Read Ebook: Purjehtijat by Kailas Uuno

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 221 lines and 10267 words, and 5 pages

LAULU AALLOLLE.

Uni oot, meren sielusta noussut. Sua, aaltoa, tuuli vie. Meren ??rell? paateen ehk? kivirintahan p??ttyy tie.

Olet sammuva, kuin sua ennen meren laps moni sammunut on. Mut haudallas taas meri nostaa vesivarsojen karkelon.

Meren leikiss? leikit my?t?, meren kehtohon raueten, kuin kupliva hetki, mi raukee ajan helmahan ikuisen.

Kuin laulu, mi rintahan syntyy, sisar sun, sisar lainehen. Sekin uupuu kesken: on pitk? tie rintahan ihmisten.

Sen tahto on yhty? sent??n meren lapsien karkeloon ja l?ikky?, kuplia, ly?d? kivirintahan kallioon.

Meren tuoksua, laulu ja laine, meren henke? hengitt?in ja juopuen auringosta i?t leikitte kimmelt?in.

RUNO RUNOSTA.

Totuuden l?hteell? s? syvin lapsensilmin uneksut ja leikit t?hdill? ja auringolla.

Maan kasvot j?lleen nuoriks suutelet. Ja tuuli vie sun hengitykses tuoksun meren yli.

Sun k?tes ovat rikkaat hyvyydest?, s? niill? syd?mi? punnitset ja loputtoman valon siroitat y?n peltoon.

Ja kaikki t?hdet rakastavat silmi?si. Ja tomust' alkaa avaruus sun jalkojesi luota, miss' onnellinen kerj?l?inen polvistuu.

LAULU SINULLE.

Min? tuon rakkauteni sinun tiellesi niinkuin kiiltomadon y?ss?. Min? asetan k?siisi kalliin korun, heit? se mereen, ettei se aamulla himmentyisi.

Sinun suusi on t?ynn? meren hengityst? ja lasten soperruksia. Sinun sanasi ovat tulvillaan her??mist?.

Sinun silmiesi taivaissa syntyy uusia t?hti? t?n? iltana. Minun syd?meni tuntee ne, ja minun koko el?m?ni pakenee luotani ja polvistuu rukoilemaan niit? t?hti?, ja syd?meni antaa niille onnelliset nimet.

ADAGIO.

Hetki rajaton kuin meren syd?n salainen ja syv?. Sen pohjall' onni on kuin mullan alla paisuvainen jyv?.

Sun katson silmihis, ah, havahtuviin salaisuuksiin noihin kuin niiss? aukenis nyt portit elon esikartanoihin.

N?in, silmin n??ntyvin -- kuin juonut oisin auringon ja sinen -- n?in, t?ysin syd?min en ennen n?hnyt, ollut onnellinen.

T?? hetki uudistaa, se kylv?? meihin parast' itse?mme ja siemen lankeaa kuin kes?, taivas multaan el?m?mme.

ENSI LUMEN AIKAAN.

On ensi lumi varmaan mennyt p??h?n meille. Niin ujosti ja sent??n kiehtovasti nojaat minuun. Ja l?mmin kujeellinen k?tes eksyy k?teheni. Ja meilt? ovat kaikki sanat loppuneet.

Me pys?hdymme puiston lyhdyn alle. Katsohan: se totisesti on kuin vanhan sed?n silm?. On katsovinaan muualle, mut varkain nen?nvartta pitkin vilkuu meihin, on hiukan h?mill??n, kun tulee keksityksi, mut sitten puistaa p??t??n: aijai nuorisoa t?h?n aikaan...

Ja silloin avaan uhallakin suuni: nyt olen vihdoinkin jo valmis virkkamaan sen sanan, mi kaiken iltaa pienen hiiren lailla on ihanasti nakertanut syd?nt?ni.

KES?ILLAN KUJE.

Kas, armas, kuinka raukea on pilvilinnun siipi. Tuoll' ilta kissan-askelin jo pensahikkoon hiipi.

Se piilee, kuje mieless??n, ja pilkistelee meihin. Se taikuri on. Mutta my?s m? kuulun taikureihin.

Puun oksilta, kas, varastin nyt kourallisen tuulta ja iltaruskon poskeltas ja perhosia suulta.

Ja sent??n meille kepposen tek' Ilta, voitti leikin: se salavihkaa sun ja mun pois itselt?mme veikin.

VANHOILLE.

Emme s?iky teit?: nuoret oomme, mutta teid?n luunne kohta maatuu. Kuinka s?ikkyisimme pelkk?? varjoa, mi tiemme poikki kaatuu!

Emme vihaa teit?: ty?nne teitte, teit? ty?ss?nne me rakastamme. Teid?n sek? isienne ty? on ruokamulta, mehu juurissamme.

Emme syyt? teit?: oikein, v??rin teitte, toisin voineet ette. Meid?n ty?n?mme on pest? v??ryys, kun te hiljaisimpaan lepoon vaikenette.

Mutta: turha luulla ainoaksi omaa kalpaanne ja voittoretke?nne. Turha luulla, ett? ikuisesti jatkuis teid?n hetke?nne.

Kas, kaarti paraatihin ratsastaa sonetti-univormu sorja yll?. Hei, heppa, muista, jalan k?yttelyll? nyt ettet loukkaa arvostelijaa!

Ken lurjus sapelinsa kohottaa! Se pian tuppeen! -- tied?tteh?n kyll?: on ero paraatilla, miekanmittelyll?. Siis viel? kerran tarkoin katsokaa,

ett' univormussanne moitteeton on joka rytmi-sauma, riimi-nappi ja ett? ryhti teill? uljas on!

Vois muuten paisua sen herran sappi, kun runopataatista antaa tuomion, ja laulajall' ois eess? N?lk?lappi.

LEHM?N H?NT?.

Runon lehm?n h?nn?st? tehnyt oon, sek?s kiukutti filistereit?: -- Runoniekkojen aatos, varjelkoon, k?y selvi? navettateit?!

Runotarko -- niin tuumi yks viisas mies -- vois viihty? l??v?n puolla? Uh, vaarallistakin on kukaties runous, joka syntyy tuolla! --

Iloks kansan t??n paras laatia ois runotekstej? katkismuksiin, my?s kuutamoiltoina puhjeta vois ah, lemmenhuokauksiin...

Hyv? ois, v?h?n my?skin jos kutkuttais is?nmaallista ihramahaa: pian kunniatohtorin miekan sais, tukun t?ytel?isen rahaa.

Runon ty? on vienosti kuiskuttaa poven tyhjyytt? eleegist?. -- Mut lehm?n h?nti? huiskuttaa runoss' on ep?esteettist?!

Niin kai se on, enk? min?k??n kovin lehm?n h?nt?? kiit?. Mut lammaskuorohon m??kyv??n voi m??ky? my?skin siit?.

Niin aattelin, mutta sen aatoksen oli siitt?nyt j?rki lyh?. Min? viisastuin ja nyt aattelen: On lehm?n h?nt? pyh?;

maholehm?n h?nn?n ainiaan tulis rauhoitettu olla: se on tehtaanmerkkin? paikallaan monen laulajan tuotannolla.

SATU MEIST? KAIKISTA.

Olen k?vellyt kaiken iltaa puiston teit? ja ajatellut itse?ni: mit? olen ja mit? voisin olla.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet