Read Ebook: Lemmen lauluja by Leino Eino

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1303 lines and 47659 words, and 27 pages

Release date: January 13, 2024

Original publication: Helsinki: Kust.Oy Kirja, 1919

Credits: Jari Koivisto

LEMMEN LAULUJA

Valikoima

Kirj.

EINO LEINO

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kirja, 1919.

Lukijalle.

-- Veliveikkonen! Niiss? asioissa voidaan yhdess? hetkess? tehd? tuhmuuksia, joita ei tehd? vuosisataan.

N?in yst?v?ni.

Tahtomatta mill??n tavalla kilpailla h?nen timanttisen, kimaltelevan j?rkens? kanssa, uskallan omana mielipiteen?ni huomauttaa, ett? minulle on k?ynyt p?iv? p?iv?lt? aina vaikeammaksi rakkautta el?m?st? erottaa. Siis vaikeaksi my?skin mit??n erikoisia lemmenlauluja kirjoittaa ilman niiden tuskallisen tarkkaa vastaavaisuutta omassa poloisessa todellisuudessani.

Pyyd?n pit?? selvi?n?, ett? ihanne sellaisenaan on puolta palanutta puupalasta ala-arvoisempi, ellei se tule luussa ja lihassa meit? vastaan, mieluimmin kaikkien kauniiden j?senten ihanuuteen verhoutuneena. "Alles Verg?ngliche ist nur ein Gleichnis," Monessa muodossa on el?m? verrannut itse??n minulle. Olen omasta puolestani ollut taipuvainen luulemaan jokaista niist? lopulliseksi, aivan kuin jokaista iltaa viimeiseksi ja jokaista aamua ensimm?iseksi, mutta niin yleisp?tev?sti havainnollisten tosiasiain edess? ei kaiketi ole muuta teht?v?? kuin heikkoutensa tunnustaminen.

Olen rakkauden olemuksessa ymm?rt?nyt vain arvon antamisen. El?m? on tullut minua vastaan kauniiden muotojen muhkeuteen pukeutuneena, ja olisin tuntenut itseni kovin paljon k?yhemm?ksi, ellen olisi suvereenisti itse?ni ja runouttani niiden runsaudella rikastuttanut. Mutta siit? huolimatta on iankaikkinen murhe j??nyt syd?meeni, se Rouva Suru, joka ei sielt? ensi h?d?ss? l?htenek??n, joka seurannee hautaan saakka minua ja jonka k??rinliinoiksi eiv?t kelvanne parhaatkaan ajatukseni. Olen ehe? vasta h?nen kerallaan.

Ja nyt olen n?hd?kseni kyllin itsest?ni puhunut.

Mutta kuinka puhua teist?, te kauniit n?kym?tt?m?t? Onko mit??n mahdollisuutta julkilausua teille kiitollisuuttaan miehen, joka teit? ilman ei koskaan olisi tuntenut, Shakespearen sanoja k?ytt??kseni, "hiljaisen hulluuden" hiipiv?n aivoihinsa? Voisi lauluistani p??tt?en luulla, ett? olen n?hnyt el?m?ss?ni vain pelkk?? puutteellista kauneutta. N?in heittyy varjo vioistani niidenkin autuaallisten olentojen ylitse, jotka kuitenkin ovat tehneet minulle el?m?n mahdolliseksi el??, sen polulle s?teilleet, sen tiet? valaisseet. En sit? tahtoisi, vaan tahtoisin kiitt?? vedet silmiss? kaikesta, kaikesta kauniista, mit? nuoruuteni toukokuisista kuutamoista saakka olen t?m?np?iv?ni t?yteen syksyyn el?nyt.

Kaukana hyperborealaisten mailla on maailmankaikkeus aivan erikoisessa m??r?ss? n?hnyt hyv?ksi kansoittaa t?m?n leveys-asteen muutamilla psykofyysiliisen muodon moitteettomuuksilla, jotka ovat ilo ihmiselle. Pyyd?n siin? merkiss? t?m?n pienen esipuheeni allekirjoittaa.

Kes?

"Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia."

Kanteletar.

Lemmen uhrit.

Veikko: "Anna, sisko, ruusu tuosta, ruusu ihanaisin, ett? vied? immelleni illalla sen saisin!"

Sisko: "Ota ruusu! Lemmellesi annan ruusun parhaan -- oma lempi ry?sti multa elon ruusut varhaan." 1891.

Yli mets?n koitti jo p?iv?n koi --.

Yli mets?n koitti jo p?iv?n koi, kun nurmella neitonen kulki, kukat kukkivat auki jo ummut loi, jotk' eilen illalla sulki.

Ja neitonen nuori se nurmella vain niin hiljaa, hiljaa astui, ja kukkaset ny?kk?si kuiskuttain, kun kasteesta helmat kastui.

Kaupunkimatka.

Poika nuori kaupunkihin l?ksi my?t?tuulta, purtta pient? viima vinha saatti salmen suulta.

Alkumatkan aavan selj?n kulki joutuisasti. Vasta illan tullen p??si kaupunkihin asti.

Miss? viipyi poika nuori, vaikk' on my?t?tuuli? Rannalla on kullan koti, siell? simahuuli. 1892.

Siskojen kesken.

"Niin suloinen ja hertas on kyll' onnellinen lempi, mut lempi vallan onneton on viel? suloisempi.

N??t siin' on aina tenhoa ja tuntehille uutta, on toinen p?iv? toivoa ja toinen toivotuutta."

T??n Siiri kuuli siskoltaan ja p??tti tuota koittaa. Mut turhaan! Kaikki poiat vaan h?n vangiksensa voittaa.

Kyl?tiell?.

Noin poikajoukko se vallaton kyl?n reuhasi raitiolla. -- "Kas, kasvitarhassa tytt? on!" -- -- "Mun rauhassa suokaa olla." --

-- "?l? huoli, solmia meille vaan pari morsiusseppeleit?, ja sitten me l?ht?h?n tanssimaan -- kas, mist? on kyyneleit??" --

-- "Mun ?itini kuollut on ?skett?in, h?net eilen hauta jo sulki, ja h?lle ma solmian seppelt?in." -- Pois poikaset hiipien kulki.

Onnen apila.

Nelilehtisen apilan tullessain ma l?ysin karjatiell?, mut toisen hukkasin rinnaltain ja siit' olen murhemiell?.

Sen oisin ma antanut neidollein -- sin? armahin neitokulta! Mut tuost' ?l? itke, impyein, saat ainoonkin sin? multa.

Kun illan tuulonen tullevi tuo, niin sille ma aion sen antaa, se onneni kukkasen impeni luo niin hiljaa, hellien kantaa.

Ja jospa se joutuis aalloillen, kun j?rven poikki se lent??, niin tottahan lahjana laineiden se neitoni rantahan ent??.

N?in kulki mun kukkani toivoen ja kuohusta raittiiksi kastui. Mut n?hnyt ei sit? impyinen, vaan -- murskaksi onneni astui.

Syystunnelma.

Teit oikein, yst?v? ainoo, kun luotani l?ksit pois. Sun rintasi nuori ja l?mmin mun rinnalla j??tynyt ois.

Kas, maantiell? kalpea kukka lumip?lvest? nostavi p??n. Mit? vuottelet kukkani viel?? On aika jo painua p??n.

Tuhat aatosta sieluni tunsi, tuon vaan min? muistaa voin: Oli tiell?ni kuihtunut kukka ja sen peitoksi lunta ma loin.

Haaveilevalle siskolle.

K?y pois, oi sisko, sen koivun alta, se koivu on turmion, tuskan puu! On huolten aaltoja lahden aallot ja kaihon tuoja on illan kuu.

Sen koivun oksilta sinulle soipi tuo tarina kaunis ja utuinen, mi pett?nyt on niin monta, monta -- min? my?s olen kuullut kerran sen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet