensa tarpeessa. H?n l?hti suoraa p??t? neuvottelematta lainkaan minun kanssani. H?n on ihminen, joka kokonaan seuraa tunteitaan ja jonka aina toimeliaalle sielulle uhraus on melkein lepoa. Mutta h?nen l?sn?olonsa t??ll? on minulle tuiki v?ltt?m?t?n; aion kirjoittaa h?nelle: h?n palaa varmasti muutaman p?iv?n kuluttua."

T?m? vakuutus rauhoitti minua; tunsin tuskani vaimentuvan. Ensim?isen kerran Ell?noren l?hd?n j?lkeen saatoin hengitt?? vapaasti. H?n ei palannut niin pian kuin kreivi de P. oli toivonut. Mutta min? olin ottanut taas tavalliset el?m?ntapani, ja tuska, jota olin tuntenut, alkoi jo haihtua, kun kreivi de P. kuukauden kuluttua ilmoitti minulle, ett? Ell?noren piti saapua samana iltana. Kun h?nelle oli eritt?in t?rke??, ett? Ell?nore s?ilytti seurael?m?ss? sen paikan, jonka h?nen luonteensa ansaitsi, mutta jonka h?nen asemansa n?ytti h?nelt? kielt?v?n, oli h?n kutsunut illalliselle useampia naisia niiden sukulaistensa ja yst?v?tt?riens? joukosta, jotka olivat suostuneet seurustelemaan Ell?noren kanssa.

Kaikki muistoni palasivat j?lleen, ensin h?m?r?mpin?, pian el?v?mpin?. Itserakkauteni yhtyi niihin. Minusta oli kiusallista, n?yryytt?v?? kohdata naista, joka oli kohdellut minua kuin lasta. Olin n?kevin?ni, miten h?n minun l?hestyess?ni hymyili sille, ett? t?m? lyhyt erossaolo oli tyynnytt?nyt nuoren huimap??n kiihkon; ja olin huomaavinani t?ss? hymyss? jonkinlaista halveksintaa itse?ni kohtaan. V?hitellen her?siv?t tunteeni taas eloon. Olin viel? samana aamuna noussut vuoteestani ajattelematta en?? ollenkaan Ell?norea; ja tunti senj?lkeen, kun olin saanut tiet?? h?nen tulostaan, v?ikkyi h?nen kuvansa yht? mittaa silmiss?ni, hallitsi syd?nt?ni, ja minut t?ytti kuumeinen pelko, etten ehk? h?nt? n?kisik??n.

Pysyin kotona koko p?iv?n; pysyin, niin sanoakseni, piilossa; pelk?sin, ett? pieninkin liikahdus saattaisi est?? meid?n kohtauksemme. Ei mik??n kuitenkaan ollut sen yksinkertaisempaa, varmempaa; mutta min? ik?v?in sit? niin kiihke?sti, ett? se tuntui minusta mahdottomalta. K?rsim?tt?myys kalvoi minua: joka hetki katsoin kelloani. Minun t?ytyi avata ikkuna voidakseni hengitt??; veri suonissani poltti minua.

Vihdoinkin kuulin kellon ly?v?n sit? hetke?, jolloin minun oli ment?v? kreivin luo. K?rsim?tt?myyteni muuttui yht'?kki? ujoudeksi; pukeuduin hitaasti; minulla ei ollut en?? mit??n kiirett? olla perill?: tunsin sellaista kauhua siit?, ett? mahdollisesti pettyisin odotuksessani, minulla oli niin el?v? tunne siit? tuskasta, joka mahdollisesti minua uhkasi, ett? olisin ollut valmis vaikka lykk??m??n koko jutun toistaiseksi.

Saavuin verrattain my?h??n hra de P:n luo. N?in Ell?noren istuvan huoneen per?ll?; en uskaltanut astua esiin, minusta tuntui, ett? kaikkien silm?t olivat t?hd?tyt minuun. Lymysin salin nurkkaukseen, er??n pakinoivan miesryhm?n taakse. Sielt? min? tarkastelin Ell?norea: h?n n?ytti mielest?ni hieman muuttuneelta, h?n oli tavallista kalpeampi. Kreivi keksi minut siit? lymypaikasta, johon olin vet?ytynyt; h?n tuli luokseni, otti minua k?dest? ja vei minut Ell?noren luo.

-- Esit?n teille t?ss?, sanoi h?n t?lle nauraen, yhden niist? henkil?ist?, joita odottamaton l?ht?nne on eniten h?mm?stytt?nyt.

Ell?nore keskusteli parhaillaan er??n h?nen vieress??n istuvan naisen kanssa. Kun h?n n?ki minut, pys?htyiv?t sanat h?nen huulilleen; h?n tuli aivan h?milleen; my?skin itse olin hyvin h?mmentynyt.

Puheemme voitiin kuulla; tein Ell?norelle muutamia mit?tt?mi? kysymyksi?. Pakottauduimme j?lleen molemmat tyynen n?k?isiksi. Ilmoitettiin, ett? ruoka oli p?yd?ss?; tarjosin Ell?norelle k?sivarteni, johon h?n ei voinut kielt?yty? tarttumasta.

-- Jos ette lupaa, sanoin h?nelle viedess?ni h?nt? p?yt??n, ottaa minua vastaan huomenna kello yksitoista, niin l?hden heti, hylk??n maani, perheeni ja is?ni, katkon kaikki siteeni, luovun kaikista velvollisuuksistani ja menen minne tahansa lopettamaan mit? pikimmin el?m?ni, jonka te huviksenne mielitte myrkytt??.

-- Adolphe! virkahti h?n minulle empien.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet