Read Ebook: Capitale de la douleur Répétitions; Mourir de ne pas mourir; Les petits justes; Nouveaux poèmes by Luard Paul

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 366 lines and 18361 words, and 8 pages

Translator: Samuli Suomalainen

AVOJALKA

Kirj.

Berthold Auerbach

Suomentanut Samuli S.

K. E. Holm, Helsinki, 1876.

SIS?LLYS:

Aamulla varhain syksyn sumussa kulkee kaksi lasta, poika ja tytt?, kumpikin noin kuuden tai seitsem?n vuoden i?ss?, k?sitysten puistontiet? my?ten kyl?st? ulos. Tyt?ll?, joka n?ht?v?sti on i?lt??n vanhempi, on taulu, kirjoja ja vihkoja kainalossa; poika kantaa samoja kapineita avonaisessa, harmaasta palttinasta tehdyss?, laukussa, joka riippuu h?nen olkansa yli. Tyt?ll? on p??ss? valkoisesta kilpikankaasta tehty p??hine, joka ulottuu otsalle saakka ja sill? tavoin vain tarkemmin n?ytt?? mykev?n otsan kaarituksen; poika on paljain p?in. Heid?n astuessaan eiv?t kuulu kuin toisen askeleet, sill? pojalla on kovat keng?t jaloissa, vaan tytt? on avojaloin. Miss? tie sallii, kulkevat lapset vierekk?in; mutta kun polku k?y kapeaksi, niin astuu tytt? aina edelt?.

Pensaiden kellastuneita lehti? peitt?? valkoinen huurre, ja pihlaja sek? kuusainmarjat ja eritt?inkin pystyp??t orjantappurat alastomilla oksilla ovat kuin hopeoituja. Varpuset sirkuttelevat pensastossa ja lasten l?hetess? pyr?htelev?t s?ik?htynein? lentoon joukottain, vaan laskeuvat j?lleen l?helle heit?, kunnes uudestaan s?ps?ht?v?t ja lent?v?t vihdoin puistoon, istautuen siell? omenapuuhun, niin ett? lehdet rapisten putoilevat maahan. Harakka lent?? kapsahtaa tielt? ja kiit?? suureen mets?-p??ronapuuhun, jossa varikset istua k?k?ttelev?t; jotakin harakka heille lie virkkanut, sill? varikset pyr?ht?v?t ilmaan, liihoittelevat puun ymp?ri, kunnes vanha varis laskeutuu ylimm?isen, heiluvan latvan nen??n, ja muutkin l?yt?v?t alemmilla oksilla sopivat paikat katsellaksensa: hauskahan tuota olisi tiet??kin, miksi lapset koulukapineineen ovat l?hteneet kiertoteille ja kulkevat kyl?st? ulos; korppi se oikein vakojana lent?? lepsuttaa edelt? ja istautuu latvotun salavan oksalle lammikon rannalla. Mutta lapset ne kulkevat hiljalleen tiet?ns?, kunnes enn?tt?v?t lammikon rannalla kasvavain lepp?puiden kohdalla maantielle, ja kulkevat sitten tien poikki toisella puolella olevan matalan tuvan eteen. Tuvan ovi on kiinni ja lapset, seisahtuen, napauttavat hiljaa siihen. Tytt? huudahtaa rohkeasti: "is?! ?iti!" ja verkalleen ??nt?? poikakin: "is?! ?iti!" Tytt? ottaa kiinni, h?rm?isest? ovenrampista ja painaa sit? hiljaa: oven laudat narahtavat, tytt? kuuntelee, mutta turhaan, ja nyt uskaltaa h?n ruveta nopeammin kolisuttamaan ramppia, mutta ??net vaikenevat autiossa eteisess?; ihmis??nt? ei kuulu sis?st?, ja asettaen suunsa ovenraolle huutaa poika; "is?! ?iti!" H?n katsahtaa kysyv?isen? sisareensa; h?nen henk?yksens? ovelle on muuttunut h?rm?ksi sekin.

Sumun verhoamasta kyl?st? kuuluu riihimiesten kalkutuksia, milloin vihaisen vihurin kaltaisina, milloin verkalleen ja hiljalleen naksutellen, milloin raikkaasti, milloin taas kumeasti ja tohuten; nyt ei kuulu kuin yksityisi? kolahduksia, mutta pian yhtyv?t j?lleen kalkutukset eri haaroilta yhteen. Lapset seisovat neuvottomina. Viimeinkin lakkaavat he kolkuttamasta ja kutsumasta ja istauvat yl?skaivetuille puunkannoille. N?m? ovat p??lletysten pihlajan ymp?rill?, joka kasvaa tuvan vieress? ja nyt koreilee punaisilla marjoillaan. Katsomistaan katsovat lapset viel? oveen, mutta t?m? ei ota auetakseen.

-- "Nuo on is? tuonut Moosbrunnin mets?st?", virkkaa tytt?, kantoihin osoittaen, ja lis?? tiet?v?isen n?k?isen?: "niist? l?htee paljon l?mmint?, ne ovat kelpo puita, niiss? on paljon pihkaa, ja se palaa kuni kynttil?; hakkaaminen niiss? kumminkin enimm?n maksaa".

-- "Jos olisin jo aika mies", vastasi poika, "niin ottaisin is?n suuren kirveen ja tammisen nuijan ja kaksi rautaista nalkkia ja lepp?isen my?skin ja sitten m? silpoisin niit? rikki kuin lasia ja sitten tekisin niist? sorean ter?v?k?rkisen pinon, niinkuin Sysi-Matti mets?ss?, ja kun is? tulisi kotiin, niin h?nenp? olisi niin hauskaa! Mutta sin'et saa sanoa, kuka sen on tehnyt". Niin p??tti poika pakinansa, h?rist?en sormellansa sisarelleen. T?llep? n?kyi jo jonkunlainen aavistus h?m?rt?v?n siit?, ettei is?n ja ?idin odottamisesta l?hde mit??n, sill? h?n katsahti veljeens? varsin murheellisena, ja luotuaan silm?ns? h?nen kenkiins?, sanoi h?n: "Silloinhan pit?isi sulla olla is?n suuret saappaat my?s. Mutta menn??np?s voileipi? viskomaan. Saatpas n?hd?, ett? min? viskaan kauemmaksi, kuin sin?".

Tiell? sitten sanoi tytt?: "Jahka annan sulle arvoituksen: Mik?s puu tuletta polttaa?"

-- "Koulumestarin pamppu, kun k?mmenille annetaan", vastasi poika.

-- "Eip?s ollutkaan! Puu, jota kiskotaan, ja polttaa tuletta"... Ja pensasaidan luona pys?hdytty?ns?, h?n kys?si: "seip??n p??ss? sill'on sija, punavaippa verhonansa, kivi? on kohtu t?ynn?; arvaas, niin olet mies!"

Poika mietti kotvasen syv?sti ja huudahti sitten: "Maltas, ?l?h?n viel? sano sit?... Seh?n on orjantappura".

Tytt? my?nsi p??ns? nyyk?yksell? ja n?ytti semmoiselta, kuin vasta ensi kerran olisi antanut veljelleen t?m?n arvoituksen, vaikka oli sit? jo usein ennenkin tehnyt ja aina uudisteli, kun tahtoi velje??n huvittaa.

Aurinko oli hajoittanut sumun, ja pieni laakso kimalteli loistossaan, kun lapset l?ksiv?t lammen rannalle viskomaan litteit? kivi? vedenpintaa my?ten. Menness??n painoi tytt? viel? kerran oven ramppia, mutta se ei auennut nytk??n, eik? ikkunassakaan n?kynyt ket??n. Sitten leikkiv?t lapset luikaten ja naureskellen lammen rannalla ja tytt? n?kyi olevan hyvill??n oikeastaan siit?, ett? veikko aina paremmin viskasi ja oli siit? riemuissaan sek? tuli aivan kiihkoiseksi; n?kyip? tytt? oikein tahallaan tekeyv?n taitamattomammaksi kuin olikaan, sill? h?nen kivens? ne melkein aina pudota pukahtivat suoraan veteen heti ensi heitosta, ja siit?k?s sitten naurua kesti! Leikin innossa eiv?t lapset muistaneetkaan, miss? olivat ja mit? vasten t?nne olivat tulleet, ja kumminkin olivat nuo kaksi seikkaa kumpikin yht? murheellista kuin harvinaista laatua.

Mainitussa talossa, joka nyt oli suljettuna, asui viel? v?h?n aikaa sitten Josenhans vaimonsa ja kahden lapsensa Amrein ja Damin kanssa. Is? oli puunhakkaaja mets?ss?, mutta pystyi kaikenlaisin muihinkin t?ihin, sill? tupansa, jonka h?n oli ostanut rappeuneessa tilassa, oli h?n itse korjannut ja varustanut uudella katolla; syksyll? aikoi h?n valaista sen sis?st?kin uudelleen; sit? varten on tuolla kalkki jo valmiina punertavilla oljilla katetussa kuopassa. Vaimo oli kyl?n parampia p?iv?l?isi?, y?t ja p?iv?t h??r?ili h?n milloin minkin luona ty?ss?, sill? h?n oli totuttanut lapsensa ja eritt?inkin Amrein jo aikaisin tulemaan yksin?ns? toimeen. Rahan-ansion ja tyytyv?isyyden kautta taloudenpidossa oli talo onnellisimpia asuntoja kyl?ss?. Silloinpa kaasi kulkutauti ?idin sairaanvuoteelle, huomisp?iv?n? is?nkin, ja moniaan p?iv?n per?st? kannettiin pienest? tuvasta kaksi kirstua ulos. Lapset oli jo vanhempain sairastuttua viety naapuritaloon Sysi-Matin luo, ja vanhempainsa kuolemasta saivat he tiedon vasta ensi sunnuntaina, jolloin heille pantiin kirkkovaatteet p??lle ja he vietiin saattamaan ruumiita hautaan.

Vaikk'ei Josenhansilla eik? h?nen vaimollansa ollut l?heisi? sukulaisia n?ill? seuduilla, niin kovastipa ihmiset sittenkin itkiv?t ja ylisteliv?t kuolleita, ja kyl?nvanhin se talutti lapsia k?sist?, kun astuttiin kirstujen per?ss?. Haudallakin olivat lapset viel? hiljaa ja huolettomina, ja vaikka he kyll? usein kyseliv?tkin, miss? muka is? ja ?iti ovat, niin olivat he kummikin melkein iloisia, sill? he olivat aterialla kyl?nvanhimman luona ja joka ihminen oli niin erinomaisen yst?v?llinen heit? kohtaan, ja kun p?yd?st? oli noustu, niin pistettiinp? piirakoita paperissa heille mukaankin. Mutta kun illalla, kunnallishallituksen p??t?ksen mukaan, Korppi-Sakari tuli noutamaan Damia ja musta Maranna Amreita luokseen, niin lapsetpa eiv?t tahtoneetkaan erota, vaan rupesivat kovasti itkem??n ja pyrkiv?t kotiin. Dami saatiin kumminkin kaikenlaisilla lupauksilla taipumaan, mutta Amreita ei tahdottu saada v?en v?kisink??n l?htem??n, kunnes viimein kyl?nvanhimman renkivoutti kantoi h?net k?siss??n mustan Marannan taloon. Sinne oli tosin tuotu h?nen vuoteensa kotitalosta, mutta h?n ei tahtonut k?yd? maata, kunnes h?n viimein itkusta v?syneen? nukkui lattialle ja nostettiin vaatteet p??ll? vuoteelle. Damikin kuului kovasti itkeneen Korppi-Sakarin luona, sitten huudahti h?n haikeasti, vaan hiljeni kohta j?lleen. Ensi iltana jo osoitti tuo pahamaineinen musta Maranna hellyytens? kasvattiaan kohtaan. Jo moneen monituiseen vuoteen ei ollut h?nell? ollut lapsia ymp?rill??n, ja nyt seisoi h?n makaavan lapsen ??ress? ja virkkoi melkein ??neens?: "Onnellista on lapsen uni! se itke? tissuttaa katkerastikin, eik? aikaakaan, niin jopa nukahti, levollisena, vuoteellaan vieritteleim?tt?, kieritteleim?tt?".

Eukko huokasi syv??n.

Huomis-aamuna meni Amrei kohta veljens? luo ja auttoi h?nt? pukeumaan ja lohdutti h?nt? siit?, mit? h?nelle oli tapahtunut; kun is? tulee, niin kyll? h?n muka n?ytt?? Korppi-Sakarille. Sitten meniv?t lapset kotitalolleen, kolkuttivat ovelle ja itkiv?t kovasti, kunnes Sysi-Matti, joka asui naapuritalossa, tuli sinne ja vei heid?t kouluun. H?n pyysi opettajan selitt?m??n lapsille, ett? heid?n vanhempansa ovat kuolleet, itse h?n muka ei oikein osaa selitt?? sit? ja varsinkaan ei Amrei ota sit? yht??n ymm?rt??kseen. Opettaja teki, mink? voi, ja lapset rauhoittuivat. Mutta koulusta meniv?t he j?lleen kotitalolleen ja odottivat siell? n?ljiss??n kuni eksyneet, kunnes ihmiset tulivat noutamaan heid?t pois.

Josenhansin tuvan otti kiinnikkeen omistaja j?lleen huostaansa, vainajan tekem?t velan maksut meniv?t hukkaan, sill? muualle siirtymisen kautta on talojen hinta sanomattomasti alennut; kyliss? seisoo useita taloja tyhjill??n, ja autioksi j?i Josenhansinkin tupa. Koko irtonainen tavara my?tiin, ja siit? saatiin lapsille v?h?isen perint??; mutta sit?p? ei riitt?nyt likimainkaan maksoksi heid?n yll?pidostaan, he olivat kunnan lapsia ja senvuoksi he sijoitettiin semmoisten luokse, jotka ottivat heid?t v?himm?st? maksusta.

Kerran kertoi Amrei riemulla veljelleen, tiet?v?ns?, miss? heid?n entinen k?ki-kellonsa oli, sen oli Sysi-Matti ostanut; ja viel? illalla seisoivat lapset talon edustalla odotellen, kunnes kellon k?ki rupesi kukkumaan; silloin he naurahtelivat toisilleen.

Ja joka aamu kulkivat lapset kotitalolleen, kolkuttivat ovelle ja leikkiv?t lammen rannalla, niinkuin n?emme heid?n t?n??nkin tekev?n, mutta nytp? kuulahtivat he, kuuluupa ??ni, joka ei ole tavallista t?h?n aikaan vuotta: k?ki Sysi-Matin tuvassa kukkui kahdeksan kukahdusta.

-- "Nyt on aika l?hte? kouluun", sanoi Amrei ja l?ksi veljens? kanssa kulkemaan nopeasti puiston kautta kyl??n takaisin. Uudis-talokkaan viimeisen riihen kohdalla sanoi Dami: "Meid?n holhojallamme on jo t?n??n puitu paljon eloja". H?n osoitti samassa puijain lyhteiden siteisin, jotka riippuivat kuni tunnusmerkit riihen ovella. Amrei nyyk?ytti p??t??n ??net?nn?.

Uudistalokas, jonka punaiseksi maalattu talo raamatun-lauseineen, suuren syd?mmen muodossa, seisoi l?hell? Josenhansin taloa, oli kunnallishallituksella nimitytt?nyt itsens? orpojen holhojaksi. Sit? nimityst? h?n sit? v?hemmin vastusti, koska Josenhans ennen oli palvellut h?nell? renkivoutina. Mutta h?nen holhoustoimensa ei ollut sen suurempi, kuin ett? h?n s?ilytti my?m?tt? j??neet is?n vaatteet ja joskus, kohdatessaan jommankumman lapsista, kys?si: "oletkos terve?" ja, vastausta odottamatta, meni tiehens?. Kumminkin olivat lapset oikein ylpeit?, kuultuaan niin mahtavan talollisen olevan heid?n holhojansa; sen kautta olivat he mielest?ns? jotakin erinomaista, melkein herrasmaista. He seisoivat joskus tuon suuren talon edustalla ja katselivat haluavin silmin yl?s, ik??nkuin odottaen jotakin, mit? eiv?t itsek??n tienneet; ja ?esten ja aurain luona riihen ladon vieress? istuivat he usein ja lukemistaan lukivat raamatun-sanat talon p??ll?. Talo se ainakin puheli heid?n kanssansa, joshan ei kukaan muukaan.

Pyh?in miesten p?iv?n edellisen? sunnuntaina olivat lapset taaskin leikkim?ss? lukitun kotitalonsa edustalla -- he olivat kuni lumotut siihRANDE MAISON INHABITABLE

Au milieu d'une ?le ?tonnante Que ses membres traversent Elle vit d'un monde ?bloui.

La chair que l'on montre aux curieux Attend l? comme les r?coltes La chute sur les rives.

En attendant pour voir plus loin Les yeux plus grands ouverts sous le vent de ses mains Elle imagine que l'horizon a pour elle d?nou? sa ceinture.

LA MORT DANS LA CONVERSATION

Qui a votre visage? La bonne et la mauvaise La belle imaginable Gymnastique ? l'infini D?passant en mouvements Les couleurs et les baisers Les grands gestes la nuit.

RAISON DE PLUS

Les lumi?res en l'air, L'air sur un tour moiti? pass?, moiti? brillant, Faites entrer les enfants, Tous les saluts, tous les baisers, tous les remerciements.

Autour de la bouche Son rire est toujours diff?rent, C'est un plaisir, c'est un d?sir, c'est un tourment, C'est une folle, c'est la fleur, une cr?ole qui passe.

La nudit?, jamais la m?me. Je suis bien laid. Au temps des soins, des neiges, herbes en soins, Neiges en foule, Au temps en heures fixes, Des souples satins des statues. Le temple est devenu fontaine Et la main remplace le coeur.

Il faut m'avoir connu ? cette ?poque pour m'aimer, s?r du lendemain.

LESQUELS?

Pendant qu'il est facile Et pendant qu'elle est gaie Allons nous habiller et nous d?shabiller.

RUBANS

L'alarme mat?rielle o?, sans excuse, appara?t la douleur future.

C'est bien: presque insensible. C'est un signe de plus de dignit?.

Aucun ?tonnement, une femme ou un gracieux enfant de toile fine et de paille, id?es de grandeur, Leurs yeux se sont lev?s plus t?t que le soleil.

Les sacrifi?s font un geste qui ne dit rien parmi la dentelle de tous les autres gestes, imaginaires, ? cinq ou six, vers le lieu de repos o? il n'y a personne.

Constat? qu'ils se sont r?fugi?s dans les branches nues d'une politesse d?sesp?r?e, d'une couronne taill?e ? coups de vent.

Prendre, cordes de la vie. Pouviez-vous prendre plus de libert?s?

De petits instruments,

Et les mains qui p?trissent un ballon pour le faire ?clater, pour que le sang de l'homme lui jaillisse au visage.

Et les ailes qui sont attach?es comme la terre et la mer.

L'AMI

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet