Read Ebook: Kyläkertomuksia by Garborg Arne Canth Minna Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 466 lines and 46087 words, and 10 pages

Translator: Minna Canth

KYL?KERTOMUKSIA.

Kirjoitti Arne Garborg

Suomentanut Minna Canth

Ensimm?isen kerran julkaissut G. W. Edlund 1886.

Esipuhe.

HUONOA SUKUA.

Dalen Alfhild oli kauniin tytt? koko seudussa. Kasvot lempe?t ja hyv?t, suu raikas, hiukan avoin, kun h?n hymyili, silm?t kirkkaat ja uskolliset kuin kaksi Jumalan enkeli?. Rikas h?n oli ja kunniallisten ihmisten lapsi my?skin, ja pelkk?? hyv?? siit? tyt?st? puhuttiin. "Ei sen tarvitse naimistaan katua, joka Alfhildin saa," tuumailivat vanhat.

Ja samaa mielt? pitiv?t nuoret; oli niit? useampia kuin yksi, jotka h?nen t?htens? levottomuutta k?rsiv?t. Mutta Bj?rn Juhon poika Haugstad katsoi syyst? tai toisesta itsell??n olevan niinkuin etuoikeuden h?neen. Bj?rn oli rakastanut h?nt? siit? saakka kuin yhdess? rippikoulua k?viv?t, ja pitkin aikaa oli heit? sen j?lkeen toisiinsa puhuttu, vaikkei mit??n varmempaa v?lill? ollut. Mutta Bj?rn ei voinut h?neen luottaa, niinkuin olisi tahtonut. Sattui usein niin, ett? h?n Bj?rnin mielest? katsoi yht? suloisesti muihin kuin h?neenkin, ja siit? Bj?rn aina k?vi pahalle tuulelle. H?nell? on toki liiaksi hyv? syd?n, arveli Bj?rn.

Muuten niit? ei monta ollutkaan, jotka uskalsivat tarjolle tulla. Ei voinut kukaan varmasti sanoa, kehen h?nen halunsa oli, eik? tahtonut kukaan mielell??n kieltoa ottaa. Tuota Bj?rn Haugstadista he useimmat eiv?t lainkaan uskoneet. Knut ?senilla sittenkin oli paremmat toiveet. H?n oli kunnan esimiehen poika, suuren talon perillinen ja itse kaunis kuin p?iv?. Mutta eip? tahtonut oikein uskaltaa, h?nk??n. Pojat olivat saaneet pienen kauhun aina siit? ajasta kuin Olof Storedal kosi. H?n oli naapuripit?j??st?, rikas, nuori ja pulska, oikein voiman mies kaikessa mit? eteens? otti, h?n usein tuli Daleen. N?ytti silt? kuin Alfhild olisi h?nt? suosinut. Mutta kun h?n kosi, tuli ehdoton kielto. Is?, Halvar, katsoi tytt??ns? ja kummastui. "T?ytyy kait sinun joku ottaa, sinunkin," h?n sanoi, "ja tiukalla pit??, ennenkuin parempi ilmestyy". "Ooh, jos parempi olla pit??, niin tottapa h?n ilmestyy," arveli Alfhild. Mutta sen per?st? pojat pysyiv?t et??mp?n?. Parasta kun odottaa ja katsoo eteens?, he tuumivat. Kukapa ne j?niksen j?ljet tiet??; Alfhild oli viel? nuori, ja nuorina ovat tyt?t niin itsest??n-pit?vi?. Ja silleen se j?i, siksi kuin Alfhild oli kahdenkymmenen ik?inen.

Yl?-osassa laaksoa asui ?sbj?rn Hegglid. H?n oli toisesta pit?j??st?, oli tullut edellisen papin mukaan ja ollut monta vuotta h?nell? arentimiehen?. Siell? h?n oli koonnut itselleen rahoja, mutta niit? l?ytyi, jotka sanoivat, ettei kaikki rahat olleet rehellisesti ansaittuja. ?sbj?rn oli suuri, vahva mies, mutta tumma ja harvasanaisempi kuin pit?j?l?iset; h?n oli kova alustalaisiaan kohtaan eik? seurustellut kenenk??n kanssa; v?ki ei h?nest? pit?nyt ja tyt?t h?nt? pelk?siv?t. H?nen sukuper??ns? ei kukaan oikein selville saanut. Vasta monta vuotta sen j?lkeen kun h?n oli pit?j??sen ilmestynyt, tiesi huhu kertoa, ett? h?n oli er??n kauppiaan poika, joka oli tullut kiinni nimien v??rent?misest?. Ja siit? ajasta saakka h?nt? kaihdettiin entist? enemm?n ja sanottiin Musta-?sbj?rniksi.

Pappilassa palveli silloin Sigrid niminen tytt?, jonka is? oli m?kkil?inen. Ei h?n juuri kaunis ollut, mutta suuri, roteva nainen, rivakka t?iss??n, hyv?luontoinen ja kiltti; ?sbj?rn piti h?nest?. Kohteli h?nt? paremmin kuin niit? toisia ja melkeinp? sit? varmaksi luultiin, ett? he olivat kihlatuita. Kyll? Sigridkin arvasi, ett? h?nell? semmoisia tuumia oli; mutta itsepuolestaan h?n enemm?n pelk?si kuin rakasti miest?. T?m? kaikki vaan painoi h?nt? kuin raskas taakka. ?sbj?rnin silm?t h?nt? seurasivat kaikkialla, niin, ne seurasivat h?nt? nukkuessa ja unessa, nuo suuret, kiilt?v?t, mustat silm?t, t?ynn? ajatuksia, jotka sanomatta j?iv?t. Usein ajatteli h?n muuttaa pappilasta. Mutta siit? ei koskaan tullut mit??n. Nuo suuret, kiilt?v?t silm?t vetiv?t h?nt? puoleensa; h?n tuli ik??nkuin enemm?n ja enemm?n tuon miehen valtaan eik? p??ssyt l?htem??n h?nen luotaan. Er??n? iltana sattui niin, ett? he olivat kahdenkesken. Silloin ?sbj?rn puhui h?nelle. Sigrid s?ik?hti, h?n v?risi; mutta h?n oli juuri kuin voimaton ja melkein tiet?m?tt?ns? vastasi h?n kaikkeen. Sen per?st? he olivat usein yksiss?. Syyspuoleen ruvettiin Sigridist? puhumaan yht? ja toista; se tuotti ?sbj?rnille yh? enemm?n h?pe?t?. H?n osti Hegglidin talon laakson it?-osassa, jossa h?n sai asua kaukana ihmisist?, vietti h?it??n ja muutti sinne yl?s Sigridin kanssa. Joku aika sen j?lkeen syntyi heille lapsi; sitten kuoli Sigrid. Pojalle annettiin nimeksi Leiv. Vanhat ihmiset ennustivat h?nelle pahaa. Sill? h?n oli huonoa sukua, he sanoivat, ja peri h?pe?t? sek? is?lt? ett? ?idilt?.

?sbj?rn pestasi itselleen rengin; h?nkin oli ulkopit?j??st?, sill? laaksosta ei kukaan tahtonut Musta-?sbj?rni? palvella. Sitten h?n pestasi my?skin palvelustyt?n, jonka nimi oli Gro. Leiv kasvoi n?iden ihmisten ja is?ns? keskuudessa. Rengin nimi oli Hans; raskasmielinen ja synkk? mies, mutta topakka ty?ntekoon. V?list? h?n katosi ja oli poissa pari-kolme p?iv??, ja tuli sitten humalassa kotiin. H?n oli pahankurinen p?iss??n, raivo ja ilke?. Reuhtoi ja huusi, l?i rikki, mit? k?siins? sai, ja tahtoi aina tapella is?nn?n kanssa. "Musta-?sbj?rn, sin? roisto," sanoi h?n, "is?si oli varas, ja itse olet varas; tahdotko tapella, niin tule; selk??si olet ansainnut, ja selk??si pit?? sinun saaman!" Silloin heitti h?net ?sbj?rn pellolle ja antoi h?nen hoippua siell? kunnes n?lk? tuli. Mutta semmoista sai Leiv n?hd? ja kuulla, niin pian kuin siihen kykeni. Ei h?n ihan kaikkea niin tarkkaan ymm?rt?nyt; mutta luissaan h?n tunsi, ett? jotain pahaa ja rumaa siin? oli. Ja h?n rupesi sit? tuumimaan ja ajattelemaan, jotta tavallaan tuli t?ysikasvuiseksi ennen aikaansa.

Kun Leiv oli kymmenvuotias, pantiin h?net kouluun. Ensi p?iv?n? tuli h?n itkien kotiin. Is? k?vi kalpeaksi, kun sen n?ki, ja kysyi, mik? oli h?t?n?. "Ne minua pilkkasivat ja sanoivat kerj?l?iskakaraksi," kertoi Leiv. ?sbj?rn pani p??lleen ja meni puhuttelemaan opettajaa. Silloin Leiv hiipi Hansin luokse, joka oli vajassa ja laitteli reke?. "Oletkos itkenyt, poika?" kysyi Hans. Leiv ei vastannut. "Mit?s pidit koulusta?" kysyi Hans. "Sinne en sen koomin mene!" uikutti Leiv. "Hm; el?, el?," vastasi Hans ja rupesi viheltelem??n.

-- "Kuule Hans?" -- "Noo?" -- "Olenko min? toisenlainen kuin muut pojat!" -- "Kuinka tulit sit? ajatelleeksi, tolvana?" -- "Ne eiv?t pilkanneet muita". -- "ohoo," sanoi Hans, "koska on p??sty niin pitk?lle, lie parasta, kun saat kaikki tiet??". Sitten alkoi Hans kertoa, mit? tiesi h?nen is?st??n ja ?idist??n. Ja teki sen semmoisella ilolla, ett? Leivi? peloitti. Lopuksi sanoi Hans: "Ja sitten voit my?s painaa mieleesi, ett? olet kehnoa juurta, joka merkitsee sit?, ett? saat olla hylkyn? ja pilkkana kaiken ik?si ... niinkuin monet muut, ha, ha! Mutta sill? saat lohduttaa itse?si, ettei sinulle yksin niin k?y; ja jos tahdot olla viisas, otat maailman samalta kannalta kuin sekin sinut". Leiv meni sis??n, istui uunin nurkkaan ja itki. Ei h?n juuri paljoa ymm?rt?nyt siit?, mit? oli kuullut, mutta h?nt? peloitti; eik? h?n tiennyt parampaa neuvoa kuin turvautua kyyneleihin. Hans l?hti kartanolta pois ja askelet veiv?t kapakkaan.

?sbj?rn tuli kotiin; h?n oli puhunut opettajan kanssa. "Nyt voit rauhassa menn? takaisin kouluun taas," sanoi h?n; "nyt ei ole ket??n, joka uskaltaa sinua h?tyytt??". Leiv yh? vaan itki. ?sbj?rn rupesi vihdoin kyselem??n h?nelt? ja sai tiet??, ett? Hans oli kertonut pojalle menneist? ajoista... ?sbj?rn silloin heti Hansin j?ljess?. He tapasivat toisiaan et??mm?ll? kyl?ss?. Siell? ?sbj?rn l?ylytti Hansia niin ett? t?m? sen per?st? makasi sairaana pitk?n aikaa. "Ja tahdotko enemm?n," sanoi ?sbj?rn, "niin tule vaan Hegglidiin kerran viel?, ja min? takaan ett? loput saat!" Kerrottiin ?sbj?rnin olleen aivan raivossaan, kun h?n sen sanoi. Hans ei tietysti koskaan en?? Hegglidiin mennyt.

Aina siit? saakka puhui ?sbj?rn pojalle pahaa kyl?l?isist?. "Ne ovat roistoja kaikkityyni," h?n sanoi, "t?ynn? valhetta ja ilkeytt?, mutta itsest??n pit?vi? ne ovat ja kopeita; juuri kuin ei maailmassa muut ihmisi? olisikaan. Min? olen ulkopit?j??st?, min? ja sit? varten ovat he ruvenneet minua vihaamaan ja valehtelemaan minusta ... ja tahtovat nyt tehd? sinulle samoin. Mutta el? v?lit? siit?. Mene sin? vaan kouluun ja jos siell? yksik??n uskaltaa niin paljon kuin nen??ns? sinulle nyrpist??, niin ... anna nyrkki?, siksi kuin muuttaa mielens?". Leiv teki niin, ja kun h?n ik?isekseen oli tavattoman v?kev?, ruvettiin h?nt? pian pelk??m??n. Mutta aina Leiv sittenkin sai tuntea, ettei h?n toverien piiriin kuulunut ja ettei h?nt? toisten vertaisena pidetty.

?sbj?rn sai uuden rengin; h?nen nimens? oli Lasse. H?n oli hyv?luontoinen ja iloinen mies, josta Leiv pian rupesi pit?m??n, ja ensi kerta se oli, kun Leiv jostakusta v?litti. Lasse kertoi pojalle satuja ja tarinoita ja opetti h?nt? tanssimaan sek? Hallingia ett? Juoksutanssia; "sill? kun sin? kerran menet kosimaan, t?ytyy sinun osata olla ihmisten kanssa!" sanoi Lasse. Leiv ujostui ja suuttui, ja Lasse nauroi; mutta tanssivat he kuitenkin ja Leiv oli mainion hyv? oppimaan. Sitten Lasse mielell??n puhui tyt?ist? ja muuta sen semmoista, jota Leivin ei ollenkaan viel? olisi tarvinnut tiet??, ja josta h?n ei suuresti v?litt?nytk??n. Mutta h?n sai my?skin tiet?? hyvi? asioita. Kerran -- Leiv lienee silloin ollut noin kolmannellatoista -- puhui h?n siit?, mit? Hans oli sanonut h?nen suvustaan, ja joka h?ness? aina kyti, vaikka iloiseltakin n?ytti. "Joutavia," sanoi Lasse. "Huonoa sukua! Mene sin? Amerikaan ja tee ty?t?, ett? tulet rikkaaksi, ja kun sitten tulet kotiin taas, niin voit, totta maarin, kosia Dalen Alfhildi?, jos mielesi tekee".

Kun Leiv siksi varttui, ett? oli jo rippikoulunsa k?ynyt, koetti Lasse usein saada h?nt? nuorten joukkoon. Mutta Leiv ei koskaan tahtonut. H?n pelk?si pit?j?l?isi?. H?n tunsi itsens? niin pieneksi noiden karsaiden silmien alla, joita ihmiset h?nelle antoivat. En min? kuulu sinne, h?n ajatteli. Enin h?n pelk?si naisv?ke?, sill? heit? h?n ei voinut ly?d?, jos tiuka tuli. Ja vihaksi pisti, kun ne virnuivat. H?n juoksi heit? pakoon, kun vaan voi. Mieluimmin juoksi h?n kaikkia pakoon. Kurjaa se tosin oli h?nest? itsest??nkin. Pit?isih?n minussa olla miest? siin?, miss? heiss?kin, ajatteli h?n ja pui nyrkki?. Mutta taas kun n?ki heit?, juoksi h?n pakoon yht? hyvin, jos suinkin p??si.

H?n oli yhdennell?kolmatta ennenkuin t?m? antaantui. Mutta silloin h?n er??n? talvena jo halusta kuunteli, kun Lasse puhui kauniista tyt?ist?. Seuraavana kev??n? k?vi h?n useammin kirkossa kuin ennen. Ja niin h?n er??n? p?iv?n? huomasi, ett? saattaa tytt??kin yst?v?n??n pit??.

Samassa hetkess? her?si pojassa ik??nkuin uusi el?m?. Mieli k?vi niin lauhkeaksi ja ajatukset niin huimaaviksi. Vereen syttyi kummallinen tuli: vilpe? ja tuskallinen. H?n katsasti tytt?ihin ja ujostui, rintaan pisti kun ne hymyiliv?t, mutta iskik? joku heist? silm?ns? h?neen, silloin h?n lensi punaiseksi aina tukanrajaan saakka. Kun h?n sin? p?iv?n? tuli kotiin, huomasi h?n Hegglidiss? olevan ik?v?? ja autiota. Tupa oli ahdas ja pime?, is? hiljainen. Lasse oli ulkona; Leiv pujahti mets??n. Siell? h?n astuskeli ymp?ri auringon ja varjojen v?lill?; h?nen hiljan her?nneet himonsa synnyttiv?t tunteita ja ajatuksia, samoinkuin p?iv?rinteinen m?ki kev??ll? kukkia ja vihantaa hein?? kasvaa. H?n oli sek? terve ett? sairas. Tuossa nousi mets? nuorena ja mehev?n?; tummat, raskaat kuuset uiskentelivat auringon paistavassa siness?, tunturein huiput kohosivat puhtaina ja valoisina. Ilma oli ylenev? ja selv?, tyyni ja kuultava aina taivaasen saakka, ja syv? se oli kuin meri, t?ynn? p?iv?nkirkkautta ja liitelevi? lintuja. T?m? on kaunista t?m?, ajatteli Leiv, kun katseli yl?s.

Yhteen tytt??n oli Leivin huomio erityisesti k??ntynyt. H?n oli suuri ja pulska, ennemmin v?kev? kuin hoikka, h?nell? oli leve? rinta ja vahvat olkap??t, raikas, totinen suu ja tummat, kirkkaat silm?t. Mutta sitten oli viel? er?s toinen, johon h?n my?skin oli silm?ns? luonut. T?m? oli pienempi ja hienompi; suussa ja silmiss? oli suruisen lempe? hymyily, joka h?nt? suuresti vieh?tti, tukka oli ruskea ja tavattoman paksu. N?m? molemmat nousivat ja laskivat h?nen raskasunisessa mieless??n kuin meren-neidit laineiden harjanteilla; h?n kulki kuin harhassa, eik? tuntenut maata jota polki.

Yht?kki? h?n pys?htyi. Kuuli viulujen soittoa ja iloisten ??nien kaikua; ymm?rsi, ett? jossain nyt tanssittiin; ja kun h?n tarkemmin kuunteli, sai h?n selville, ett? mahtoi olla Haugstadissa tanssit! Veri sy?ksi rintaan, syd?n hakkaili ja tempoi -- uskaltaisiko h?n menn? tuonne alas? Siell? saisi h?n n?hd? kaikki nuo kauniit tyt?t, joita h?n t?n??n oli tavannut, ja muita viel? lis?ksi; jokohan uskaltaisi? H?n ei t?t? ennen ollut viel? seuroissa k?ynyt. Mutta kerta ensimm?inen. Mink?t?hden h?n olisi huonompi muita.

Halu veti, mutta pelko esti. Vaan h?n rohkaisi mielt??n. "T?st? raukkuudesta t?ytyy tulla loppu", sanoi h?n, ja astui Haugstadia kohti.

Paljon oli ihmisi? juhlassa. Ne lauloivat ja telmiv?t ja nauroivat. Kaikki olivat iloisia. Ikkunasta h?n n?ki, kuinka ne liehuivat ymp?ri. Hienoa joukkoa siell? oli, kyl?n parasta; heill? ei ollut mit??n h?vett?v??, heill?. Saivat menn? ja tulla niinkuin tahtoivat; ei heille kukaan irvistellyt. Hyv?? sukua he olivat ja kuuluivat kaikki pit?j??sen. Ja kaikilla heill? oli omat tuttavansa. Joka pojalla oli tytt?ns?, joka tyt?ll? poikansa. Kyll? saivat mielin m??rin teuhata ja hyppi? ja polkea jalkaa sek? lattiaan ett? kattoon. Heill? oli siihen oikeus.

Leiv k?vi kerrassaan noloksi. Mit? h?nen oli tekemist? tuolla. Kuka h?nt? kaipasi. Ei h?n tuntenut ei kissaakaan. He vaan pilkkaisivat Musta-?sbj?rnin poikaa, jos h?n uskaltaisi sis??n astua. He kummastelisivat ja mulkoilisivat h?neen ja ilkkuisivat. Tuo kerj?l?ispoika! Tuo onneton! "Semmoisia emme huoli hyv??n seuraamme!" Leiville nousi hiki p??h?n, siin? miss? h?n seisoi, kylm? hiki. H?neen pisti kuin veitsell? joka kerran kuin tyt?t nauroivat. Iloisia he olivat siell?, eiv?t he Leiv Hegglidi? kaivanneet. Poikia seisoi portaalla ja ne puhelivat naisille sis?puolella. Heid?n, miekkoisten, ei tarvinnut naisia paeta, eik? naisten heit?. H?n seisoi ja tuijotti ja kuunteli ja kadehti heit? niin ett? oli v?h?ll? juosta esiin ja ly?d? heit? rammoiksi.

Oli jo ilta. Askelia kuului takaap?in. Sielt? tuli ihmisi?, jotka aikoivat seuraan. Kolme suurta miest? sielt? v??ntyi esiin ja ne olivat jo aivan l?hell? sit? latoa, jonka luona h?n seisoi. Minne h?n nyt menisi? Alkoipa peloittaa; h?n kyykistyi kokoon ja teki itsens? niin pieneksi kuin voi. Mutta ne ?lysiv?t h?net. Tekiv?t pient? naurua ja tulivat suoraan h?nt? kohti. "Mik? sin? olet?" he kysyiv?t. Leiv ei virkkanut niin sanaa, mutta h?n k??ntyi p?in ja antoi korvalle ensimm?ist?, niin ett? h?n sill? kertaa kellahti. Mutta samassa tarttuivat toiset h?neen kiinni, k?sivarsiin kumpikin. "Nyt tulepas esille, mies!" he sanoivat.

Leiv oli jo entisell??n. H?n tiesi, ett? kun voimia koeteltiin, ei tarvinnut h?nen pelj?t?. Eik? ne minua sis??n vie, h?n ajatteli. Yhdell? tempauksella h?n kiskaisi itsens? toisesta irti ja alkoi toisen kanssa tapella. Syntyi tulinen kahakka. Kohta niit? oli kolme yht? vastaan; mutta Leiv piti puoliaan. H?n oli sek? v?kev?mpi ett? notkeampi heit?, ja osasi kieritell? niin ett? he vaan joutuivat toistensa tielle. Ihmisi? tuli ulos; he ker??ntyiv?t ryhmiin ja t?llisteliv?t; eiv?tk? voineet k?sitt??, ken se oli ja mist? t?m? oli alkunsa saanut. Mutta kuinka olikaan, niin joku l?i kamppiin ja silloin Leiv kaatui takaperin. "T?nne apuun nyt, niin saamme h?net esille!" huudettiin. Er?s juoksi luo. Mutta kun h?n aikoi tarttua kiinni, purskahti h?n nauruun. "Ei minun p?ivi?ni, sin?k? se olet?" h?n kysyi. "Kuinka sin? t??ll? makaat? Nouse yl?s ja tule sis??n, niin teet viisaammin. Eth?n sin? ihmisi? pelk??, tied?mm??" Se oli Lasse. Leiv niin ihastui n?hdess??n yhden tuttavan, ett? nousi ja l?hti sis??n heti. Joukko heit? seurasi, j?ljess? ja ymp?rill?; kaikki olivat uteliaita; naurettiin ja leikki? laskettiin; "sinuapa suurellisesti otettiin vastaan!" sanoi Lasse ja nauroi. Viimein h calcareous soil, and humous soil, to designate the fertile lands dominated respectively by sand, clay, limestone, and humus. Compound terms are also used. For example, when it is said of a certain soil that it is argillo-calcareous, it is meant that clay and limestone are its chief constituents.

"Sand consists of particles, more or less minute, of very hard rock, sometimes opaque, sometimes as transparent as glass, and always easily recognizable by its property of emitting sparks when struck with steel. Flint and white pebbles belong to this kind of rock, which is called silex, silica, or quartz. These three expressions mean about the same. Sandy soils have little consistency, are easily permeated by water, and freely absorb the sun's heat, which makes them very subject to drought.

"The name of granite is given to a rock composed chiefly of silica and which forms whole mountains, as in central France and in Brittany. The soil formed by the gradual disintegration of this rock is sometimes called granite soil. It is not very good for agriculture. Chestnut trees prosper in it, as well as certain wild plants characteristic of this kind of land. The principal ones are the various species of heather and the purple digitalis. Heather, with its dainty little pink blossoms, carpets in richest abundance the poorest of sandy soils. The purple digitalis is a largei lasin luotaan, ett? laidan yli l?ikkyi, "eik? tarvitse minusta sanoa, ett? kenellek??n v??ryytt? teen, ellei minua ?rsytet?. Mutta mielell?ni tosin tanssisin kerran", jatkoi h?n ja jotakin hymyn tapaista v?l?hti h?nen kasvoillaan. H?n katsoi ymp?rilleen, ket? pyyt?isi. Mutta tyt?t v?istyiv?t pois niin pitk?lle kuin p??siv?t, ja pojat nauroivat. Leiv tunsi, ett? mieli liikkui, ja ett? h?n menett?isi kaiken j?rkens?, jos se p??si ylitse kuohumaan. Mutta h?n rauhoittui. H?n n?ki joukossa nuo molemmat, jotka kirkkotiell? olivat h?nt? miellytt?neet. Ehk? ne ujostelivat, ajatteli h?n, ja astui toisen luo -- suuremman -- ja pyysi tanssiin. "Ei, kiitoksia", vastasi h?n; oli juuri kuin kuohuva virta h?pe?t? olisi juossut niskasta alas pitkin selk??. H?n meni toisen luo, tuon, joka oli niin sorea vartaloinen, ja joka niin surullisen lempe?sti hymyili; tytt? kalpeni ja siirtyi pois. "Ei koskaan", sanoi h?n. Leiv puri hammasta, ja tarttui siihen, joka seisoi l?hinn?; mutta sekin rep?isi itsens? irti, ett? leningin hiha repesi. Nyt tuli kumma, arveli Leiv; silmiss? musteni ja korvissa suhisi, ei h?n ollut tunnossaan en??; h?n sieppasi joukosta yhden viel? -- ja sep? l?hti. Pelimanni soitti, ja Leiv tanssi kuin villitty; tupa t?risi h?nen jalkainsa alla, h?n polki palkkia niin ett? naiset huusivat; h?n py?ri kuin ilmassa, semmoista tanssia ei viel? ikin? oltu n?hty. Mutta kun h?n viimeinkin lopetti, n?ki h?n ett? tytt?, jota tanssitti oli Dalen Alfhild.

Sin? hetken? oli Alfhild niin kaunis, ettei Leiv ikin? unissaankaan ollut moista n?hnyt. L?mpim?n? ja v?syneen? h?n siin? seisoi ja rinta kohosi niin, ett? soljet vapisivat valkealla liinapaidalla, posket hohtivat kuin ruusut, silm?t loistivat kirkkaasti ja puhtaasti kuin lapsella, mutta katsoivat samalla h?neen niin l?mpim?sti ja houkuttelevaisesti, ett? tuntui kuin onnen valovirta olisi h?nen ylitsens? vuotanut. H?n puristi tytt?? k?dest? ett? t?risi: "Kiitos tanssista, Alfhild!" ja silm?t, joita h?n samassa antoi, olivat semmoiset, ettei niit? Alfhild sitten el?m?ss??n unhottanut.

Leiv rynt?si ulos, puoli py?rryksiss?, sekaisin, raivop?isen?, mutta onnellisena samalla; mets??n h?n kiid?tti raitista ilmaa saadakseen; Alfhild h?nell? oli edess?, mihin vaan k??ntyi. Mets?ss? rupesi tuulemaan; kuuset ja hongat seisoivat mustina ja lauloivat, kev?iset purot paisuivat ja kuohuivat joka notkossa, taivas veti ylleen hopeanharmaan harson; Leiv luuli kulkevansa velhojen maassa, ja kuulevansa kosken haltijan soittoa, eik? h?n v?h??k??n olisi kummastunut, jos puut ja kivet ja koko mets? olisi ruvennut puhumaan.

Mutta Haugstadissa tanssi pian loppui. Alfhild oli alakuloinen ja juuri kuin py?rryksiss? kaiken t?m?n j?lkeen; eik? h?n halunnut tanssia en??. H?n kaipasi Leivi?; nuo toiset kaikki olivat niin heikkoja ja pieni?. H?n tahtoi kotiin. Pyydettiin ja rukoiltiin, mutta ei se auttanut; Bj?rn Haugstad ja Knut ?sen kuiskailivat h?nelle kauniita sanoja, h?n niit? tuskin kuulikaan; pelimanni pani parasta polskaansa, ei h?n siit? v?litt?nyt. H?n l?ksi; ja kun h?n oli poissa, meniv?t useammat muut my?s. Mutta Alfhild makasi valveilla koko sen y?n ja uneksi tuosta v?kev?st? pojasta ja h?nen kiilt?vist? silmist??n; k?tt? poltti viel?kin h?nen puristamisestaan. Ei h?n muistanut, ett? Leiv oli huonoa sukua, h?n ajatteli vaan poikaa ja vertaili h?nt? kaikkiin muihin. Ja kun p?iv?n kirkkaat s?teet h?ik?siv?t h?nen silmi??n aamulla, sanoi h?n itsekseen: "Jumalan kiitos, nyt toki tied?n, ket? rakastan!" Ja siihen ajatukseen h?n makeasti nukkui, mutta n?ki Leivin unessaan ottelevan is?n kanssa ja joutuvan tappiolle.

Her?tty??n h?n ajatteli tuota untaan ja silloin juohtui h?nelle kohta mieleen Leivin sukuper?, ja mit? ihmiset h?nen is?st??n sanoivat. Se k?vi h?neen kuin kylm? tuulenpuuska; kun h?n tuli tupaan ja n?ki is?n ja ?idin, nuo hyv?t, kunnialliset vanhukset, silloin l?i rinnan kuuraan ja h?n tunsi, ett? Leivin t?ytyi mielest? heitt??. Mutta illempana samat ajatukset tulivat takaisin, v?kev?mpin? kuin ennen. Suvusta viis, semmoinen poika kuin Leiv ei tarvinnut mit??n sukua. Is? ja ?iti panisivat vastaan, mink? voisivat; mutta siit? h?n oli varma, ett? vihdoin h?n saisi heid?t taipumaan. "Leivin min? omakseni otan!" h?n ajatteli ja tuli siit? niin autuaaksi, ett? l?i rikki kaikki kupit ja vadit, jotka sin? iltana k?siins? sai. "Luulen, totta toisen kerran, ett? k?velet unessa, tytt?", sanoi h?nen ?itins?.

Seuraavana aamuna tulivat nuo kylm?t ajatukset takaisin. V?h?n se auttoi, jos h?n ?idin ja is?n saisikin taivutetuksi; mit? sanoisi pit?j?s? mit? sanoisivat Haugstadilla? ja ?senilla? ja siell?? ja siell?? Koko p?iv?n h?n kiusasi itse??n tuolla ajatuksella, ja oli niin harmissaan ja niin pahalla tuulella, ettei v?litt?nyt mist??n. Mutta iltasella Leiv taas tuli h?nen eteens? ihan kuin ennen. "Min? en huoli pit?j??st?", h?n ajatteli. "Antaa ihmisten h?pist?; yht? hyv? min? silt? olen". Kaikki ep?ilykset h?n ajoi mielest? pois eik? ajatellut muuta kuin Leivi? -- ainoastaan Leivi?.

Koira alkoi haukkua pihassa. Kukahan nyt lienee ulkona? ajatteli h?n ja l?ksi katsomaan; h?nen mielens? oli niin levoton. Kun h?n tuli ulos, seisoi koira alhaalla ja haukkui kuin riivattu. H?n oli k?rk?s, mutta pelk?si samassa; "hiljaa Odin!" sanoi h?n ja astui sinne luokse. Silloin tuli Lasse esille. "Hyv' iltaa", sanoi h?n; "minun k?skettiin sanomaan terveisi?, ett? siell? on er?s, joka sinua odottaa vanhan hongan luona. Ilke? olet, ellet mene". Samassa h?n juoksi tiehens?. Odin hy?kk?si j?ljess? ja haukkui. Nyt tuli ?iti. "Mit? se koira niin haukkuu?" -- "Ooh, ei mit??n. -- Niin, taisi joku vieras menn? t?st? alasp?in". -- "Kukahan se oli?" -- "Niin kuka lienee ollut", vastasi Alfhild. -- "Koeta houkutella koiraa mukanasi sis??n." -- "Kyll?." -- "Mit? sin? siell? seisottelet?" -- "Ovatko vuohet olleet ulkona t?n??n?" -- "Ovat, kuinka niin?" -- "Ovatko tulleet kotiin kaikki?" -- "Kyll? luulen. Mit? varten sit? kysyt?" -- "Tuo mies sanoi n?hneens? pari vuohta alhaalla mets?n rinteess?". -- "Ooho, sitten t?ytyy sinun juosta katsomaan. Eik? liene ollut Mikki, se on aina niin paha karkaamaan. Joudu nyt!" -- "Kyll?." -- Alfhild meni ja ihmetteli itsekin, ett? h?n sen teki.

Leiv seisoi vanhan hongan luona. Ei h?nt? viel? koskaan el?m?ss? ollut peloittanut niinkuin nyt. "Tyhm?sti tein, kun menin Haugstad'iin, mutta se, mit? t?n? iltana teen, on suorastaan j?rjet?nt?", ajatteli h?n. Liian paljon oli h?n uskaltanut. Nyt istui kait Alfhild kotona ja nauroi h?nelle. Nauroi ja kertoi kaikille, jotka vaan kuulla tahtoivat, Hegglid pojan patahulluista tuumista. H?n puri hammasta ja rintaa viilsi kuin kylmill? ter?smiekoilla. H?n karkoitti kaikki ajatukset pois. Joen kohina kulki raskaasti ja hitaasti l?pi mets?n. Puiden mustat latvat v?risiv?t tuulen alla. Suuria, rumia pilven m?hk?leit? ajelehti taivaalla, muuttivat muotoa, erkanivat, pieneniv?t, suurenivat j?lleen; juuri talon kohdalla oli turpea noita, jolla oli kolme p??t?; siit? tuli venhe, jossa istui kolme miest? ja siit? taas hevonen satula selj?ss?. Herra Jumala! ellei h?n t?n? iltana tulisi niin tuolla hevosella h?n ensi y?n? ratsastaisi... Ajatukset ajelehtivat h?nen aivoissaan, kuin pilvet taivaalla; h?n vavahti ja hypp?si yl?s. "Parasta kun menen", ajatteli h?n. Mutta samassa j?i h?n seisomaan. Eik? kuulunut askeleita? -- askeleita? -- keveit?, keveit? kuin siiven r?pytykset ilmassa? -- Kaikki hiljeni, ei liikkunut mik??n, joka rikkakin vaikeni ja kuunteli; -- oli, se oli h?n! h?n tuli! -- Jospa syd?n nyt olisi ter?ksest?, ajatteli Leiv ja suoristi selk?ns?; ei h?n viel? ikip?ivin? ollut itse?ns? niin pieneksi tuntenut.

Alfhild tuli, astui keve?sti ja hiljaa, katsoi ymp?rilleen, seisahtui ja kuunteli. Leiv olisi mieluimmin juossut tiehens?, mutta astui esiin kuitenkin. "Hyv' iltaa", sanoi h?n kummallisen kovalla ja ep?selv?ll? ??nell?. "Hyv' iltaa", vastasi tytt?. "Jumalan kiitos, ett? tulit", sanoi h?n, "min? ... halusin puhua kanssasi ... kerran viel?". Siihen ei tyt?ll? ollut mit??n sanottavaa. "Mutta lupaa minulle ensin jotakin". -- "Kyll?". -- "Ett'et h?mm?sty ... etk? pid? ... etk? kerro kenellek??n". Alfhild suostui. H?n oli niin oudolla mielell?. V?ristys k?vi l?pi ruumiin, h?n pelk?si. Mit? Leiv tahtoi? Kyll? h?n sen arvasi, mutta se tuli niin ?kki?. Herra Jumala, joka uskaltaisi vaan my?nt??! Mutta pit?j?s? -- H?n katsahti salavihkaa yl?s poikaan. Kuinka reipas ja v?kev? ja miehek?s h?n oli! H?n n?ytti niin suurelta h?m?r?ss?, h?nen mustat silm?ns? kiilsiv?t kuun valossa; Alfhild aivan hurmaantui h?nt? katsellessaan; tuollaista poikaa ei varmaan toista koko maailmassa ollut. "Oo, jos h?n tiet?isi, kuinka paljon h?nest? pid?n, niin ei h?n noin ujostelisi!" -- Mutta pit?j?s?

"Sill? kummallisia asioita sinulle aion puhua", sanoi Leiv, "ja varmaan tulet uskomaan, ett? olen p??st? vialla. Mutta yhden tekev?, minun t?ytyy puhua, ajattele sitten mit? hyv?ns?". -- Nyt se tulee! ajatteli Alfhild ja vapisi siin? seisoessaan; h?n ravisteli p?hkin?puun oksia, jonka oli saanut k?teens?. Parasta olla vastaamatta. Leiv alkoi taas, v?risten ja raskaasti se tuli. Se, jota h?n aikoi kertoa, oli nyt sit?, ett? ... h?n oli ajatellut ... h?n oli p??tt?nyt ... l?hte? ... niin ... p??tt?nyt l?hte? Amerikaan. Alfhildin syd?n s?v?hti, h?n k?vi merkillisen kylm?ksi. "Amerikaan?" -- Niin, Amerikaan. T??ll? kotona ei h?nen ollut hyv? olla; ihmiset olivat semmoisia, kuin he olivat, ja nauruna h?n oli t??ll?, suljettu pois kaikista hyvist? seuroista pit?j??ss?, vaikk'ei h?n mit??n pahaa ollut tehnyt. H?n oli nyt kyll?stynyt siihen, h?n tahtoi el??, kuin muutkin ihmiset ja sent?hden h?n tahtoi pois. Alfhild oli kalpea. "Amerikaan on pitk?lt?", h?n sanoi. Niin, olihan sinne, eik? Alfhild saisi uskoa, ett? h?nell? oli halua l?hte?, varsinkin nyt ... mutta juuri nyt t?ytyi h?nen p??st? pois, eik? tie mahtanut olla niin pitk?, ett'ei sielt? takaisin p??ssyt ... ja jos k?vi toivon mukaan, niin muutamien vuosien per?st? h?n palajaisi ja asettuisi t?nne kotiin. T?ss? h?n pys?htyi hetkeksi ja j?i ik??nkuin etsim??n sanoja; mutta sitte alkoi h?n taas matkastaan. H?n l?htisi pois ansaitsemaan rahoja ja oppimaan ihmisten tapoja; h?n toivoi tulevansa takaisin parempana kuin l?ksi, ett? ihmiset pit?isiv?t h?nt? samassa arvossa kuin muita. Nyt ymm?rsi Alfhild kaikki; h?n katsoi yl?s niin iloisesti ett? Leivi? huimasi. "Kun tulen takaisin", sanoi h?n, "olen parempi, kuin yksik??n koko pit?j??ss?, ja kun he n?kev?t ett? minulla on taskut t?ynn? rahoja, niin he kyll? unhottavat, ett? ... ett? ..; silloin he kaikki tulevat luokseni ja tahtovat tutustua; minua sanotaan kunnon mieheksi ja hienoksi mieheksi ... ja jos muuten toivon mukaan k?y, niin olen min? silloin pit?j??n parhaita miehi?". Alfhild k?vi niin iloiseksi, ett'ei tiennyt, mit? teki. Tuo oli h?nen mielest??n niin verrattoman viisaasti ajateltua. Nyt ei h?nen tarvinnut pelj?t? pit?j??n juoruja, eik? vanhempiaan. Kun h?n tuommoisena tuli kotiin, saisivat he kunnialla ja kaikkien hyvien ihmisten suostumuksella menn? yhteen. "Tuo oli viisas tuuma", sanoi h?n ??neen, mutta k?vi samassa niin h?milleen, ett'ei uskaltanut katsoa yl?s, vaan siirtyi Leivist? pois ja hypisteli p?hkin?puun oksaa.

Leiv my?skin ujostui kuullessaan noin suurta ylistyst?; h?mmentyi, eik? tiennyt kuinka p??sisi alkuun taas. Viimein t?ytyi Alfhildin ottaa kiinni. "Kuinka kauan sin? tulet olemaan Amerikassa?" sanoi h?n. "Ooh, nelj?n vuoden p??st? on minussa kyll? jo siksi miest?, ett? voin ottaa talon huostaani; silloin min? tulen, jos vaan ... muuahta asia k?visi toivoni mukaan. Mutta siit? juuri kaikki riippuu; ellen siin? onnistu, ei minua kukaan en?? t??ll? n?e". Nyt se tulee, ajatteli Alfhild ja v?ristys alkoi uudelleen. Leiv hengitti raskaasti: "Ja sinusta se riippuu, Alfhild".

Seuraavana p?iv?n? pyysi Leiv is?lt?ns? matkarahoja Amerikaan. Vanha ?sbj?rn s?ps?hti. H?n oli luullut ett? poika h?nest? piti; mutta ett? h?n oli noin kyll?stynyt kotiin, sit? h?n ei koskaan olisi ajatellut, ja se koski h?neen kipe?sti. H?n ei voinut vastata juuri mit??n, mutta kaiken p?iv?? h?n siit? itsekseen k?rsi. Illalla istuivat he kahden tuvassa; silloin h?n alkoi.

"Sin? olet nyt kyll?stynyt Hegglidiin?"

"Noo, sit? en juuri tied? --." "Hegglid ei ole mik??n huono talo." "Ei olekaan". "Parempi se on nyt, kuin ennen minua". "Sen kyll? uskon". "Ja ... totta puhuen, on niit? hiukan rahojakin". "Rahoja?" "Niin, ei juuri paljon; mutta aina sen verran, ett? ensi vuoden toimeen tulee -- ja toisen my?skin". "Hyv? on, mutta Amerikaan minun kuitenkin t?ytyy p??st? muutamaksi vuodeksi". -- Pitk? ??nett?myys. -- "Min? alan jo k?yd? vanhaksi, Leiv". "Ooh, kyll? sin? viel? pystyss? pysyt jonkun ajan". -- "Hm. On se niin ja n?in ... ainoastaan vieraita talossa, vanha mies..." "Min? tulen takaisin, is?". "Ei ole el?m?lle valtakirjaa siell?". -- "Minun t?ytyy p??st? pois, is?; ei maksa vaivaa minua estell?". Nyt katsoi ?sbj?rn poikaansa pitk??n ja vakavasti. T?m?n alla jotain piilee, ajatteli h?n. "Milloin sin? l?hdet?" "Mit? ennemmin l?hden, sit? pikemmin takaisin joudun". -- "Niin, niin", sanoi ?sbj?rn. --

Kahdeksan p?iv?? sen j?lkeen ratisi Hegglidin pihasta pienet kaupunkirattaat alas laaksoon p?in. K?rryiss? oli siniseksi maalattu kirstu, jonka kansi oli ruusunpunainen, ynn? rasia ja suuri tynn?ri; pyssy ja pari suksia oli toisella syrj?ll?. Hevonen kuormineen kulki edell?, ?sbj?rn ja Leiv astuivat ??nett?min? j?ljess?.

Leiv n?ytti niin masentuneelta, ett? ?sbj?rn h?nt? melkein pelk?si. H?n olisi tahtonut kysell?; mutta aina kun h?n katsoi yl?s, joutui h?n h?mille. Leiv ajatteli Alfhildia ja kovaa kohtaloansa.

Tuolla se n?kyi Dalen talo, yst?v?llisen? ja l?mpim?n? rotkossa kahden tunturin v?liss?; aurinko kirkkaasti valaisi kartanon ja talon. Siell? sis?ll? h?n istuu, ajatteli Leiv, ja kaipaus viilteli ja poltti h?nen rintaansa. "Nyt saattaisin menn? taloon kosimaan", ajatteli h?n, "kun vaan olisin parempaa sukua".

Vanhus ei t?t? huomannut. H?n oli vaipunut syviin ajatuksiin. Kun h?n n?ki, ett? poika tuijotti Dalea kohden, silm?t niin surua t?ynn?, ett? kivikin olisi voinut itke?, selvisi h?nelle kaikki, ja syv?sti se sattui h?nen syd?meens?. T?m? ei ikin? hyvin p??ty, ajatteli vanha ?sbj?rn. Tytt?ns? luota kun noin kauas l?htee, on yht? kuin laskisi linnun k?dest??n lentoon; tyt?n mieli on vaihtelevainen, kuin tuulen puuska ahtaassa vuonossa. -- Mit? enemm?n h?n ajatteli, sit? raskaammaksi k?vi h?nen mielens?. H?n n?ki selv??n, ett'ei poika voinut toisin tehd?; ja yht? selv??n, ett? h?n itse syyn kantoi. Ja min? olen kuitenkin tehnyt ty?t? kuin orja kaksikymment? vuotta sovittaakseni sen, mink? kerran rikoin, ajatteli h?n. Mutta se on sitke?ss?, se on sitke?mm?ss?, kuin el?m?, se on juurtunut sukuun.

Leiv ihmetteli, eik? tiennyt, mit? vastata; "hyv?sti", sanoi h?n, "min? teen, niinkuin sanoit"... Samassa huomasi h?n ajatelleensa liian v?h? is??. Venhe erkani sillasta, vanha ?sbj?rn vet??ntyi v?kijoukkoon; siell? h?n seisoi ja varjosti silmi??n; t?hysteli siksi kuin poika oli p??ssyt laivaan, ja viel?kin kauemmin. Pime?n tultua h?n l?ksi. "Sin? suuri Mies siell? ylh?ll?", huokasi h?n itsekseen, "etp?h?n sin? paljon rukouksestani v?litt?ne, mutta ... pid? kuitenkin v?h?n silm?ll? poikaa! h?n on niin nuori, ja matkustaa kauas pois".

?sbj?rn ei voinut nukkua sin? y?n?; aikaiseen aamulla h?n meni alas rantaan taas. Silloin oli laiva poissa.

?sbj?rn mietti ja ihmetteli kauan, oliko h?nen poikansa puhunut mit??n Alfhildille ennenkuin l?ksi, ja tiesik?, mit? mielt? tytt? oli. Ehk? oli h?n kosinut ja saanut rukkaset, se oli melkein luultavaa. Sill? tytt?hentukat katsovat useimmiten loistoa ja komeutta ja v?litt?v?t viis siit?, mik? parempaa on. Mutta ehk? oli tytt? my?ntynyt, Leiv oli kaunis poika, ja toiset tyt?t taas katsoivat enimmiten siihen. Haugstadin tanssista oli h?n my?s kuullut puhuttavan, sill? huhut siit? leikist? paljon kertoivat. Mutta kuka sen sitten tiesi? H?n p??tti ottaa selkoa asiasta.

H?n huomasi, ett? Alfhild kirkkotiell? katsoi h?nen j?lkeens?. Er??n? sunnuntaina asettivat he niin, ett? tapasivat toisiaan hautausmaalla.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet