Read Ebook: Vastarannalla by Kaste Anni

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1297 lines and 27809 words, and 26 pages

Release date: August 31, 2023

Original publication: Porvoo: Werner S?derstr?m, 1908

Credits: Juhani K?rkk?inen and Tapio Riikonen

VASTARANNALLA

Kirj.

Anni Kaste

Helsingiss?, Vihtori Kosonen, 1908.

SIS?LLYS:

Niinkuin lapsi. Mieroon. Anna Martikainen. Uusi oluttehdas. Sys?ys. "Vellamonneidon paasi." Syd?nmaan rakkautta. Miina. Pettymyksi?.

Niinkuin lapsi.

Vanhin tuuditteli nuorimman kehtoa ja keskim?inen askarteli lieden luona. H?n oli ker?nnyt kuusenk?pyj? mets?st? ja asetteli niit? nyt kahteen riviin uuninpankolle. Ne olivat h?nen lehmi?ns?. --

"Seis hiljaa Mansikki... maitokiulu kaatuu! Totteletkos siin?!"

Suuri kellanruskea k?py, joka n?ytti vasta puusta pudonneelta, vier?hti kerta kerralta silt? paikalta, johon tytt?nen sit? asetteli, sill? siin? kohden oli pankon harmaa kivi ep?tasainen.

"Se se on mestari tuo Mansikki..."

Tytt?, joka oli sijoittanut jokaisen k?vyn yht?pitk?n v?limatkan p??h?n toisestaan, t?ytyi Mansikin kohdalla tehd? poikkeuksen, j?tt?m?ll? siihen suuremman aukon -- sitten vasta oli maitokiulu turvassa.

"Se kun on niin vihainenkin, mokoma, ettei sit? uskalla panna toisten l?hellek??n..."

"Tokkos tuo nyt niin vihainenkaan, -- vaan kun navettasi lattia on silt? kohden kuopallaan", virkkoi vanhin.

"Kuopallaanhan se on Punakorvankin kohdalla, -- vaan eip?s se keiku!"

Punakorva oli vanha hataroitunut k?py, jota t?rr?tt?v?t suomut estiv?t vierim?st?.

"No niin. Nyt on lehm?t lypsetty, herran kiitos, ja kun saan maidon siilatuksi, menen kirkkoon."

"Joudu sitten! Kellot jo soivat..." vanhin napautteli sukkapuikolla ruostunutta l?kkituoppia, jossa kasvoi kukkiva verenpisara ikkunalla.

"Soikoot... pappi on vasta paitasillaan."

Suuri, viheri?inen kirstu, joka oli asetettu tuvan kunniapaikalle per?ikkunan alle, oli kirkko.

Sen p??lle kapusi tytt?, otti almanakan ikkunalta ja k??nteli sen lehti? etsien.

Tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun ohitse h?n hypp?si, mutta toukokuun kohdalle nosti kirjan koholle silmiens? eteen ja alkoi laulaa:

Saan m? uuden koltin taas Herran sanan j?lkeen vaan -- --

"Mit?s sitten laulan? No sano Milja --"

"En min? sinun virsi?si ulkoa osaa."

"Ole sitten osaamatta."

Tii tii tikan poika Teki tielle nauriin -- Tuli tuhma talonpoika S?i sen tikan nauriin --

"El? hoilota niin kovalla ??nell? Selma, poika her??. Eik? kirkossakaan kukaan noin kovasti laula."

"Kirkossahan min? nyt laulan -- hupsu!"

"No lauloipas Pitkos-Mattikin, kuulinhan min? silloin kun olin ?idin kanssa siell?."

V?ittely keskeytyi kun akkunan takaa kuului koputusta ja iloiset silm?t tirkistiv?t lasista sis??n.

"Ai Aliina! Tule t?nne", huudahti Milja kuroittuen niin l?helle ruutua kuin vaan saattoi p??st?m?tt? kehtoa seisahtumaan. ?iti oli pellolle l?htiess??n k?skenyt ahkerasti soudattamaan.

"Tulkaa rantaan leikkim??n!" huusi Aliina.

"En min? ainakaan p??se kun t?ytyy heijata poikaa."

"Voi, voi... eik?s se nuku ilman?"

"Eik? nuku -- ja ?iti toruu jos p??st?n havahtumaan."

Aliina pudottautui ikkunasta ja kiersi nurkatse ovelle. -- H?n oli talontyt?r, Oijalan kahdeksanvuotias perillinen, eik? h?nen tarvinnut istua sisariaan tuudittamassa.

"Se on ihan synti, kun ?itisi kytkee sinut tuohon kokop?iv?ksi."

"Eih?n se muuten p??sisi ty?h?n."

"Eik? is? yksin jaksa meille kaikille leip?? hankkia", t?ydensi Selma, aikuisilta kuulemansa tiedon mukaan.

"Vaikka ennen min? olisin toisinaan sy?m?tt?kin, jos vaan p??sisin toisten lasten kanssa ulos leikkim??n", huokasi Milja.

"Anna tuon nyt her?t?, vied??n se sitten pihamaalle ja ollaan piilosilla. Viljamaan lapsetkin tulevat."

"Voi voi... se kun on her?tty??n aina niin kiukkuinen, ettei kuitenkaan sylist? l?htisi."

"K?yd??n sitten vuorotellen heijaamassa", ehdotti Aliina. H?n oli hyv?syd?minen ja osanottavainen ja eritt?inkin Rajalan Miljaa kohtaan yst?v?llinen. Jo siit?kin syyst? ett? Milja oli enemm?n kuin kukaan muu kyl?n lapsista sidottu tuon k?yhien lapsimaailman "kiusankappaleen" kehdon ??reen. Oli muutenkin Milja h?nest? parhain, sopusointuisin leikkitoveri mit? l?yty? voi. Toisien kanssa tuli joskus riitakin, mutta Miljan kanssa s?ilyi sopu kuin itsest??n.

"Jo tulee Hilma ja Liisa portissa -- menk?? nyt!" kehoitti Milja, eik? siin? kahta kehoitusta tarvittu. Pankolle unohtuivat Selman lehm?tkin, unohtui kirkko ja virren veisuu. -- Ulkona oli toki tuhatkertaa hauskempaa, l?mp?isten p?iv?n s?teiden syleilyss?, vaikkei aina yksin??n, kun Milja Hemmi? tuuditteli, halunnut siell?k??n leikitell?. Ja olihan se tupakin niin tuttu ja rakas...

Milja siirteli varovaisesti kehtoa, voidakseen paremmin katsella ikkunasta pihamaalle. Sinne oli jo ker?ytynyt suuri lauma meluavia lapsia, jotka kiisteliv?t siit? ruvetaanko hippasille vaiko karttupiilosille.

"Ly?d??n arpaa!"

"No!" --

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet