Read Ebook: Sunnuntai by St Hlberg Ester

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1520 lines and 47518 words, and 31 pages

Koitti vihdoin se p?iv?, jolloin sain noutaa sinut luokseni vied?kseni sinut mukaani merten ja mantereitten taakse omaan kotiimme.

Niinp? tulit omaksemme. Ja se p?iv? on ollut el?m?mme kohtalokkaimpia.

Viimeisen kerran tullessani laitokseen juoksit vastaani ilosta kirkuen ja polviini kiinni tarrautuen. Nostin sinut korkealle ilmaan, jolloin sinulta p??si hel?ht?v? nauru, ja olkap?ill?ni kieppuen ja k?si?si huitoen riensit kanssani k?yt?v?? pitkin huoneeseesi. Oivalsit heti, ett? t?n??n sinua odotti jokin tavallista hauskempi, ja melkein vapisit kuumeisesta malttamattomuudesta. Meill? oli molemmilla tulinen kiire saada p??llystakki yllesi ja lakki p??h?si. Ja sitten kiert?? laitosta sanoaksemme hyv?stit kilteille t?deille.

Hyv?sti ja kiitos kaikesta!

Ja sitten seisoimme yhdess? portaitten alla katuk?yt?v?ll?, sin? ja min?! Muistatko sin? sen -- sin? ja min?!

Eik? meit? en?? mik??n eroittaisi!

Tartuit heti k?teeni ja aloit ep?vakaisilla jaloillasi tarmokkaasti taivaltaa eteenp?in ik??nkuin arvaten, ett? nyt oli kysymyksess? pitempiaikainen matka. Sin? pieni veijari olit niin sanomattoman tyytyv?isen n?k?inen. Lyhyet jalantypykk?si ponnistelivat urhoollisesti ja syrj?silmin kurkistit minuun ik??nkuin urkkien, mihin maailmanmatkojen p??h?n nyt oli tarkoitus vaeltaa. Sin? et rahtuakaan ep?r?inyt, sin? olit varma, ett? siell? paratiisin ovi meille avautuisi. Enk? min?k??n sit? ep?illyt.

Asfaltti huokui l?mp?? allamme, ja raitiovaunut kilisiv?t. Pikkupojat nappipelineen unohtivat koko muun olevaisuuden, katukaupustelijat huusivat hajamielisesti sanomalehti?ns?, banaanejansa, keng?nmustettansa kaupaksi. Avop??lapset tirkisteliv?t portinpielist?, h?rn?siv?t toisiansa ja t?mistiv?t sitten yhten? vilin?n? pakoon rotevaa poikaa, joka silm?t vilkkuen ajoi heit? takaa.

Meit? ei mik??n liikuttanut emmek? mit??n huomanneet. Me kuljimme k?si k?dess? ja katse katseessa kohti yhteist? tulevaisuuttamme.

Millaisia p?ivi? sitten seurasikaan! Jos voisi niin varhaisista ajoista ammentaa esille unholan pimentoon vajonneita kuvia, muistaisit sin? kuten min?kin ennen kaikkea sen h?myhohteisen iltap?iv?n, jolloin yhdess? liikuskelimme pauhaavan kaupungin keskuksessa. Oli ainoastaan vuorokausi kulunut siit?, kun ensi kerran omana lapsenani olit k?sivarrelleni nukkunut. Seuraavana p?iv?n? l?hdimme ulos heti p?iv?llisen j?lkeen, sill? en k?rsinyt n?hd? sinua hoitolavaatteissasi. Pois siis kaikki vanha ja kuta pikemmin sit? parempi! Pojallani tuli olla omat somat vaatteensa eik? rihmaakaan entisyydest??n.

Tuo menneisyys oli kuitattu ja ainiaaksi lopussa, ja mik? sit? muistutti, oli karkotettava pois tietoisuudestamme. Tule siis, menn??n hakemaan pikkumiehelle sellaiset vaatteet, jotka h?nen arvolleen sopivat!

Tuolla jo raitiovaunu tulla hurisi, ja saimme paikan siin?. Matka syrj?kaupungilta keskikaupungille kesti kauan, ja minusta tuntui, ett? noitten vieraitten vaunussa istujien huomio kiintyi meihin. Enk? sit? ensink??n ihmetellyt. Sill? kukapa ei olisi sellaista lasta ihaillut ja h?nen ?iti??n kadehtinut! Tunsin arvoni monin verroin kohonneen. Olimme siis nyt niin pitk?ll?, ett? istuit polvellani kenen tahansa n?hden ja olit omanani kaikkien n?itten ihmisten edess?. Se oli meille suuri-arvoinen ja merkillinen p?iv?.

Katsokaa te vain! Kyll? kannattaa!

Sin? et hiiskunut halaistua sanaa koko matkalla, mutta silm?si seisoivat tarkkaavaisina p??ss?si ja korvasi olivat pystyss?. Sin? sirke?silm?inen matkamies! Mist? min? silloin arvasin, ett? luontaiset harrastuksesi sin? hetken? saivat ensimm?isen vaistomaisen her?tteen, ett? sinussa paloi v?kev? intohimo kaikkeen, mik? puhkuen, s?ikkyen, sihisten tai ulisten liikkui tai pani liikkeelle. Sitten sen selv?sti huomasin my?hemmin, kun jouduit tavalla tai toisella tekemiseen koneellisten ilmi?iden kanssa. Nyt katsoin vain hymyillen vaaksanpituiseen mieheen ja h?nen tutkivaan ilmeeseens?, j?tt?en h?net omaan rauhaansa maailman ilmi?it? havaitsemaan.

Astuimme alas jonkin lasten vaatetusliikkeen kohdalla, ja aloin tarkastaa sen varastoja. Seisoit tuolilla lampun alla hiukan ymm?ll? kaikesta tuosta k??nt?misest? ja koettelemisesta, py?rittelemisest? ja mittaamisesta, jonka alaiseksi k?sitt?m?tt?m?st? syyst? olit joutunut. Mutta koska t??ll? emme saaneet kaikkia tarpeitamme tyydytetyksi, jatkoimme retke?mme seuraavaan ja sit? seuraavaan liikkeeseen, ja kun n?m?kin sijaitsivat keskikaupungilla, kannoin sinut toisesta toiseen niiden v?lisen lyhyen matkan. Ensimm?iset valot sytytettiin katujen kulmauksissa, sanomalehtipoikain kiljunta k?vi yh? ??nekk??mm?ksi, polkupy?r?ilij?in tiu'ut helisiv?t yh? tihe?mmin, ja poika painoi yh? enemm?n k?sivarsillani. H?nen p??ns? l?mmitti kosteana olkap??t?ni, h?nen hengityksens? k?vi tasaiseksi ja syv?ksi, h?nen j?senens? raukenivat rennoiksi. H?n nukkui. Jo olin lys?ht?? kokoon uupumuksesta, ennenkuin tapasin auton ja p??sin yst?viemme kotiin, jossa asuimme ja jossa suurella my?t?tunnolla seurattiin tarinamme kehityst?.

Mutta t?m? ensimm?inen uupumukseni sinun t?htesi v?risi ruumiissani niin suloisena raukeutena, ett? mielt?ni viel?kin huumaa sen muisto. Tunnen viel?kin p??si painon rinnoillani ja k?sivartesi kiinte?n puristuksen kaulani ymp?ri. Suu on puoliraollaan ja valkoisten helmirivien lomitse hivelee poskeani hengityksesi keve? kosketus. Ja minusta tuntuu kuin kaikella t?ll? minut olisi kultaisin kirjaimin kirjoitettu onnellisten ihmisten kirjaan, ja kuin iloni ylt?kyll?isyydess? tahtoisin jakaa omaa saamaani hyv?? koko maailmalle, siunaten kaikkia ja kaikkea.

Siunattu olkoon t?m? h?m?rikk? ahtaitten katujen melussa! Siunattu olkoon grammofoonien laulu avatuista kahvila-ikkunoista, rattaiden r?min? ja kellojen kilin?, raitiovaunujen vauhti ja n?yteikkunoitten silmi? hivelev? komeus! Siunattu olkoon tuokin ihmismeri, joka hyv?ntahtoisesti sulki meid?t hyrskiv??n helmaansa, kielt?m?tt? meilt? osuuttamme el?m?n onneen!

Siunattu olkoon tuo rauhaa henkiv? p?iv?nlaskun hetki, jolloin olin vaipua maahan v?symyksest? sinua hoivatessani! Olisin iloiten ponnistellut voimiani sinun t?htesi viel? t?n??nkin ja joka p?iv? t?m?n p?iv?n maille menty?. Ja tied?th?n, mik? onni minulle olisi ollut, jos olisit pysynyt vanhuuteni huolenpidon esineen? ja p?ivieni valona my?h?iseen iltaan asti.

Vihdoin olimme valmiit matkustamaan kotiin.

Teit sen matkan kerran my?hemmin edestakaisin. Tied?t, mink?lainen on meri, kun se kirkkaina elokuun p?ivin? auringonpaisteessa kimmelt??. Silloin se oli kuin peili, ja kalalokit kiersiv?t laivaamme tehden pitki?, loivia kaaria.

Sin? per?kannella katselit potkurin kiert?m?? ry?ppy?v?? vaahtoa tai paistattelit p?iv?? polvellani istuen valkoisessa korituolissa naisten salongin ikkunan alla. Se oli toinen esittelysi maailmalle, paljon t?rke?mpi kuin ensimm?inen. Mutta hauskinta meist? oli piiloutua hyttiimme, jossa saimme leikki? ja jutella mielinm??rin kahden kesken. Siell? kenk?si purjehtivat edestakaisin sohvalla, ja sin? asuit milloin matkalaukussa, milloin sohvatyynyn takana. Ja samallahan sinun oli opittava ensimm?iset suomalaiset sanasi -- mink? niminen oli oma paitasi, mit? rannukkaat puolisukkasi ja nuo muutkin tavarat, jotka olimme yhdess? ostaneet tuona puolih?myisen? iltap?iv?n? pauhaavassa suurkaupungissa.

N?ihin ensimm?isiin tavaroihin on liittynyt niin paljon muistoja, etten koskaan ole hennonut luopua niist? kaikista. Tied?t, ett? minulla on niit? viel?kin joitakuita piironginlaatikossani, ja olet joskus nauraen levitt?nyt ne polvellesi tai vet?nyt lastensukat suurille k?mmenillesi. Lapselliseksi olet minua silloin sanonut ja olkap?it?si kohottaen minulle naurahdellut, mutta uskon sent??n, ett? olet salaa siit? pit?nytkin. Aina, kun sattumalta olemme tulleet niit? yhdess? katselleeksi tai edes vilaukseltakaan n?hneeksi, on edess?mme ollut hohtava meren pinta, kone on kumeasti jyskytt?nyt lattian alla ja olemme h?iritsem?tt? omistaneet toisemme ja aarteemme ihastuttavassa kammiossamme.

Oli ainoastaan pari tuttavaa laivassa, ja muistan viel?, miten er??n? p?iv?n? toinen heist? ihmetellen sanoi minulle:

-- Sin?h?n jumaloit h?nt?!

Totta h?n puhui. Min? jumaloin sinua, Yrj?.

Kun kallioinen saaristomme l?hestyi, nousimme kannelle. Siell? n?kyi -- Suomi! Sit? sanaa olimme hartaasti harjoittaneet pitkin matkaa, ja sin? lausuit sen jo miltei suomalaisesti ??nt?en. Suomi oli jotakin suunnattomasti hauskaa. Kaikki oli Suomea. Mets?iset saaret, vaaleaksi maalatut huvilat, veneet laivasiltojen kupeella, uivat lapset rannoilla, haukkuvat koirat kallioilla. Jo n?kyiv?t Viaporin linnoitukset ja vallit, kirkot ja sipulinmuotoiset kupukatot. Molemmin puolin kapeata v?yl?? laivat ja moottoriveneet jyskyttiv?t ja t?ksyttiv?t, ja vihdoin sukelsi meren helmasta esille valkoisen hohtava kaupunki torneineen ja huippuineen.

N?in tuon ven?l?isen lipun Viaporin valleilla ik??nkuin olisin n?hnyt sen ensi kerran. Ja nuo ven?l?iset sotamiehet, jotka siin? vahtia pitiv?t pyssyt olallaan. Selk??ni karmi ja melkein h?pesin. Sellaisen orjuutetun kansan j?seneksi h?net tuon! Vapaasta kansasta sorron alaisuuteen! Mutta olkoon, se on sittenkin kunniakas maa, t?m? maamme. Emme ole koskaan sis?isesti taipuneet, ja kai kerran aika koittaa, jolloin jaksamme ulkonaisestikin t?st? kaikesta puhdistautua. Se onnellinen maa, josta h?net tuon, ei kuitenkaan ole antanut h?nelle kotia, kuten tulee tekem??n tuo kahlehdittu ihana maa tuossa.

Karu se my?skin on. Ei siin? vehn? kymmenpenikulmittain heilim?i, eiv?t kirsikkalehdot valkoista kauneuttaan levit? yli viljavan lakeuden. Vaivaa ja ponnistusta kysyv?t t??ll? pienetkin saavutukset. Mutta sit? varmemmin t??ll? voimat karaistuvat.

Katso, poikaseni, tuota taivaanrantaa tuossa. Et sit? nyt ymm?rr?, mutta se on tulevaisuutesi maa. Siell? saat juosta avojaloin pitkin kallioisia rinteit? ja tuoksuvia nurmia. Saat seesteisin? kes?aamuina nostaa rysi? ja verkkoja j?rvest? tai viillett?? lehtipurjeessa pitkin aavoja, hopeisia selki?. Talvisin saat piehtaroida pehme?ss? lumessa, laskea hurauttaa huimaavia suksim?ki? tai samoilla kulkusten kilistess? halki huurteisten metsien, joissa j?iset oksat raskaina riippuvat yli tukkoon ajautuneen tien. Ihanaa on sinun ollaksesi niin talvet kuin kes?tkin raikkaassa pohjolan luonnossa. Hein?kuormalla istuessasi laulaa renkipoika sinulle laulujaan, ja uuninpankolla lev?ht?ess?si kertoo vaari sinulle tarinoita. Talvi-illoin lampun ??ress? tulevat vanhat runomme sinulle el?viksi, sanoin ja s?velin kansamme sielu sinulle avautuu. Saammepa sitten n?hd?, tahdotko vaihtaa t?m?n maan, johon olet kasvanut kiinni, mihink??n muuhun maahan maailmassa!

Tuossa jo n?kyy p??kaupunkimme. Se l?henee l?henemist??n. Istut liikkumattomana ja j?nnityksest? ??nett?m?n? k?sivarrellani tuota merest? nousevaa ihmemaailmaa t?hyst?m?ss?. Nikolainkirkon kupu loistaa jo aivan l?helt?, ja saattaa n?hd?, ett? torikauppa satamassa on k?ym?ss?. Nostan sinut k?ysist? punotuille tikapuille, jotta paremmin erottaisit touhun rannassa ja suuren kyl?n sen takana. T?m? on p??kaupunkisi, Yrj? poika! T?m? on sinun maatasi!

Ja mielest?ni on t?lle maalle kunniaksi se, ett? sin? t?nne saavut.

Vauhti hiljenee, laiva puksuttaen pys?htyy, ja l?hestymme varovaisesti laituria. Jo kauan olen odottajien joukosta erottanut vaaleaan p??llystakkiin ja valkoiseen hattuun puetun miehen. Nyt n?en h?net jo selv?sti, n?en tuon harmaatukkaisen miehen liehuttavan meille nen?liinaansa. H?n se on, kukapa muu se olisi voinutkaan olla?

-- Siin? on is?! -- sanon sinulle. -- Katso, tuolla on is?!

-- Is?! Is?! -- huudat heti sellaisella sykkiv?ll? ilolla, ett? muut matkustajat ymp?rill?mme my?t?tunnosta hymyilev?t.

-- Katsos, tuolla! Katsohan tuolla!

-- Is?! Is?!

Se kajahtaa viel? riemukkaammin, ja rannalla seisoja koskettaa nen?liinallaan silmi??n.

-- Katsohan tuota, joka heiluttaa meille valkoista hattua!

Tunnet h?net todella, innostut sen huomatessasi ja huudat niin ett? ??nesi kaikuu yli kantajain ja tullitarkastajain vilin?n ja kiireen:

-- Is?! Is?! Is?!

Mahtoiko kes? ennen muinoin saapua aikaisemmin kuin nyky??n ja loppua my?hemmin? Kaartuiko taivas korkeampana, tuoksuiko hein? hersyv?mp?n?, hohtiko hanki valkoisempana?

Asuimme silloin maalla viljavassa seudussa, jossa oli laajalti peltoja ja niittyj?. Keskell? t?t? maalaisrauhaa kohosivat valtavat tehtaan piiput kohti korkeutta ja niiden ymp?rille ryhmittyiv?t tehdasalueet rakennuksineen. Paikkakunta oli kaupungin ja maalaiskyl?n v?limuotoa. Siell? risteiliv?t kadut, pienet talot molemmin puolin puutarhoineen, ja keskell? oli tori. Mutta yltymp?ri lainehtivat tasaiset pellot. Ja kadun suoranaisena jatkona oli maantie, joka johti todelliselle maaseudulle, varakkaille talonpoikaistiloille ja n?iden karjalaitumille. Asukkaiden vaistot sitoivat heid?t viel? vahvasti maahan kiinni, ja maalaisleima oli sentakia vallitsevana yleiss?vyn?.

Muistatko tuon keltaisen kaksikerroksisen rakennuksen, jota ymp?r?i puutarha ja punainen aitaus? Pihan puolella meill? oli eniten aurinkoa, ja sentakia oleskelimme useimmiten siell? p?in. Helteisen verannan sivustalla oli sinulla leikkihuoneesi.

Sinulla oli pieni valkoinen vuoteesi, jossa oli punaiset verkkolangat ja kultaiset nappulat. Siihen sattuivat auringon s?teet aamuisin, kutkuttelivat uudinten lomitse silm?luomiasi ja her?tteliv?t kuin peipposen poikaa emon untuvilta, kuin v?st?r?kin siritt?v?? lasta. Karahdit pystyyn, katsahdit is??n ja ?itiin, kiepsahdit polvillesi ja aloit kaivaa esille aarteitasi, jotka olit edellisen? iltana k?tkenyt tyynysi alle; puunappulat, pienen veturisi ja muut rautaromusi, jotka olit l?yt?nyt pihalta. Jo rupesi kuulumaan hiljainen naputus ja koputus, hymin? ja humina. Silitit lakanan kent?ksi ja aloit junia kiid?tt?? ja laivoja s?ks?tytt??, tukutit ja t?k?tit, kuiskit ja hipristelit. Siin? k?vi iloinen aamuviserrys kuin pes?st??n pulmahtaneella varpusen pojalla.

Ja niin olit t?ydess? leikin touhussa, ett? tuskin enn?tit syrj?katsein vaania, milloin ?iti tai is? sinulle silmi?ns? sirist?isiv?t ja naurusuin sinuun vilkaisisivat. Mutta niin pian kuin sen keksit, p??stit hele?n naurun, heitit kaikki tavarasi peitteelle ja kirmasit telmien suin p?in verkkosi yli viereiselle vuoteelle. Ja siell? hikip?iss?si peuhattuasi karkasit takaisin leikki?si jatkamaan, kunnes ?iti nousi sinua pesem??n, pukemaan ja p?iv?? varten ev?st?m??n. Ja posket pullollaan voileip?? sin? sitten velli? s?rvit aamutuimaan.

-- ?iti, saanko menn? pikku junaa katsomaan?

-- Saat, jos Nenne tulee mukaan.

Nenne tuli ja poika juosta k?n?tti tytt?? k?dest? pit?en pihan poikki luvattua maatansa kohti. Puutarhassa oli takaportti, joka vei suurelle niitylle. Se heloitti alkukes?st? voikukkia t?ynn?ns? ja ruskeahkon joen rannalla oli miltei l?pitunkematon leppien, pajujen ja pihlajien viidakko, joka kurkisti yli samean veden. Mutta se niitty oli merkillinen siit?, ett? sen halki kulkivat kapearaiteiset kiskot, joita pitkin juna porhalsi edes takaisin kahden tehtaan v?li?.

Tuossa se nyt taas tulla suhahti, pieni veturi tuhisten ja puhkuen ja vaunut liukuen sen per?ss?. Poika oli kuin maahan naulittu sit? katsellessaan. Tupruava savu, py?rien kolina, pannun kupu, vaunujen kiinnikeketjut -- mik? ihmeitten maailma! Vaunut olivat kukkurallaan pumpulipaaluja, ja junamies pyyhki mustuneita k?si?ns? pumpulitukkoon, koskettaen lakkinsa lippaa pient? miest? tervehtien.

-- Ota minut mukaan!

Ja poika karkasi junaa kohti.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet