Read Ebook: Mailta ja vesiltä by B K A Th Albert Theodor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 666 lines and 24547 words, and 14 pages

Kun h?nen pyssyns? oli yksipiippuinen, ei ollut muuta neuvoa kuin tarttua ometan nurkassa olevaan talikkoon ja l?hte? sitten hankea pitkin juosten ajamaan sutta takaa.

L?helle tultua ?hkii tuo mahdottoman suuri susi kovasti, nousee kahdelle jalalle ja koettaa purra myll?ri? p??h?n. ?kki? takaperin vet?ytyen Flinkman v?ist?? hy?kk?yksen ja saa tilaisuuden ly?d? sutta talikolla kolme kertaa p??h?n, niin ett? se sortui hangelle.

Esimerkkin? suden suuruudesta mainitsee ukko, ett? se kun oli pirtin kattoparrussa kiinni, oli sen h?nt? permannolla.

Siihen aikaan eiv?t sudennahat olleet korkeassa hinnassa, koska nahasta sai sen harvinaiseen suuruuteen n?hden vain 18 markkaa -- muista maksettiin silloin vain 13 markkaa.

Kerran veiv?t sudet Flinkmanilta hyv?n koiran aivan h?nen n?htens? tuvan edustalta. Susia oli kaksi, joista toinen oli tullut koiraa vastaan. Koira silloin heitt?ytyi sel?lleen aivan kuin suuren koiran eteen. Samassa hy?kk?si toinen susi sivulta ja tarttui koiraan, jonka sitten v?liss??n kuljettaen veiv?t yhdess? mukanaan, huolimatta siit?, ett? myll?ri "pamautti kovia m?lli? riihipihalta avaruuteen".

Kun ukko kahvia juotuamme oli sangen hauskasta h?r?nsarvisesta ja visapohjaisesta, omatekoisesta nuuskarasiastaan pist?nyt aimo annoksen nuuskaa nokkaansa, jatkoi h?n kertomuksiaan karhunjahdeistaan.

Nuuskan, jonka h?n pist?? suuhunsa, kun on haaskan vieress? vaanimassa ja jolloin ei polttaminen k?y p?ins?, valmistaa myll?rimme oman keksint?ns? mukaan itse seuraavalla tavalla: 1/4 kg mahorkkaa, keitetty? kahvinporoa ja kupillinen kahvia pannaan "pottuun", joka sitten pistet??n uuniin, jossa se saa olla kaksi viikkoa kuumassa, ja niin on hyv? nuuska valmis!

Palataksemme karhunjahtiin mainittakoon niist?kin muutamia tapahtumia.

Kerran kev??ll?, helluntaina, oli Mutulan maalla Rengossa tapettu er??n ?ij?n huono hevonen. Seuraavana y?n? tultiin Flinkmanille ilmoittamaan, ett? karhu oli ollut sy?m?ss? hevosta ja raastanut raadon mukanaan. F. meni heti paikalle ja huomasi, ett? karhu oli vienyt hevosen kankaan yli mets??n. J?lki? voitiin seurata niiden oksien, sammalien y.m. mukaan, joita hevosen kaviot olivat, karhun raatoa raastaessa, taittaneet ja repineet maasta. Mets?st? l?ydettiin haaska, jonka karhu oli vast'ik??n j?tt?nyt myll?rin ja h?nen seuralaistensa l?hestyess?.

Tuota pikaa laitettiin lava l?hell? olevaan suureen m?ntyyn, oksia kasattiin ja katajia poistettiin "v?yl?lt?". F. antoi nyt miehille k?skyn poistua ja "veisata ja laulaa" kotiin saakka eksytt??kseen siten karhua.

Tuskin tuntia my?hemmin F. ampui karhun, joka sai oikein "mukavan m?llin" ja painoi 19 leivisk??.

Kerran h?n haavoitti karhua, joka juuri oli haaskalle menossa. "T?ydell? h?yryll?" seurasi myll?rimme ampumaansa pakenevaa karhua, joka ?risten ja v?liin kuperkeikkaa heitt?en pakeni pensaiden ja risujen l?pi mets?niitty? kohden.

Olisi se kai mennyt matkoihinsa, ellei karhun tiell? olisi onneksi sattunut olemaan joki, jonka keskelle se hypp?si yritt?ess??n sen yli. Kiivetty??n joen toiselle rannalle se nousi ruumistaan heiluttaen kahdelle jalalle joen toisella rannalla seisovaa myll?ri? vastaan, jolloin t?m? sai tilaisuuden ampua toisen laukauksen.

Sen j?lkeen se kiipesi viel? l?hell? olevaan kuuseen, josta se vasta rojahti kuolleena maahan.

Kerran, siihen aikaan, kun rakennettiin tiet? H?meenlinnasta "Liettaan", oli Flinkman ollut koko y?n kovassa "p?nningiss?". Uuden tien l?heisyydess? oli kaksi karhua k?ynyt kaurapellossa. F., joka oli maantien teossa, oli laittanut itselleen heti kaurapellon aidan taakse lymypaikan. Ensimm?isen? y?n? tienraivaajat pelottivat karhut pakoon. Toisena y?n? ne tulivat taas kaurapellolle, mutta silloin oli niin pime?, ettei n?hnyt edes ampua. Selv?sti kuuli F. karhun "tassujen" rapinaa ja kuinka pedot s?iv?t "p?it?", kaatoivat kykki? ja kuljettivat kuhilaita k?p?liss??n aidan taakse, kunnes vihdoin aamupuolella y?t? poistuivat. Kovin harmillista oli ukosta silloin ollut. "Olisipa minulla vain silloin ollut kissan silm?t", lis?si h?n.

My?skin n??ti?, m?yri? y.m. on F. ampunut koirilla, joista h?n parhaimmiksi kehui Mustia ja er?st? suurta, ruskeata, Turkki-nimist? koiraa, jonka h?n oli saanut Iham?en kartanosta. Turkki oli ollut kova ilvesten tappaja.

N??d?n ukko sanoi menev?n niin nopeasti puissa, ettei tahtonut per?ss? p??st? -- koirilla seuratessa. Jos n??t? on mennyt oravan pes??n, huomaa sen siit?, ett? maahan on tippunut paljon roskaa, kun n??t? pes??n tunkiessaan laajentaa sit?.

"Meht'sikoja" h?n pyyt?? my?skin koirilla.

M?yr? kokoo, sanoo h?n, talviruuaksi heini? ja sieni?. Yhdest? pes?st? oli h?n ottanut 2 leivisk?? heini?.

Saukkoja h?n on pyydyst?nyt paljon koirilla kautta Satakunnan. Saukosta mainitsee F., ett? se saattaa menn? katiskaankin kaloja pyyt?m??n, mutta l?yt?? sielt? kuitenkin taitavasti ulos. H?n v?itti, ett? saukko sy? hauista p??n, ravuista h?nn?n.

Paitsi tuhansittain kanalintuja on h?n tappanut paljon haukkoja . Ja joutsenkin -- jouluaattona ammuttu -- on joutunut myll?rin saaliiksi.

En voi nyt tilanpuutteen takiakaan kertoa h?nen sangen vilkkaasta kuvauksestaan metson ja teeren soitimista, joista j?lkimm?inen alkaa, "kun se rastas rupee puhumaan, joka puhuu niin monta kielt?, ett? oikein naurattaa".

Tosiurheilijana on Flinkman my?skin innokas kalastaja ja on sellaisena tehnyt paljon havaintoja.

Kysymykseeni, onko h?n huomannut, ett? kuun vaihdokset vaikuttavat kalojen sy?mishaluun, vastasi ukko: "ei suinkaan, se rupeaa nielem??n, kun se lakkaa kutemasta ja sen se tekee aina kaksi viikkoa ja on taas sitten vuorotellen kaksi viikkoa ilman." T?m?n h?n sanoi olevan yhteydess? hampaiden kanssa, "joita se ajaa joka kuukausi".

Niinkuin muutkin luonnonihmiset on T?yryn myll?ri jossakin m??rin taikauskoinen. H?n kertoi noidutuista linnuista ja metsolan "mekkomiehist?", jotka ilmestyv?t kannon muodossa mets?st?jille salomailla. "En pelk?? ruumista", sanoi h?n, "mutta ei saa silti pilkata -- se tuottaa onnettomuutta."

My?skin taiteilijan taipumuksia on myll?riss?mme, sill? h?n on mets?styksen ohessa ollut koko kulman "pillinsoittaja", joka klarinetillaan on riemastuttanut monta sukupolvea.

Ja kun sitten vieraamme sai p?iv?llisp?yd?ss?mme kunniasijan, tuntui meist? kuin h?n -- hienotunteinen ja herttainen kun oli -- olisi jo kauan ollut perheemme vanha, hyv? yst?v?.

METSOJA AMPUMASSA.

Makaan suloisen hervottomassa tilassa s?ngyss?ni ja vain v?hitellen tulen tajuntaan. Kuulen puoleksi unissani vanhoja, tuttuja, kolkuttavia ??ni? l?hell? olevasta riihest?, jossa parhaillaan puidaan. Itsekseni ihmettelen, miten monta hauskaa muistoa menneist? retkist? ja tapauksista voi liitty? muutamaan tuommoiseen ??neen. Sellaiset satunnaiset vaikuttimet her?tt?v?t meiss? usein kaipuun tunteita entisiin parempiin aikoihin ja vanhat muistot vieriv?t ohitsemme pitk?n? sarjana, suloisena, l?mp?isen?, hienona kuin l?yly, ja me vaivumme niihin. -- -- --

Nyt jo vanha kaappikello ly? kolme ja min? kavahdan yl?s l?mp?isest? s?ngyst?ni. Tuskin olen silm?ni aukaissut, kun jo Pyyti, haukkuva lintukoirani on vuoteeni vieress? ja ilmoittaa yst?v?llisell? k?dennuolennalla ja innokkaalla h?nn?n heiluttamisella, ett? jo olisi aika l?hte? mets??n. Keitti?ss? on jo vaimoni t?ydess? ty?ss?, niin ett? saan jo lasillisen teet?; ja kun sen p??lle viel? pist?n poskeeni parisen voileip??, olen valmis l?htem??n. Tahtoisin suositella kaikille mets?st?jille, jotka eiv?t k?yt? sit? tapaa, tuollaista pikkuista suurusta ennen l?ht??, tapahtukoon se kuinka aikaisin hyv?ns?, sill? siit? on se hy?ty, ett? sitten voi olla sy?m?tt? vaikka koko p?iv?n, jos niin vaaditaan. Kun Pyydin kanssa l?hdettiin, niin harvoin sit? palattiinkaan ennenkuin iltah?m?r?ss?.

Aamu oli ihana ja ennusti kaunista p?iv??.

Sumu peitti sakeana vaippana P?ij?nteeseen p?in luisuvat niityt ja pienet pellot kaukaiseen lahteen saakka, n?ytt?en aavalta merelt?, josta yksityiset puut, latojen katot ja kunnaat kohosivat saarien ja luotojen tavoin. Ilman t?ytti nen?nkalvoa makeasti kutittava usva, kuivuvien heinien, ?sken leikattujen perunanvarsien ja riihen tuoksu. V?st?r?kkikin oli jo liikkeess? ja lensi sirosti ja keikailevasti kaartaen ometan katolta karjapihalle, jossa lehm? toisensa j?lkeen nousi, oikoi kangistuneita j?seni?ns? ja j?i t?llistelem??n meit? matalan karjapihan aidan yli.

Mutta ennenkuin l?hdemme matkalle, pyyd?n lukijan luvalla saada esitt?? Pyydin, nelijalkaisen toverini monista kamppailuista. Nyt se vapisi innostuksesta ja h?nt? heilui. Olenkin monta kertaa ajatellut, ett? kuinkahan monta eri tunnetta se voikaan ilmaista h?nn?ll??n: vihaa, rakkautta, intoa, pelkoa, kauhistusta ja ties' mit?! Pyyti oli aito pohjalainen pystykorva ja oli aikoinansa paras koira, mink? olen omistanut. Sanoin "oli", sill? se on nyt jo vanha, harmaaotsainen ja kankeajalkainen raajarikko, jonka ennen juhlallisen tuuhea kippurah?nt?kin on nyt k?ynyt kapeaksi kuin vanhan lev?n letti. Kuulonsa on se nyt jo kokonaan kadottanut ja n?k?kin on huono. Jos tahdot huutaa sit? luoksesi, niin ei ole muuta keinoa kuin polkea lattiaa, ja kun se silloin kavahtaa yl?s, viitata sormella sit? luokseen.

Pyydin ?idin omisti ainakin aikoinaan kuuluisa Lovikan Eetu Rovaniemelt?, joka lienee hyvin tuttu entisen "Sporten"-lehden lukijoille nimimerkki H.R.S:n hauskoista kirjeist? Ylitorniolta. Kerrotaan ?idist?, ett? se haukkui metsoa ja teeri?, vaikeni jos tapasi pyit? ja j?i seisaallensa lymyilev?n mets?kanan eteen. Kun sain Pyydin, oli se, vaikka olikin vain parin vuoden vanha, jo kahdesti vaihtanut omistajaa. Ensimm?inen hylk?si sen, koska se muka oli liiaksi arka, ja toinen piti sit? "jokamiehen koirana". Mutta kuinka olikaan, ei Pyyti ensimm?isest? p?iv?st? alkaen j?tt?nyt kotiansa ilman syyt?, vaan pysyi uskollisesti kotona kaupungeissakin ja esiintyi aina todellisena suojelijana lapsia kohtaan, joiden paras yst?v? ja vartija se oli.

Ainoastaan silloin, kun juuri olin palannut jostakin j?nisjahdista, jossa Pyyti ei saanut olla mukana, se ynsein katsein tarkasteli usein jonkin p?yd?n tahi sohvan alta kauan pienimpi?kin liikkeit?ni hyvin surkean naurettavan n?k?isen?. Sen ajatuksenjuoksu sanoi silloin selv?sti: "Kuka peeveli k?ski sinun menn? j?nisjahtiin ja miksen min? saanut olla mukana?" Pyyti ei muuten pit?nyt nelijalkaisesta seurasta mets?ss?. Yhden ainoan kerran j?tti se minut mets??n, kun olimme professori B:n kanssa yhdess? linnustamassa ja silloin Pyyti joutuikin tappeluun B:n Jaakon kanssa. Pyyti suuttui ja l?hti suoraa tiet? kotiin. Sorsajahdissa se oli yht? mainio kuin mets?ss?kin ja toi empim?tt? ammutun linnun vedest?, ellei venett? ollut saatavana.

Mutta palatkaamme matkaamme. L?ksimme siis tallustelemaan l?hell? olevan Kissaj?rven rantaan ja sinne menness? tein matkasuunnitelmani. P??tin soutaa Kissaj?rven yli ja sielt? nousta sille yl?ng?lle, joka ulottuu aina Harmoisten kyl??n saakka ja joka etel?ss? muodostaa laajan P?ij?nteeseen pist?v?n niemen, mik? p??ttyy jyrkk??n Keulam?en k?rkeen.

Ehei! Pyyti veneeseen per?mieheksi ja sitten pienen Kissaj?rven tyynt? pintaa halkomaan. Kajaanilaisen uistimeni heitin veteen, koska hauit sy?v?t parhaiten sumun h?lvetess?. Mutta t?ll? kertaa eiv?t Kissaj?rven ukot olleet sy?misen halussa, vaikka pienet hauit jo kuuluivat molskivan kortteiden, vesiapilain ja palpakkojen keskell?. L?hell? olevasta pienest? Unnasj?rven suolammikosta, jossa ruutanat elustavat, kuului ohrasorsan mahtava "k??k, k?, k?, k?, k?" ja harjulta Kissalan talon yl?puolelta laulurastaan raikkaat aamus?velet. Pyyti istui per?tuhdolla korvat ter?vin? kuin "uuden kuun sarvet" ja vilkkaasti t?hystellen kaikkiin eri suuntiin sierainten ollessa alituisessa liikkeess?. Kyll? siin? koirassa, jos miss??n, oli "oikeata verta".

Kissaj?rven rannalta maa kohoaa v?hitellen, kunnes se vihdoin muuttuu verraten tasaiseksi, havupuuta kasvavaksi yl?ng?ksi, jossa on tavattavissa pienempi? soita ja r?meit?. Itse porrasmaalla, joka osaksi on vanhaa kaskimaata, kasvaa enimm?kseen sekamets?? ja siell? on my?s ahoja, vetisi? suonotkoja ja tihe?n, kaskiper?isen lehtimets?n ymp?r?imi? pieni? kallionkeuloja. -- Siell? olin usein ennen tavannut metsoja, mutta t?ll? kertaa ei Pyyti l?yt?nyt mit??n silt? taipalelta. En kuitenkaan ollut kulkenut kauan, ennenkuin jo ylh??lt? yl?ng?n laidasta, jossa tiesin olevan tavallisen ison suon, kuulin Pyydin haukkuvan. Metsot oleskelevat t?h?n vuodenaikaan mielell??n soiden rannoilla, joilla kasvaa mustikoita. Sykkivin syd?min rupesin pyrkim??n ampumamatkalle. Hiipiess? on suurin varovaisuus tarpeen ja siin?h?n onkin mets?st?misen paras vieh?tys. Jo kaukaa erotin ??nekk??n "kok, kok", jolla tuo kanalintujemme pulskin edustaja ilmoittaa kummastuksensa ja tyytym?tt?myytens? h?irityksi tuloonsa rauhallisessa kotiel?m?ss??n salomaan hiljaisuudessa. Tihe?n lepik?n l?vitse p??sin verraten helposti kuperan kalliokolkan kylkeen, jonka toisella puolella alkoi suo ja jossa Pyyti kuului jo haukkuvan. Kallio oli melkein paljas, niin ett? ainoastaan siell? t??ll? kasvoi kuihtunut m?nnynkuivanen tai k?pertynyt, punamarjainen pihlajapahanen. Jonkin metrin p??sin viel? pitkin kallion kuvetta, mutta sitten en en?? sen edemm?ksi. Samassa n?in jo kuitenkin Pyydinkin, joka istui selin minuun p?in ja haukkua lasketteli muuatta m?ntyryhm?? kohden aina v?liin t?hystellen ymp?rillens?. Erinomaisen tarkalla aistillaan se huomasi minut pian, kun makailin vatsallani r?nsistyneen pihlajan takana, ja py?r?hti heti m?ntyjen toiselle puolelle, niinkuin hyv?n pystykorvan tulee tehd?kin. Seurasin ter?v?n kuonon suuntaa ja tarkastin suurinta m?nty?. Olen tehnyt sen huomion, ett? metso, eritt?inkin koiras, valitsee istumasijaksi mieluimmin suurimman ja mutkaoksaisimman hongan, mik? kasvaa l?hell?. Ampumav?li oli jotensakin pitk?, mutta muuta neuvoa ei ollut, ja kun samassa n?in suuren koirasmetson riippuvine siipineen, pyrst? pystyss? istuvan oksalla, t?ht?sin pitkin kalliota ja luottaen vasempaan ahtaaksi n?verrettyyn pyssynpiippuuni ammuin ja -- hurraa, suurella rotinalla romahti metso melkein Pyydin suuhun.

Ripustettuani metson mets?laukkuni sivuun l?ksin samoamaan pitkin suon laitoja kiemurtelevia karjapolkuja ja jouduin sitten itse havumets??n. Olen aina ollut synkkien havumetsien ihailija, sill? ne tarjoavat paljon vieh?tyst? l?mp?isine, pehmeine v?reineen, joissa ilmakin on happirikasta ja mit? terveellisint?. Sielt? en kuitenkaan saanut liikkeelle mit??n eik? mets?n hiljaista aamuhartautta h?irinnyt muu kuin sielt? t??lt? kauas kuuluva palok?rjen p?rrytys onttojen kelohonkien kylkeen. Kello l?heni jo kahdeksaa, kun olin kulkenut koko yl?nk?maan halki ja saapunut sen toiseen laitaan, jossa yl?nk? viett?? Harmoisten laaksomaahan, joka taas v?hitellen loivenee aina P?ij?nteeseen saakka.

En en?? toivonut tapaavani lintuja, kun yht?kki? kuulin havumets?n laidassa olevasta tihe?st? lepikosta hirve?t? rotinaa ja sielt? lent?? rasahteli metso toisensa per?st?. Luin yksi, kaksi -- seitsem?n -- ahaa -- t?st? tulee toinen leikki.

Tahdon t?ss? huomauttaa, ett? Pyydill? oli tapana haeskella molemmin puolin kaartaen niin, ett? se v?h?n v?li? tuli halkaisijan suuntaan minua vastaan. Siit? oli se etu, ett? usein sain ampua jo lintujen lent?ess? yl?s maasta ja niin tapahtui nytkin. Muitten hajaantuessa havumets??n istuutui nuori koiras m?ntyyn ampumamatkan p??h?n ja sen tietysti nyk?isin heti m?tt??seen. Pyyti oli sill? aikaa painunut metsojen lentoa seuraten havumets??n eik? aikaakaan, niin jo kuulin haukuntaa. Olin juuri aikeessa l?hte? sinnep?in, kun ?kki? kuulin rapinaa aidan takaa lepikosta, josta Pyyti oli pannut linnut liikkeelle. "Kyll? Pyyti itsens? hoitaa", ajattelin itsekseni ja kapusin aidan yli lepikkoon. En ollut siin? ottanut montakaan askelta, kun n?in metson juoksevan ja pys?htyv?n kiven taakse, niin ett? ainoastaan p?? pilkoitti katajapensaan takaa. Menin l?hemm?ksi ja ammuin sen lentoon l?htiess??n.

Mets?st? kuului yh? Pyydin haukuntaa, min? l?ksin sinnep?in ja ammuin kolmannen metson. Haukkui se viel? nelj?tt?kin, joka istui kuusen oksalla jonkin metrin p??st? Pyydin kuonosta, mutta lintu lensi ennenkuin p??sin ampumamatkan p??h?n ja se oli sit?paitsi koppelo, niin etten sit? miss??n tapauksessa olisi ampunut. Olin 8:sta ampunut kolme ja p??tin siis j?tt?? poikueen rauhaan siksi vuodeksi.

Vihelsin Pyyti? pois mets?st?, kuljin lepikon l?vitse, istahdin sen toisella puolella olevan kallion lappeelle, sytytin paperossin ja koko huomioni kiintyi erinomaisen vieh?tt?v??n n?k?alaan, joka aukeni eteeni.

Edess?ni laaksossa oli koko Harmoisten kyl?, jonka moniv?riset, keltaiset ja punaiset rakennukset tarjosivat vihre?t? taustaa vastaan mit? kirjavimman kuvan. Edemp?n? etel?ss? kohosi rannalla riippakoivujen ymp?r?im?n? entisen Miehoniemen kartanon autioksi j?tetty p??rakennus taitekattoineen ja vanhanaikaisine vinttiloukkoineen. Kun viimeksi olin siell? k?ym?ss?, olivat muurahaiset rakentaneet pes?ns? -- saliin. Nyt on rakennus hajoitettu maan tasalle. Sielt? n?kyi pitk?, kimmeltelev? juova P?ij?nnett? silm?n kantamiin saakka, p??ttyen Kellosalmen niemeen, jossa valkoinen laivamerkki v?l?hteli kuin lokki nousevaa ukkospilve? vasten. Kaukana "murkinan" puolella v?lk?hteli mahtavana iso Tehin selk?. -- -- --

Olin aika lailla v?synyt, kun kuormineni saavuin Litun majataloon. Siell? sy?ty?ni heitt?ydyin korkeaksi kokoonpannulle s?ngylle, eik? aikaakaan, niin sein?lle ripustetut Skobeleffin ja Gurkon kuvat katosivat silmieni edest? -- ja nukuin.

Iltap?iv?ll? l?ksin taas matkalle ja p??tin painua mets?n l?pi Jakaran torppaan, joka on Lummeneen rannalla, ja soutaa sielt? J?nissaareen, jossa toivoin tapaavani teeri?. Olin saapunut melkein Jakaran rantaan saakka mit??n n?kem?tt?, eik? Pyyti?k??n n?kynyt eik? kuulunut. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin palata takaisin samaa tiet? ja vihdoin kuulinkin Pyydin haukuntaa. Saavuttuani paikalle ammuin pitk?n matkan p??st? vanhan ahon ylitse yksin?isen koirasmetson, jota Pyyti haukkui ahon toisessa laidassa. Ahon vieress? oli kaskimaa, jossa muuan m?kkil?inen oli rukiinteossa. H?n kertoi, ett? Pyyti oli koko ajan haukkunut. Pari kertaa se oli l?htenyt puun alta ik??nkuin seuratakseen minun j?lki?ni, mutta oli taas palannut takaisin. L?ksin nyt toisen kerran Jakaraa kohden ja kauan kuulin viel? mets?n hiljaisuudessa korvenperkaajan ??nek?st? "tpuu liki, tpuu liki", jolla h?n k?ski vanhaa ruunaansa kivist? kaskea tehdess??n.

Saatuani veneen Jakarasta soudin J?nissaareen, jossa en kuitenkaan ampunut muuta kuin ohrasorsan. Oli siell? kaksi vanhaa teerikukkoakin, mutta ne lensiv?t pois koko saaresta.

Mutta jo oli aurinkokin laskemaisillaan ja matka kotiin pitk?; oli siis l?hdett?v? paluumatkalle. Nauttien kauniista illasta l?ksin soutamaan Lummeneen rasvatyynt? pintaa Jakaraa kohden. Hakkurim?elt? kuului paimenen raikas "hoi kotio" ja Sorsaniemen lahdella lauloi yksin?inen myllymies soutaessaan surullista lauluaan niin, ett? mets? vastaan kajahti. Kaukaa etel?st? kuulin Alhon kartanon, entisen vanhan kotini, ruokakellon, joka her?tti kaihomielisi? muistoja entisilt? ajoilta, ja luoteessa Terikallion puolella kirjoi laskeva aurinko Jakaran selk?? monilla v?reill??n -- valkoisesta tulipunaiseen. Oli jo varsin pime?, kun kyytihevosella ajaen saavuin kotiin Litun majatalosta.

POMPPE -- VALIOKOIRA.

Pomppe ei ollut mik??n rotukoira nykyajan k?sityksen mukaan. Turhaan etsit sen sukutaulua kreivi Hamiltonin 84 koirarodun luettelosta. Ei se siis, niin reipas poika kuin olikin, olisi tullut kysymykseenk??n palkinnon saajana jossakin koiran?yttelyss?. Eik?h?n niit? n?yttelyit? siihen aikaan viel? ollutkaan.

En voi olla nauramatta ajatellessani, mink? naaman sin? leikkis? velikulta olisit saanut, jos sinut olisi viety niin "hienoon" paikkaan kuin koiran?yttelyyn. Ent?s musiikki ja yhteislaulu siell?? -- mit? sin? niist? -- sin?, joka et koskaan voinut olla ulvomatta kuullessasi vain posteljoonin aisakellonkin kaukaa kajahtelevan tai kun s??nn?llisesti kuusi kertaa p?iv?ss? s?estit mit? kummallisimmilla s?velill? vanhan "vellikellon" tuttuja ??ni?. Olisit totta maar' laulanut koirasyd?mesi pohjasta niinkuin ainoastaan syd?nmaalainen voi sen tehd? markkinatuulella ollessaan. Olisit laulanut kummastuksesta, ik?v?st? ja ennen kaikkea harmista olla kytkettyn? lehmien tavoin, millaiseen sin? et koskaan ollut tottunut.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet