Read Ebook: Minä tahdon kostaa by Orczy Emmuska Orczy Baroness Enckell Armida Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1898 lines and 45741 words, and 38 pages

Mutta D?roul?de ei n?ytt?nyt k?sitt?v?n h?nen ehdotuksensa suunnattomuutta.

>>Jos voisin v?ltt?? taistelua>>, lausui D?roul?de, >>sanoisin kreiville, etten ollenkaan tiennyt h?nen ihailevan naista, josta keskustelimme ja -->>

>>Herra, niink? paljon pelk??tte miekan iskua?>> keskeytti eversti k?rsim?tt?m?sti! herra de Quetarren kohautellessa ylimyksellisi? silm?kulmiaan h?mm?styneen? sellaisesta tavattoman petollisesta pelkuruuden osoituksesta.

>>Herra eversti, tarkoitatteko?>> -- kysyi D?roul?de.

>>Teid?n on joko taisteltava t?n? iltana kreivi de Marnyn kanssa tai poistuttava huomenna Pariisista. Te ette voisi s?ilytt?? asemaanne meid?n parissa>>, vastasi eversti yst?v?llisesti, sill? vaikka D?roul?de olikin erikoisessa tilanteessa, h?nen k?yt?ksens? ja esiintymisens? eiv?t osoittaneet arkuutta eiv?tk? pelkoa.

>>Herra eversti, kumarran yst?vienne korkealle opille>>, vastasi D?roul?de vet?isten miekkansa hiljalleen huotrasta.

Huoneen keskusta tyhjentyi pian. Todistajat mittasivat miekat ja asettuivat seisomaan taistelijoiden taakse, hiukan l?hemm? kuin katselijat, joita ryhmitt?in seisoi huoneessa.

Saapuvilla oli m.m. nuori kreivi de Ch?teudun, joka yhdeks?n vuotta my?hemmin syyskuun koleana aamuna astui giljotiinille tukka viimeisen muodin mukaisesti j?rjestettyn? ja hihansuut hienoimmalla mechlinil?ispitsill? koristeltuina. H?n lopetteli viimeist? korttipeli??n nuorimman veljens? kanssa, kun vankkurit kuljettivat heit? giljotiinille Pariisin puolialastomien v?kijoukkojen kaiuttaessa ivahuutojaan.

Siell? oli my?skin kreivi de Mirepoix, joka muutamia vuosia my?hemmin giljotiinin lavalla seistess??n l?i vetoa herra de Miranges'n kanssa, ett? h?nen oma verens? vuotaa sinisemp?n? kuin kenenk??n muun Ranskan sin? p?iv?n? p??ns? menett?neen. Kansalainen Samson kuuli vedon, ja kun de Mirepoix'n p?? putosi koriin, kohotti h?n sen herra de Miranges'n n?ht?v?ksi. J?lkim?inen naurahti!

>>Mirepoix oli ainainen kerskuri>>, sanoi h?n v?linpit?m?tt?m?sti asettaessaan p??ns? mestauslavalle. >>Kuka haluaa ly?d? vetoa kanssani siit?, ett? minun vereni osoittautuu sinisemm?ksi kuin h?nen?>>

Mutta kaikista senaikaisista huvin?ytelmist? ja murhen?ytelm?-ilveilyist? ei ollut silloin viel? aavistustakaan niill?, jotka olivat saapuvilla kreivi de Marnyn taistellessa Paul D?roul?den kanssa.

He katselivat aluksi molempia taistelevia satunnaisella mielenkiinnolla, niinkuin olisivat katselleet ensi kertaa minuetin uusia liikkeit? tanssittavan.

De Marny polveutui suvusta, joka oli miekkaa heiluttanut useat vuosisadat, mutta h?n oli tulinen, kiihke? ja aika tavalla viinin ja vihan heikent?m?. D?roul?de oli onnekas; h?n varmaankin voi p??st? taistelusta vain pienell? naarmulla.

Hyv? miekkailija my?skin, tuo nousukas! Oli mielenkiintoista katsella h?nen miekkailuleikki??n; ensin hyvin hiljaa valeiskuitta ja torjumatta, vastaly?ntej? tuskin ollenkaan, ainoastaan varuillaan, aina tarkkaan ja varmasti varuillaan, valmiina vastustajata vasten kaikissa k??nteiss? ja tilaisuuksissa.

V?hitellen pieneni taistelevia ymp?r?iv? piiri. Varovaiset ihastushuudahdukset tervehtiv?t D?roul?den menestyksellist? torjumisia. De Marny k?vi yh? kiihtyneemm?ksi, h?nt? vanhempi mies yh? tyynemm?ksi ja varovaisemmaksi.

?killinen ajattelematon isku saattoi kreivin vastustajansa valtaan. Seuraavassa silm?nr?p?yksess? oli h?n aseeton, ja todistajat astuivat esille lopettaakseen taistelun.

Kunnian vaatimus oli tyydytetty. Nousukas ja vanhan suvun j?lkel?inen olivat mitelleet miekkoja muutaman Ranskan kevytmielisimm?n naisen maineesta. D?roul?den maltti oli opetukseksi kaikille huimap?isille nuorille, jotka leikkiv?t hengell??n, kunniallaan ja maineellaan yht? kevyesti kuin pitsireunaisilla nen?liinoillaan ja kultaisilla muuskarasioillaan.

D?roul?de oli jo vet?ytynyt syrj??n. Yst?v?llisen ihmisen lempe?n tahdikkaalla tavalla v?ltti h?n katsomasta aseetonta vastustajaansa. Mutta D?roul?den ryhdiss? oli jotakin, mik? n?ytti yh? ?rsytt?v?n kreivin ??rimmilleen kiihoittunutta tunteellisuutta.

>>Herra, t?m? ei ole lasten leikki?, -->> sanoi h?n kiihke?sti. >>Vaadin t?ytt? hyvityst?.>>

>>Ettek? olekaan tyytyv?inen?>> kysyi D?roul?de. >>Te olette ollut urhoollinen, olette taistellut valtiattarenne kunniaksi. Min? puolestani -->>

>>Teid?n>>, huusi poika k?he?sti, >>teid?n on julkisesti anteeksipyydett?v? jalosukuiselta ja sive?lt? naiselta, jota te olette h?v?issyt -- nyt -- heti -- polvillanne>>.

>>Kreivi, te olette hullu>>, vastasi D?roul?de kylm?sti. >>Olen halukas pyyt?m??n teilt? anteeksi, k?mpelyytt?ni -->>

>>Anteeksi -- julkisesti -- polvillanne -->>

Poika oli k?ynyt yh? kiihkoisammaksi. H?n oli saanut k?rsi? n?yryytyksen toisensa j?lkeen. H?n oli hemmoteltu ja imarreltu poikanen, jota lapsuudesta saakka oli ylenpalttisesti sy?tetty. Viini oli noussut h?nen p??h?ns?, raivoisan vihan kiihko oli himment?nyt h?nen terveen arvostelukykyns?.

>>Pelkuri!>> huusi h?n yh? uudestaan. H?nen todistajansa yrittiv?t sekaantua asiaan, mutta kuumeisen j?nnittyneesi! h?n osoitti heid?t tiehens?. H?n ei tahtonut kuunnella ket??n eik? n?hnyt muita kuin Ad?len h?p?isij?n, joka kokosi naiselle uusia solvauksia kielt?ytym?ll? julkisesti tunnustamasta h?nen hyveit??n.

De Marny vihasi D?roul?dea sill? hetkell? niin kovasti kuin, kuvitella saattaa. D?roul?den tyyneys, kohteliaisuus ja huomaavaisuus vain lis?siv?t pojan suuttumusta ja h?pe??.

Oli syntynyt yleinen h?lin?. Omituinen kreivin suonissa kiehuva vihan kiukku n?ytti vallanneen kaikki. Useimmat nuoret miehet piirittiv?t de Marnyn koettaen rauhoittaa h?nt?. Markiisi de Villefranche sanoi asian kehittyv?n aivan s??nn?ist? poikkeavaksi.

Kukaan ei juuri kiinnitt?nyt huomiotaan D?roul?deen. Huoneen ??rim?isess? kolkassa muutamat vanhanpuoleiset keikarit l?iv?t vetoa riidan lopullisesta ratkaisusta.

D?roul?de alkoi jo kuitenkin menett?? malttiansa. H?nell? ei ollut huoneessa yht??n yst?v??, ja sent?hden h?nen katseensa synkkeni myrsky? ennustavan pilven tavoin yhdenk??n my?t?tuntoisen katselijan sit? huomaamatta.

>>Herrat, pyyt?isin ett? lopettaisimme ottelun>>, sanoi h?n viimeinkin kovalla, k?rsim?tt?m?ll? ??nell?. >>Herra kreivi de Marny haluaa viel? opetusta, ja, jumaliste, sit? h?n saakin! Huomio, herra kreivi!>>

V?kijoukko per?ytyi. Todistajat koettivat viel? kerran esiinty? kylm?verisin?, jota heid?n t?rke? asemansa vaati. H?lin? lakkasi, kun miekat alkoivat kalskahdella.

Kaikki huomasivat, ett? ilveily alkoi vaihtua murhen?ytelm?ksi.

Ja kuitenkin n?ytti ensihetkest?, ett? D?roul?de aikoi vain saada vastustajansa aseista ja opettaa h?nt? viel? kerran v?h?n ankarammin kuin viime kerralla. Olihan h?n mainehikas miekkailija ja de Marny kiihtynyt, joten D?roul?de oli alusta alkaen voiton puolella.

Kukaan ei voinut sanoa j?lkeenp?in, miten se tapahtui. Ep?ilem?tt? oli pienen kreivin miekan heilutus k?ynyt yh? hurjemmaksi, ja h?n osottautui uhkarohkeaksi heitt?ess??n miekkansa vastustajansa rintaa kohti, kunnes h?n viimeinkin hurjan varomattomasti silm?nr?p?yksess? n?ytti kirjaimellisesti sanoen heitt?ytyv?n D?roul?den aseelle.

D?roul?de yritti salaman nopein ranneliikkein v?ltt?? kuolettavaa iskua, mutta se tapahtui liian my?h??n, ja valituksen huokauksetta jopa, melkein v?ristyksett? kaatui kreivi de Marny.

Miekka putosi h?nen k?dest??n, ja D?roul?de tarttuen poikaan otti itse h?net syliins?.

Se oli tapahtunut niin nopeasti ja ?kki?, ettei kukaan ollut sit? edes todeksi huomannut, ennenkuin tapaus jo oli ohi, ja poika makasi suullaan maassa sininen silkkitakki veren tahrimana vastustajan nojatessa h?nen ylitsens?.

Muuta ei saatettu tehd?. S??nt?jen mukaan oli D?roul?den poistuttava. H?n ei saanut tehd? mit??n pojan hyv?ksi, jonka h?n tahtomattaan oli hengilt? saattanut.

Kukaan ei huomannut h?nt? sen enemp?? kuin ennenk??n. Suuren Mestarin l?sn?olon aiheuttama kauhistuttava hiljaisuus valtasi kaikki katselijat. Vain et?isimm?st? nurkasta kuului kimakka ??ni sanovan:

>>Markiisi, ly?n vetoa viidest?sadasta louisista. Nousukas on oiva miekkailija.>>

Miesryhm?t hajosivat D?roul?den huoneesta poistuessa. H?nt? seurasivat eversti ja herra de Quetarre, jotka olivat tukeneet h?nt? loppuun asti. He olivat molemmat vanhoja kokeneita sotureita, ritarillisia ja rohkeita, joten he kyll? kykeniv?t osoittamaan suosiotaan urhealle miehelle, jonka todistajina he juuri olivat olleet.

He kohtasivat huoneuston ovella l??k?rin, jota oli kutsuttu sinne saapumaan ollakseen valmiina kaiken mahdollisen varalta.

Suuri mahdollisuus oli tapahtunut. L??k?rin oppi ei siihen riitt?nyt. Yl?kerran komeasti valaistussa salissa hengitti herttua de Marnyn ainoa poika viimeisi? kertojaan, joll'aikaa D?roul?de kietoen vaippansa tiukkaan ymp?rilleen harppasi pitkin askelin pime?? katua -- aivan yksin.

Marnyn perheen p??mies ei ollut siihen aikaan viel? t?ytt?nyt seitsem??kymment? vuotta. Mutta h?n oli el?nyt t?ysin siemauksin kaikki el?m?ns? tunnit ja minuutit aina siit? p?iv?st?, jolloin Suuri monarkki oli ensi kerran nimitt?nyt h?net hovipojakseen h?nen viel? ollessa kahdentoista vuotias, siihen hetkeen -- noin kymmenen vuotta sitten -- jolloin luonnon kova koura osui h?neen huvitusten py?rteess?, kuihdutti h?net muutamassa hetkess? niinkuin vanhan tukevan tammen ja kiinnitti h?net -- raajarikon, melkein tyls?n ukon -- sairastuoliin, josta h?n poistui vain siirty?kseen viimeiseen lepopaikkaansa.

Juliette oli siihen aikaan viel? pelkk? tyt?n huikale, vanhan miehen lapsi, h?nen viimeisten onnellisten vuosiensa hemmoteltu lemmikki. Juliette oli perinyt surumielisyyden, joka oli ollut luonteenomaista h?nen ?idilleen, lempe?lle naiselle, joka k?rsiv?llisesti oli kest?nyt paljon ja joka oli j?tt?nyt perinn?ksi viimeisen liikuttavan taakkansa -- pienen tytt?rens? -- komealle, kauniille puolisolleen, jota h?n oli kovasti rakastanut ja jolle h?n oli paljon anteeksiantanut.

Kun herttua de Marny alkoi loistavan uransa viimeist? kauhistuttavaa vaihetta, kuolontapaista el?m??, jota h?n kyll?styneen? el?? kituutti kymmenen vuotta haudan partaalle saakka, oli Juliette h?nen ainoa ilonsa, h?nen ainoa onnen v?l?hdyksens? kiusallisten muistojen lomassa.

Tyt?n syviss? tunteellisissa silmiss? n?ki h?n Julietten nykyisyyden ja tulevaisuuden kuvastuvan. H?n unohti menneisyyden kaikkine kuvitteluineen, hurjine hupaisine vuosineen, joista ei ollut muuta j?ljell? kuin katkera katumus ja laiminly?tyjen mahdollisuuksien loppumaton sarja.

Is? ei rakastanut nuorta kreivi?, mutta is? ylpeili h?nest?, ja ison patjoitetun nojatuolin pohjalta kuunneli vanha mies mieliss??n Pariisin ja Versailles'n juttuja nuoresta kuningattaresta ja lumoavasta Lamballesta, viimeisist? n?ytelmist? ja uusimmista n?ytt?m?n taivaalla loistavista t?hdist?. H?nen heikko horjuva mielens? johdatti h?net j?lleen muistojen teit? nuoruuden aikoihin ja voittoihin, ja pojastaan iloiten ja ylpeillen unohti h?n itsens? t?m?n t?hden.

Kun nuori kreivi tuotiin kotiin y?ll?, her?si Juliette ensim?isen?. H?n kuuli portin edustalta melua, vaunujen hiljalleen saapumisen, kuuli ovenvartijaa soitettavan ja Mathieu nimisen vartijan murisemista. H?nest? ei tietystik??n ollut mieleen, ett? h?net her?tettiin keskiy?ll? porttia avaamaan.

Aavistaen pahinta nuori tytt? s?ps?hti. Kivitetylt? pihalta ja isoilta tammiportailta kuului raskaita vaimennettuja askeleita. Tuntui kuin olisi kannettu jotakin raskasta, jotakin hervotonta tai kuollutta.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet