Read Ebook: Muuan äiti by Talvio Maila

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 326 lines and 15804 words, and 7 pages

MUUAN ?ITI

Kirj.

Maila Talvio

Porvoossa, Werner S?derstr?m, 1904.

Kuinka min? rakastan t?t? kaunista kotiani ja -- kaunista mammaani! oli Allan kerran huudahtanut palatessaan kuoron konserttimatkalta. H?n oli t?lm?nnyt sis??n suin p?in, matkalaukku oli lent?nyt ensimm?iseen nurkkaan, lakki jollekin p?yd?lle ja k?sivarret olivat kietoutuneet hovineuvoksettaren ymp?rille. Allan oli s?teillyt nuoruutta ja el?m?nhalua ja h?nen syleilless??n oli ?idin silmiin tullut kyyneli?, ilon ja onnen ja ylpeyden kyyneli?.

-- Kuinka min? rakastan t?t? kaunista kotiani ja -- kaunista mammaani! oli Allan huudahtanut uudelleen ja pitk?ksi hetkeksi j??nyt katselemaan ymp?rilleen.

Se oli totta, mit? Allan oli sanonut: koti oli kaunis, ja ?iti, vaikkakin jo vanha ihminen, oli yh? miellytt?v?, milteip? kaunis nainen.

Mik?p? h?nen, hovineuvoksetar Sophie Palmbladin, sitten oli s?ilyess? miellytt?v?n? ja kauniina? Ne, jotka ihmist? runtelevat ja kuluttavat enemm?n kuin ajan hammas, ovat usein murheet. Miltei kaikkia Sophie rouvan ik?isi? ne olivatkin kolhineet kovin kourin. Mutta h?neen ne olivat koskeneet vain hipaisemalla. Huoletonta h?nen el?m?ns? oikeastaan oli ollut, ei koskaan harmaita leip?huolia, aina taattu toimeentulo, hovineuvoksen el?ess? hienoin seurustelupiiri, mik? Helsingiss? oli saatavana, ja hovineuvoksen kuoltua iloa lapsista, jotka jo pian p??siv?t t?ysi-ik?isiksi. Tytt?ret M?rta ja Alfhild joutuivat hyviin naimisiin ja poikaa, Allania, odotti suuri tulevaisuus. H?n oli aina ollut ihmelapsi, Allan. Oi Allan, Allan, tytt?jen ihastus, t?tien ilo, ?idin silm?ter?, suomenmielisten ylpeys, johon aina viitattiin, kun joku ivasi koko puoluetta k?mpelyydest? ja tapojen puutteesta!

Hovineuvoksettaren p?iv?t kuluivat tyynesti ja iloisesti. H?nen el?m?ns? oli tasaista, miltei aurinkoista, kuten joskus sattuu iloisia syksyj?, jolloin taivas hymyilee korealle mets?lle ja j?rvet lep??v?t tyynin?. H?n j?rjesteli kodissa, asetti kukkasia maljakkoihin, pyyhkieli tomuja ja teki pienen muutoksen siell? t??ll?, vaihteen vuoksi. Koti oli vanhanaikainen, aistikas. H?n j?rjesteli hellin k?sin, sill? joka esineess? oli muistoja. H?n rakasti kotiaan. Mutta ennen kaikkea hoiti h?n sit? Allanin t?hden, ainoan poikansa, pienen Allanin t?hden. H?n tuli viel?kin kutsuneeksi h?nt? "pikku Aliksi", t?m? kun oli nuorin lapsista. Alin piti viihty? kodissa. Alin kamariin ?iti tuhlasi erityist? huolenpitoa. Sielt? ei koskaan, ei pimeimp?n? syyssyd?men?k??n saanut puuttua kukkasia.

Tytt?ret, M?rta ja Alfhild, k?viv?t miltei joka p?iv? ?iti? katsomassa. Tavallisesti oli joku lapsista mukana. Kuinka herttaisia olivatkaan nuo lapset! Koko talon ne kyll? panivat nurin, kun tulivat oikein joukolla, mutta eih?n niit? hennonnut kielt?? temmelt?m?st?, kun ne olivat niin terveit? ja iloisia... Kun ei hovineuvoksettarella ollut vieraita tai kun ei h?n itse ollut vieraissa ja kun ei kotoa en?? saattanut l?yt?? mit??n j?rjest?mist?, istuutui h?n ruokasalin ikkunan ??reen, josta oli n?k?ala Bulevardille, ja ryhtyi kutomaan jotakin pient?, pehme?? vaatekappaletta lapsenlapsille. Sellaista ty?t? h?nell? riitti loppumattomiin.

Keitti?ss? hallitsi vanha Miina, joka oli palvellut hovineuvoksettarella parikymment? vuotta. H?n oli uskollinen kuin koira, tuo vanha Miina, tosin v?h?n ?re?nlainen, mutta kuitenkin mallikelpoinen palvelijatar. Ei hovineuvoksettaren koskaan ollut tarvinnut kantaa sit?k??n risti?, jota em?nn?t kantavat kelvottomien palvelijoiden takia. Miina oli jo alusta asti ollut perheen j?sen.

Mutta ei pid? kenenk??n s??sty? suruilta. Musta murhe astui jo hovineuvoksettarenkin kynnyksen yli, tuli odottamatta ja aavistamatta ja k?vi salaiseksi, hivuttavaksi taudiksi.

Oli kev?t ja Helsinki teki l?ht?? maalle. Kaduilla jyrisi suuria kuormia, tuolien ja p?ytien jalat pystyss?, taivasta kohti. Ihmisten asunnot olivat nurin narin. Ainoastaan hovineuvoksettaren koti oli t?ydess? kunnossa, sill? h?n ei ollut tahtonut ryhty? h?vitysty?h?n ennen kuin Ali olisi l?htenyt. Alillahan taas oli edess? kuoron konserttimatka.

Er??n? p?iv?n? tuli hovineuvoksettarelle vieras, neiti Mili Mellin, M?rtan luokkatoveri, kuiva lukunainen, silm?lasit nen?ll?. Hovineuvoksetar oli aina vaistomaisesti pel?nnyt h?nt?, h?n oli niin ter?v? ja kulmikas ja h?ness? oli jotakin niin levotonta. Viime aikoina oli vastenmielisyyden tunne sent??n v?hentynyt, sill? Mili oli j?rkev? ja viisas nainen -- ja Milill? oli veljentyt?r, vieh?tt?v? nuori tytt?, jota Allan katseli ja joka katseli Allania. Hovineuvoksetar otti t?m?n veljentytt?ren, Alicen, t?hden aina mielell??n vastaan neiti Mellinin ja tarjosi h?nelle parasta, mit? talossa oli.

T?ll?kin kertaa tuli salin p?yd?lle maljallinen kauniita hedelmi? ja niit? maistellessa liikkui keskustelu aivan rauhallisissa asioissa: kauniissa ilmassa ja Alfhildin ja M?rtan lapsissa. Mutta sitten tuli hovineuvoksetar koskettaneeksi Allanin konserttimatkaan ja silloin pingottui neiti Mellinin katse ?kki?. Ja h?n rupesi omituisesti kierrellen kaarrellen puhumaan "vanhan yst?vyyden nimess?", sanoi s??liv?ns? Alicea, joka on niin kiintynyt Allaniin, mainitsi valoisia kev?isi? ?it? ja kosketti vihdoin "sellaisiin huonoihin paikkoihin, joita on laitakaupungilla..."

Aluksi ei hovineuvoksetar ymm?rt?nyt, mit? h?n tarkoitti ja mihin h?n oikeastaan pyrki. Joka tapauksessa vaikutti neiti Mellinin puhe h?neen piinallisesti. H?n oli niit? vanhan ajan naisia, joita on varjeltu kaikesta pahasta ja joiden ei ole pit?nyt saada tiet?? t?m?n maailman rumuudesta kuin h?m?r?sti aavistamalla. H?nell? oli ollut hyv?, hieno koti. Hienostus oli mennyt h?nen veriins?. H?nen ei koskaan, ei uteliaisuudestakaan, ollut tehnyt mieli tunkeutua kurkistamaan el?m?n pohjille. Jos h?nen k?teens? sattumalta oli eksynyt kirja, jossa puhuttiin arkaluontoisista asioista, oli h?n inholla viskannut sen luotaan niin pian kuin oli huomannut mihin suuntaan asiat kallistuivat. Kun nyt neiti Mellin ujostelematta alkoi puhua "huonoista paikoista" ja "huonoista naisista", punastui h?n ja huomautti arasti, etteih?n niit? sellaisia toki Suomessa olekaan... Voi olla Pariisissa ja muissa suurkaupungeissa...

Silloin hyp?hti neiti Mellin tuoliltaan, teki oudon liikkeen k?sivarsillaan ja kiihtyi puhumaan:

-- Voi, voi, eik? t?ti todella tied? mit??n? Vai Pariisissa ja suurkaupungeissa!... On sent??n surullista, ett? sivistyneet ?idit niin v?h?n tiet?v?t poikiensa el?m?st?...!

T?m? kuului miltei jo syyt?kselt?. Hovineuvoksetar ojentui suoremmaksi ja loi neiti Melliniin nuhtelevan katseen. Puna h?nen poskillaan tummeni tummenemistaan.

-- Hyv? sinun on puhua, sanoi h?n. Sin? et koskaan ole kasvattanut lapsia. Sin? olet aina istunut kirjojesi ??ress?... Ja sitten... sin? olet t?t? uutta polvea. Ei se ujostele mit??n eik? sille ole mik??n pyh??. Mutta n?e ensin mihin tuloksiin uudet kasvatuskeinot johtavat ja tuomitse sitten! Min? puolestani olen varma siit?, ettei yhdenk??n sivistyneen kodin poika mene... sellaisiin paikkoihin.

H?nen oli vaikea saada sanat suustaan ja h?n loi ujostellen silm?ns? maahan.

Neiti Mellin, lukujen kuihduttama, vanhanpuoleinen tytt?nen, katui jo kovin sanojaan, tarttui hovineuvoksettaren k?teen ja koetti ruveta sovittamaan.

-- Ei t?ti pahastu! Hyv? t?ti, en tahtonut loukata. Mutta olemmehan siksi vanhat yst?v?t, ett?... Niin, min? nyt pidin velvollisuutenani kertoa t?dille mit? Allanista puhutaan...

-- Mit? Allanista puhutaan! toisti hovineuvoksetar soinnuttomasti, ik??nkuin ei h?n taaskaan olisi k?sitt?nyt mist? oli kysymys. Mutta samassa pakeni veri h?nen kasvoiltaan, h?n kalpeni silm?nr?p?yksess? kalman valkeaksi. Ensi kerran el?ess??n menetti h?n kaiken k?sityksens? sopivaisuudesta. H?n kiihtyi niin, ettei tiet?nyt mit? teki. H?n k?ytt?ytyi kuin oikullinen lapsi: tukki korvansa ja rupesi huutamaan:

-- Se ei ole totta, se ei ole totta, se ei ole totta' Mustatkaa te miten paljon tahdotte muita, mutta minun poikaani te ette saa kajota... Te ette tunne h?nt?, min? vain h?net tunnen. J?tt?k?? h?net rauhaan... Ei, ei, ei, en tahdo kuulla mit??n, en mit??n...

Hovineuvoksetar purskahti itkuun. Neiti Mellinin yritykset sovittaa tai selitt?? olivat aivan turhat. Niin pian kuin h?n suunsa avasi, tukki hovineuvoksetar korvansa ja toisteli, ettei h?n tahdo kuulla mit??n.

Neiti Mellin ei ollut mik??n tunteellinen nainen, mutta h?nen k?vi s??li t?ti Palmbladia. Ja h?n miltei pelk?si h?nen sairastuvan, kun h?n noin raivoisasti itki. H?n koetti puserrella h?nen k?tt??n, h?n toi h?nelle vett?. Vihdoin rauhoittui hovineuvoksetar niin paljon, ett? antoi Mili-neidin puhua.

Eih?n h?n ollut voinut k?sitt??, ett? t?ti olisi n?in arka! H?nen oli k?ynyt niin kovin s??li Alicea, joka oli puhdas ja suloinen tytt? ja niin kiintynyt Allaniin.

?kki? lakkasi hovineuvoksetar itkem?st?, kuivasi kyyneleens? ja n?ytti kokoavan tahtonsa.

-- Mit? sin? nyt sitten olet kuullut Allanista?... Mist? te nyt sitten syyt?tte minun Allan raukkaani?

H?nen ??ness??n oli niin paljon katkeruutta, niin paljon syv?? loukkaantumusta, ett? Mili hetkiseksi j?i neuvottomana h?neen katsomaan.

-- Mutta onko t?dill? voimia nyt kuulla minua? sanoi h?n vihdoin. -- Ehk? en t?ll? kertaa puhu enemp??, kun t?ti on n?in heikko...?

Mutta hovineuvoksetar oli jo k?ynyt uteliaaksi. Nyt ei h?n en?? p??st?nyt neiti Mellini? k?sist??n ennen kuin sai tiet?? kaikki.

Eih?n se oikeastaan mit??n niin merkillist? ollut. Sill? laillahan miehet yleens? el?v?t. Niin, niin... Suurin osa sivistyneit?kin miehi?, niit?, jotka istuvat luottamusviroissa ja johtavat yleisi? asioita. Mutta Alicen t?hden se t?ss? tapauksessa oli v??rin... No niin, lauantain ja sunnuntain v?lisen? y?n? oli n?hty Allanin er??n silinterip?isen herrasmiehen kanssa ajavan ulos sellaisen huonomaineisen paikan portista. Allanilla oli ollut ylioppilaslakki p??ss? -- y? oli jo niin valoisa, ett? oli mahdoton erehty? -- molemmat olivat olleet humalassa.

Hovineuvoksetar kuunteli kankeana, joka piirre j?yk?ksi pingoittuneena. Lauantain ja sunnuntain v?lisen? y?n?... Niin, Allan oli todella silloin ollut poissa kotoa. Mutta h?nt? ei siksi y?ksi oltu kotiin odotettukaan. H?n oli jo edelt?k?sin ilmoittanut j??v?ns? Edi Sj?bergin luo y?ksi. Edi oli hyv? poika, h?nen yst?v?ns? ja osakuntatoverinsa. Edi oli vuorostaan v?list? ollut y?t? Allanin luona. Heill? oli niin paljon yhteisi? harrastuksia ja he juttelivat usein my?h??n y?h?n, kun yhteen sattuivat.

-- Vai niin, vai niin, pani Mili-neiti ja ny?k?ytteli p??t??n, ik??nkuin kaikki mit? hovineuvoksetar kertoi olisi soveltunut h?nen laskuihinsa. -- Onko t?ti koskaan kysynyt, mist? asioista he juttelevat my?h??n y?h?n? Voisi olla hauska tiet??...

-- Kuinka sin? saatat olla noin paha ja katkera! p??si hovineuvoksettarelta ja h?nen ??nens? vapisi jo, ik??nkuin itku olisi ollut tulossa.

-- Se silinterip?? herra on juuri voinut olla se yst?v?, sanoi Mili-neiti.

Hovineuvoksettaren p??h?n iski siin? hetkess? ajatus, joka pani tuskan hien pusertumaan h?nen otsaltaan. Edi Sj?berg oli todella kandidaattitutkinnon suoritettuaan hankkinut silinterin.

-- Ei, ei, ei! huusi hovineuvoksetar ik??nkuin omaa syntyv?? ep?ilyst??n torjuakseen. -- Se on mahdotonta! N?ytt?k??n milt? hyv?ns?, se ei ole totta! Helsingiss? on satoja ylioppilaslakkeja ja silinterej?... mutta minun poikani se ei ole ollut!

Neiti Mellin hym?hti.

-- Niin sanoo varmaan jokainen sivistyneen kodin ?iti... Mutta voihan t?ti kysy? Allanilta.

-- Kysy? Allanilta! toisti hovineuvoksetar ja j?i tuijottamaan Miliin, pel?styneen? kuin aaveeseen.

Se se todella puuttuisi! Tarkoittiko Mili todella, ett? h?n tekisi pojalleen sellaisen kysymyksen, kysymyksen, jota ei h?n kehtaa ??neen lausua oman itsens?k??n kuullen? Silloin olisi my?skin h?nen ja Allanin l?mmin suhde lopussa. Se olisi Allanin rakkauden ja kunnioituksen kuolinisku. Allan on niin puhdas ja viaton. H?n voisi kysy? vastaan: mit?, mamma, tarkoitat? Mit? siell? talossa sitten on?... Huono paikka -- mit? se on? Ja mit? ?iti vastaisi kaikkeen t?h?n? Hovineuvoksetarta inhoitti niin, ett? syd?nalaan koski. H?nt? h?vetti niin, ett? teki mieli peitt?? kasvot k?sill??n. E, ei, ei! Hirsipuuhun h?net saadaan kuljettaa ennen kuin h?n Allanille n?ist? asioista puhuu. Ja h?nen kasvonsa olivat kirkkaat ja levolliset, kun h?n ne Miliin loi, sill? niist? loisti ?idinrakkauden luottamus. H?n oli vakuutettu poikansa puhtaudesta.

-- Mutta, keskeytti neiti Mellin kuivasti ja asiallisesti, -- ettek? te sitten koskaan puhu Allanin kanssa el?v?st? el?m?st??

Hovineuvoksetarta alkoi taasen h?vett?? ja v?rit vaihtelivat yht? mittaa h?nen kasvoillaan. H?n rupesi hermostuneesti hypistelem??n p?yt?liinan tupsuja.

-- Eik? el?m?ss? nyt todella ole muuta el?v??? p??si h?nelt?. -- Mit? el?m?? se on? H?pe?? mieluummin... Kyll? minun ja poikani v?li on selv?, kyll? min? tied?n mit? h?nelle puhun. En min? rupea omaa poikaani turmelemaan.

Viime sanoissa oli taas niin paljon katkeruutta, ett? neiti Mellinin piti ruveta pyytelem??n anteeksi. Ei h?n ollut tarkoittanut pahaa. Mutta eik?h?n kuitenkin pit?isi ottaa selv?? asiasta. Sellainen el?m? on h?pe?llist? ja lis?ksi vaarallista. Siin? voi saada kaikenlaisia tarttuvia tauteja... Se tulee hyvin kalliiksi. Ja Alicen t?hden...

Hovineuvoksetar istui kuin piinapenkiss?, vaikka h?n hillitsi itse?ns? eik? en?? k?ytt?ytynyt kuin oikullinen lapsi. Sanat "tarttuvia tauteja" ja "se tulee hyvin kalliiksi" toivat todellisuuden niin kauhistuttavan likelle, ett? aivan rupesi k??nt?m??n mielt?. Ja kun Mili sitten mainitsi Alicen, valtasi hovineuvoksettaren aivan uusi pelko. Aikooko Mili ehk? kertoa juttunsa Alicellekin? Nykyajan naisilta voi odottaa mit? tahansa. Se se puuttuisi! Alice ja Allan ovat miltei kihloissa: ?iti vain odottaa sit? hetke?, jolloin Allan tulee ilmoittamaan h?nelle iloista uutista. Alice on herttainen tytt?, hyvin kasvatettu, hyv?st? perheest?, eik? ilman varojakaan. Alice on aivan nuori, vasta kahdeksantoista ik?inen, mutta h?n on koulupenkilt? asti rakastanut Allania ja vain Allania. Se on kokonaan Allanin syy, etteiv?t he ole kihloissa. Allan ei ole tarpeeksi kiintynyt. Se on Allanin puolelta sellaista ep?m??r?ist? liehittely? ja ajoittaista kylmenemist?. Mutta ?iti toivoo sent??n viel? ja perustaa toivonsa Alicen sitkeyteen ja uskollisuuteen. Kunhan ei nyt t?m? kauhea juttu tulisi esteeksi tyt?n puolelta!... Ei, ei suinkaan Mili sent??n voi olla niin ep?hieno.

-- Aiotko kertoa Alicelle? kysyi hovineuvoksetar vihdoin.

-- En viel? tied?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet