Read Ebook: Jouluilta: Kolmilauluinen runoelma by Runeberg Johan Ludvig Juva Valter Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 99 lines and 8628 words, and 2 pages

>>Urhon vapaaks saatan varmaan: el?k??n h?n eest? armaan, maineen, synnyinmaan!>> Lausui, rinnass' into hell?, laittoi ruusulehtisell? puolisolleen kainon viestin vaan:

>>Saakoon kera ruusun tuokseen Seidin huokauksen luokseen uljas valtijas: mainees hurmaamana, kulta, pyyt?isin m? hetken sulta, jotta kiitt?? saan sua juhlastas.>>

N?in luki; siskoon h?n salavihkaa vilkasi, lausuin: >>Et sin? j?nnity, et kysy tietoja! Kas, t?m? ensi lauluni p??ttyi n?in, ois toinen kuultava viel?. Haasta jo, vaiti sa j??t, sano tottakin, onko se siev?? Kaikki se t?ydelleen kuin kirjoiss' on. Ihan uutta juhlan juoni se vain on, sulttanitar sek? vanki. Nyt taas kuule ja suutelo suo, kun loppuhun ehdin.>>

Haarem-puiston vehmastoista tie k?y majaan, miss' ei loista ihmeet taitehen, ruusustoon, jok' id?n kes??n kukkiin puhkes, piilopes??n sulo rauhan, templiin syd?men.

Siell? luopuu valtikastaan valtijas, ei ota vastaan loiston kunniaa; hourisuukot, simahuulet, balsamiset tuoksutuulet, lempi, lempi siell? odottaa.

Jos h?n v?syy vallan vaivaan, haaveiss' illan tahtoo taivaan n?hd? profeetan, n?hd? tunteen kev??t hennot, tuta muistot, toivon lennot, k?y h?n aina kukkasmajahan.

Sinne tarhaan sulo tuokseen Seidi? h?n vartoo luokseen, vastattuaan noin: >>Sulttanitar, vilveess' ehtoon sen luo tullos ruusulehtoon, ken sun kirjees luki suuteloin.>>

Vuorten peittoon p?iv? vaipui, pilven purppurat jo haipui taivaanrannan taa; kuu luo salmeen valosillan, laulaa satakielet illan. -- Joudu, Seidi, herras kaihoaa!

Saapuu h?n, kuin virva v?ikkyin, vait kuin y?, kuin kauris s?ikkyin puolisonsa luo; k?skij?ns? katseen eess? polvistuu ja helj?n seess? hunnun h?iv?n kasvoiltansa luo.

Poskilla on puna hienoin, silm?ss' s?ihkyy hohtein vienoin kyynel kuulakas: >>Onniko vai tuska toi sen?>> syliins' saaden puolisoisen, hiljaa h?lt? kysyy valtijas.

>>Luona hopeaisen Savan vaipui tuskiin syd?nhaavan hautaan hiljaiseen. Yksi tiesi sen, oi armas: pakahtui tuon immen parmas, kun toit t?nne sulhon orjuuteen.

>>Riemuhuudot kun soi sulle, murheita toi mieleen mulle juhlan p?iv? t??. Kev?t syd?men on arka, siksi itkee Seidi parka, siit?, herra, kyynelet on n??!

>>Miss? leimuu Pohjan liesi, riutuu nyt, kuin h?n, kentiesi murhein morsian; t?nne kyynelkatse k??ntyy, anoo armastaan, mi n??ntyy, kauas j??den vangiks voittajan.>>

Hiljaa huokas noin kuin tuuli, p??ns? painoi rusohuuli rintaan valtiaan. >>Saat>>, h?n voitettuna vastas, >>vangin joka suudelmastas: lunnaas, Seidi, nyt j?? lukemaan!>>

Id?n koi jo kuultaa esiin, aamutuulet Peran vesiin liehuu leyh?ht?in; purjeet painaa mastopuuta, kiit?? kohti salmen suuta Seidin vangit kotiin pohjaan p?in.

N?in luki laulua h?n, vain ??nin v?rjyvin ensin, kainona kiiruhtain, tai henke? taas pid?tellen, kunnes my?t? jo tempautui, ja nyt ??ni se helkkyin, vienona soinnahtain, toi hennon laulelon ilmi. Vaan kun viittasi viimein itseens' siin? ja siskoon, koskettain surut tuon, joit' tahtoi hell?n? viiht??, puhkesi itkuun h?n, sek? peitt?in silmi? istui. Lohduntuoja se lohduton on. Luo k?tkyen sisko kehkeyneempi nyt ei toki j??; heti kohti jo kiit?in, painavi suudellen povehensa h?n itkev?n immen.

Vihdoin, haastaen hiljalleen, kuustoistias ??nsi: >>Kultani, huonees t??, salak?tk?si sun, j?t? hetkeks, katselemaan huvituksia k?y, iloleikkej? pirtin; n??t, miten aihe se pieninkin voi riemua tuottaa. Pistoli vanhus kai siell' istuvi piippua polttain, mieliss??n, hymysuin, vain meill? on itkua t??ll?; taistelumuistoineen rikas on h?n, sauhuja kiskoin: k?yhiks j??mme, me rikkaat, joill' on kaipio vainen. L?hde ja kartuta riemua tuon; kun taaria tuopin h?lle s? suot, ilokatseen saat, joka loistavi sieluus. Mielip? sinne mun ois, mut j?tt?nen nyt sinut yksin, silm?si synkistyy, joka nyt niin seesn? jo hohtaa, vaivatkin runoty?n ois menneet hukkahan aivan. Turviin lapsesi j??n, jos valveutuu, heti huollan; tuudita en, sun tyyliis, suukon saa sylivauva kohta ja heng?ht?in puvun uuden l?mmit?n illaks. Siistin?, hienona n?in, ei h?n sua kaivata tied?, hentoa hellin vain, kuin kasteenhelme? kukka.>>

Lausui n?in. Sulosuin toki vastasi lempe? sisko: >>Toistepa, oi! T?n? iltana ty?s on kaikkia hoitaa, kaikkeen joutua, kaikkia muistaa. Mulle jo, armas, kyllin soit, mit? vailla ma viel' oon, suo t?m? t?ss?.>>

Haasti ja lapseen uinuvahan vain viittasi, jatkain: >>T?? on siskosi lohtu ja viihdyke; suottapa toista etsisi ?iti. Jo henk?ys tuon saa mieleni rikkaaks kaipuussaan; vain katse, ja kirkastuu syd?n ?inen!>>

Vaan yli pienoisen, rusoposkin siin? mi uinui, painoi nyt kiharaisen p??n kuustoistias impi, katseli hetken vait sek? vihdoin kuiski ja lausui: >>?itisi lohtu, sa uinu ja j?? vain ?itisi turviin, mutta jos itkevi taas h?n, valvene, vieno, ja koska kielesi haastele ei, puhu silmin tenhoavaisin: 'Maammoni, pitk? ja raskas tie mun viel? on eess?; itkuja kyll? m? saan, vaan mist?p? riemua, rauhaa, ?idinsilm? jos ei tule mieleen. Suo hymy armas, koituva on hymy tuo surup?ivin? lapsesi hoivaks'!>>

Haasti ja sormenp?in rusoposkia uinujan armaan hiljaa koski ja pois kuin kukkastuoksu jo h?ipyi.

KOLMAS LAULU.

Mets?in puut H?n verhovi, H?n jyv?n ankean linnun l?yt?? suo: H?n vastakin on mua auttava viel?.

Pirtiss' istui vain sotavanhus, juttuja juontain, piippua poltti ja kansallen sotakummia kertoi, kunnes loittoni h?n tarinoiden Turkkihin asti. >>Turkin>>, virkkavi vain, savupilve? ty?nt?en kattoon, >>tunnen kuin takataskuni, vaikk'en taisteluteilt?. Leiriss', aina kun iltaisin pakinoitihin ennen, urhot, kaukana taistelleet, teki selkoa maasta, muistaen kauhukseen sen kansan hurjia t?it?. Seid Ali, Mustafa bei ja Kapudan pasha ja Achmed, -- ??ni?kin, mihin ihmiskiel' ei ?kki? taivu, -- mainittiin sek? my?s, miten uhmien uskoton el??. Turkasihin, kuin vaskeen, ei pure luoti ja miekka; ly?ty jo maahan, karkaa p?in k?dess' s?ippyr?s?il?, partaa puistavi vain, kuin leijona riehuen j?lleen. Taistoss' armoa pyydet? ei, ei anneta my?sk??n; onnipa sen, kuka kaatuu: ei toki polteta miest?! Juhlia viett?iss??n jumalilleen siell? he, n?hk??, joukon vankeja tuo, pikiverhoon k??rien kunkin; sytt?v?t ilveekseen nyt liekkiin nuo muka soihduiks. Unta ma n?in monet y?t: tuliroihuna rintaman eess? loimuavan n?in kapteenin sek? poikani rakkaan; valvoen aattelin ?in: suru etsii kaikkia meit?.>>

Haasteli n?in. Mut kuunnellut liki usta jo hetken huomaamatta ja vait oli lempe? Augusta neiti. Taisteli rinnass' immen murhe ja nauru. Kun astui ?ij?n luo, h?nen nuhteessaan soi leppe? harmi: >>Vaiti jo, Pistoli, hyi, suunpieksij?, jouluna n?ink? kammoja kertoo mies, vain julmia juoruja sy?tt?in? ?lk??h?n, kun toiste se taas vie meille jo tienne, porraspuilla ma terveht?? ilomielin en aio. Enp?s! k?yn ver?j?lle ja, torjuin luota jo kaukaa, huitoen huudan vain: Pois t??lt?, te turmiolintu! Turkkiin pois! palot ihmisten suo l?mp?? siell?; t??ll' ei ruokaa saa; ei keitet?; pois, ohi menk??!>>

Naurahtain toki vain sotavanhus vastasi tuohon: >>Neiti, te ?lk?? nyt; ei vaaraa! my?s toki heill? tunteet Turkiss' on, vaikk' ois petomaisia hurjat. Peikot julmemmat sodan aikana t??ll' oli meill?, tappeli mustat bashkiirit sek? kalmukit inhat, verta he imuin joi, koni-luuskain raatoja s?i he. Ryyppyj? kun rumat otti ja tyhjiin pulloa lypsi, nosti he vain sen pohjaa, p?? ei taipunut taap?in; h?ijyj? n??t ei estellyt nen?n nirppu, mi siin?, kurkkien otsaan p?in, j?i pullon kainalokohtaan. Silm?t kiiluivat sysimustina p??ss?, ja s?ihkyin hiilet nuo kipunoivat, suu kuin lekkuva uuni hohkui ammollaan; k?vi luontoon rintaman eess?, kun n?m?, ratsua kiid?tt?in, tuli kiljuen kohti.

>>Maaliskuun oli ilta ja maass' sota syttynyt ?sken, eess' oli rauhasa y?, kun p?ivemm?ll? jo l?imme kaikoksiin verip?in kasakoiden partiojoukot. Taistelukentt?? kohti ma hiivin ry?st?h?n yksin, saadaksein kukaties rahariunan kaatunehilta, tai hopeaisen vy?n, tai muuta, mi kelvata voisi. Paikkahan ehdin, miss' oli kiihkein tappelu k?ynyt. Ruumiit maass' oli vierekk?in; v?sym?tt? m? etsin, vaan ne jo tyhjiks ry?stelleet oli kulkurit tienoon. Harmissain j?tin etsimiset ja ma mets?h?n astuin, oikaistakseni leiriin p?in, kun pensahikossa taas n?in kaatunehen, sek? j?lleen toivoni elpyi. Kuljin p?in; kasakanko ma n??n? Ei, hirvi?n inhan, ly?dyn kalmukin n?in. Sula-hangen m?tt?hik?ss?, vieress??n hepo kuollut, julmana, liikkumatonna mies oli pitk?ll??n, verinaamaa k??nt?en ilmaan.

>>Luontoa melkein karmi, ja pois ma jo v?isty? aioin, vaan puku h?ll' oli oiva, ja my?s sinir?ijy se loisti, pullon maksava kai, jos m?itkin tuttavahintaan. Muiden saaliiks en toki j?tt?? moista ma voinut, vaan min?, rient?in luo, ruman niskaan kiinni jo tartuin. Kuolleeks luulin tuon, mut miehen p??t? kun nostin, tuskat sai h?net taineistaan, ja ne aukeni, silm?t. Tuijottain h?n parkasi, voihki ja haasteli vuoroin. Tuskat, voihkinat ymm?rsin, vaikk'en, mit? solkkas; mun k?vi s??liks tuo, joka siin' oli hylkyn? kaikkein kuolinhetken? nyt, vaikk' ihmislapsena syntyi. R?ijy? h?lt? m? siis en voinut, saattanut ottaa, vaan kun turkin n?in satulassa, sen irti m? p??stin, puin h?nen ylleen sen, ruho-raukkaa verhota koittain.

>>K??reisiin verihaavat p??n kun viel' olin saanut, ruumiin siirt?nyt ontostaan, likip?lvehen nostain, istui h?n, mua silmiin katsoi, parkuen ??neen, kuin mit? viel' ois kaivannut. En viipy? voinut, vaaroja toi, jos kauemmin saloss' y?t? m? valvoin; pulloni, viinaa t?ynn?, m? siks vain sieppasin esiin, join sek? kalmukin uupunehen my?s juoda ma k?skin: 'Tuost' ota l?mp??, kumppani! Juo, ole mies, ?l? kilju, kuolla sa voisit huonommin kuin suullasi pullo!' N?in min? lausuin, v?rjyin h?n heti oikasi k?tt??n, pulloon tarrasi, joi sek? vilhui sikkarasilmin. Vaan kun pullostain joka tilkan mies oli juonut, vait heti p??n pani m?tt??seen ja jo tyynen? nukkui.

>>Leiriin taas pian sain, taas l?ht??n rumpua ly?tiin; s??nt?n? meill' oli tuo: my?s voittainkin piti v?ist??! Matkaan j?rjestyi v?ki kaikki, ja kulku se alkoi. Kyll? m? nyt viluss' y?n sain muistaa siin? ja tiet??, ett' oli pulloni tyhj?; ja n?rk?styin typeryytt?in, kun min?, herkk?n? horjahtain, olin akkana ollut. Vaan toki loppui y?, taas valkeni aamu, ja taistot seurasi taistoja taas; veri juoksi, ja nouseva p?iv? uusia huolia toi, pois unhoon j?i pian vanhat. Saapui n?in kes? taas, kes? kulki, ja seurasi syksy.

>>Menneet nuo oli j??neet taa sek? kestetyt aiat, muistostain oli h?lvennyt kev?t taistelut?ineen, kuin lumihanki, mi pois suli, j?rveen j?ljeti juosten. Mieless?in oli tuo vain: puolustaa oma henki, -- miehen? taistellen, my?s vierusmiest?ni auttain, kest?? p?iv?n ty?t sek? iltaan p??st? ja rauhaan. Kerran y?ll? m? j?in, kun joukkoja uhkasi vaara, vartiotoimeen unhoksiin. Et?h?ll? ja yksin seisoin, enk? m? huomannut, kun pois meni toiset. Valkeni aamu, ja kaikki ma n?in. Viha p??h?ni pyrki, harkita koin kahap?in, joko puikin tieheni, vaiko j??n sek? kuolen paikallein. Oli vaikea vaali; mieluummin toki sai vihamies mun surmata, kuin ma, karkuun l?htien, kuolin luotiin kumppanin ehk?; vartiopaikkaan j?in siis, vartomahan vihamiest?.

>>Harvoja vain tuli ensin. Kolmen j??k?rin n?in m? viidast' ilmenev?n; minut ?kk?si nuo ja he t?ht?s, ampui, vaan ohi kaikki; ma nahkani huomasin ehj?ks, julmana j?nnitt?in hanan, ammuin, sattuen yhteen. Vimmaan laukaus sai nuo toiset kaksi, ja tullen pistimin oikaistuin, mua kohti he hy?kk?si kostoon. Taistelu alkoi, selviydyin m?, ja henkeni s?ilyi. Toinen heist? jo maass' oli, haavoitettuna kuoloon, taistoon pystym?t?n, ja jo alkoi uupua toinen. Pyssy? heiluttain, yh? puolustautuen, seisoin voitonvarmana vain, kun ratsasparvi se kaukaa kiit?in karkasi p?in, avunantoon joutuen heille. Mennyt mies olin nyt. Pian paukkui pistolit, tuiski luodit ymp?ri p??n kuin paarmat; polveni silloin ?kki? murskasi luoti, ja siit' elinaikani onnun. Horjuen seisoin vain, vihamiehi? surmata viel? tahdoin kaatuissain, kun luokse jo johtaja joukon kerkesi hurjine ratsuineen, k?dess' iskev? miekka. Ly?nti? varroin p?? kumarassa ja s?ikkyen nostin pyssy? turvaksein, mut kas! h?n, hilliten iskun, heitt?ytyy satulasta ja joukon k?skevi seist?, ulvoen itkee, kaulailee mua; kyynelet tulvii, vierien virtoinaan yli mustan, hirve?n naaman. Kummastuksin kaatunehen n?in kalmukin eess?in, tuon, jota hoivata koin, h?d?n aikaan auttaen y?ll?.

>>Helppohan iske? ois h?nen ollut, kiihkoa t?ynn? hurjana tullessaan; mik? esti, ja miks k?si herpos? Ihmistunne se h?ll?kin n??t oli pohjana luonteen, kiitollisuus, joka muistaa voi; vihan ?kki? voitti rakkaus, tyyssijanaan my?s tuonkin sykkiv? rinta. Tuskin lastahan niin is? hoitavi, kuin mua hoiti t?yke? tuo; koko leiriin h?n heti ryssien tietoon saattoi ty?ni, ja minne m? vain nyt vankina saavuin, arvoa, tuttuja sain. My?s kenraal' ylpe? itse loi hymykatseen, kun sivu kulki, ja voi mua olkaan ly?d? ja vointia tiedustaa, sek? kuinka ma viihdyin. Luonapa vertaisten mua kestittiin. Pala parhain ain' oli mun, lihavoitua mun piti, sy?d? ja juoda; niinp? m? p?iv?ni parhaimmat n?in vankina juuri. Huoleti olkaa siis; my?s Turkiss' ihmiset el??.>>

N?in sotavanhus juttua laski, ja kaikki ne h?nt? kuunteli kummissaan, mut kohta jo leppynyt impi m??r?si illan kestinn?t sek? j?tti jo pirtin. Rient?vi h?n pihamaalle ja k?yty? polkua seuraa, vaivoin l?yt?en tien ohi nietosten pime?ss?; p??talo vihdoin eess? kun on, h?n nostavi p??t??n, huomaa -- tottako tuo on? -- vieraan saapuneheksi; viel?h?n orhit h?yry?v?t sek? kuomu se siin' on! Poikkesi ihmeiss??n h?n syrj??n, ei toki saliin l?htisi suoraan, vaan sis?suojiin keitti?n kautta, hiuksia j?rjest??kseen, kun salin uljahan uksi aukeni siin?, ja h?n heti taaton tunsi, mi pauhas: >>Lyhtyj? tuokaa, hoi! Joko taas on kartano tyhj?? Miks ei kamssuja kapteenin toki nosteta reest??>>

N?in h?n huusi, ja riemuissaan kuustoistias impi tunsi jo aavistuksen. J?tt?en tiet, l?pi hangen oieti portaillen h?n taaton luo tuli juosten. >>Ken se on tullut?>> v?rjyen ??ns. >>Is?, virka jo joutuin! oi, ?l? kiusaa kauemmin; jos luuloni pett??, murhe jo murtaa mun. Sano varmaan, onko se Aadolf?>>

??neti vanhus vain k?sivarrest' tytt?? otti, renkein touhuavain ty?t m??r?si viel? ja saliin lapsen vei. Ilon yll?tys ilmi jo puhkesi, huuto huulilt' armahan immen soi; h?n seisovi viipyin, katsovi vain hymysuin, mut silm?ss' ui helokyynel.

Tullut siis ik?v?ity jo on, kuten arvasi oikein! Reimana ryhdilt??n, mut haavoitettua k?tt? kantaen nauhassaan, kera puolison istuvi lanko. Lauhtua yhtymisen v?risytt?v? riemu jo ehti, hiljaus vallitsee, kuni templin, kun humu urkuin loppuun soi, ja jo mielet vait rukouksehen yhtyy.

Tuskin kiinsi he huomiotaan nyt vienohon impeen, hetkeks vaiti mi j?i ovipieleen huonehen aavan. Vaan jopa lanko se rient?vi luo; k?si terve jo vy?ll? hehkuvan immen, h?n punahuulia suuteli siskon.

Terveht?in ilosuin kun haastelleet oli hetken, lanko se puolison etsi jo taas, kysyv?isen? kirkkaan katseen silmihin armaan loi sek? kuiskasi hiljaa: >>Pois tule, tervehditt?v? yks on viel?. H?n uinuu, kerroit tuon; uni ei toki kest?? saa iankaiken>>.

L?hti he rinnan pois, mut vanhapa rouva se rient?in j?ljiss' seurasi, suunniltaan, jos valveutuisi lapsi ja kuollakseen is?n uljaan viiksi? s?ikkyis. Yksin tytt?rineen majur arvosa j?i. Juro tuimuus poiss' oli, seesn?p? h?n, kuni muinoin keinuen istui; piippua poltteli tyynen? vain, savupilvi? kattoon tupruttain sek? ees-taas souteli lepposin ilmein. Hiipi jo vait is?vaarin luo kuustoistias impi, s??nteli varpaillaan vain keinun kulkua hetken, kunnes huolia t?ynn? jo h?n sanan ??nsi ja lausui: >>Riemussamme me n?in, is?, itsekk?it? nyt oomme. Yksih?n unhoon j?i: ilo, murheko suotu on h?lle? Rakkaans' saavako my?s on Pistoli ukko? Jo pirttiin onnestamme he tiedon sai, yl?s ehk?p? nyt h?n katsovi tuskaillen sek? poikaa vartovi turhaan.>>

Tuskin lausuvi tuon, kun k?yt?v?n eest? jo kuului puujalan astuntaa, ja jo aukeni uksi, ja vanhus aukkoon itse jo ilmestyi. Ep?r?iv?n?, verkkaan astuen huoneeseen, ovipieleen ??neti j?i h?n.

Paikallaan ei viipy? nyt majur arvosa voinut, vaan aseveikon luo h?n riensi ja yst?v?-lausein laski jo murheissaan k?den olkaan harmajan urhon: >>Pistoli, kest?? t?ytyy; toivo se pett?vi, poissa kaukana etsim?s on; suruviestit sulle ja meille murheeks kapteenilla ne on, mut k?rsiv? voittaa.>>

Lauseen tuon tajus ukko ja vei yli silmien varkain k?tt? ja yksin tein pois pyyhk?si viiksien v?rveet; sauvaan painaltuin nyt j?rkkym?t?nn? ja tyynn? katsoi p?in, oli hetken vait sek? vastasi vihdoin: >>Arvosa herra, jo aikaa lie elo tuttua meille, turhuus sen, sek? kuink' on tyhj?? turvata siihen. Joutuummin, kuin haipuvi illan rusko, me n?imme posken kalpenevan, sen hehkun sammuvan y?h?n; meillek? kuolema siis ois kammoks, outoa, uutta? Lieden luo toki j?in salotorpassain monet illat, hiilten hiipuvan n?in, ja ma kuulin pauhua myrskyn, y?ksi mi, yltyen vain, lumikieppein m?kki? saarsi. Riemua silloin toivo se toi: h?n saapuvi j?lleen, pilkkovi puuni ja leimuamaan saa sammuvan ahjon; helpommaks olo k?y, ja ma lauhana p?iv?ni p??t?n. Arvosa herra, jo pois h?n j?i; valitanko ma tuota? Saapunut ois, -- kukaties salot?lliss' istua kerran kyyryn? h?nkin sais, tovereinaan sauva ja vanhuus; ei ois sieluakaan, joka vaihtais yst?v?-lauseen, ihmist' ei, ket? kohtais silm?ys hell? ja harras, ei, kuka raihnaan turvana ois. Elo suotava moinen mieluummin muka lie, kuin mullan leppe? rauha! Autuas h?n, joka l?ks; mun p?iv?ni iltahan ehtii entis-kulkua hiljalleen, ja ma k?rsi? osaan.>>

K?tt?p? vanhuksen majur arvosa etsi jo lausuin: >>Pistoli, oi, h?nen eest??n, t?nne mi riemua meille toi taas, eest?p? kapteenin sek? lapseni hengen, poikasi kaatui, tied?, ja h?n sotamiehen? kaatui. Kumppani, ette te saa saloss' yksin nuhjata en??, t?nne te tulkaa pois, tuvass' on koti teille ja seuraa, my?s avunantoa on, kun vanhuus voimia karsii. Tulkaa, kumppani, rauhass' yhten? harmeta voimme, niinkuin rinnakkain monet taistot saimme jo kest??. Mainen tie lyhyt on, pois toinen l?hti ja toinen, harvemmaks yh? vain k?y yst?v? voimien p?iv?in>>.

??neti hetkeks j?i sotamies, h?n miettiv?n n?ytti, vastaust' arvelevan, mut vihdoin haasti jo lausuin: >>Arvosa herra, se lammessain viel' loiskivi, hauki, viel? ne teeret k?y sek? metsot m?kkini luona; koukkuja laskea jaksan viel? ja pauloja panna, toimeen tulla ma voin; ei tyytyv? paljoa kaipaa. T?nne jos siirtyisin sek? teilt? m? muonani saisin, suustapa palvelijain lois-vaivaiseen, v?en kuullen, vois sana singahtaa, joka raskaammin mua painais kuin h?t? vaikein. Ei, salotorpan tyyssija mulle mielusa on, siell' lahjoja vain iki-antajan nautin. Mets?in puut H?n verhovi, H?n jyv?n ankean linnun l?yt?? suo, H?n vastakin on mua auttava viel?. Leip?ni H?lt? jos saan, ken halveksuin toki tohtis katsoa vanhukseen, joka viel' ei n?yrty? voinut?>>

Korkeni ryhdilt??n majur arvosa, rinta se paisui, miehekk??n? h?n, intoutuin, sotamiest? jo katsein mittasi vaiti ja laajenevan syd?mens? jo tunsi. Suomi se eess??n h?ll' oli, syrj?inen, karu, k?yh?, rakkain syntym?maa; tuli Saimaan vartio harmaa, p??llik?n innostus, viiskymmenvuotinen ylvyys, kanss' aseveikon mieleen taas, tuo jyhke? joukko, vankkumaton, juro, j?ykk? ja rinnass' sankarikunto.

Vait meni p?yd?n luo, ja jo riemuin ylpe?p??lle maljan h?yry?v?n h?n laitteli. Vaan ovipieleen, l?htien luo sotavanhuksen, tyt?r ??neti hiipi. Lapsekkaana ja vienona h?n, kuustoistias impi, ripsiss' silmien veet, suloposkillaan puna kaino, hienoisiin k?t?siins? jo kouran karkean otti vanhuksen sek? lempein suin noin nuhteli h?nt?: >>Voi, hyv? Pistoli, hyi, tylyn ylpe?, ettek? suostu? Teit?k? keskell' onnea siis t?n kartanon uljaan kenk??n ei muka kaipaa? Katselkaa, is? tuoss' on, piippu se, n?hk??s, nyt mua arvokkaampi on h?lle, ?iti se vaalii vain sylivauvaa, lanko ja sisko lempiv?t toisiahan; mua ei niin ainoa muista. Koht' olen yksin, liikoja vain, en riemua tuota; jos min? tullen, jos min? mennen, kaikki on yht?. Muille on onneks muut, en kellenk??n min? riemuks. Teillekin ainoa on er?maa sek? mets? ja m?kki, vaikka ma hell?n? hoitaisin kuin tytt?ryt teit?>>.

Haasti, mut ??nin liikutetuin taas vastasi vanhus: >>Neiti, te vanhaa huuhkaint' ?lk?? pois pime?st? vieht?k? valkeuteen; h?n kaipaa varjoa, y?t?. T?nne jos ilmestyy useammin, kuin edes soiskaan, luotapa h?ik?istyn pois torjuilkaa tupalinnut, jotta h?n istua sais suloloistoss' silmien noiden; mieliss??n kotipuilleen taas h?n pyrkivi rauhaan.>>

Vaikeni; maljan h?yry?v?n majurilta h?n otti, ??neti suullen vei sek? joi sen tyynen? pohjaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet