Read Ebook: Tama by Watanna Onoto Aaltio Eetu Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 700 lines and 23511 words, and 14 pages

Translator: Eetu Aaltio

Release date: August 18, 2023

Original publication: Helsinki: Yrj? Weilin & Kumpp, 1911

Credits: Juhani K?rkk?inen and Tapio Riikonen

TAMA

Japanilainen lemmentarina

Kirj.

ONOTO WATANNA

Englanninkielisest? alkuteoksesta suomentanut

Eetu Aalto

Helsingiss?, Yrj? Weilin & Kumpp. Osakeyhti?, 1911.

Vihdoinkin oli maakunnan korkea daimio my?ntynyt yliopiston oppilaiden anomukseen ja kiihkoihin pyynt?ihin sek? kutsuttanut, suurten kulunkien ja mieliharmien uhalla, maahan ulkomaalaisen professorin.

Kaikkialla n?yttiin valmistauduttavan. Huoneita siivottiin tulisella kiireell?. Ammattikertojat, joita siihen aikaan l?ytyi sanomalehtien sijasta, ker?iliv?t rikkautta ammattihuoneissaan. Muutamat pystyttiv?t kojuja katujen vierille ja kertoivat kuulijoillensa ihmeellisi? juttuja Amerikasta ja sen kansasta.

Tojin-san'in talo ja taloudenhoito oli jo saatu valituksi, daimion esiupseerista ja nelj?st? samurai-henkivartijasta, joiden teht?v?n? oli suojella h?nt? Jo-i'ta vastaan, aina kamaripalvelijaan saakka.

Kaksisataaseitsem?n vuotta vanha muhkea historiallinen shiro oli m??r?tty h?nen asunnokseen, ja siell? puuhattiin ihmeellisi? korjauksia ja muutoksia. P??huoneissa naulattiin vanhojen lattiaverhojen p??lle raskaita kukallisia ja kuviokkaita villamattoja. Kummallisia huonekaluja, raskaita ja raudanpainavia, hilattiin suuriin kammareihin; ty?njohtajana oli nuori, reipas, punaposkinen samurai, josta oli tuleva Tojin'in tulkki. H?nen nimens? oli Genji Negato ja oli h?n jo ennenkin asustanut muukalaisten parissa Tokiossa ja Yokohamassa. Englanninkielt? puhui h?n jokseenkin hyvin ja valkeaihoiset tunsi h?n tapoinensa erinomaisesti.

Antaessaan m??r?yksi? huonekalujen sijoittamisesta paikoilleen, h?nen verev?npunaiset huulensa hymyiliv?t pienten karkeitten viiksien alta. H?n kutsutti palvelijat luoksensa yksitellen, antaen kullekin erikseen velvollisuutensa mukaiset ohjeet. Sivumennen h?n opasti heit? tuntemaan valkoisen miehen tapoja ja tarpeita:

T?m?n t?ytyi saada ruokaa noin kuudelle muulle kuolevaiselle riitt?v? m??r?. P??asiallisesti raakaa lihaa ja mets?nriistaa, hiukan tulessa k?rvennetty?. Aina pit?isi olla pulppuamassa se l?hde, jota amerikalaiset sanovat >>tulivedeksi>>, alati saatavissa, ruokaverojen v?lill?, y?ll? ja p?iv?ll?. Valkoisen miehen jano oli sellainen. Vastat piti olla valmiina puhdistamaan professorin mukaisia saappaita, sill? h?n ei ottanut niit? jalastaan huoneessakaan. Ja suurimman mielihyv?n hankki h?nelle sill?, ett? piti suloisimpia ja kauniimpia neitsyk?isi? h?nt? hellim?ss? ja huoltamassa. T?m?nsuuntaisia juttuja oli pitk? liuta.

Vaikkapa sen yliopiston oppilaat, jossa Tojin-san tuli opettamaan, olivatkin iloisia t?m?n l?hestyv?st? tulosta, niin eiv?t siihen iloon yhtyneet ainakaan talon palvelijat. Pelonsekaisin mielin odottelivat he tulop?iv??. J?yk?t, ilmeett?m?t henkivartijat mutisivat matalin ??nin kesken?ns? siit? alennustilasta, johon heid?t oli n?in? turmeluksen p?ivin? saatettu. He olivat vain muukalaisen hengen vartijoita! Mutta, niin oli Echizen-maakunnan daimio m??r?nnyt, ja samurai on p??llikk?ns? oikea k?si. H?nen on toteltava k?skij?ns? oikkujakin, ja jos teht?v? on ala-arvoinen, kunniata loukkaava, niin on silloinkin edess? vain kaksi tiet?: totteleminen tai itsemurha.

Talon halvempiarvoiset palvelijat eiv?t vaipuneet sent??n n?in synkk?luontoisiin keskusteluihin. Huhuja muukalaisten rikkaudesta ja anteliaisuudesta oli tulvinut heid?n piiriins?. Olipa miten oli, reippaasti k?ytiin valmistuksiin k?siksi, ja uusien keitosten tuoksut lemahtivat laajemmalle, ty?ntyiv?t l?mpimin? suuriin kammareihin ja saattoivat vilkkaaseen hy?rin??n lukuisat rotat ja y?lepakot, jotka vuosia sitten olivat kotiutuneet vanhan, aution, asumattoman suurkartanon koloihin ja lymypaikkoihin. Vuosiin ei ollut kukaan talossa asunut.

Kaikki oli jokseenkin kunnossa; silloin sattui keitt?j?n vaimon lapsenhoitajalta -- Shirossa asui tietysti koko perhe -- katoamaan joukko riisi?. H?n oli k??ntynyt katsahtamaan hoidettavaansa nuoreen herraan, ja silloin oli -- niin h?n kertoi -- >>valkoinen k?si>> jostakin ilmestynyt ja anastanut aterian loput. H?n riensi kirkuen em?nt?ns? luo ja t?m? vuorostaan sy?ksyi miehens? ja is?nt?ns?, p??keitt?j?n, pakinoille. T?m? kiskaisi esiliinan vy?lt?ns? ja meni ilmoittamaan asiasta Genji Negatolle, joka juhlallisella virallisuudella kutsui sotaneuvoston koolle. Koko palvelusv?ki luotti nyt siihen, ett? henkivartijat keksisiv?t keinon vastaisten harmien varalle.

Joihinkin toimenpiteisiin oli ryhdytt?v?, siit? oltiin yksimielisi?. Olisihan heid?n ruhtinaallensakin h?pe?ksi, jos se kirottu muukalaisylimyskin joutuisi Atago Yaman kammottavan velhottaren uhriksi, sill? ep?ilem?tt? oli t?m? vuoriston levoton henkiolento taas konnan juoniansa kutomassa. Siisp? oli ylh?isen Tojin-sanin ja viel? paremmalla syyll? Echizenin keisarillisen samurain velvollisuutena olla mill??n ehdolla s??st?m?tt? noitaa, jos t?m? tavattaisiin oleksimassa ruhtinaan vieraan ja suojatin alueella.

Johduttiin muistelemaan velhottaren ?skeisimpi? noidant?it?. Muuan Tsurugan lapsi oli seurannut velhotarta vuoristoon, pit?en t?m?n tukkaa auringons?tein? ja ojennellen pienoisia k?si??n niihin tarttuakseen. Suositellakseen pelj?tt?v?? olentoa vanhemmat asettivat joka p?iv? ruokavaroja vuoren juurelle ja sill? tavoin ainakin joksikin aikaa sammutettiin velhottaren n?lk?; lapsi ei kuitenkaan koskaan toipunut entiselleen. Se k?rtyili ja alinomaa itkien kaipasi >>p?iv?n neitoa>>. Kun lapsen k?rsim?t?nt? mielialaa yh? vain jatkui, niin vanhemmat suuttuneina lopettivat ilta-annosten l?hett?misen ja siten rohkenivat uhmata noidan kiukkua ja kostomielt?.

Siit? l?htien on t?m?n ollut pakko etsi? elatuksensa sielt? ja t??lt?. Kerran h?visi er??n kauppiaan lukollisesta s?ili?st? kalavasu. Toisella kertaa taas l?ydettiin vuorenrinteelt? riisis?kki, jonka varas tietysti oli paetessaan siihen heitt?nyt, se kun oli ollut liian painava.

Niin, ja tulisikohan nyt arvokkain vieras, mink? Fukui oli vuosikausiin n?hnyt, saamaan k?rsi? t?m?n velhottaren juonista?

Samurai Irokan mielest? oli noita surmattava heti kun h?n tavattiin. H?nen miekkansa ei sit? kyll? halunnut tehd?, sill? h?n oli naimaton eik? yksik??n perillinen voisi rukoilla h?nen sielunsa puolesta, jos se joutuisi kiertovaelluksille.

Samurai Asado pelk?si vaimonsa ja perheens? turvattomuutta, jos h?nen kunniakas miekkansa tahraantuisi noitatyt?n veress?. Kerran oli nimitt?in samallainen vuorivelho kiskaissut nukkuvalta lapselta irti p??n ja k?sivarret, kostoksi samurain miekan hipaisemasta pienest? naarmusta.

Samurai Hirata ehdotti, ett? asia annettaisiin daimion k?siin, mutta kaikki muut olivat ehdotusta vastaan, sill? olihan velhotar musta tahra heid?n korkean ruhtinaansa sukukilvess?, h?n kun oli -- ik?v?? kyll? -- samaa verta.

Vihdoin samurai Numura, vanha, harmaantunut, hidasj?rkinen sotilas, selitti karskisti, ett? asia kuului yksinomaan Tojinille itselleen ja t?m?n m??r?yksi? heid?n oli odotettava. P??tettiin siis varrota Tojin-sanin tuloa. H?nen kuuluisa l?nsimainen viisautensa keksisi varmasti jonkun ratkaisun.

Niinp? sitten Tojin-san saapui Fukuihin -- >>siunauksen l?hteelle>> -- vuoden kylmimp?n? aikana, jolloin lumihiutaleet pyrysiv?t Echizenin maakunnan ylitse ja tuulet vallattomina puhaltelivat, suhisten v?lkkyvien laakeri- ja m?ntypuiden oksien lomitse, pyh?n Biwa-j?rven rinnoitse ja lumipeitteisi? vuoria syleillen.

Huone oli niin iso, ett? vaikka seitsem?n >>andonia>> ja kolme vanhanaikaista >>takahiraa>> riippui orsilla huonetta valaisemassa, kuitenkin vallitsi h?m?ryys. Sein?vierille oli aina s??nn?llisen v?limatkan p??h?n toisistaan asetettu suuria, raskaita, mustasta p?hkin?puusta valmistettuja huonekaluja, jotka tekiv?t omituisen vaikutuksen muutoin aivan tyhj?ss? huoneessa. Ilma oli kylm?, mutta huoneen keskell? oleva >>kotatsu>> oli t?ytetty kivihiilill?; t?m?n ??ress? istui Tojin-san kyyryksiss??n. H?n istui lattialla, tulisijaa aivan l?hell?, polvet pystyss?, k?sivarret ristiss? niiden ymp?rill?.

Tojin-san oli vihdoinkin kotona, kuljettuaan pitk?n ja vaivaloisen matkan maitten ja vesien poikitse veneell?, hevosella, >>kurummalla>> ja usein jalkaisinkin -- loputtoman, mutkaisen ja kylm?n matkan! T?m? oli siis Fukui, jossa h?n oli luvannut viett?? seitsem?n vuotta el?m?st?ns?: t?m? suuri, autio ja synkk? rakennus oli nyt h?nen talonsa.

H?n oli l?htenyt matkalle reippaana ja virke?n?, innokkaasti haluten p??st? palvelemaan, kohottamaan ja rakastamaan sit? vierasta kansaa, jonka hyv?ksi h?n oli itsens? pyhitt?nyt. Pieni? huvimatkoja oli tehty Tokiossa ja Kiotossa; -- ne p?iv?t olivat uutuuksilleen ja ilmi?ineen hurmaavia. Sitten oli h?n j?tt?nyt rantamaat taaksensa ja l?htenyt Echizenin ruhtinaan saattueen mukana sit? avaraa, tuntematonta maaseutua kohti, jossa vain puolisen tusinaa muukalaista oli ennen h?nt? k?ynyt.

Matkaan oli kulunut monta viikkoa. Matkatessaan vesien poikki pienill? veneill?, jotka heiluivat ja horjahtelivat pienimmiss?kin laineissa, h?n oli tullut k?sitt?m??n japanilaisen sananparren: >>vesimatka on osa helvetti?>>.

Echizenin ruhtinas oli sangen valistunut mies. H?nen maakuntansa rajain sis?ll? ei kukaan muukalainen opettaja tulisi pienint?k??n loukkausta k?rsim??n. H?nen antamansa m??r?ykset kantoivat niin kauas, ett? Tojin-san -- vaikkapa ei olisi aavistanutkaan sit? -- oli vihollisuuksilta t?ydellisesti turvassa. H?nen matkansa oli kuin riemukulkua. Olivatpa ihmisten sis?iset tunteet millaiset hyv?ns?, hymyhuulin he lausuivat h?net tervetulleeksi. Jokainen pieni kaupunki ja kyl?kunta l?hetti korkeita viranomaisia l?hetyst?n? piirins? rajoille. Juhlia ja kekkereit? vietettiin siell? ja t??ll?, ja kaikkialla olivat vastassa samat ruskeat kasvot, samat v?ikkyv?t katseet ja viekkaat hymyt.

Daimion viimeinen palvelija oli mennyt, viimeinen virallinen edustaja oli laulanut tervehdyslaulunsa; Tojin-san oli yksin!

H?nen omat palvelijansa olivat vet?ytyneet kukin taholleen. Yksitellen he olivat tulleet sis?lle juhlallisena kulkueena, henkivartijain saattamina; n?m? heitt?ytyiv?t maahan, vetiv?t ilmaa keuhkoihinsa ja puhalsivat sen sitten sihisten ulos hampaittensa raoista. Keitt?j?, h?nen vaimonsa, perheens? ja apulaisensa muodostivat oman jononsa. Toinen toisensa j?lki? seuraten he tekiv?t niin hullunkurisia kumarruksia ja liikkeit?, ett? Tojin-sanin huulet vet?ytyiv?t v?kisinkin hymyyn, varsinkin kun nuorin joukossa, kaksivuotias lapsukainen, oli omituisesti ajellun p??ns? kumartanut niin innokkaasti lattiaan, ett? oli tehd? kuperkeikan, vanhempainsa kohteliaisuutta j?ljitelless??n.

Tojin-sanin v?syneet, puoliavoimet silm?t n?kiv?t edess??n muita kasvoja, ajatusten vaeltaessa toisiin seutuihin, kaukaisiin olinpaikkoihin. H?n n?ki laajan, vihre?n tasangon, jota korkeat jalavat ymp?r?iv?t. Kirkassilm?iset, vaaleaihoiset pojat lauloivat reippaasti, rient?ess??n tantereen poikki isoihin kivirakennuksiin, jotka n?yttiv?t hymyilev?n ?idillisen suojelevasti. Tojin-san istui p?yd?n ??ress?, katsellen laajaa, poikamaista silm?nv?lkett? edess?ns?. Ihme, kuinka he olivat voineet olla niin vastenmielisi?; h?n oli heille ollut katkera, jopa melkein vihannut! Ja nyt! Nyt h?n ajatteli n?it? poikia mit? suurimmalla hellyydell?.

Sitten muutaltivat h?nen verkkaiset ajatuksensa toiselle suunnalle, menneisyyteen, jonka kaukaisista muistoista sukelsi esiin er??n naisen kylm? ja ilkkuva katse.

>>Vaimoksenne! huudahti t?m? eik? edes synnynn?inen kohteliaisuus voinut est?? kammon v?ri? ??nest?. >>Oh--h!>> huudahti h?n, peitt?en puistatellen silm?ns?, >>jospa vain voisitte -- n?hd? -- itsenne!>>

Tojin-san n?ki itsens? todellakin sin? iltana. Lohduttomina olivat h?nen ep?miellytt?v?t kasvonsa tuijottaneet kuvastimessa. Olihan h?n kyll? tiennyt ihonsa muodottomuuden, mutta ei ollut tullut ?lynneeksi sen t?ydellist? kamaluutta.

Oli ollut aika, jolloin Tojin-san, kuten muutkin miehet, oli hienohipi?inen, kauniskatseinen, hyv?nn?k?inen nuorukainen. Vaan er??ss? syrj?isess? vuorikaupungissa oli h?n nuorena, innokkaana l??k?rin? osottanut liika varomatonta urhoollisuutta. Parin muun rohkean rinnalla oli h?n taistellut kulkutautina raivoavaa isoarokkoa vastaan. T?st? sodasta Tojin-san oli palannut >>merkittyn?>>. Nuoren miehen avonaisin, luottavin mielin oli h?n saapunut rakastamansa naisen luo, joka inhoten oli h?net luotaan ty?nt?nyt.

Japanilainen sananlasku sanoo: kolmen tuuman pituinen kieli voi tappaa kuusi jalkaa pitk?n miehen.>> Tojin-san ajatteli t?t?. Naisen kieli, t?m?n sanojen s??litt?myys oli tehnyt ankaran vaikutuksen h?nen el?m??ns?. Siit? hetkest? saakka kammosi h?n naisia enemm?n kuin ruttoa. H?n eli itsekielt?j?n el?m??, kirjojen ja tieteen parissa, hankkien vain muutamia yst?vi?, v?ltt?en toisia, siin? tuskanomaisessa luulossa, ett? koko ymp?rist?kin karttoi h?nt?. Niinp? h?nt? jo aivan nuorena miehen? -- alle nelj?nkymmenen ik?isen? -- kutsuttiin yliopistossa yleisesti nimell? >>vanha kirjatoukka>>.

Yht?kki? oli h?ness? sitten syntynyt vastustamaton, intohimoinen halu repi? itsens? irti toivottomasta orjuudestaan, johon h?n n?ytti olevan sidottu.

Kapinoiden kohtaloansa vastaan, joka oli h?nt? huiskutellut kuin rantavesi, oli Tojin-san lopultakin saanut kahleensa murretuksi.

H?n oli oudossa, ajatuksiensa kaihoamassa maassa. Vieraat silm?t loivat h?neen syrj?katseita; oudot jumalat tuijottivat h?neen sfinxikatseineen kaikissa temppeleiss?. H?n kumartui viluisena kotatsun ??reen, suuressa, historianaikaisessa >>yashikissa>>, joka oli kolkko ja autio kuin hautakammio; ja voimakas mies tunsi heikkouden tunteen hiipiv?n syd?mmeens? -- h?n kaihosi, kaipasi, ik?v?i n?hd?ksens? edes jonkun valkoihoisen tutut kasvonpiirteet.

Oli niin hiljaista, ett? olisi voinut kuulla gaki'n liikkuvan lumisten tannerten yli. Satumainen tuulenhenk?ys vapisutti laakeripuun lehvi?, taittoi oksan ja pudottaa rapisteli sen j?iseen maahan.

Jokin hiipi esiin vuorten juurella olevan mets?n pimennosta, hyp?hti kuin kauris ymp?r?iv?n suojushaudan ylitse ja sipsutteli Matsuhairakartanoa kohti. Korppiparvi, joka asusti muinoin aarretalona olleen r?nstyneen rakennuksen ullakolla, alkoi ?kki? r?pytell? siipi?ns?, lyhyin vedoin, kirkuen ja pelj?styneen?. Rotta pakeni aarretalon sis?osasta rakennuksen per?lle ky?kkiin p?in, ja Tojin-san kuunteli p?? pystyss? uutta ??nt?.

Tuntui kuin olisi ulkona hyvin hiljaa naputettu tai raavittu >>amado'a . H?n ei liikkunut, ainoastaan kiinnitti katseensa siihen kohtaan, josta luuloteltu ??ni kuului. Sitten se kuului toiselta suunnalta, koputti heikosti ja arasti kuin lapsen k?dell?.

Tojin-san hyp?hti seisoalle. H?n avasi sein?verhot v?liin toiselta vuoroin toiselta puolelta, katseli ulos, mutta mit??n ei ollut n?kyviss?. Ei mit??n muuta kuin valkoista lunta, johon kuun s?teet hopean v?lkkeell? hohtivat. H?n silm?si ulkonevia sein?osia, koetteli niit? k?sill??n, vaikkakin omituinen tunne sanoi h?nelle, ett? koputus oli ollut ihmisen aikaansaama. Verkkaan vet?ytyi h?n takaisin paikoilleen ja silloin h?n samalla kuuli huokauksentapaisen ??nen kutsuvan h?nt? ulkopuolella:

>>To--o--jin-san! To--o--o--jin-san! To--o--o--jin-san! To--o--o--!>>

Tojin-san! Sen nimen h?n oli kuullut kaikkialla. Sen he olivat h?nelle antaneet. Joku kutsui, kaipasi ja tarvitsi h?nt?, kenties!

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet