Read Ebook: Haaveilua by Lundeg Rd Hagberg Marianne Auer Vihtori Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 723 lines and 28958 words, and 15 pages

Translator: Vihtori Auer

Release date: January 5, 2024

Original publication: Kotka: Etel?-Suomen Kirjapaino, 1905

Credits: Tuula Temonen and Tapio Riikonen

HAAVEILUA

Kirj.

Marianne Lundeg?rd-Hagberg

Suomentanut

Vihtori Auer

Kotkassa, Etel?-Suomen Kirjapaino Osakeyhti?, 1905.

Sensurin hyv?ksym? Kotkassa 2 p. kes?k. 1905.

Rouva Askerin tilavaan saliin oli koko perhe kokoontunut. Keskustelu, joka k?vi hitaasti, taukosi tuolloin t?ll?in kokonaan. Oli juuri noustu hyv?lt? p?iv?lliselt? ja sen vaikutus tuntui nyt perheenj?senten mielialassa, joka t?ll? kertaa oli v?hemm?n "s?ken?iv?" kuin tavallisesti. Kukin istui tuolissaan tai jossakin sohvannurkassa taaksep?in nojaten ja nauttien hiljaista ehtonetta. Uunin luona kunniapaikalla istui talon em?nt? itse, paksu, py?re?, harmahtavatukkainen, mutta kasvonpiirteilt??n viel? reipas eukko. Pitk?ss? vanhanaikaisessa sohvassa istuivat talon nelj? tyt?rt?, kaikki muut ?itins? n?k?isi?, paitsi nuorin, joka oli ilmeinen j?ljenn?s edesmenneen kamreeri Askerin sein?lle ripustetusta t?yskokoisesta muotokuvasta. Divaanissa keskell? huonetta loikoi nuorin poika sel?ll??n ja poltteli aito havannaa. H?n oli perheen ylpeys, l??k?rinalku, joka paranteli pienempi? vammoja ja teki erikoisen onnistuneita "kuureja." Lepotuolissa ikkunan luona istui nukkuen vanhin poika. H?nen ulkomuotonsa vivahti sein?ll? olevaan kuvaan ja perheen ?itiin. Py?re?hk?t posket ja tasaiset piirteet olivat ?idilt? perint?? mutta kasvoista puuttui h?nen nuorekas reippautensa. Pojassa oli sit? vastoin jotakin hyv?ntahtoista ja mielytt?v?? kuten sein?ll? olevan muotokuvan maalatuissa piirteiss?. "Sukutilanhaltijaksi" h?nt? perheen kesken alinomaa leikill? kutsuttiin. Semmoinen arvo h?nell? itse asiassa olikin ja lis?ksi is?ns? paikka yhti?n konttorissa.

Tuossa istui h?nen nuori rouvansa. H?n oli t?ss? huoneessa ainoa, joka ei nukkunut eik? n?ytt?nyt v?syneelt?k??n, ja h?n oli my?s ainoa, joka oli vallan erilainen muista. Koko olennossa oli valppaan ?lykk?isyyden, terveyden, el?m?nhalun ja nuoruuden leima. H?n nojasi kyyn?rvarttaan ikkunan reunaan ja voimakas, valkoinen k?si silitteli kiharoivaa tukkaa samalla kuin silm?t vilkkaasti seurasivat rivi rivilt? kirjaa, joka oli h?nen edess??n ikkunanreunalla. Se oli Viktor Rydbergin "Viimeinen Ateenalainen." Silloin t?ll?in loi h?n miettiv?n, unelmoivan katseen l?hell? olevaan komeaan puistoon.

-- Maria!

Nuori rouva pani kirjan pois ja k??ntyi anoppiinsa.

-- Meid?n ei sovi unohtaa n?in herttaisella ilmalla tehd? pieni matka saaristoon ja etsi? siell? suviasunto teille -- sinulle ja Kaarlolle.

Maria ei t?st? ehdotuksesta juuri n?ytt?nyt ilostuvan, mutta h?n nousi ja meni her?ttelem??n miest??n.

-- Kaarlo... her?? nyt... ja kuule... Sano!... Tulethan mukaan kes?-asuntoa valitsemaan.

Kaarlo venyttelihe velttona eik? n?ytt?nyt ymm?rt?v?n, mist? oli kysymys. Vasta kun katseensa kohtasi hentovartaloisen, punahuulisen rouvansa edess??n, tuli kasvoihin eloa ja h?n ojensi Marialle molemmat k?tens?.

-- Tulla mukaan... mihin... saaristoon... nyt illalla... Ee -- ei... olen mieluummin kotona.

Neli??ninen vastalause kuului heti sohvalta:

-- Oh, kuka nyt on niin laiska! H?pe? -- Kaarlo -- olla niin v?linpit?m?t?n... sin? olet aina kaltaisesi... Yl?s nyt vaan...

Maria laskeusi polvilleen miehens? viereen. Silm?t hymyiliv?t veitikkamaisesti h?nen puhuessaan viekkaalla ??nell?:

-- T?n??n ollaan kai laiskempi tavallista.... Ei huolita koko maailmasta... kunhan vaan saadaan istua noin mukavikseen tuolissa...

Aviomies hymyili tyytyv?isen? ja taputti nuorta vaimoaan poskelle. Varsin surullislystillisell? ilmeell? ja ??nenpainolla virkkoi h?n sitte heitt?ytyen uudelleen tuolin pehme?? selk?nojaa vasten:

-- Ee -- ei!... Konttorissa oli t?n??n niin kova ty?... Siell? oli yhti?kokous... olen hyvin v?syksiss?...

Maria kumartui miehens? puoleen ja koskettaen kevyesti huulillaan h?nen otsaansa puhui hell?sti kuin lapselle:

Karl Askerin hyv?ntahtoiset kasvot ihastuivat, h?n otti vaimoaan vy?t?isist? ja suuteli hell?sti.

-- Kiitos -- pikku Maria -- kiitos... on hauskaa lev?t? kotona ja tied?nh?n, ett? sin? osaat paremmin suvi-asunnon valita kuin min?. Sit?paitsi... sinullehan siit? tulee enemm?n hauskuutta tai ik?v??... sin?h?n tulet siell? viett?m??n koko kes?n, mutta min? k?v?sen vain sunnuntaisin, tuskin silloinkaan aina...

Tuntia my?hemmin istuivat Askerin perheen naisj?senet muutamassa pikkulaivassa matkalla saaristoon hakemaan sielt? kes?-asuntoa "vastanaineilie", niinkuin Kaarloa ja Mariaa yh? viel? kutsuttiin.

-- Katajapensas ei kadehdi komeaa, kohisevaa honkaa. -- -- --

Rouva Askerin ja h?nen vanhempien tytt?riens? kesken oli keskustelu t?ydess? k?ynniss?. Vanhin tyt?r, Bertta, johti puhetta.

-- Usch, miten minua inhottaa n?hd? Marian tuolla tavoin lellittelev?n Kaarloa. Kaarlo on varmasti k?rsim?tt?m?mpi kuin milloinkaan ennen. Eik? niin, mamma?

-- Ei, ei tietystik??n. Lellitell?... mit? viel?... vaimon velvollisuus on tehd? kaikkensa miehens? eteen... Jumala tiet??, ett? niin min?kin aina tein... Ja sit?paitsi saakin Maria kernaasti taipua ja hiukan huolehtia Kaarlosta... Ajattele vain, mit? h?n on miehelt??n saanut... Kaikki! ... Vaikka Maria tekisi kaksinkerroin niin paljon kuin tekee, ei h?n sittek??n voisi korvata kaikkea.

-- Jos aina on asia niin, en tahdo koskaan ottaa miest?, tied?pp?s mamma.

Rouva Asker k??ntyi ?kki? ja tarttui tytt?rens? k?teen.

-- Vaimolla on aina suuret velvollisuudet, ymm?rr?th?n, suuremmat kuin miehell?, mutta sit? vastoin on se mies, joka kantaa taloudellisen kuorman... Kaikessa tapauksessa, tytt?seni, olisi sinun suhteesi asianlaita toinen kuin Marian... H?nh?n oli k?yh?.

-- Mutta s??lin min? Mariaa kuitenkin, -- puuttui puheeseen nuorin tyt?r Agnes. -- Olemmehan kaikki melkein jokap?iv?isin? todistajina siihen, miten Kaarlo yh? enemm?n unohtaa h?net.

-- Se tapahtuu vaimon itsens? puolesta ja t?hden, -- vakuutti rouva Asker juhlallisesti.

Rouva Askerin ??ness? oli jotain loukattua ja ylimielist? h?nen katsoessaan tytt?rens? silmiin ja vastatessaan:

-- Luuletko Kaarlon olevan pahemman muita? Ei, ei tietystik??n!... Mies muuttuu ainakin jonkun verran naimisiin menty??n... Ei h?n voi en?? olla kuten sulhasena... Mutta sit? et sin? ymm?rr?, lapseni.

Tumma puna kohosi Agnes Askerin poskille ja h?n vastasi:

Hyi sent??n... aivan voin vihata lakeja, tapoja.... ja mit? lienev?tk??n, ja sent?hden, ett? niiss? viel? on niin paljon ep?kohtia!

Rouva Asker teki k?dell??n est?v?n liikkeen.

T?ll? v?lin oli vene pys?htynyt Vaxholman rantaan ja pian istui j?lleen Askerin herrasv?ki pieness? h?yryaluksessa ja saapuivat vihdoin nelj?nnestunnin kuluttua matkansa perille.

-- Jumalani, millainen maku sinulla on, Maria! N?kyy, ett? olet maalta. Mit?p? ihailtavaa t?ss?kin on? puhkaili rouva Asker, joka molempiin vanhempiin tytt?riins? nojautuen paraillaan kiipesi m?ke? yl?s.

Noin kymmenen minuutin mets?matkan j?lkeen saapuivat he vihdoin Maryhilliin, kauniiseen huvilaan, jossa asui rouva Fosser kes?vieraineen.

-- Maria ja Emmy voivat j??d? t?nne ulos sill? aikaa kuin me menemme sis?lle asuntoa tiedustamaan, ja jos v?h?nkin on toivoa saada t??lt? asuntoa, annamme teille merkin, sanoi rouva Asker huvilaan p?in astuen.

-- Menn??n t?t? rinnett? alas tuonne j?rven rannalle. Siell? on niin kaunista, sanoi Maria Emmyn k?sivarteen tarttuen.

"Mik? sinua vaivaa, Maria?" kysyi Emmy hetken ??nett?myyden per?st?. "Tunnetko ehk? jonkun noista tuolla?"

Maria s?ps?hti.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet